Ukrainan konflikti/sota

Mutta uusia saa samoin tein tilalle joten määrä ei kohtuuttomasti notkahda.

Toivoakseni olet oikeassa. En siis ole varsinaisesti huolissani siitä, että 1500 kpl menee Ukrainaan. Se on juuri sopiva määrä - ei laske sotavalmiutta täällä liiaksi, toisaalta jokusen vaunukomppanian voi olettaa noillakin tuhoavan, eli symbolinen merkitys täyttyy.

Enemmän minua huolestuttaa ajatus, että tuosta aiemmasta 70 000 kpl kokonaishankintamäärästä mennään todellisuuteen, jossa KES 88 poistuu käytöstä ja jäljelle jää vain KES 12. Huippusaldo varikoilla lienee kuitenkin ollut jossakin 50 000 paremmalla puolella.

KES 12 sen sijaan tilattiin 26 miljoonalla eurolla vuonna 2020 (summa sisältää optiot kahdelle seuraavalle vuodelle) (Maavoimat). Vuodelta 2015 löytyi tiedote, jonka mukaan kertasinkoja hankitaan 15,1 miljoonalla eurolla (DEFMIN). Lisäksi edellisessä tiedotteessa viitataan aiempaan (ts. ensimmäiseen) hankintaan vuodelta 2012, mutta siitä en nyt löytänyt infoa. Minulla on kuitenkin muistikuva, että se oli korkeintaan 10 miljoonan euron suuruusluokassa.

Veikkaankin siis, että KES 12 -hankinnat ovat yhteensä suuruusluokassa ~15 tuhatta asetta. Miinus harjoituksissa ammutut. Se ei ole paljon, jos 88 on jo käytännössä poistumassa, ja jos KES 12:n on tarkoitus näytellä tärkeää roolia myös rakennusten puhkomisessa.
 
Patruunat on sitten vissiin kuitenkin todettu hankaliksi korvata... Eihän tuossa ole kuin 60 patruunaa per ase. @Samovarius

Kertasingoissa mielenkiintoista oli, ettei mallia/tyyppiä tarkennettu (kieltäytyivät kertomasta). En ymmärrä, mikä siinä on niin salaista. Onko ne kenties pelkästään 66 KES 75 taikka pelkästään APILAS?
Patruunoista arvelen tänne kerrotun, että niitä heillä on hyvin, mutta voi jonkun määrän pistää mukaan, ettei hämmästellä.
Ja mun arvaukseni on 66KES75 tai seuraava vuosimalli. Vanhinta, mitä hyllystä löytyy. Toimivan se kumminkin melkein mihin vaan.
Ja siksi ei kehdattu sanoa.
 
Eversti evp. Matti J. Karin Suomen Ateenassa pitämä erittäin ansiokas luento muutaman vuoden takaa. Kertoo kaiken nyt viime aikoina tapahtuneen jo ennalta. Mitä, miten ja miksi.

Tulee myös toistumaan. Kannattaa katsoa miksi näin käy. Ihan pirun hyvä. Vahinko, etteivät antaneet kuin tunnin luentoon. Suomi, Ruotsi ja Norja on luoteinen suunta.
 
Hyvä seurantatopic tämä Ukrainan tilanteesta ja piti ihan tän takia liittyä.

Onko mitään lisää tietoa joku löytänyt siitä, että Lebdynissä olis tuhottu vajaa 100 tankkia ja muuta kalustoa?
 
Fantasiaa. Se voisi olla joku nuori eversti, joka lähtee ajamaan Ukrainasta, verisen tulikasteen saaneen yksikkönsä kanssa takaisinpäin. Kuka hänet pysäyttää? Hänen ei tarvitse ampua ketään, mutta väkijoukko lähtee mukaan.

Propagandaa kailottava panssari saa RPG:stä. Bucha.
Ohjeistaa rauhoittumaan ja tulemaan ekaan kerrokseen,sitten tulee singosta. Kun pelasin aikanaan Call of dutya tankilla, niin tankin ideahan oli pistää kaikki matalaksi niin,ettei sinkomies yllätä. Tämä on jotenkin ihan surrealistisen oloista sotaa.
 
Jossainhan luki että Puna armeijan sotilaat pelkää noita droneja jo.

ja ovatkin sangen vittumaisia kun et koskaan tajua että joku katsoo ja pum olet vainaa.

Joo ja Armeniasta taisi olla videokuvaa kun tuollainen miniohjus lähti kohti yksittäistä taistelijaa, joka juoksi karkuun ja yritti suojautua niin se saatana oikein kurvasi perään ja poksahdus kävi. Niinku että epäreilua (sanoi britit kun Afrika Korps ilmatorjuntatykkejä panssarintorjuntaan käytti).
 
Kiitos pojat seurasta. Nyt minun täytyy poistua. Ukraina tappelee kuin omasta maasta tapella pitää. Sota on suuri onnettomuus. Suuri onnettomuus tapahtuu myös Venäjälle tässä, vaikka se ei sitä vielä taida täysin tajuta. Viimeisenä sen varmaan ymmärtää se pitkän pöydän takana istuva. Näillä kuiskuttelijoilla, äärinationalisteilla ja uustalinisteilla, vaikka täällä ovat vielä täyden pellen maineessa, on joku rooli tässä. Eivät muuten olisi alusta lähtien olleet Donbassissa aktiivisina. Nämä yhtenäisyys-, slaaviveljeys- ja muut järkyttävät paskakirjoitukset viittaavat siihen. Siinä sitä yhtenäisyyttä luodaan, kun kaikki tappavat kilpaa toisiaan. Lähtikö kaikki Putinista vai nousivatko kuiskuttelijat alhaalta Kremliin, sitä voi miettiä.

