Ukrainan konflikti/sota

Tilanteen jäädyttäminen on tässä vaiheessa sotaa Venäjän nykyisillä resursseilla tasan ainoa keino millä Venäjä voi jotain voittaa. Jos Venäjä kykenee jäädyttämään sodan suunnilleen niille alueille missä jo on niin se on ilman muuta iso voitto Venäjälle ja sulka Putinin hattuun.

Ukraina on kuitenkin jo todennut että se ei halua jäädyttää yhtään mitään joten Putinilla on pitkä matka siihen jäädyttämiseen tilanteessa missä Ukraina vahvistuu ja Venäjä heikkenee ihan silmissä :ROFLMAO:

Se on kyllä vähän huolestuttavaa että rintamalinjat ovat tällä hetkellä jumissa. Taistelut eivät etene kumpaankaan suuntaan mitenkään oleellisesti jos Ukrainan hyvinkin onnistuneita täsmäiskuja venäläisten selustaan ei lasketa mukaan. Tilanne voi kuitenkin muuttua ja aika on vielä toistaiseksi Ukrainan puolella.

Oli miten oli ja kävi miten kävi niin se on kyllä jokseenkin varmaa että tämä sota ei tule päätepisteeseen tämän vuoden puolella vaikka toiveikkaimmat tuntuvat edelleenkin niin olettavan.


Minusta rintamalinjojen jämähtäminen ei ole huolestuttavaa. Olennaista on, että Ukraina vahvistuu suhteessa ryssiin.

Niin kauan kun ryssät yrittävät hyökätä, niin onko edes järkeä aloittaa vastahyökkäystä. Antaa ryssien kuluttaa itsensä hyökkäyksillä.
 
Niin: Peruuttakaa heti uusien Bemarien, Audien, Mersujen, Volkkareiden, Porschen yms. tilaukset, jos olette erehtyneet sellaisen tekemään.
En osaa sanoa olisiko oikein perua tai välttää saksalaisten tuotteiden hankintaa. Sitä lienee jokaisen harkoittava omalta kohdaltaan.

Sen tiedän varmuudella että kaikki mainitsemiesi tuotemerkkien valmistajat pyrkivät parhaansa mukaan löytämään vaihtoehtoja venäläiselle maakaasulle. Näin tekee tällä hetkellä kaikki saksalaiset yritykset ja teollisuus. Myös valtio ja viranomaiset tekevät kaikkensa löytääkseen keinoja Venäjän tuonnin korvaamiseksi.

Miksi näin? Tähän löytyy muutamia keskeisiä syitä..

1. Maakaasu on erittäin kallista verrattuna moniin muihin energiamuotoihin..
- on selvää että jokainen yritys pyrkii löytämään oman tuotannon/liiketoiminnan kannalta mahdollisimman kilpailukykyisen ratkaisun.
- Venäjä on menettänyt maineensa luotettavana toimittajana, manipuloidessaan sekä toimituksia että hintakehitystä.
- tottakai myös kaasun (ja muunkin energian ja raaka-aineiden) käyttö sodankäynnin välineinä vähentää halukkuutta sitoutua venäläisten toimituksiin.

2. Myös Saksa ja saksalainen teollisuus on sitoutunut hiilivety-pohjaisen energian käytön vähentämiseen..
- varsin luonnollinen lähtökohta on että heti ensivaiheessa vähennykset kohdistetaan Venäjältä tulevien hiilivetyihin.
- EU:n ilmastosopimuksen mukaan hiilivetyjen päästöt tulee vähentää n. 50%:a vuoteen 2030 mennessä.
https://europa.eu/climate-pact/about/priority-topics_fi
- Saksassa on jo sovittu toimista joilla (venäläisen maakaasun) hiilivetyjen käyttöä korvataan muilla lähteillä, säästöillä jo tulevan talven aikana. Osittain korvataan myös lisäämällä öljyn (Norja) käyttöä kaasun korvikkeena.

3. Saksassa on jo käyty varsin kovaa poliittista keskustelua maan energiapolitiikan tilanteesta (sitoutumisesta ryssän toimituksiin ja yleensäkin maakaasun käyttöön jne.). Tämä keskustelu tulee jatkumaan ja kaikki esille tulleet seikat eivät ole viherpunaisille poliitikoille/puolueille miellyttäviä. Ei myöskään Merkelin/CDU:n toiminta.
- teollisuuden ja yritysten puolella pyritään pääsemään eroon kaikista Venäjän hallinnon ja sotatoimien aiheuttamista rasitteista.

