Ukrainan konflikti/sota

Tämähän olikin mielenkiintoinen ketju, etenkin kun luki ensimmäiset 10 sivua vuodelta 2014. Avasi vähän taustoja miksi Ukrainassa ollaan nykytilanteessa... Jonkin verran vielä jäi lueskeltavaa, enään rapiat 2900 sivua jäljellä ;)

Se mitä nyt hämmästelen, on miten monenmoiset asiantuntijat medioissa kertoo että Venäjä epäonnistunut sotatoimissaan Ukrainassa koska ei ole vielä valloittanut maata. Mitähän nyt helkkaria, kuvitteleeko joku että Ukrainan kokoinen pläntti otettaisi muutamassa päivässä haltuun? Tuskin nyt kukaan, edes Putin on kuvitellut että sinne vain marssitaan ja otetaan koko maa tai edes osa siitä haltuun.
No Venäjän taktiikka näyttää olleen sen verran optimistinen, että koko maata ei aiottu ottaa haltuun, vaan pääkohteena oli Kiova, jossa presidentti ja muu johto olisi tapettu ja tilalle pistetty Janukovitsh. Maa olisi kaatunut alle neljässä päivässä. Nyt kalustoa on hujan hajan siellä ja täällä löpö lopussa, kun taktinen tavoite ei onnistunut.
 
No vähän olisin varpaillani noista uutisista, Ukraina suoltaa huomattavan paljon propagandaa twitteriin jne. Tuon pelin Zelenskyi &co nyt ainakin osaa, taustat kun ottaa huomioon.
Tietysti siellä on kalustoa lauennut jne, mutta kyseessä melkoinen määrä joukkoja siirtymässä ympäri Ukrainaa, joten ihan varmasti haasteita huoltojoukoilla.
Voit varmasti itsekin tarkistaa kalenterista että nyt on toinen viikko sotaa menossa. Venäjä luuli että olis loppunut jo. Siellä Putin viikonloppuna antoi potkut yhdelle armeijan isommista päälliköistä kun ei homma edennyt odotetusti.
 
Arvasin ettei Puolalaiset malta jättää lupaamiensa hävittäjien lahjoittamista suorittamatta; "mää nyt jätän avaimet tähän hävittäjän virtalukkoon. Älä sitten tee mitään, ethän? Tankkasinkin sen tankin just täyteen ja sen mahakin pullottaa aseistusta!"-taktiikka eli "ei me mitään annettu, ne ottivat ilman lupaa!"-selitys toiminee Venäjän suuntaan, kun sieltä suunnalta on tullut ties minkälaista soopaa vuosien mittaan! Saavatpahan ainakin maistaa omien selityksien makuisia vastavetoja...

(Huom! tiedän ettei hävittäjässä ole virtalukkoa, mutta se vaan sopi tohon tarinaan)

No kyllä tuon voi uskoa. Epäilinkin, että ei sitä luovutusta videon ja fanfaarien kera suoriteta. Samaa disinfoa kuin Putte harrastaa.
 
Jos tämä konflikti ei pääty Putinin poistumiseen, niin sitten se päättyy jonkinlaiseen sopimukseen. Putinin kärkitavoite on NATO:n itälaajentumisen estäminen. Putte ei tule suostumaan sellaiseen sopimukseen jonka lopputulos on se että Suomi liittyy NATOon mutta Ukraina ei. Yhdysvallat ja NATO ovat aivan varmasti valmiita uhraamaan Suomen tämän asian vuoksi. Pointtini on se että kaikkien tulisi pitää mielessä että jäsenyys ei isolla todennäköisyydellä toteudu nyt, eikä hirttäytyä asiaan liikaa. Pahin mahdollinen asia mitä voisi tapahtua on se, että Suomi poliitikkoihin kohdistuvan paineen johdosta jättäisi jäsenhakemuksen, mutta se sitten torpattaissiin vaikka ainoastaan jonkun vähäpätöisen maan toimesta. Se olisi aivan huikea propagandavoitto Kremlille. Toki liputan näistä teorioistani huolimatta jäsenyyden puolesta.
Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyydet olisivat NATOlle suuri etu Itämeren aluetta ajatellen. Toistaiseksi nämä kaksi maata ovat olleet Itämeren totaalisen NATO-kontrollin tiellä (vaikka kumppanuusmaita ovatkin). En näkisi että Suomen ja Ruotsin jäsenyyshakemukset torpattaisiin tuosta vaan.
 
