Ukrainan konflikti/sota

Samaa mietin joskus aikaisemmin kun ekan videon näin. Tulin siihen tulokseen että
Vatsakkaita karvaisia setä miehiä, vieläkin uskon että verta vuotavat mutta puukko hippaa en haluaisi lähteä leikkimään
Finskii nosh puree kyllä tsetseeniinkin. Melkein toivon että duelli järjestyisi.
 
Ei se ole prova. Nyky-ladat ovat omaa sukuaan Renaulteja/Dacioita. Älykkäät moottorinohjaukset ja ABS:ssät ja muuta. Älyboksit ovat tuontikamaa. Ja paljon komponenteista on samoja kuin muissa Rellu-Nissan-autoissa, eikä kaikkia valmisteta Venäjällä. Mitenkäs kokoat Ladan, kun osaa komponenteista ei vain saa.
Putinilla on aika kaivaa vanhan Mossen kuvat esille. 😀

Nuorena poikana tuommoista ajaneena ja korjanneena väitän että siinä ei ole yhtään puolijohdetta. Sysipaska auto. Näyttäs että nuo venäläisten uudet tankit ovat onneksi yhtä hyviä.
 
Välimatkaa ryssien osastoon kameralla alle 10 metriä. Sitten alkaa epäreilu paukkua. Muutaman euron nettikamera, hyvä tuotos per panos suhde. Pun intended.
Tätä mietin heti sodan alkupäivinä kun oli paljon näitä liikennekameroita kuvaamassa. Varsin halvalla voisi etukäteen rakentaa kameraverkon, joka tarkkailisi etukäteen mitattuja risteeyksiä ja muita potentiaalisia kohtia. Sitten vaan epäsuoraa vihun niskaan, kun aika on. Kuvan laadullakaan ei ole suurta merkitystä kun varsinainen mittaus on etukäteen suoritettu. Johonkin männynrunkoon kiinnitetty kamera on ihan mahdoton havaita ohiajaessa ja maksavat kuluttajallekin vain muutaman kympin.
Saman voisi laajentaa myös tähysmiinoihin.
 
Eikö ne käytä omaa Glonass-järjestelmäänsä?
Juuri siitä syystä koneissa on näkynyt GPS naveja kun oma systeemi ei pelitä.

Jopa wikipediasta voi lukea Glonasin taajuuden. Järjestelmä on vuodelta 1982 ja varat päivittämiseen ovat olleet aika vähissä. Seuraavassa sukupolvessa signaalia on tarkoitus suojata paremmin.
  • L1 1 602,0 MHz + n · 0,5625, missä ’n’ tarkoittaa taajuuden kanavanumerointia
  • L2 1 246,0 MHz + n · 0,4375, missä ’n’ tarkoittaa taajuuden kanavanumerointia.


lisätietoa kiinnostuneille Elso killalta:

Esimerkiksi lennokilla voi 1000 m korkeudesta estää GPS:n käytön noin 80-120 km etäisyydelle käyttäessään kopioitua paikannussignaalia ja vähäistä esimerkiksi 10-100 W tehoa.


 
Viimeksi muokattu:
Ryssä ajetaan maasta muutaman viikon kuluessa ja Venäjän valtio romahtaa puolen vuoden kuluessa.
Tämä lienee selvää kaikille. Mutta onko sitten kaikki hyvin?

On pieni riski että osa Ukrainassa olevasta aseista ( venäläisten tai ukrainalaisten ) päätyy vääriin käsiin esimerkiksi terroristeille lähi-itään.
Kuinka paljon arvelet aseiden määrän kasvavan tämän seurauksena Lähi-idässä? Promillen?
 
Eikö ne käytä omaa Glonass-järjestelmäänsä?
Jaajaa, olisikohan niin, että ei olisi ryssällä siruja ja osaamista omissa käsissä. 😃

Nykyiset kaupallisesti saatavilla olevat GPS/GNSS-sirut taitavat usein pystyä hyödyntämään useita konstellaatioita (GPS, Galileo, Glonass, Beidou). Mutta ne helposti saatavissa ja tilattavissa olevat versiot (non-military) on firmwarella disabloitu toimimaan yli 500 km/h nopeudessa. (Jos muistan oikein, voi olla joku muukin lukema.) Syyt tälle lienevät selvät: ei liian helppoa tarkkuusohjausta Ahmedien ohjuksiin ym.

Voi olla, ettei tällaista disablointia vielä ole jossain Jeesuksen aikaisissa Garmineissa, ja sen takia niitä sitten olisi ruuvattu Sukhoin kabiiniin.

Mutta jos eivät sitten tue multi-konstellaatioita, niin riittää, että häiritään GPS:n toimintaa..

Yksi teoria vain.
 
q8skhbcx0fm81.jpg
Ja vielä korkeammilla panoksilla.

f11f2e29cb6677c4-1.jpg
 
Putinilla on aika kaivaa vanhan Mossen kuvat esille. 😀

Nuorena poikana tuommoista ajaneena ja korjanneena väitän että siinä ei ole yhtään puolijohdetta. Sysipaska auto. Näyttäs että nuo venäläisten uudet tankit ovat onneksi yhtä hyviä.
Jos Lada on ollut edes 70-luvun lopulta, niin laturista pitäisi löytyä 6 kpl tasasuuntausdiodeita.
 
Tätä mietin heti sodan alkupäivinä kun oli paljon näitä liikennekameroita kuvaamassa. Varsin halvalla voisi etukäteen rakentaa kameraverkon, joka tarkkailisi etukäteen mitattuja risteeyksiä ja muita potentiaalisia kohtia. Sitten vaan epäsuoraa vihun niskaan, kun aika on. Kuvan laadullakaan ei ole suurta merkitystä kun varsinainen mittaus on etukäteen suoritettu. Johonkin männynrunkoon kiinnitetty kamera on ihan mahdoton havaita ohiajaessa ja maksavat kuluttajallekin vain muutaman kympin.
Saman voisi laajentaa myös tähysmiinoihin.
Netistä löytyy kelikamerat, jotka tosin eivät anna reaaliaikaista kuvaa. Oletan kuitenkin että näistä saisi helposti jonnekin valvomoon videokuvan.

https://www.kelikamerat.info/kelikamerat/Etelä-Karjala
 
Odessa-Catacombs-01606273.jpg

Odessa onkin hauska kohde Venäläisille. Siellä on valtava katakombiverkosto, jota ei edes Ukrainalaiset tunne. Harrastajat ovat kartoittaneet osia, mutta kartat ovat edelleen vajaita. Sieltä löytyy edelleen 2. maailmansodan ruumiita ja asekätköjä sekä tuoreempia ruumita kun joku on eksynyt.
Tuollahan voisi siis käydä viemärisotaa kuukausia? Muistaakseni Puolan kotiarmeija hyödynsi Varsovassa viemärijärjestelmää taistelussa saksalaisia vastaan ?
 
Back
Top