Ukrainan konflikti/sota

Jos menee väärin, niin tietäjät korjaa. Prikaati pystyy perustamaan 2 BTG ja kolmanteen jää siemen. Joko näiden siementen kalustoa ja örkkejä lähetetään täydentämään tappioita tai sitten kalusto on varastoista.


Miksi eivät ehdottaneet, että örkit siirtyisi aseettomaan hyökkäykseen? Kauhiast ihmettelen.
Loppuu se viimenenkin rahottaja
 

Mies parhaassa iässä ja varustus viimeistä huutoa..
Tekisi mieli tehdä näistä opetustauluja maanpuolustuskorkeakoulun opettajien koulutusta varten. Jostain niiltä main lienee lähtöisin se ajatus, että kaiken pitää olla viimeisen päälle kallista, taktista ja sotilaallisen näköistä. Ja ehken pääesikuntaan kanssa vois lähteä samojen taulujen kanssa kierrokselle.

(Olen edelleen sitä mieltä, että meillä ei olisi pitänyt tiputtaa sodan ajan joukkoja alle 0,5 miljoonan. Mutta kun ei kuulemma ollut varaa varustaa uusilla varusteilla koko armeijaa, niin piti stenata ja pokata kaikki vanhempi kalusto.)
 

Pahimmat raakuudet alkavat paljastua Kiovan esikaupungeissa Venäjän joukkojen vetäydyttyä – Amnesty vahvistaa sotilaiden tappaneen silmittömästi siviilejä​

Sotatutkijan mukaan pahin on vielä edessä, kun paljastuu, mitä pitkään miehitettyinä olleissa Mariupolin ja Ukrainan itäosien kaupungeissa on tapahtunut.
Kartta-animaatio Kiovan ympäristön Venäjän valtaamista ja takaisin vallatuista alueista.

Kuva: Harri Vähäkangas, Laura Merikalla / Yle
HANNA VISALA,
TEEMU JUHOLA,
VEERA PENNANEN
7.4. 19:10
Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn tänään julkaistu raportti(siirryt toiseen palveluun) vahvistaa, että Venäjän sotilaat ovat tappaneet julmasti ja perusteettomasti siviilejä Ukrainassa.
Amnestyn edustajat ovat haastatelleet noin kahtakymmentä ihmistä, jotka ovat todistaneet Venäjän joukkojen raakuuksia Kiovan lähistöllä. Haastatellut kertovat sotilaiden tappaneen ja pahoinpidelleen aseistautumattomia siviilejä.
Amnestyn mukaan sen keräämät todisteet osoittavat, että siviilejä on tapettu julmasti kaduille ja koteihinsa.
Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun sotatieteen dosentin Ilmari Käihkön mukaan vastaavanlaista tulee suurella todennäköisyydellä ilmi myös muilta alueilta.
– Pahin on vasta edessä. Siellä on idässä vielä monta aluetta, jotka ovat olleet pitkään Venäjän miehityksen alla, Käihkö sanoo puhelinhaastattelussa Ylelle.
Ruumiita siirrettiin 6.4. kuorma-autoon Butšassa lähellä Kiovaa.

