Ukrainan konflikti/sota

Screen-Shot-2022-05-26-at-6.41.21-PM.png

Siellähän on koulutettu riviin jo vanhat äijätkin kalustoineen. Kyllä sieltä se
Miljuuna miestä löytyy riviin.

Saatana kun Suomessa olisi ollut talvisodassa 40 miljoonaa 4 miljoonaan asemasta. Olisi vapautettu viimesinkin Tverin Karjala kylä ryssän ikeestä kun sitä kerran kerjäsivät. Ja muutettu historian kulku kerralla. Stalinkin olisi saanut lähteä maanpakoon etelä-Amerikkaan josta Valpo olisi käynyt hakemassa äijän aikanaan pois ja ukko olisi hirtetty Senaatintorilla. Koko perkeleen ryssän homma olisi päättynyt siihen. Mutta meitä oli valitettavasti silloin vain se 4 miljoonaa ja nyt Ukrainalaiset kipuilee tuon Stalinia ihailevan käppänän ja ryssän paiseen kanssa.
 
EU pääsi sopuun venäläisen öljyn osittaisesta tuontikiellosta​

EU-maiden johtajat ovat päässeet yksimielisyyteen venäläisen öljyn osittaisesta tuontikiellosta, kertovat uutistoimistot.

Kielto kattaa yli kaksi kolmasosaa Venäjältä EU:hun tulevasta öljystä, kertoo Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel Reutersin mukaan. Unkari on saamassa kompromissina läpi poikkeuksen öljykieltoon.

Kyse on poliittisesta sovusta, jonka yksityiskohdista päätetään myöhemmin. Tarkoitus on, että EU-johtajat tekevät poliittiset ratkaisut ja sopivat suuret linjat, ja viimeistely jää jäsenmaiden EU-suurlähettiläille.

Essi Sutinen, toimittaja
 
Oletus on (vahvana) siihen suuntaan, että UA:n saama tiedusteluapu merkittävästi operaatiopainopisteisiin vaikuttaa. Taistelukentän(kenttien) reaaliaikainen riittävän tarkka hahmottaminen suhteessa vastustajaan saattaa yllättäviäkin tuloksia tuoda. Etuna tiedostavammalle puolelle.

Varsinkin, jos ja kun Venäjän joukkojen johtojärjestelmän puutteet vaikuttaisivat edelleen olevan tasolla, jolla kriittistä merkitystä on.
Yritetäänpä kasata ajatuksia tämän Hersonin vastahyökkäyksen suhteen.

Ryssän hyökkäys viimeinen 1.5kk ollut varsin epätoivoista, raskasta ja hidasta. Tulosta on kuitenkin jonkin verran saatu tykistöllä ja joukkojen säälimättömällä käytöllä.

Mitä etuja Ukrainalla on ryssään verrattuna:
- tiedustelu on varmasti parempaa. Laajalta eturintaman takaiselta siviiliväestöltä ja varsinaisilta vastarintamiehiltä/naisilta saadaan arvokkaita yksityiskohtia. Ryssälläkin on myyriä ollut paljon avustamassa, mutta Ukrainan maaperällä valtaosa on luonnollisesti oman maansa puolella. Myös läntisellä tiedusteluavulla on oma roolinsa.
- moraali. Vapauttavat omaa maataan. Hampaankolossa aika vitusti
- kotiseututuntemus
- vastarintaliike saattaa olla hyvinkin aktiivinen ja taktisesti merkityksellinen
- ryssän tilanne selkä Dniproa vasten on sotilaallisesti kiikkerä. Voi parhimmillaan johtaa pakokauhuun tai laajoihin antautumisiin.
- Ukrainalla selustassa kaksi isoa tukialuetta Mykolajiv ja Kryvyi Rih. Suhteellisesti isompia ja lähempiä kuin ryssän tukialueet. Tällä uskon olevan ennenkaikkea merkitystä esim. haavoittuneiden hoidon ja reservien suhteen.
- ryssän pääasiallinen huomio on Donbassin/Izyumin suunnalla