Mä olen huono kattomaan tollasia videoita. Ehkä jos joku joskus kirjoittaa tiivistelmän.
Tiivistelmä videosta: Venäjän kansa hyväksyy vahvan johdon, koska järjestys ja turva. Rakenteellisella korruptiolla kansan hyväksymät säännöt. Totuus on suhteellista, harmoniaa ylläpitämä valehteleminen hyväksytään ja sitä pidetään jopa hyveenä. Keittiöissään kansalaiset puhuvat asioista vapaasti, keittiön ulkopuolella pelaa itsesensuuri. Tällä kaikella on maantieteellishistoriallinen syy, kansa on tottunut siihen, että aina rajoilla soditaan eikä suojaavaa vuoristoa ole välissä, ja jos rajoilla ei olla vahvoja, sekasorto siitä seuraisi ja maan tuho. Vahva johtaja vetäytyy, jos vastassa on luultua kovempaa. Tämä kaikki on kirjallisuudessa ja kouluopetuksessa. Kansakunnan muistissa.
 
Missäs Yön Sudet ovat olleet?

Harley-Davidsoneja ei enää viedä Venäjälle​

Niko Rouhiainen2.3.202213:31AUTOLIIKENNEMOOTTORIPYÖRÄTPOLITIIKKAUKRAINAN KRIISI

Pyörät saataneen kaupaksi muilla markkinoilla niiden suuren kysynnän vuoksi.​

a2580a89-0d2c-5017-929e-c31e92a6c7e8

Mukaan boikottiin. Harley-Davidsonin päätös lisännee saatavilla olevien pyörien määrää Euroopassa ja Suomessa. MATTEO CAVADINI
@

Harley-Davidson on ilmoittanut lopettavansa toistaiseksi moottoripyöriensä toimitukset Venäjälle maan hyökätty Ukrainaan. Yhtiön osakkeen arvo laski tiistaina kolme prosenttia.

Eurooppa on Harley-Davidsonin toiseksi suurin markkina-alue Yhdysvaltojen jälkeen. Reutersin haastatteleman Edgewater Researchin vanhemman analyytikon Chris Hodsonin mukaan päätöksestä tuskin aiheutuu yhtiölle juuri minkäänlaisia tappioita, sillä Venäjälle aiotut pyörät saadaan helposti kaupaksi muilla markkinoilla suuren kysynnän vuoksi.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on aika ajoin kuvattu ajavan Harley-Davidsonin moottoripyörillä, ja hänet on yhdistetty moottoripyörätapahtumiin. Hän osallistui vuonna 2010 motoristitapahtumaan Ukrainassa trikeä eli kolmipyöräistä Harley-Davidsonia ajaen.



Hyvä! Saadaan suomeen enemmän pyöriä myyntiin!

Nimimerkki Ostohousut jalassa
 
Arvasin ettei Puolalaiset malta jättää lupaamiensa hävittäjien lahjoittamista suorittamatta; "mää nyt jätän avaimet tähän hävittäjän virtalukkoon. Älä sitten tee mitään, ethän? Tankkasinkin sen tankin just täyteen ja sen mahakin pullottaa aseistusta!"-taktiikka eli "ei me mitään annettu, ne ottivat ilman lupaa!"-selitys toiminee Venäjän suuntaan, kun sieltä suunnalta on tullut ties minkälaista soopaa vuosien mittaan! Saavatpahan ainakin maistaa omien selityksien makuisia vastavetoja...

