Ukrainan konflikti/sota

Sama joki on molempien tiellä, niin tuolla Kharkovan suunnalla kuin etelämpänä Severodonetskissa.
Siinä saattaa olla tavoitteena vallata kaikki alueet joen itäpuolella. Jos se onnistuisi, niin joki muodostaa luonnollisen esteen, mikä tekisi Ukrainan vastahyökkäyksen erittäin vaikeaksi. En tiedä yrittävätkö pohjoisemmasta joen itäpuolelle sillä ajatuksella että huoltoyhteydet saataisiin taas katkottua, mahdollisesti uhattua Kupianskiakin. Luultavasti ryssä vetää joukkoja Kharkovasta juuri sillä ajatuksella että yritetään vahvistaa joen itäistä osaa.
 
Girkin höpöttänyt taas sodasta, hänellä on tapana pitää näitä livelähetyksiä aina silloin tällöin. Tässä yhden miehen käännös pätkästä jossa juttelee Donets-joen ylityksen katastrofista:


Ei halua mennä yksityiskohtiin, väitti tienneensä ja vihjanneensa epäonnistumisesta 9. päivän lähetyksessään. Sanoo kuitenkin että kärsivät siellä peruuttamattomia menetyksiä (irreversible losses) joihin kuului myös korkeampaa sotilasjohtoa (ei yllätys, siellä on pakko olla ollut sellaista mukana, miten muuten saisivat tuollaisen pumpun ajettua hyökkäykseen).

Toinen käännös, Girkin syyttää Shoigua suoraan epäonnistumisesta.


MUOKKAUS: lisää käännöksiä Girkinin höpinöistä:


Girkin is going hard. Full mockery of Defense Minister Shoigu. He takes no prisoners. "Under Stalin, they shot them for such preparation of the operation."

Lainaan pari mielenkiintoista kommenttia tuosta ketjusta:

- People like him are just as dangerous as Navalny. In fact, they want the same as Putin, but better. Without all the corruption. They dream of a real power, not a colossus on clay legs.

- Girkin has been critical since he was removed from the DNR project. Interestingly, it is tolerated. So it's just a flypaper for subversive flies. The old principle of Ochrana - "you want to control subversive organizations - set up your own". What the FSB has already proven several times.

- The visitor follows his fixed line. The only question is whether his statements, himself, channels in MS are not a channeling operation. A lot of Russians enter into discussions, publicly discover their views, etc. For the services - pure gold

- If Girkin is still in cahoots with FSB, which very recently lost lead in the Ukraine in favor of GRU due to its incompetence, this verbal attack is quite interesting and bold

Moni puolalainen kommentoija hyvin epäluuloinen Venäjän kaikkea toimintaa kohtaan, haistaa petoksen ja selkäänpuukotuksen mahdollisuuden joka tilanteessa. Hyvä nähdä ettei tuo ole hävinnyt minnekään.

En muista, oliko Girkin alunperin GRU:n vai FSB:n agentti, tuo kommentoija on voinut erehtyä. Lisäksi todettava että hänellä ei ole virallisesti ainakaan mitään virkaa vaan on siviili ja kommentoi tapahtumia siltä pohjalta. Voi silti olla kontakteja asevoimiin tai tiedustelupalveluihin ja voi hyvinkin saada kentältä tietoa, jos siellä on "faneja" tai "tuttuja". Voi myös olla niiden tv-kasvojen kaltainen "vaikuttuja" mutta on vuosien saatossa ollut kriittinen valtaapitäviä kohtaan, ei siis sotaa vastaan vaan ennemminkin halunnut että sota olisi pitänyt aloittaa jo vuosia sitten. Tämä koko soppa on ilmeisesti osaksi hänen aloittama, ainakin jos uskotaan hänen puheita joten on ollut tässä Novorossia virityksessä mukana kohta 8 vuoden ajan.

Uskon ettei hän näitä juttuja keksi itse vaan saa kentältä tietoa tapahtumien kulusta. Vaikuttaisi sellaiselta katkeralta mieheltä jonka arvostelu ei välttämättä heijasta laajempaa tyytymättömyyttä, tosin jos sotilas- ja tiedusteluväkipiireissä on hänen faneja niin ajatukset voivat tarttua ja levitä. En laittaisi silti liikaa painoa hänen puheille, enemmän kiinnostaa nämä tiedonmuruset sodasta mitä häneltä toisinaan kuulee.
 