4. Yleisesti nähdään erittäin epäkiitollisena tilanne jossa Saksa on päätynut ikäänkuin Venäjän sodan ja asevarustelun rahoittajaksi. Tämä tulee varmasti vaikuttamaan jatkossa Saksan (energia)poliittisiin ratkaisuihin

Vastaavia ongelmia löytyy muualtakin. Toki Saksa on rypenyt itsensä kaikkien syvimmälle ryssän suohon.
- Suomi, eräiden muiden maiden ohella, on irtaantunut täysin ryssän energiasta.

Varmaa on että taloudellinen ja poliittinen riippuvuus ryssästä ei tule jatkossa olemaan millekään itsenäiselle valtiolle suotavaa mainosta. Eikä se ole sitä yrityksillekään. Mahdollisesti tilanne muuttuu joskus tulevaisuudessa. Se vaatii kuitenkin suuria muutoksia ryssän hallinnossa ja koko yhteiskunnassa.
- tarvittavat muutokset tulevat ottamaan oman aikansa..kymmeniä vuosia ja ehkä useita sukupolvia.

En itsekään näe kovin suurta tarvetta vältellä saksalaisia tuotteita. Varsinkaan autoja.
- mutta venäläisistä rakkineista lienee helpompi pysyä erossa...nyt ja tulevaisuudessa.

Jää nähtäväksi koska Lada'sta saadaan hybridi- tai täyssähköinen versio. Ei taida tämä vuosisata riittää odotteluun.
 
Viimeksi muokattu:
Eihän tuo poikkea mitenkään Raamatun opista.
Paitsi Raamatussa oli asia että uskoi niin vahvasti että oli valmis lähettämään poikansa taivaaseen, eli surmaamaan tämän ruumiin. Mutta Jumala ei sitä oikeasti halunnut, vaan esti Abrahamia surmaamasta poikaansa kun näki että tämä olisi oikeasti tehnyt sen.

Ryssän opissa sen sijaan ei pysäytetä ketään vaan annetaan mennä vaan. Kun on näyttänyt olevansa uskollinen johtajalleen, pääsee silti hengestään. Ihan vain varmuuden vuoksi.
 
Ei o vissiin tullu mieleen että 1000 osumaa maaliin vaikuttaa lopputulokseen enemmän kuin 10 000 pitkin pusikoita . 😃

Katso liite: 65640
Ai vittu nää on kyllä hauskoja satu seppoja. Ei vapaaotteluakaan voiteta hakkaamalla ilmaa tai sitomalla tuomaria. Se voidaan sen sijaan voittaa muutamalla tarkalla ja oikein ajoitetulla iskulla kriittiseen kohtaan.
 
Mitä pidemmälle Venäjän oikeudeton hyökkäys-sota jatkuu, sitä todennäköisimmin merkityspaino sodan heijasteille erityisesti enegiahuollon osalta. Saattaa saada paino-arvoa, jossa halukkuus "kompromisseihin", erityisesti Saksan poliittisessa ilmastossa painetta tulee luomaan. Tämä ei missään poliittisissa asiantuntijapiireissä laajempaa EI-huutoa aiheuta.

Aikakriittisyys tilanteen jatkumiselle, jossa (sisä)poliittistenkin nykymääreiden johdosta. Sitoutumisesta irtautuminen nykyisestä, ei ole mahdollista. Saattaa muuttua. Tuleva talvi tulee ehkä tähän suuntaviivoja antamaan.

Saksan mahdollinen irtautuminen, toki näennäisesti edelleen osin pakoterintamassa olemalla. Olisi kokonaisuutta pohtien, USA:n rooli tiedostaen. Erityisen kompleksinen kokonaisuus hahmottaa. Nämä ovat niitä maailmaa muokkaavia päätöksiä, joiden synnystä saamme sitten historiakirjoituksista lukea.

Mutta tuo USA vs Saksa akseli, on jotakin mihin erityistä huomiota kannattanee kiinnittää.