(Huom! tiedän ettei hävittäjässä ole virtalukkoa, mutta se vaan sopi tohon tarinaan)


Uskokaa jo. Ei ole todisteita mistään fasistisen sotakiimaisen NATO:n hävittäjistä. Ne on Ukrainan kalustoa ! ;)
 
Se mitä nyt hämmästelen, on miten monenmoiset asiantuntijat medioissa kertoo että Venäjä epäonnistunut sotatoimissaan Ukrainassa koska ei ole vielä valloittanut maata. Mitähän nyt helkkaria, kuvitteleeko joku että Ukrainan kokoinen pläntti otettaisi muutamassa päivässä haltuun? Tuskin nyt kukaan, edes Putin on kuvitellut että sinne vain marssitaan ja otetaan koko maa tai edes osa siitä haltuun.

Kyllä se Putin vaan niin kuvitteli ilmiselvästi. Asiasta on välillisiä todisteita vaikka kuinka, alkaen tyylistä kuinka sotaan lähdettiin (kevyt ratsuväki ilman tukea Antonovin lentokentälle) ja viime lauantaina RIA Novosti julkaisi "vahingossa" etukäteen kirjoitetun uutiskolumnin, jossa ylistettiin Suurta Johtaja Putleria kuinka hienosti hän oli yhdistänyt slaavilaiset kansat.

Zeleskyn piti olla sunnuntaihin mennessä maanpaossa tai tapettuna. Eikä se ole kumpaakaan. Yhdysvaltalaiset tarjosivat kyytiä maasta pois johon herra vastasi: "Tarvitsen lisää aseita, en kyytiä"

Minusta sinä olet epäonnistunut pahasti kriisin luonteen käsittämisessä. Jatka lukemista :)
 
Notta semmoinen uutinen siellä. Näyttää koko maailman asekuntoset karjut suorastaan kilpailevan siitä, että pääsee Ukrainaan vähän kurmoottamaan ryssiä.




PS. Saattaapa tuossa porukassa vihdoin muutama semmoinen nazzikin olla, niin saadaan niitäkin lopulta sinne...

Viimeinen asia mitä tämä sota kaipaa on jokin punaniskajengi antamassa niskalaukauksia parikymppisille venäläisille varusmiehille. Tuo autonomia on siksi huono juttu.

EDIT: viittasin punaniskoilla noihin natsispekulaatioihin
 
Arvasin ettei Puolalaiset malta jättää lupaamiensa hävittäjien lahjoittamista suorittamatta;


Ei muuta, mutta olen edelleen sitä mieltä, ettei tuosta lahjoituksesta tarvitsisi twitterissä huudella. Lentäjät eivät tarvitse tässä vaiheessa moraalibuustia eivätkä muutkaan ukrainalaiset. Siellä tapellaan nyt loppuun asti selvästi.

Tuon olisi voinut hoitaa kaikessa hiljaisuudessa, antaa vaikka jopa kenttiä käyttää niin että sovitaan että sinne tullaan ja poistuttaan tutkakatveessa. Ei venäläisillä ole kovin hyvä ilmatilannekuva ja niiden tutkia voi ihan rauhassa myös häiritä läntiselläkin kalustolla Sellaiseen on vaikeampi päästä kiinni eikä se ole edes sotatoimi sinänsä (ryssä teki sitä kylmän sodan aikana ja varmaan muutkin teki paitsi ei Suomi)

Jos haluaa porukan moraalia buustata, niin voi sitten isoa mekkalaa pitää jokaisesta pudotuksesta minkä lahjoitus MIG tekee ja kertoa kuinka Kievin Haamu iski jälleen.

Asian voisi hoitaa noinkin ja puolalaisten mahdollisuudet auttaa olisivat paljon suuremmat. Nimittäin jos Venäjä hoksaa ärähtää, NATO vetää suitset kiinni Puolalta.
 
Back
Top