Viimeksi muokattu:
M2 Bradleyn lumiongelmasta
Lumen aiheuttamaa ongelmaa M2-vaunulle en tullut kylläkään ajatelleeksi, mutta sen ongelmallisuudesta pitäisi tietää enemmän/tarkemmin. Onko se ratkaistavissa jotenkin ja jos on niin millaisin kustannuksin. Saako sen telaketjua jotenkin järkevin kustannuksin levennettyä, eli esimerkiksi hitsattua siihen vaikkapa 5cm leveämmän telalapun? (vrt. ajatus lumikengästä). Älkää nyt kivittäkö maallikkoa, kunhan heitin ajatuksen ilmoille =)
Ostketten - oli noita Shermaneissakin:


ufrhn9rwtjc61.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Tämä tarkoittaa myös NATO:ssa sitä, että Yhdysvaltojen mekanisoidut osastot eivät pysty meitä talvella auttamaan ainakaan ennen kuin Bradleyn korvaajat ovat kentällä :(.

Ei tänne mitään jalkaosia edes odoteta oli kesä tai talvi, ellei jotain vähäisiä määriä erikoisjoukkoja, ilmatulenjohtajia tms. lasketa. Baltia imee kaiken maavoiman mitä Natosta pohjoiseen irtoaa (pohjoisin Norja/Suomi oma lukunsa), koska heiltä itseltään puuttuu kaikki. Apu meille tulee ilmasta (toki mereltäkin) käsin ja materiaalina. Täältä löytyy koulutettua maavoimaa aika mukavasti omasta takaa, varustus/kaluston määrä muodostaa ensimmäisen pullonkaulan.
ps. jos tämä Nato kuvio olisi ollut selvillä jo hx hankkeen aikana, niin olisin kyllä tarkistellut konemääriä vähän alemmas ja jyvittänyt lisää rahaa maavoimille. Ilmassa ei tule olemaan minkäänlaista ongelmaa jatkossa, mutta maavoimat tulisi olla omasta takaa mahdollisemman vahvat.
 
Siinä saattaa olla tavoitteena vallata kaikki alueet joen itäpuolella. Jos se onnistuisi, niin joki muodostaa luonnollisen esteen, mikä tekisi Ukrainan vastahyökkäyksen erittäin vaikeaksi. En tiedä yrittävätkö pohjoisemmasta joen itäpuolelle sillä ajatuksella että huoltoyhteydet saataisiin taas katkottua, mahdollisesti uhattua Kupianskiakin. Luultavasti ryssä vetää joukkoja Kharkovasta juuri sillä ajatuksella että yritetään vahvistaa joen itäistä osaa.

Joen itäpuoliset alueet ovat pitkälti heidän hallussaan ja ovat tulleet joen yli Iziumin kohdalla. Se hyökkäyskärki mikä siellä on ja näkyy monella kartalla on joen länsipuolella.

Moni arvioinut että Luhanskin suunnalla tulevat yrittämään joen ylitystä lähipäivinä uudestaan ja toisaalta ovat kuulemma tunkeutuneet Severodonetskin kaupunkiin, mikä on joen itäpuolella. Muistaakseni ainakin joku kaupungin alueella oleva joen ylittävä silta räjäytettiin eilen joten ehkä Ukrainan joukoista osa on vetäytynyt sieltä?

Tuolla seudulla menee myös länsi-itä -suuntaisia jokia kuten Mokra Plotva-joki. Ei ole kartalla yhtä leveän näköinen kuin Donets, mutta yhdenlainen este kuitenkin. Muistan lukeneeni että sielläkin on odotettavissa vesistön ylityksiä Volodymyrivkan kaupungin seudulla, tosin saatan muistaa väärin.
 
Kummallista, perin kummallista. Kun on niillä kumminkin maineikkaita alan opinahjoja.

Tulee noista käteilyistä vaan mieleen, että onkohan siellä ne opinahjojen käyneet niitä jotka käskevät, vai onko siellä taas joku "judokaveri" siirtelemässä divisioonia ja määrämässä toteutuksen...
On vain välillä sellaista next-level taktiikkaa että huh-huh...

Mutta jatkakoot samaan malliin, antaa mennä kun on alamäki ja kaikkea.
 