Itselleni (kyynikko) tämä oli yllättävän positiivinen tulos. Tosin, suoran sotilaallisen tuen kannatuksen pudotessa 9% edellisestä mittauksesta. Kuinka sitten tuleva talvi halukkuutta tuohon tulee muuttamaan. https://www.reuters.com/business/en...e-despite-high-energy-prices-poll-2022-07-15/

"Some 70% of those polled backed Germany's support for Ukraine, though the number of people who wanted stronger military support dropped to 35% from 44% in early July, found the survey conducted between July 12-14 by broadcaster ZDF.


Twenty-two percent said they did not want Germany to support Ukraine, with the goal of returning to lower energy prices, it added."
 
Jaajaa, paljastavat suoraan FSB-agentin joka iskun teki vai?
Ja miespuolinen Vovk varmaan "dnr:n touhuissa ryösteli paljon, kun kerran oli vaara asua Moskovassa paremmalla alueella, jossa fasisti-hihhuleiden vaimokin "sattui" olemaan sopivasti lähellä..mutta otti ja pakeni. Jotenkin Motorola ja Givi tuli mieleen.
Mutta lopulta koko Dugin-fasisti on niin mitätön paska ihmisenä ettei hänestä sen enemmään, ei ansaitse. Eikä sen tytärkään ollut häntä parempi.

Mutta Ukrainassa kuoli ja vammautui nyt 1000 lasta.
1661203993209.jpeg
 
Viimeksi muokattu:
Se mitä julkisessa tiedossa olevista lähteistä on kaivettavissa. Saattaisi viitata Venäjän joukkojen suorituskyvyn suhteen vakavaan haavoittuvaisuuteen. Lähtien huollon toiminnasta. Ulottuen joukkojen moraaliin. Joitakin haikuja kai nyt saatu ainakin mahdollisuudesta UA:n laajemmalle vastatoiminnalle. Syvyyteen saakka. Laajeneeko tuo lähikuukausina merkittäväksi voimasuhteita alueellisesti muuttavaksi toiminnaksi? Tuon kalkyloiminen, vaatisi tietenkin tietoa lähitulevaisuudessa saatavissa olevan ja käytettävän kaluston laadusta ja määrästä. Koulutetusta miehistöstä.

Jos näin edes osassa rintamaa tapahtuisi. Mikä olisi Venäjän kaventuvalta vaikuttava toimintamallien mahdollinen muutos? Jonkinlainen kasvojenpelastamisyritys, merkittävällä joukkojen uudelleenkeskittämisellä? Onko tuossa pehmeää kohtaa venäläiseen sisäpolitiikkaan.

Kaikki toiveet itselläni siihen, että materiaalinen ja muu apu, josta UA on riippuvainen. Saataisiin kaikin mahdollisin keinoin nyt täysimääräisesti hyödynnettyä. Tästä hyvänä esimerkkinä GB:n harjoittama koulutuskierto, jossa tälläkin hetkellä laatua UA:lle syntyy.
 
Neuvostoliiton virallisten lukujen perusteella maa menetti 1900-luvulla vähintään 40 miljoonaa ihmistä jotka olivat sen parhaimmistoa. Kukaan ei enää edes Venäjällä uskalla kieltää, millaisia geneettisiä seurauksia moisella kielteisellä valinnalla on ollut.

Tässä on lopputulos :ROFLMAO:


Jopa menneiden aikojen vanha kunnon Homo Sovieticus alkaa näyttämään nykyvenäläiseen verrattuna ihan järkevältä oliolta.

5935495-2381155.jpg
 
Azov erikoisjoukkojen toimintaa

Näyttäisi, ettei tuota(kaan) joukkuetta kukaan taistelussa johda. Jopa tällainen vanha viestiressu näkee puutteita. Toki sohvannurkasta on helppo huudella ja ehkei videon leikkaus näytä todellisuutta.

Kuitenkin uskoisin, että Briteissä nyt koulutettavat tuhannet ukrainalaissotilaat oppivat paljon. Varmaankin ja toivottavasti keskittyvät etenkin johtamiseen, jotta osaavat sitten kouluttaa omat joukot kotona ja viedä uuden toimintakulttuurin mennessään.

Moneen kertaan todettu, mutta taas tuli videosta mieleen, kuinka korkealaatuinen PV:n koulutus on. Vaikkei sitä silloin aikanaan aina osannut arvioida sellaiseksi. Tai nähdä, että kaikista yksittäisistä harjoituksista, lopputuloksena on ihan osaava sotilas.



 
Viimeksi muokattu:
Back
Top