Kiina voi olla ainoa, joka tässä jotain voittaa, jos ei muuta niin se saa Venäjän ampumatta laukaustakaan. Niin riippuvaiseksi Venäjä tulee.

Eiköhän Eurooppa herää pikkuhiljaa kantamaan itsestään vastuuta. On korkea aika unohtaa haihattelut.

Pitäkää oma pesä kunnossa, älkääkä repikö yhteiskuntaa hajalle sisäpoliittisten näpertelijöiden, jyrkkien mielipiteiden, idioottien ja trollien alla.

Vihje: tarkkailkaa Brestiä lähipäivinä + Valko-Venäjälle saapuvaa uutta kalustoa ja etenkin lentoasetta + Lukan omia prikaateja.

Näkemiin.
Pakko kysyä, kun en taustaa tarkemmin tiedä (paitsi suuren asiantuntemuksesi): jätät palstan, on muita kiireitä, miksi poistut???
 
@fulcrum ja muut. Voisiko noilla lennokeilla mahdollisesti mennä Mustanmeren laivaston tukikohdan yläpuolelle ja hieman aiheuttaa epäjärjestystä laitureilla?
Kyllähän varmaan kantama riittäisi, mutta voi kyllä iso laivastotukikohta olla jo liian hyvin puolustettu?
Ainahan tuurilla voisi päästä, tutkaoperaattori on nukahtanut ruudun äärelle tai joku on loiskuttanut borssikeittoa itohjusjärjestelmän konsolille...lennokkien hyvä puoli on että kun ne ovat kohtuullisen halpoja eikä ole lentäjien henki suoraan vaarassa, niin niillä voi yrittää riskaabeleja "kokeillaanko tuurilla" operaatoita joita ei ikinä yritettäisi miehitetyillä lentokoneilla.

Todennäköisesti moni dronevideo päättyy äkilliseen lumisateeseen, mutta jos se yksikin pääsee läpi ja tuhoaa arvokkaan kohteen niin se voi silti kannattaa.
 
Otetaan vasta kohta mitähän kenraali Swarkoff olisi tuuminut
jos irakin sodass olisi alkanut letivä jalla jallat ajelee hyvikseen arbrahamseilla ,
jotka joten jenkin on sodan keskellä hukanneet keskelle irakia.
 
Joo ja Armeniasta taisi olla videokuvaa kun tuollainen miniohjus lähti kohti yksittäistä taistelijaa, joka juoksi karkuun ja yritti suojautua niin se saatana oikein kurvasi perään ja poksahdus kävi. Niinku että epäreilua (sanoi britit kun Afrika Korps ilmatorjuntatykkejä panssarintorjuntaan käytti).
Eiköhän se Armenian karvalakkiin hakeutunut "ohjus" ollut ns. loitering munition. Toki voi olla, että dronella tehtiin maalinosoitus.
 
Epävarmana tietona mainitsen että Ukraina on merkittävä viljan tuottaja erityisesti Kiinalle. Jos tänä vuonna viljan kylväminen epäonnistuu tai myöhästyy riittävästi, syksyllä on harmistuneita, jopa nälkäisiä kiinalaisia paljon.

Lisäksi öljyn hinnan nousu vaikuttaa suoraan lannoitteiden hintaan ja jos kehittyvillä mailla ei ole varaa lannoitteisiin, siellä kasvaa vähemmän ruokaa ihmisille ja eläimille. Rikkaille länsimaille tämä ei ole iso ongelma mutta muutama sata miljoonaa nälkäistä voi aiheuttaa levottomuuksia kehittyvissä maissa.
Kun tilanne kiristyi pari viikkoa sitten, katsoin FAO tilastoja vuodelta 2020. Erilaisia lukuja saa eri tilastoista, mutta nää siis FAO:n.
Merkittävimmät Ukrainan vientiartikkelit olivat maissi (maize=viljamaissi) 28 milj.tonnia, vehnä 18 milj. tonnia ja ne puhutut auroingonkukat kasviöljynä 7Mt & puristeena? (cake) 5Mt. Ohraa vietiin myös 5 Mt.

Maissia ostavat järjestyksessä eniten Kiina, Alankomaat, Eqypti, Espanja ja muut ovat alle 2Mt per maa.
Vehnää ostavat järjestyksessä eniten Eqypti, Indonesia, Bangladesh, Pakistan, Turkki muiden ollessa alle 1 Mt per maa.
Maissin vienti Kiinaan oli vajaa 8 Mt ja se on noin 50% Kiinan kokonaistuonnista, mutta Kiinalla on kyllä maississa huomattavaa omaa tuotantoa (260 Mt).
Kaikkiaan Ukrainan elintarvikevientiä oli arvossa mitaten 22 mrd. dollaria 2020. Tuontia oli 5,5 mrd. dollaria, eli merkittävä nettotulojen tuojahan tuo Ukrainalle on.
Sitä en älynnyt, että Venäjän luvut pitäis kanssa katsoa.
 
Back
Top