Ukrainan konflikti/sota

Tämä. Pakotteet iskevät ja tulevat iskemään tavallisiin kansalaisiin kuin miljoona volttia. Valitettavasti. Toivottavasti Putin myös saa kantaa vastuun itselleen brändäämästä Ukrainan vapautuksesta.

Talousromahdus aiheuttaa hyvin pian totaalisen talouspakokauhun ja kaaoksen venäläisten keskuudessa.

Eiköhän se kohta tolloinkin Putin uskovainen hoksaa siinä maassa, että ruplalla on yhtä vähän arvoa kuin Zimbabwen dollareilla ja jää se kaivattu kaali ostamatta kaupasta ja nälkä kurnii mahassa ryssällä. Voi kuvitella miten sellaisen ryssän pää on ristiriitainen kun tuli uskottua niihin Putinin propaganda väitteisiin että taloudella ei ole isompaa ongelmaa ja omat ruplat ovat turvassa tilillä.

Talousromahdus on siinä maassa nyt huomattavasti pahempi mitä se oli 1991 Neuvostoliiton romahdettua. Silloinhan se neuvostoliiton tuotanto vielä pyöri ja kaalia riitti kaupoissa. Ja bonuksena vielä asukkaat eivät olleet ehtineet tottua länsimaiseen elintasoon.

Pakko antaa tunnustusta Putinille siitä, että erinomaisen hienosti sujuu häneltä tuo talouden palauttaminen Neuvostoliiton aikoihin ja sen alapuolelle.

En tiedä ymmärtääkö Suomessakaan moni sitä, että talouspakotteiden "atomipommi" Venäjälle on huomattavasti kovempi isku kuin se Ukrainan sota on. Mahdollisesti siitä yrittävät päättäjät olla hissukseen etteivät venäläiset itse sitä edes tajuaisi nopeasti.
 
Onhan Suomessakin käytössä vielä BMP-1 erikoisversio BMP-1 TJJ vaikka perinteisemmät vanhemmat BMP-1 on siirtynyt syrjään.

6e6aeb7e0891fa24.jpg
Tämä on muuten kaikista vaarallisin ja tulivoimaisin vaunu mitä Suomesta löytyy. Vaikka siitä puuttuu pääase kokonaan.
 
Vladimir Putin cuts a solitary figure, leading Russia's military into a high-risk war that threatens to tear apart his country's economy.

He has rarely looked more isolated than in two recent, choreographed appearances with his inner circle, where he sits at a resolute distance from his closest advisers.

As commander in chief, ultimate responsibility for the invasion rests with him, but he has always relied on a deeply loyal entourage, many of whom also began their careers in Russia's security services. The question is who has his ear, during this most fateful moment in his presidency?

Ehkä sillä on tulpat korvissa. "Mitääää? Mitä säää sanoit? PUHU LUJEMPAA!!" :giggle:
 
Miten on, saisiko Suomi aseita tai varaosia Israelista sodan syttyessä? Taidettaisiin jäädä tyhjän päälle.

Hyviä pointteja. Tässä kriisissä on seurattava tarkkaan, ketkä uskaltavat antaa apua Venäjän pullistelusta välittämättä. Aseita kannattaa jatkossa ostaa vain sellaisista maista, jotka eivät kyyristele Kremlin suuntaan.

Israel on kyllä merkillisen pehmeä. Mitä ne Venäjässä pelkää? Nukevaltio eli Israelille Venäjä ei edes uskalla kettuilla niillä ytimillä.

Zelenskykin on juutalainen ja silti apua ei heru? WTF?

Turkillakin vaikuttaa olevan merkittävästi suuremmat pallit kuin kuin Israelilla. Erdoganissa on näemmä puolensa vaikka tyyppi onkin epämiellyttävä.
 
Televisiokuvassa panssarivaunun vieressä on osoitus Donetskin erikoisjoukkojen ammattitaidosta: musta Volga, jota uutistenlukijan mukaan käytti eräs Ukrainan armeijan komentaja ja jonka Donetskin sotilaat tuhosivat.

454475db35668ac8a171b35a446869b8.jpg.webp


Tämän jälkeen uutislähetys kertoo, että Volnovahissa Donetskin joukot ovat murskanneet yhden Ukrainan ”vastenmielisimmistä rangaistusyksiköistä”, 53. prikaatin, joka uutisten mukaan on kuuluisa siviilien pommittamisesta, ylilyönneistä ja ryöstelystä.

Donetskin kansanmiliisin edustaja Eduard Basurin kertoo, että Donetskin joukot ”ovat valmiita auttamaan siviilien evakuoinnissa ja takaamaan näille turvallisen poispääsyn kaupungista, mutta nationalistit kieltävät kaupunkilaisia lähtemästä, koska toivovat voivansa piiloutua siviilien selän taakse”.



”Toivomme, että he tulevat järkiinsä ja päästävät asukkaat pois”, Basurin jatkaa. ”Jos niin ei käy, täytyy neuvotella – missään tapauksessa emme halua vaarantaa kaupunkilaisten hyvinvointia”.

AP22060491777156.jpg

Goebbelsin ukko oli ryssään verrattuna pelkkä amatööri mitä paskanpuhumiseen tulee.
 
Paras että sota päättyy pian. Putin on nöyryytetty ja talous tuhoutumassa.
Ehkä tuo olisi paras Sinun mielestäsi...ja mahdollisesti jopa venäläisten mielestä.

Käytännössä on jo niin ettei parasta ole enää saavutettavissa. Mutta jossain vaiheessa sotiminen loppuu ja tulee rauha..Toivottavasti niin että

Ukraina takaa omalta puoleltaan Venäjän valtiollisen ja alueellisen koskemattomuuden nyt ja tulevaisuudessa.
- myös niin että Ukrainaa koskee juuri samat ehdot, suvereen valtiollinen itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus, Venäjän puolelta.

Siinähän ne Venäjän tavoitteet tulisi täytettyä.
 
Back
Top