Ukrainan konflikti/sota

Stalin teloitutti Talvisodan alla korkeinta upseerikuntaansa, ilmeisesti kilpailijoiden pelossa. Putin tainnut keksiä pyörän uudelleen, mutta hienostuneemmalla tavalla. Putler lähettää kenraalikuntansa etulinjaan heittämään veivinsä.
Sofistikoituneempi, ehkä jopa herrasmiesmäisempi (sopii upseereille), versio Venäläisestä ruletista?
 

– Enemmistö ihmisistä hylätään taistelukokemuksen puutteen vuoksi. Osa hylätään myös väärien periaatteiden takia. Monella syy tulla Ukrainaan on oikeasti tappaa venäläisiä – eikä taistella maan itsenäisyyden puolesta

Muukalaislegioonaan on ollut vaikeuksia löytää sopivia taistelijoita. Ihmiset saattavat liioitella kokemustaan ja tarinaansa. Tai jopa valehdella asiasta. Asioiden vahvistaminen voi olla joskus hankalaa tai ainakin se vie kantahenkilökunnan aikaa ja resursseja.

Ukrainaan etsitään taistelijoiksi ihmisiä, joilla on riittävästi kokemusta tositilanteista tai fyysinen sekä akateeminen pätevyys siihen, mitä heiltä vaaditaan Ukrainan puolustamiseksi. Pelkkä vapaaehtoisuus tai seikkailunhalu ei siis riitä.

Suomessakin varusmiespalveluksessa porukka on sellaista, että ehkä puolet voisi jättää suoraan pois sotavahvuudesta rintamalta. Ehkä jossain kaukana rintamalinjojen takana voisivat sopia vaikka huoltohommiin.

Toki se sota on eri asia kuin varusmiespalvelus ja sieltä voi nousta tosipaikassa yllättäviä ihmisiä tekijämiehiksi. Mutta noin karkeasti osa on sellaista porukkaa, että pelkästään taakkana olisivat omille eturintamalla.
 
Nyt meni jo Hollywoodiks, varmaan jenkkien kehittämä koko "vuoto"
Joo, tai sit on klassinen tapa selvittää myyrä: annetaan aikasensitiivistä infoa kaikille, mutta kullekin ihan pikkuisen eri versio. Yksityiskohdista voi sit päätellä kuka oli vuotaja.

Sama periaate oli joskus Oscar-äänestystä varten äänestäjille lähetetyissä DVD-levyissä: ne oli kaikki yksilöity pienin muutoksin että vuotaja pystytään paikallistamaan.

Edit: suunnitelman monihaaraisuus vihjaisi nimenomaan vesileimaamiseen.
 
Viimeksi muokattu:
No mikä sinun mielestäsi tuolla kuvassa keskellä olevan Tigrin (Typhoonin vieressä olevan) kyljessä komeilee? Käyttävätkö ukrainalaiset ajoneuvoissaan "Z"-kirjainta?

FN4TlH-XEAMq49F


..tai tuolla rakennuksen toisella puolella suojassa olevan BTR:n kyljessä?:LOL:

skrin-1-1-1.jpg
Siinä komeilee se Z minkä mainitsin jo aiemmin:). Kuten sanottu, voivat hyvin olla ruskien kärryjä kaikki tai osa.

Mutta kuten huomaat, ylempi ja alempi kuva on otettu hyvin eri aikoina. Ylempi kuva on selvästi myöhemmin otettu kun esimerkiksi talon katto on täynnä osumia samoin kuin ympäröivät talot ovat raunioina. Lisäksi ajoneuvojen määrä on kasvanut alakuvasta jne.

Oma veikkaus on, että talosta on tapeltu puolin ja toisin ja romut ovat osittain molempien puolten. Mutta voin olla täysin väärässä. Voi olla niinkin, että Azov valtasi talon ja tuhosi alkuperäiset vaunut ja sitten menetti talon takaisin venäläisille taistelun jälkeen ja myöhemmässä kuvassa on tilanne sen viimeisimmän valtauksen jälkeen jolloin paikalla on lisää ruskikärryjä.