100kpl Hollantilaisten CV90:siä Bemareiden tilalle?

Entäs PUMA? siihen vaihdetaan.
Ei taida läntisen euroopan maat antaa enää kalustoa kuten aiemmin tapahtui Hollannin kanssa. Maailmantilanne on kiristynyt ja nyt linjastoilla on tilauskirjat täynnä muutamaksi vuodeksi...
Ainoastaan jenkeiltä voisi saada Bradleytä mutta ne ovat ihan paskoja lumioloissa.
 
Osaisiko joku kertoa, mitä nuo purjekoneet ovat, joita näkyy n. 20 kappaletta Etelä-Suomen yllä?
Purjelennon SM-kisat järjestetään Räyskälässä reilun viikon päästä (26.5.-4.6.) Olisiko myös porukkaa harjoittelemassa ja testaamassa kalustoa kisaa varten
 
Ei tänne mitään jalkaosia edes odoteta oli kesä tai talvi, ellei jotain vähäisiä määriä erikoisjoukkoja, ilmatulenjohtajia tms. lasketa. Baltia imee kaiken maavoiman mitä Natosta pohjoiseen irtoaa (pohjoisin Norja/Suomi oma lukunsa), koska heiltä itseltään puuttuu kaikki. Apu meille tulee ilmasta (toki mereltäkin) käsin ja materiaalina. Täältä löytyy koulutettua maavoimaa aika mukavasti omasta takaa, varustus/kaluston määrä muodostaa ensimmäisen pullonkaulan.
ps. jos tämä Nato kuvio olisi ollut selvillä jo hx hankkeen aikana, niin olisin kyllä tarkistellut konemääriä vähän alemmas ja jyvittänyt lisää rahaa maavoimille. Ilmassa ei tule olemaan minkäänlaista ongelmaa jatkossa, mutta maavoimat tulisi olla omasta takaa mahdollisemman vahvat.
Noh, kun en ollut missään tällaista linjausta nähnyt niin enpä osannut olla kiinnittämättä asiaan huomiota. Jos kerran asia on naulattu niin, että Yhdysvaltojen ei ole tarkoituskaan missään olosuhteissa Suomeen mekanisoituja joukkoja tuoda, niin sittenhän asialla ei ole merkitystä. Sikäli kun tässä nyt sinne asti edes päästään, kun politikointi alkoi jo ennen kuin ehdittiin virallista pyyntöä edes lähettää.
 
Nyt on kova rummunpäristys päällä RUS TV:ssä..

”Venäjää uhataan, tarvitaan vapaaehtoisia reuna-alueilta armeijaan”

Hyvä että hämmentävät keittoa. Valtiollisen propagandan rinnalle tulee itsenäistä päättelyä, jota valtiojohto ei kontrolloi. Kun infopalikat eivät asetu kohdakkain, ihmiset rupeavat käyttämään aivojaan ja kyselemään. Informaation vastaanottajista tulee sen prosessoijia ja jakajia. Valtiolliselle propagandalle tuollaista on hankalampi torjua kuin ulkomaista propagandaa, jota voidaan kumota helposti ja yksinkertaisesti esittämällä samat väitteet käänteisinä.
 
USA:n Norjan välinevarastoista:

One curious detail: the Abrams tank doesn't have any crew markings. Marine Corps tanks often have individual names stenciled on the barrel, names such as "Nacho Libre", "Dante's Inferno", and so on. That's because these are not the tankers' regular vehicles. These are tanks that have been sitting dormant in caves just south of the Arctic Circle, ready to roll.

Unknown to many, the Marine Corps stores equipment for an entire combat brigade in enormous caves in Norway. The program, called Marine Corps Prepositioning Program-Norway, can fully equip a 15,000 man marine brigade, complete with 30 days' worth of ammunition and supplies. The goal is to assist Norway—which shares a 121 mile border with Russia—in case of attack.

M1A1 Abrams tanks, LAV-25 reconnaissance vehicles, Humvees and equipment of all kinds are stored in temperature-controlled caves, guarded and maintained by the Norwegian Army. US Marines are occasionally airlifted to Norway, draw gear identical to what was left stateside, and participate in military exercises.

And, it turns out, drift 70 ton tanks.

Kyle Mizokami Writer on Defense and Security issues, lives in San Francisco.

 
Back
Top