Ruumiita siirrettiin Butšassa kuorma-autoon eilen. Kuva: Narciso Contreras / AOP

Ukrainan armeija saanut toistakymmentä esikaupunkia takaisin hallintaansa​

Kun Venäjän joukot vetäytyivät Kiovan alueelta, alkoi esikaupungeista paljastua Venäjän miehityksen alla tapahtuneita raakuuksia ja epäiltyjä sotarikoksia.
Tähän mennessä tietoja ja silminnäkijöiden kuvauksia on saatu muun muassa Butšasta, Borodiankasta, Bohdanivkasta, Vorzelista ja Zabuchchyasta. Kaiken kaikkiaan Ukrainan armeija on saanut toistakymmentä esikaupunkia takaisin haltuunsa.
Butša on noussut paljastuneiden raakuuksien takia maailman huomion keskipisteeksi.
Pikkukaupungin kaduilta on löydetty poltettuja ja sidottuja ruumiita, osaa vainajista on ammuttu päähän. Ruumiita on ollut myös joukkohaudoissa.
Viranomaisten mukaan tähän mennessä on löydetty 320 ihmisen ruumiit, kertoo uutistoimisto Reuters. Viranomaisten arvion mukaan heistä noin 50 on joutunut teloituksen uhriksi.
Silminnäkijät ovat kertoneet Venäjän sotilaiden tappaneen siviilejä kaupungissa sattumanvaraisesti. Amnestyn raporttiin haastateltu 24-vuotias nainen kertoo löytäneensä naapurissa asuneen naisen ruumiin kadulta.
Kuolleen naisen äiti oli kertonut tyttärensä tulleen tapetuksi, kun tämä oli katsonut Venäjän sotilasajoneuvoa aidan yli.
Ukrainan puolustusministeriön mukaan Venäjän sotilaat syyllistyivät Butšassa joukkomurhaan.
– Varmuutta ei kuitenkaan ole siitä, että Venäjä olisi systemaattisesti kerralla tappanut useita siviilejä. Kun ukrainalaisten vastarinta kovenee, sitä epätoivoisemmiksi sotilaiden teot menevät, arvioi Ilmari Käihkö.
Tuhoja Butšassa

Butša on monin paikoin täysin tuhoutunut. Kuva: Narciso Contreras / AOP

Vanhemmat ammuttiin kadulle Vorzelissa​

Amnestyn raportti paljastaa raakuuksia myös muualla Kiovan lähistöllä. Järjestön haastattelema 18-vuotias nainen kertoo Venäjän tankkien vyöryneen Vorzelin kylään 3. maaliskuuta.
Naisen perhe piileskeli talonsa kellarissa. Kun naisen vanhemmat lähtivät ulos, seurasi laukausten ääniä. Amenstyn raportin mukaan nainen löysi vanhempansa ammuttuna maasta.
Haastatellun nuoren naisen mukaan hänen vanhempansa olivat siviilivaatteissa eivätkä he olleet aseistettuja. Nuorta naista myöhemmin evakuoinnissa auttanut vapaaehtoinen on vahvistanut kertomuksen Amnestylle.
Myös ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin(siirryt toiseen palveluun) (HRW) mukaan venäläiset sotilaat ovat syyllistyneet raakuuksiin Vorzelissa, joka sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Kiovan luoteispuolella.
HRW:n haastattelema silminnäkijä kertoo venäläisen sotilaan heittäneen savukranaatin asuintalon kellariin ja ampuneen sen jälkeen kellarista pois tullutta naista ja 14-vuotiasta lasta.
Ammutut olivat olleet kellarissa suojassa. Lapsi kuoli välittömästi ja nainen kuoli myöhemmin. Teloitus tapahtui HRW:n silminnäkijöiden mukaan maaliskuun 6. päivänä.
HRW:n haastattelemat siviilit kertovat venäläisten sotilaiden myös varastaneen Vorzelissa ruokaa, polttopuita ja vaatteita. Lisäksi sotilaat ovat varastaneet polttoainetta ja erilaisia työkaluja, kuten moottorisahoja ja kirveitä.
Tuhoja Borodiankassa Kiovan lähellä.

