Ukrainan konflikti/sota

Venäjä on kärsinyt Ukrainassa niin paljon tappioita, että siltä voi viedä vuosia palauttaa hyökkäysvoimansa ennalleen. Britannian puolustusministeriö arvioi näin tuoreessa tiedusteluraportissaan.

Venäjä lähetti Ukrainan hyökkäyssodan alussa yli 120 BTG-taisteluryhmää Ukrainaan, mikä on noin 65 prosenttia Venäjän maasodankäyntiin käytettävästä vahvuudesta. Britannian puolustusministeriön arvion mukaan näistä yli neljännes on nyt todennäköisesti taistelukunnoltaan tehottomia.

Lisäksi osa Venäjän eliittijoukko-osastoista on tiedusteluraportin mukaan kärsineet suurimpia tappioita.
 
Ei toki voikaan, sivistysvaltioissa kun on vapaat vaalit joten hallitus vaihtuu useimmiten muutaman vuoden välein, mkl ministerit.
Valta korruptoi ja absoluuttinen valta korruptoi absoluuttisesti. Ei vallan moraalia nakertavalle vaikutukselle ole varmaan yksikään ihminen täysin immuuni. Rajoitetuissa valtakausissa on juuri tästä syystä viisaus takana. Venäjällä perustuslakia muutettu pariinkin otteeseen, jotta tietty rosvokopla saisi pysyttyä vallassa. Näin ollen ei enää ole kovinkaan paljoa merkitystä, tapahtuiko absoluuttinen korruptoituminen Putinin osalta jo ennen ensimmäistä valtakautta, sen kuluessa vaiko vasta myöhemmin?
 
Viimeksi muokattu:
Se ei kyllä lakkaa ihmetyttämästä, miten monella tasolla homman voikaan ryssiä. Kaikki mahdolliset sotilaalliset mokat on jo tehty ja nyt diplomatiassa tehdään samanlaista vakuuttavaa työtä. Siis onko ryssät ihan luonnostaan noin pihalla vai pitääkö tuollaisen tyhmyyden saavuttamiseksi käydä joku kurssi?
Kyllä se on pitkän ja määrätietoisen kehitystyön tulosta. Tietääkö joku kuinka vanha on puhekielemme verbi "ryssiä"? Se on niin vanha, ettei minulla ole hajuakaan sen iästä, eikä se ainakaan erinomaista suorittamista ole syntynyt kuvaamaan.
 
En ymmärrä mitä helvetin väliä on sillä mikä sukutausta Hitlerillä oli. Ja millä vitulla selvität kaduntallaajasta onko esi-isissä intiaania vain juutalaista ja jos selvitätkin niin miksi se sillä muuttuu.

En ymmärrä minäkään, mutta yllättävän monella nostattaa heijaria tai ryhdistää tissejä pystympään asentoon jos suvusta löytyy merkkihenkilöitä tai pappi, lääkäri, lakimies, tms. Mun mielestä jokainen on yksilö ja ansaitsee tai on ansaitsematta kunnioituksen ihan omilla toimillaan suvun sitä boostaamatta millään tavalla.

Sama se on Hitlerillä, omat teot ratkaisee.
 
Tietääkö joku kuinka vanha on puhekielemme verbi "ryssiä"? Se on niin vanha, ettei minulla ole hajuakaan sen iästä, eikä se ainakaan erinomaista suorittamista ole syntynyt kuvaamaan.
Menee offtopiciksi, mutta tämän jutun mukaan olisi yllättävänkin uusi, 1990-luvulta.
 
Menee offtopiciksi, mutta tämän jutun mukaan olisi yllättävänkin uusi, 1990-luvulta.
Nyt kyllä vähän hävettää, minä olen kuitenkin tämän mukaan ollut jo aikuinen mies kun tämä on tullut sanastoon.

Jottei menisi edelleeen täysin OT:ksi, niin sanon vakavammin että plutokratia vs. meritokratia tuossa on takana. Kun merkittäviin asemiin noustaan systemaattisesti suhteilla eikä ansioilla, niin se pikkuhiljaa mädättää kaiken, myös asevoimat.

Ukrainassa kuolleistakaan upseereista on vaikea sanoa ketkä heistä oikeasti ovat menetyksiä venäläisille, ja kenestä eroon pääseminen saattaa olla jopa hyödyksi.
 
Lahjoita XX euroa ja saat ryssien migistä tai helikopterista rälläköidyn pellinpalan. Postikortin kokoinen pala kulkisi näppärästi postin kautta. Varmaan houkuttaisi monia hankkimaan pienen sotamuiston.
Yksi tällainen tuote on ainakin itselle tullut vastaan täällä tai Twitterissä. 1000 $ ylittävällä lahjoituksella sai palan pudotettua venäläistä lentokonealumiinia. Taisi olla laserkaiverrettuna Ukrainan vaakuna ja pudotuksen koordinaatit. Olishan tuommonen päheä repun vetoketjussa.

Edit. Olin hitaampi ja vielä ilman linkkiä matkassa, mutta tuossahan tuo on pari viestiä ylempänä.
 
Kyllä se on pitkän ja määrätietoisen kehitystyön tulosta. Tietääkö joku kuinka vanha on puhekielemme verbi "ryssiä"? Se on niin vanha, ettei minulla ole hajuakaan sen iästä, eikä se ainakaan erinomaista suorittamista ole syntynyt kuvaamaan.
MInä muistan kuulleeni sen ensimmäisen kerran -90 luvulla Jari Sarasvuon suusta Hyvät pahat ja rumat ohjelmassa kun hän haastatteli Erkki Liikasta
 
"31.12.2011 — Ensimmäiset tiedot ryssiä-verbistä ovat 1960-luvulta Heikki Paunosen toimittamasta Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii -slangisanakirjasta."


Artikkeli maksumuurin takana, tuo näkyi Googlehaussa.
 
Back
Top