Mitä haittoja
- Venäjällä on se ilmaylivoima edelleen. Erityisesti ilmatorjunnan osalta. Toisaalta Ukrainan ilmavoimat on kyennyt toimimaan alueella, joten merkittävää pitkän matkan torjuntaa ei ryssällä ole. Moskvan menetys saattoi olla tässäkin iso tekijä. Jostain luinkin kuinka pitkälle sisämaahan sen tutkat näkivät mutta en muista enää.
- raskas logistiikka voi olla edelleen ryssän puolella, jos tavara kulkee junalla Hersoniin asti. Mutta toisaalta, tämä on myös heikko kohta jota vastarintamiehet ja naiset varmasti ensimmäisenä yrittävät häiritä.
- tykistö/raketinheittimet etu ryssällä
- maasto on vaikea hyökkääjälle jolla ei ole ilmaylivoimaa, pitää päästä pureutumaan nopeasti suojaan asutuskeskuksiin.

Rintamalinja tämänhetkisten vastahyökkäysten alueella Snihurivkasta Vysokopiliaan on karkeasti ottaen 80-100km. Tälle alueelle Ukraina on keskittänyt merkittävän määrän joukkoa (en ole nähnyt arviota). Jos vertaa itärintamaa niin Izyumista Severodonetskiin on rintamalinja samaa luokkaa. Tällä alueella ryssällä ollut >20 BTG eikä tulosta ole tullut viime viikkoina. Toki Siverski-Donets joki on huomattavan vaikea maastonkohta. Inhulets joki on paljon pienempi, eikä siinä ole samanlaisia jyrkkiä rotkoreunoja ja kosteikkoja kartan perusteella.

Saapa nähdä.
 
Unkari ja erilainen tapa maailmanymmärrykseen. Kuten Orban tuon ymmärtää. Eli kiista öljypakotteista. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008851451.html

Laaja ja perusteltu näkemys. Kiitos. Kokonaisuuksista äärimmäisen haastavaa saada luotettavaa kuvaa. Ainakaan omalla vajavaisella perehtyneisyydellä. Tuohon vielä molemminpuolinen sodan luonteeseen kuuluva ohjaaminen tiedotuksessa. Kuten sanottua, saapa nähdä. Itse toivon lisääntyneen kyvykkyyden kautta tapahtuvaa potentiaali-hyödyntämisen suuntaamista Venäjän haavoittuviin osiin valituissa painopisteissä. Oletuksena, raskaamman tykistön käyttöön saaminen laajemmin + koulutuksen eteneminen.
 
Bryssel/Helsinki

EU-maiden johtajat ovat päässeet yksimielisyyteen venäläisen öljyn tuontikiellosta ylimääräisessä huippukokouksessaan.

Kielto kattaa yli kaksi kolmasosaa Venäjältä EU:hun tulevasta öljystä, twiittaa Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel.

”Maksimaalista painostusta Venäjälle sodan lopettamiseksi”, Michel summasi.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kertoo Twitterissä, että käytännössä 90 prosenttia venäläisöljyn tuonnista EU:hun leikkautuu vuoden loppuun mennessä.

Lisäksi EU-johtajat antoivat tukensa Ukrainan 9 miljardin euron talousavulle.

EU-maiden johtajat ovat keskustelleet venäläisöljyn tuontikiellosta ja kuudennesta pakotepaketista huippukokouksessaan Brysselissä.

Unkari saa kompromissina läpi poikkeuksen tuontikieltoon, joka mahdollistaa Unkarille tärkeät öljytoimitukset Družba-putkea pitkin.

Poikkeus hyödyttää myös muita keskieurooppalaisia sisämaavaltioita, kuten Tšekkiä ja Slovakiaa.

Unkari penäsi muilta EU-mailta vakuuksia sellaisen tilanteen varalle, jos öljytoimitukset putken kautta katkeaisivat syystä tai toisesta.

Družban kautta tuodaan noin yksi kolmasosa EU:hun tulevasta venäläisöljystä, mutta Saksa ja Puola ovat jo ilmoittaneet luopuvansa venäläisestä öljystä vuoden loppuun mennessä.

