Ukrainan konflikti/sota

Venäläinen yläluokka, mikä kannattaa erityisesti Putinia lähtee maasta heti pois vaikeuksien tullessa.
No nämähän juuri ovatkin ne joilla omaisuutta mm Suomessa ja kaksoiskansalaisuus. Ei köyhillä venäläisillä semmoisen ole varaa eivätkä tule tänne ostoksille.
 
Noh. Kannattaa olla varovainen mitä toivoo. Viimeinen asia mitä minä toivon on kaaos valtiossa, joka on täynnä ydinaseita ja hermomyrkkyjä. Ukrainan ei tarvitse antaa anteeksi, eikä se tule sitä tekemäänkään.
Toisaalta se edellinen Venäjän kaaos 90-luvulla taisi olla Gorbatsovin glasnostin ohella lännelle turvallisinta aikaa Venäjän suhteen. Toki siitä sitten kehittyi Venäjällä halu saada vahva johtaja länsimaisen demokratian sijaan, Johtaja joka laittaisi "rosvot kuriin".

Kävi vain niin, että saivatkin Johtajakseen rosvon, josta sittemmin sikisi vainoharhainen ja historiankirjojen kunniapaikan ansaitsevasta suuruudesta unelmoiva diktaattori, joka palauttaisi Venäjän imperiumin ja loisi venäläisen kansan tuhatvuotisen valtakunnan, jolla olisi Venäjän suojelijan, arkkienkeli Mikaelin siunaus. Väitteiden mukaan suunnilleen tällaisia Putinin saunaseuran vanhojen kaverien piirissä kaavailtiin, samalla kun porukalle järjesteltiin isot omaisuudet. Lähteitä ole, koska artikkelit luettu vuosia sitten.
 
Tämä Puolalaisten viha on kyllä syvässä, mutta voiko tässä olla jokin kuningasajatus rys... venäläisillä provosoida Puolaa myös mukaan mähinään? VV:n yksiköiden tulo Puolan lähelle Ukrainassa, siviilikohteiden törkeydet? Ei siinä mitään järkeä olisi mutta eipä sitä ole tähänkään mennessä koko kampanjassa ollut.

Luka ja Putte, harhaista älykääpiötä. Odota näiltä mitä tahansa.
 
Juontuuko tämä Puolan ryssäviha toisen maailmansodan/katynin tapahtumiin vai mihin?

Puolan viha venäjää kohtaan on noin tuhat vuotta vanhaa. Silloinen Puola tuli osaksi Rooman kirkkoa ja Kiovan Venäjä osaksi Konstantinopolin kirkkoa. Konstantinopolin kaaduttua sieltä pakeni paljon väkeä Kiovan Venäjälle ja tästä muodostui Ortodoksien uusi kotimaa. Vieressä oleva Puola oli vastavoima tälle kehitykselle.

Ensimmäinen sota katolilaisten eli Puolan ja ortodoksien eli Venäjän välillä käytiin 1018 ja sen jälkeen sotia alueiden välillä on käyty noin 50. Neuvostomiehitys, Katyn, ja muut ovat vain jatkumoa tälle tilanteelle. Kun toinen on vahvassa asemassa lähdetään kostamaan menneisyyden vääryyksiä ja kierre on valmis.

Nyt on Puolan vuoro maksaa 1900-luvun tapahtumista.
 
Viimeksi muokattu:
Ukrainan sodan ottaessa kierroksia ja lähettiläiden ilmeisesti kotiutuessa monesta maasta toivoisin myös kotimaassa ripeitä toimia 'uusien Airistojen' ja muiden (AHVENANMAA) niputtamisessa. Ettei nyt tule vaan mieleen tehdä mitään 'provokaatioita' tai 'Karjalan kansanrintamia'.
 
Suomen kannalta olisi vahingollista ottaa Ukraina EU jäseneksi tässä myötätunnon aallossa. Autetaan sitä joikainen kykynsä mukaan. EU jäsenyyden myötä Ukrainaan uppoaisi pohjaton määrä meidänkin varojamme . Maa on niin takapajuinen ja korruptiolla mitaten tilastoissa jopa venäjän alapuolella . Avustus kyllä mutta EU ei tai Suomi samalla siitä kolhoosista ulos.
Käydään nämä sodat ja pandemiat ensin, niin väitellään siitä joskus sitten näiden jälkeen.
 