Borodiankassa pelätään paljastuvan Butšaakin pahempi verilöyly. Kuva: AOP

Venäläiset miehittivät Borodiankaa pidempään kuin Butšaa​

Ukrainan viranomaiset pelkäävät, että Borodiankan pikkukaupungissa paljastuu lähiaikoina vielä Butšaakin pahempi verilöyly.
Borodianka sijaitsee reilun 50 kilometrin päässä Kiovan luoteispuolella ja venäläiset joukot miehittivät sitä jopa pidempään kuin Butšaa. Esimerkiksi paikalla käynyt BBC:n(siirryt toiseen palveluun) toimittaja Jeremy Bowen kuvailee kaupungin tuhoja pahimmiksi mitä hän on nähnyt Kiovan lähistöllä.
Samaa ovat kertoneet muut kaupungissa vierailleet toimittajat.
Borodiankassa on paljon täysin tuhoutuneita rakennuksia. Suurin osa asukkaista on paennut. Jäljelle jääneet kertovat, että ensin Venäjän joukot pommittivat kaupunkia ilmasta ja sen jälkeen valtaajat saapuivat. Vetäydyttyään Venäjän sotilaat miinoittivat kaupunkia.
Borodiankan kokonaistilanne ei ole vielä selvillä. Ukrainan johto ja viranomaiset ovat varoittaneet etukäteen siitä, mitä voi paljastua, kun kaupunkia tutkitaan.
Ilmari Käihkön mukaan nyt tarvitaan ulkopuolista tahoa, joka tutkii ja dokumentoi tapahtumat. Muuten syyllisiä esimerkiksi raiskauksiin tai teloituksiin ei saada sotarikosoikeuteen. Käihkö toteaa, että kyse on vakavista sotarikoksista, koska ihmisiä on selkeästi teloitettu.
Kuvassa sininen Lada raunioissa.

Borodianka on kärsinyt valtavia tuhoja ilmapommituksissa. Kuva: Ukrainan puolustusministeriö / EYEPRESS

Sotilaat ampuivat miestä päähän pannuhuoneessa​

Amnestyn raportti jatkaa karua kertomusta Bohdanivkan kylästä. 46-vuotias nainen kertoo venäläisten sotilaiden tappaneen hänen miehensä päähän ampumalla. Murhaa ennen sotilaat pakottivat pariskunnan ja heidän 10-vuotiaan tyttärensä talon pannuhuoneeseen.
Pian sotilaat palasivat takaisin ja pyysivät mieheltä tupakkaa. Mies kertoi lopettaneensa tupakoinnin ja sen jälkeen sotilas ampui häntä käteen. Sitten yksi sotilaista kehotti toista “lopettamaan hänet”, jonka jälkeen miestä ammuttiin päähän.
Amnestyn haastatteleman todistajan mukaan mies ei kuollut heti, vaan vasta aamuyöllä.
Naapurissa asuva henkilö on vahvistanut Amnestylle sotilaiden tunkeutuneen taloon ja nähneensä ammutun miehen ruumiin makaamassa pannuhuoneen nurkassa.
Joukkohauta kuvattuna Butšassa, toimittajia näkyy taustalla.

Butšasta on löydetty yli 300 ihmiset ruumiit. Kuva: Vojtech Darvik Maca / AOP

Idässä tullaan näkemään sodan suurimmat taistelut​

Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun sotatieteen dosentin Ilmari Käihkön mukaan Venäjä on nyt muuttanut strategiaansa.
– Joukkoja keskitetään itään ja nyt keskitytään Donbassin alueeseen. Strategia ja retoriikka ovat muuttuneet. Venäjällä puhutaan nyt sotilasoperaation sijaan “Donbassin puolustuksesta”.
Käihkö uskoo, että idässä tullaan näkemään sodan suurimmat taistelut. Ukraina ja Venäjä keskittävät nyt joukkojaan sinne.
Käihkön mukaan ukrainalaisten vastarinta kovenee entisestään eikä Butšan jälkeen ole mitään mahdollisuutta myönnytyksiin.
– Nyt on nähty, mikä hinta on maksettu. Jos rauhansopimus menee kansanäänestykseen, kuten Zelenskyi on sanonut, on todella vaikea nähdä muuta vaihtoehtoa rauhalle, kuin se, että Venäjä perääntyy täysin.

 
Varmasti.

Mutta myös Valko-Venäjän armeijan ja Lukashenkan välillä on ollut jännitteitä.

Jotenkin sellainen kutina, että Valko-Venäjän armeijassa saattaisi olla halua syrjäyttää Lukashenka. Armeija ei ole ilolla katsellut hyökkäystä Ukrainaan.

