Ukrainan konflikti/sota

UM Baerbockilla on ollut alusta alkaen tiukempi (ja järkevämpi) linja Venäjää kohtaan kuin Scholzilla. Baerbock antaa myös poliitikkona itsestään ammattitaitoisemman vaikutelman kuin Scholz, joka on selvästi päätynyt liian suuriin saappaisiin. Valitettavasti Scholz on liittokansleri ja Baerbockin vihreät hallituksessa apupuolueen asemassa. Kriisitilanteissa henkilökohtainen
pätevyys on usein puoluetaustaa tärkeämpää.

Pahoin pelkään että Scholzin pokka ei pidä, kun Pussolini kiristää talven tullen kaasuruuviaan.

Jos en nyt väärin muista niin, SPD voitti vaalit viime kerralla nimenomaan, koska Scholzia pidettiin pätevimpänä ehdokkaana liittokansleriksi, koska oli ollut edellisessä hallituksessa varaliittokanslerina. Saksalaiset halusivat Merkelin seuraajaksi toisen vähän samantapaisen (tylsän ja lähellä poliitista keskustaa olevan) ja Scholz pystyi vakuuttamaan äänestäjät siitä, että se olisi hän, vaikka olikin eri puolueesta. Vastaavasti sitten CDU:n kansleriehdokas Armin Laschet ei oikein onnistunut vakuuttamaan äänestäjiä ja puolueen kannatus lähinnä laski loppua kohti. Baerbockilla oli jotain plagiointi tms. hässäkkää, joka laski hänet osakkeitaan, vaikka vihreät olivat gallupeissa huomattavan korkealla ainakin ennen vaalikampanjan alkua.
 
Ukraina tarvitsee siis pian kunnollista It-kalustoa, jolla nuo vehkeet havaitaan ja torjutaan.

Olisko jo kiire sakujen toimittaa se Gepard? Voisiko Nasamsista olla apua? Tai joku Vulcan-konetykillä, esim Phalanx tai Oerlikonilla varustettu järjestelmä.

Aseistetut iranilaiset droonit vaikuttaa aika isoilta maaleilta. Mutta tarvittaisiin kunnon tutkat havaitsemaan ne ja tulivoimaa torjumaan niitä.

Myös tehokkaat jammerit olisivat paikallaan.

Riippuu ihan käyttäjästä, käyttötavasta ja mitä sieltä tulee. Asiasta on uutisoita useamman tahan toimesta, joten sen suhteen se on tosi, mutta kukaan ei ole kertonut mitä Iran tarjoaa putlerinistanille.

Asia ei olisi tapahtunut jos sopimukset olisi saatu aikaiseksi viime neljän kuukauden aikana, ennenkuin ne läsähti omaan mahdottomuuteensa noin kolme viikkoa sitten. Jos ne on pieniä niin jammerit eli hillotus toimii, myös viime aikoina on ruvennut tulemaan esille dedikoituja hyökkäyksiä drone-alustalle.

AmmusIT tulee olemaan niin helvetin kallis operaatio että se jäänee väliin. High Energy Lasun (HEL) paikalle tuloa en usko, koska HEL on pitkälti vaiheessa ja niitä valmiita ratkaisuja tarjotaan isoon rahaan valtion edustajille. Terroristivaltiot eivät kuulu siihen listaan.

Ohjus IT on ihan yhtä kallis, ellei kalliimpi lysti ja kummassakin tapauksessa toimii jos drone havaitaan. Ukrainalaiset tietävät parhaiten millä ne lähtee kokeilemaan ensin, myös Iranin pitää toimittaa ja omissa silmissä se toimitus ajoittuu aikaisintaan elokuun alkupuolella. Eli aikaa on ja jos tiedustelu saa selville mitä toimitetaan niin siihen voidaan varautua.
 
Luvut olleet matalat monta päivää. Olisiko ryssällä todellakin jonkinlainen "operational pause"? Vai onko ammustilanteen huonontuminen jopa pakottanut siihen?

Toisaalta tiedetään että Slovyansk-Lysychanski suunnallaan taistellaan koko ajan joten en oikein ymmärrä.

Tuhotut komentokeskukset ja asevarikot ei näissä näy.
En ole muilta twiittaajilta / muista lähteistä tätä havainnoinut. En nyt satavarmasti vielä laittaisi HIMARSin syyksi.
 
nyt tuli spontaanisti hymyiltyä ääneen tätä lukiessa. Ei ole todellista millaista rinnakkaistodellisuutta tuolla Mordorissa yritetään kansalle tarinoilla rakentaa :ROFLMAO:

noooh, tämän siitä saa kun valtionpäämiehillä on vain yksi pelisilmä jonka päällä he istuvat ja jonka näkökenttää pukamatkin kaventavat...

 
Back
Top