Mitä tulee uskomiseen yleensä, en usko sen kummemmin venäjän kuin ukrainankaan juttuihin taisteluiden kulusta ilman harkintaa. Sen verran sakeaa juttua tulee molemmilta puolilta.
 
Fingridin mukaan suomeen tulee Venäjältä 1400MW teholla sähköä:
https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/
Johon liittyen, Olkiluoto 3 on vihdoinkin sähköverkossa ja tuottaa aluksi noin 300 MW. Huhtikuussa kai nostavat tehoa.
https://www.tvo.fi/tuotanto/laitosyksikot/ol3/ol3ennusteet.html

Kunhan saavat sen täyteen 1600 MW:iin niin siinä on merkittävä lisä sähkön huoltovarmuuteen. Onneksi on vielä länsirannikolla, länsiteknologiaa ja kotimaisessa omistuksessa :cool:
 
Suomessakin varusmiespalveluksessa porukka on sellaista, että ehkä puolet voisi jättää suoraan pois sotavahvuudesta rintamalta. Ehkä jossain kaukana rintamalinjojen takana voisivat sopia vaikka huoltohommiin.

Toki se sota on eri asia kuin varusmiespalvelus ja sieltä voi nousta tosipaikassa yllättäviä ihmisiä tekijämiehiksi. Mutta noin karkeasti osa on sellaista porukkaa, että pelkästään taakkana olisivat omille eturintamalla.
Niin. Sitä varusmies-Bwanan ja kuoleman porteilta rapia dekadin verran Afrikan painetta (no, painetta ja painetta. Erilailaisia kokemuksia...)+ muutakin eloa keränneen Bwanan eroavaisuuksia mitataan valovuosilla. Vaikka periaatteessa samasta jätkästä puhutaan. Väitän että nykyversio on vastustajana monella tavalla ja monesta syystä häijympi.
 
– Enemmistö ihmisistä hylätään taistelukokemuksen puutteen vuoksi. Osa hylätään myös väärien periaatteiden takia. Monella syy tulla Ukrainaan on oikeasti tappaa venäläisiä – eikä taistella maan itsenäisyyden puolesta

Muukalaislegioonaan on ollut vaikeuksia löytää sopivia taistelijoita. Ihmiset saattavat liioitella kokemustaan ja tarinaansa. Tai jopa valehdella asiasta. Asioiden vahvistaminen voi olla joskus hankalaa tai ainakin se vie kantahenkilökunnan aikaa ja resursseja.

Ukrainaan etsitään taistelijoiksi ihmisiä, joilla on riittävästi kokemusta tositilanteista tai fyysinen sekä akateeminen pätevyys siihen, mitä heiltä vaaditaan Ukrainan puolustamiseksi. Pelkkä vapaaehtoisuus tai seikkailunhalu ei siis riitä.
Hyvät periaatteet Ukrainalla koskien noita ulkomaalaisia vapaaehtoisia. Vastapuoli Venäjä ei ole niin tarkka, Syyriasta otetaan varmasti mukaan kaikki joilla ase pysyy kädessä. Huonoista sotilaista on enemmän haittaa kuin hyötyä.

En ollut yllättynyt tästä uutisesta, että tämä suomalainen kaksikko ei päässyt muukalaislegioonaan, siellä on saattanut alkometri ensimmäiseksi näyttää promilleja.

Toisaalta tuo syy: "ainoastaan" tappaa venäläisiä - eikä taistella maan itsenäisyyden puolesta, kun tapat venäläisen sotilaan motiiveistasi huolimatta, se auttaa Ukrainaa ja muitakin Venäjän uhan alla olevia maita.
 
Suomessakin varusmiespalveluksessa porukka on sellaista, että ehkä puolet voisi jättää suoraan pois sotavahvuudesta rintamalta. Ehkä jossain kaukana rintamalinjojen takana voisivat sopia vaikka huoltohommiin.