Venäläiset joukot alueella tekevät vain kaappauksesta vaikean.
Venäjä on itseasiassa minun luokittelussani miehittänyt valkovenäjän.
 
Tekisi mieli tehdä näistä opetustauluja maanpuolustuskorkeakoulun opettajien koulutusta varten. Jostain niiltä main lienee lähtöisin se ajatus, että kaiken pitää olla viimeisen päälle kallista, taktista ja sotilaallisen näköistä. Ja ehken pääesikuntaan kanssa vois lähteä samojen taulujen kanssa kierrokselle.
Talvisodassa suomalaisilla oli hyvin monenlaista varustusta. Silti siitä sodasta Suomi parhaiten tunnetaan.
 
Varmasti.

Mutta myös Valko-Venäjän armeijan ja Lukashenkan välillä on ollut jännitteitä.

Jotenkin sellainen kutina, että Valko-Venäjän armeijassa saattaisi olla halua syrjäyttää Lukashenka. Armeija ei ole ilolla katsellut hyökkäystä Ukrainaan.

Venäläiset joukot alueella tekevät vain kaappauksesta vaikean.

Sitähän ei oikeastaan rajojen ulkopuolella tiedetä mitä V-Venäjällä tällä hetkellä tapahtuu. Siellä voi olla paljon kireämpi tilanne kun ulospäin näyttää. Venäjä voi olla vielä pulassa muidenkin naapureiden kun Ukrainan kanssa varsinkin jos ja kun Georgia katsoo tilaisuutensa tulleen.

Tästä voi seurata lopulta jotain hyvääkin jos paska lentää ihan kunnolla venäläiseen tuulettimeen :ROFLMAO:
 
q6xt5b2.jpg


FU5twCw.png

When in doubt, MOAR ERA. Kyllä se siitä vasiley, more vodka. Huomaa myös että mitallin kantajalla ei näyttäisi olevan levyä liivissä.
Noissa menee kyllä taustalevy (peruspanssari) liian ohueksi ERA:lle, joten kuvat lienevät "huumoria" tai tarkoituksellista dis-informaatiota.
Alemmassa kuvassa myös ERA-laatikoiden suunta ovessa ja rungossa (kolme alinta) pystyssä on järjetön eli nehän toimivat tehokkaasti vain ylä- (tai ala-) viistosta tuleville ontelopanoksen suihkuille.
Uhka kaupunkisodassa korkealta ammuttu ontelo kylkeen? Miksi konepellin keskellä ei ole ERA -laatikoita?
On autoihin kuitenkin kiinnikkeet hitsattu, joten hieman on ponnisteltu arvatenkin hämäyksen vuoksi. Vai olisiko kuvankäsittelyn tuotoksia alempi kuva?
Ylempi kuva näyttää aidolta ja pultit taitavat puuttua ja laatikot ovat "auki" tai irti ainakin osittain?

Alemman kuvan (syyskuu 2021) linkki
ja lähdeteksti alkuperäisenä ja google kääntäjällä Suomeksi selventänee asiaa:
<<Ранее в сеть попали фотографии бронеавтомобилей ГАЗ «Тигр» с российской базы в Таджикистане. Пользователи сети обратили внимание на кустарное усиление защиты броневиков. Они получили сетчатые экраны и блоки динамической защиты «Контакт-1».
Установка динамической защиты на легкобронированную технику лишена смысла, так как она несет больше угрозы для самой машины, чем вражеские снаряды.>>

"Aiemmin valokuvat panssaroiduista ajoneuvoista GAZ "Tiger" Venäjän tukikohdasta Tadžikistanissa pääsi verkkoon. Nettimiehet kiinnittivät huomiota panssaroitujen autojen käsityön tehostamiseen. He saivat verkkoseinäkkeet ja dynaamisen suojan "Contact-1" lohkot.
Dynaamisen suojan asentaminen kevyesti panssaroituihin ajoneuvoihin ei ole järkevää, koska se on enemmän uhka itse ajoneuvolle kuin vihollisen ammukset."