Tuolloin kaivan muistoista esille isovanhempien tarinat sodasta ja menetetyistä sukulaisista ja kotikonnuista. Näistä tarinoista tunnen olevani etuoikeutettu, sillä minä en ole unohtanut mitä sota oikeasti on.
Onhan se sota helvettiä ja nyt läntisessä maassa tapahtuva sota on dokumentoitu aivan ennenkuulumattomalla tavalla, kuolemaa voi katsoa kuvista niin paljon kuin haluaa. Jos kuitenkin tyydyttäydytään siihen, että tämä on ihan OK. Venäjä saa ottaa minkä tahansa itsenäisen valtion itselleen, kunhan Venäjällä on miesylivoima ja ydinaseet, niin ollaan kyllä niin niin väärällä polulla. Kyllä niillä valtion rajoilla ja itsenäisyydellä on suurikin merkitys, varsinkin kun tiedetään millaista elämä oli vanhan Neuvostoliiton aikaisissa maissa ja millaista elämä Venäjällä on. Omaa sanaa siellä ei ole kenelläkään, ellei halua OMONia niskaansa. En usko, että Suomen puolustukseenkaan aikoinaan osallistuneet katuivat koskaan sitä, etteivät vain antautuneet ja luovuttaneet Suomea Neuvostoliitolle kokonaisuudessaan ilman taistelua.

Ei tämä tule tähän loppumaan, jos Venäjä onnistuu Ukrainan miehittämään ja tuhoamaan sen valtionjohdon. Euroopalle se tulee olemaan suurin häpeätahra historiassa pitkään aikaan. Ja niitä häpeätahroja seuraa kyllä sitten lisää perässä, jos ei ensimmäisestä opita. Toivottavasti kuitenkin opitaan ennen kuin Ukraina on mennyttä.

Ydinaseilla uhkailu on helppoa, mutta kyllä Putin ja hänen sotilasjohtonsa ymmärtää mitä se tarkoittaa, jos semmoisen puottavat siviilikohteeseen, eivät voita siinä mitään.
 
Niin, omalta perheeltä kysyin, että ovatko kaikki sitä mieltä että laitetaan tähän tarkoitukseen vähän omistamme. Kaikki vastasivat, että on. Vaimo on tulena ja tappurana kun näkee siviilien ja eritoten lasten kärsimyksen, keräsi kaikki vanhat lasten vaatteet äitiyspakkauslaatikkoon ja hellästi asetteli muutaman lelun mukaan. Vie henkilökohtaisesti tutulleen joka kerää isompaa settiä lähetettäväksi pakulla Ukrainaan.
Lapset viisaasti sanoivat, että jos me autamme nyt niin joku voi auttaa sitten meitä myöhemmin. Autolainasta 1 kk lykkäystä ja 100 € per jokainen perheenjäsen meiltä lähti tuohon tarkoitukseen viime kuussa. Tässä kuussa voidaan jättää hiihtolomareissu käymättä. Slava Ukraini! ❤️
Hyvä alku. Nyt lisää vaan. Itse elän vielä aika lailla kädestä suuhun, mutta kunhan tulee taas palkka, laitan heti 100€
 
Suomen kannalta olisi vahingollista ottaa Ukraina EU jäseneksi tässä myötätunnon aallossa. Autetaan sitä joikainen kykynsä mukaan. EU jäsenyyden myötä Ukrainaan uppoaisi pohjaton määrä meidänkin varojamme . Maa on niin takapajuinen ja korruptiolla mitaten tilastoissa jopa venäjän alapuolella . Avustus kyllä mutta EU ei tai Suomi samalla siitä kolhoosista ulos.
Ei ehkä ole tähdellistä ajatella tätä hätää Suomen kannalta vaan Ukrainan. EU jäsenhakemus on luonnollisesti myötätunnon pyynnön ele eikä EU jäsenyys täyty kovin yksinkertaisesti. Toisaalta EU:lla on hartioita nostaa Ukraina joskus jos se tuosta kurimuksesta selviää. Tuohon rakentamiseen on nyt kuitenkin kovin pitkä matka. Ensin pitäisi saada Venäjä totaalisesti muuttumaan. Emme pysty siihen yksin, eikä pysty Ukrainakaan.

Emme voi olla yhtäaikaa veneessä ja rannalla.
 
Saakohan UkrAF tilannekuvaa noilta Puolan yllä pörrääviltä E-3:lta? Käsittääkseni Ukrainan ilmavalvontatutkat oli pääosin kiinteitä, ja suurimmalta osin jo ekana päivänä risteilyohjuksilla tuhottuja. Onko hävittäjälentäjien Englannin taito riittävä ottamaan vastaan "bogey dopeja"?
Avioniikka ja radiot on uusittu Nato standardiin muistaakseni 2013-2014. Varmasti maalitieto saadaan välitettyä länsi-Ukrainan päältä.

Epäilen vahvasti Puolan päällä lentävän tutkan kykyä tuottaa tilannekuvaa riittävän pitkälle.

Voisin väittää että lentäjät yleensä ymmärtää englantia varsin hyvin maassa, kuin maassa.
 
Back
Top