Toki se sota on eri asia kuin varusmiespalvelus ja sieltä voi nousta tosipaikassa yllättäviä ihmisiä tekijämiehiksi. Mutta noin karkeasti osa on sellaista porukkaa, että pelkästään taakkana olisivat omille eturintamalla.
Samaa mietin silloin 90-luvun puolivälin aikaan intissä. Erityinen huoli oli AUK ja RUK materiaalista. Pahimmat meni sinne, kun sai ensimmäisen ja viimeisen kerran olla v-mäinen muille, ja ihan luvan kanssa. Ei kaikki ollut totaali assholeja, mutta liian monelle se oli paikka kerrankin päteä. Ne hiljaiset, rautaiset ja rauhalliset kaverit, joiden kanssa kuka vain haluaisi joutua tiukkaan paikkaan, hoitivat minimiajan hyvin ja kotiutuivat vähin äänin.
Ehkä armeija on muuttunut ja alokkaita yritetään kannustaa kykyjen mukaan sopiviin hommiin. Minulla on vähän toiset kokemukset.

Mutta kuten sanottu, voi tosipaikka muuttaa miehen ja naisen
 

– Enemmistö ihmisistä hylätään taistelukokemuksen puutteen vuoksi. Osa hylätään myös väärien periaatteiden takia. Monella syy tulla Ukrainaan on oikeasti tappaa venäläisiä – eikä taistella maan itsenäisyyden puolesta

Muukalaislegioonaan on ollut vaikeuksia löytää sopivia taistelijoita. Ihmiset saattavat liioitella kokemustaan ja tarinaansa. Tai jopa valehdella asiasta. Asioiden vahvistaminen voi olla joskus hankalaa tai ainakin se vie kantahenkilökunnan aikaa ja resursseja.

Ukrainaan etsitään taistelijoiksi ihmisiä, joilla on riittävästi kokemusta tositilanteista tai fyysinen sekä akateeminen pätevyys siihen, mitä heiltä vaaditaan Ukrainan puolustamiseksi. Pelkkä vapaaehtoisuus tai seikkailunhalu ei siis riitä.
Tämä on aika erilainen juttu kuin ne aikaisemmat tarinat että kuka tahansa hyväksyttiin ja laitettiin rintamalle parin päivän pikakoulutuksen jälkeen. Mutta voihan olla että siellä tapahtui politiikassa äkkimuutos kun ehkä hiffattiin että suuri osa tulokkaista on vain taakaksi.
 
Tästä kiehtovat lisäkommentit.
"Served in Taman from 2008 to 2011. Part of the permanent BG. In fact, no classes were held, sheer window dressing. In winter, soldiers sweep snow, in summer they mow grass and collect dandelions, that's all."
"When I left for demobilization, I said to the boys, serve Rookies, as I served, and I served as shit. This is the principle of the Soviet army also migrated further"
 
Kenraalimajuri

Ukrainan erikoisjoukkojen hommia. Näistähän oli jo aikaisemmin juttua täällä.
USAn kouluttamia ja tehtävänä erityisesti keskittyä ns. "high value" -kohteisiin (mkl esikunnat).
Tuolla kun ei kiinteitä rintamalinjoja ole, niin ammattimiehet pääsevät pienellä vaivannäöllä liikkumaan ryssän takaportaassa...

Good hunting!
 
Tämä on aika erilainen juttu kuin ne aikaisemmat tarinat että kuka tahansa hyväksyttiin ja laitettiin rintamalle parin päivän pikakoulutuksen jälkeen. Mutta voihan olla että siellä tapahtui politiikassa äkkimuutos kun ehkä hiffattiin että suuri osa tulokkaista on vain taakaksi.

Koulutuskeskuksen menetys on voinut vaikuttaa. Nyt valitaan henkilöitä jotka siirtyvät toiminta-alueelle nopeasti sen sijaan että heitä koulutetaan ensin.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top