Venäläiset käyttävät ERA:sta vissiin termiä "Dynaaminen suoja /panssarointi ..." melko yleisesti.

[Vai oliko tämä vitsi ctg:n taholta meille kokemattomille? Ja minä liian totinen ERAkko menin helppoon.]

Tämän viestin voisi siirtää panssarointi- tai huumoriketjuun, mutten osaa vieläkään?
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Huomiona: Naton vastaiset rajat on jo sangen tyhjät. Naton hyökkäystä eivät pelkää. Joukot joutuu vetämään rajoilta, joissa on rajan takana "liittolaisia" tai nukketasavaltoja.

Joukko-osastoihin on jätettävä siemen, jotta suorituskyvyn palauttaminen onnistuu.

Meillehän kävisi kyllä, että uhraisivat alakurtin ihan viimeiseen mieheen. Ei me silti sinne hyökättäisi mutta tuskin silti ovat niin tyhmiä.

Talvisodassa suomalaisilla oli hyvin monenlaista varustusta. Silti siitä sodasta Suomi parhaiten tunnetaan.
Varusteet on vain yksi osa suorituskykyä.

Vaellusreiteillä näkee paljon kaikenlaisia flanellipaitavaeltajia, jotka näyttävät siltä että pärjäävät metässä goretex-kansaa paremmin.

Myös 2. talvi- ja jatkosodan kaukopartiomiehet olisivat edelleen kova sana. Ehkä yönäkölaitteet mukaan.

Sota ei kaikilta osin ole muuttunut kuitenkaan niin paljoa.
 
Puhtaasti symbolinen, ja hyvä kun erotettiin. Miettikää, että 5 maata äänesti erottamista vastaan - puolet on valittu julkisesti.
Algeria
Valko-Venäjä
Bolivia
Burundi
Keski-Afrikan tasavalta
Kiina
Kongo
Kuuba
Pohjois-Korea
Eritrea
Etiopia
Gabon
Iran
Kazakstan
Kirgisia
Laos
Mali
Nicaragua
Syyria
Tadzikistan
Uzbekistan
Vietnam
Zimbabwe

Hyvässä seurassa :ROFLMAO:
 
Tekisi mieli tehdä näistä opetustauluja maanpuolustuskorkeakoulun opettajien koulutusta varten. Jostain niiltä main lienee lähtöisin se ajatus, että kaiken pitää olla viimeisen päälle kallista, taktista ja sotilaallisen näköistä. Ja ehken pääesikuntaan kanssa vois lähteä samojen taulujen kanssa kierrokselle.

(Olen edelleen sitä mieltä, että meillä ei olisi pitänyt tiputtaa sodan ajan joukkoja alle 0,5 miljoonan. Mutta kun ei kuulemma ollut varaa varustaa uusilla varusteilla koko armeijaa, niin piti stenata ja pokata kaikki vanhempi kalusto.)
Niinpä. Jos on v***umainen luonne ja varustuksena ketunpyynti kamppeet ja mönkkäri sekä hirvisohlo lämppärillä niin saa kotimaisen version tästä legendasta. Strelaahan sille ei oo antaa..
 
Sitähän ei oikeastaan rajojen ulkopuolella tiedetä mitä V-Venäjällä tällä hetkellä tapahtuu. Siellä voi olla paljon kireämpi tilanne kun ulospäin näyttää. Venäjä voi olla vielä pulassa muidenkin naapureiden kun Ukrainan kanssa varsinkin jos ja kun Georgia katsoo tilaisuutensa tulleen.

Tästä voi seurata lopulta jotain hyvääkin jos paska lentää ihan kunnolla venäläiseen tuulettimeen :ROFLMAO:
Mitä siitä seuraisi, paskan osumisesta pyörimättömään tuulettimeen? vrt. se pärisemätön, raaputtamaton ja **rseeseen mahtumaton sikäläinen pärisevä **rseen raaputin ;)
 
Back
Top