Ukrainan läpi Slovakiaan, Unkariin ja Tšekkiin kulkevan Družban eteläisen haaran kautta EU:hun tulee vain noin 11 prosenttia venäläisestä öljystä. Näin päästään komission arvioon, että vuoden lopussa venäläisöljyn tuonnista olisi leikkaantunut 90 prosenttia.

Nyt saavutetussa yhteisymmärryksessä on kyse poliittisesta sovusta, jonka yksityiskohdista päätetään myöhemmin. EU-johtajat tekevät poliittiset ratkaisut ja sopivat suuret linjat, viimeistely jää jäsenmaiden EU-suurlähettiläille.

Kun EU-maiden johtajat saavuttivat yksimielisyyden öljykysymyksestä, pääsee kuudennen pakotepaketin muukin sisältö etenemään.

Useat huippukokoukseen iltapäivällä saapuneet johtajat arvioivat pessimistisesti, että sopua voi olla vaikea saavuttaa. Myöhemmin illalla tilanne alkoi kääntyä, ja jopa suurella uholla kokoukseen saapunut Unkarin pääministeri Viktor Orbán oli ollut puheissaan ratkaisuhakuinen.

Kuudennen pakotepaketin ei ollut tarkoitus nousta ylimääräisen huippukokouksen asialistalle, mutta niin vain kävi, kun jäsenmaat ja niiden EU-suurlähettiläät eivät onnistuneet viikkojen neuvotteluiden jälkeenkään saavuttamaan yksimielisyyttä jo toukokuun alussa kerrotuista pakotteista.

Aiemmat viisi pakotekokonaisuutta saatiin sovituksi paljon nopeammin.

Kokoukselle videoyhteydellä puhunut Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kehotti EU-maita lopettamaan riitelyn, koska hänen mukaansa se vain rohkaisee Venäjän presidenttia Vladimir Putinia lisäämään painostusta EU:ta kohtaan. Zelenskyi toivoi päätöksiä pakotteista.

Valitettavasti selaimesi ei tue HTML5-videoita.
 
Tietämättömyyden tuomalla varmuudella toimija. Tämä on maailman suurin toimija ryhmä. 😁
Pata-ateistit Erkki, Stalin ja Aatu ja pari muuta olikin sitten varsinaisia kansakunnan kynttilöitä. Ehkä tämä aivopieru oli ja meni jo. Eikä penniäkään pois Huhtiksen tyhmäilystä, mutta tuo tuskin on syy hölmöyteen poliitikkona. Ja se miten uskoo eläinkunnan kehittyneen tai taantuneen, lienee myöskin hyvin irrelevanttia. Nyt ryssää katsoessa, on erittäin vaikea uskoa ihmisen olevan jotenkin evoluution huipulla..
 
USA on ottanut käyttöön hyvän tyylin viestiä. Annetaan ristiriitaista tietoa ja koko ajan sanotaan että emme anna tätä tai tätä...

Mutta viimeisen kuukauden aikana on Ukrainaan jo mennyt raskasta aseistusta ja hävittäjiä. Aluksihan sanottiin ettei näitä voi toimittaa.

Kaikki tarvittava menee sinne perille lopulta ... Ilman että Venäjä missään vaiheessa huomaa suurta eskalointia.
Tätä itsekin ajattelin. Jos halutaan olla eskaloimatta, niin sillon sanotaan juuri noin, eli ei me lähetetä sitä eikä tätä. Ja kun lähetetäänkin, niin ei se ryssä tiedä mikä siihen osui, kun kasvaa jo auringonkukkaa osuman jäljiltä.
 
Leikkailtu versio.
Tässä kahdessa osassa pidempi.
Heti pian alussa kaatu ukrainalainen sotilas.
Sitten ensimmäisenä menevä venäläinen kaatuu. Tuo yksinäinen ukrainalainen jää aika pahaan paikkaan kun muut ukrainalaiset poistuu.

Dronea käytetään siis nykyään apuna kun edetään vallihaudassa? Tuossa ei enää ees rokan anttikaa pärjäis jos on silmät taivaalla katsomassa.
 
Back
Top