Ukrainan konflikti/sota

Harmi kun uusi passi ei taida rajalla kelvatakaan:LOL: saattaa olla aika lämmin vastaanotto paluukyydillä
Tästä tulee mieleen, että sama on tavallaan tapahtunut joskus myös Suomessa. Vuoden 1918 vapaussodan tapahtumien lopussa hävinneet punaiset pyrki Neuvosto-Venäjälle. Minkälainen vastaanotto silloin mahtoi olla aate tovereiilla itärajan takana, Otto-Ville Kuusiset ja muut?
 
Viimeksi muokattu:
Paitsi Suomen kohdalta tietenkin itäraja edelleen auki, koska erityisolosuhteet. 🤡

Samalla tavalla se on auki Baltiassa ja Puolassa. Esim. Saksalaisella turistiviisumilla ylittää. Ihmiset eivät tunnu ymmärtävän mikä on shengen-ulkoraja. Jos Viro ei myönnä viisumia, niin sen voi hakea esim. Saksan konsulaatista - ja kas rajan yli pääsee Virosta.

Maanantaina sitten se shengen raja sulkeutuu kaikkia venäläisturisteja koskien kaikkialla, koska on tehty yhteinen EU-päätös. Viisumien myöntämisen evääminen maa kerrallaan oli toimimatonta, koska hakemalla jonkun toisen maan viisumi rajan yli pääsi.

Suomen olisi ollut ihan turha lähteä Baltian leikkiin, joka käytännössä oli teatteria. Nyt yhteisellä päätöksellä asia sitoo kaikkia ja se toimii.
 
Minä en tulkitse Ponomarenkon sanomaa näin, mutta mistä sitä tietää kaiken nähdyn jälkeen.
Jospa UA saartaa Donetskin katkaisemalla kaiken logistiikan ...

En kyllä jaksa millään uskoa että Ukraina saisi Donetskin takaisin ihan lähiaikoina, tosin nyt on hyvä
Erikoinen armeija, joka suorittaa erikoisia sotilasoperaatioita...
"Erikoinen sotilasoperaatio"🤣
 
  • Tykkää
Reactions: e7i
Tuo "karjalaisten oma historiankirjoitus" tarkoittaa ilmeisesti Petroskoin yliopistossa ja muuallakin Karjalan tasavallassa tuotettavaa historiankirjoitusta. Joo, varmasti alkaa olla hyvinkin kriittistä Suomen suhteen.

Jep. Ja sitä karjalaisten historiankirjoitusta tekevät pääosin etniset venäläiset - venäjäksi.

Vähän kuin Venäjällä nyt harjoitettua Ukrainan historian kirjoitusta, jolla Putin perusteli hyökkäystä.
 
Tuossa kun kehutaan ukranalaisten ylivoimaista tiedustelua niin eiköhän se liene suurelta osin kiitos USA;n satelitit ja ties mitä vielä. Vai?
Varmasti tulee lännesta paljon satelliittikuvaa, signaalitiedustelun satoa yms hitech-tietoa mutta mistäpä sitä tietää kuinka paljon tietoa ja millä keinoin tulee vielä toistaiseksi miehitetyiltä alueilta esim siviileiltä, vastarintatoiminnalta, kaukopartioilta, vakoojilta. Joku siltaan osuminen kun sitä on juuri ylittämässä autokolonna ammuslastissa on sen oloista tietoa että sen todennäköisemmin välitti silmäparit paikanpäältä kuin konesilmä taivaalla.
 
Minä jo tässä ihmettelinkin miksei sen suunnan hyökkäyksestä kerrota mitään. Doh!
Parastahan tässä on, että venäjäläiset eivät voi olla kuitenkaan lainkaan varmoja, mitä Ukraina on suunnitellut tekevänsä Hersonin rintamalohkolla lähitulevaisuudessa, olivatpa aikaisemmat operaatiot siellä harhautusta tai eivät. Ihan hiljaista sielläkään ei kuitenkaan ole, moninkertaisesti tuhotut Ukrainan ilmavoimat ovat pitäneet, jos ei saatanallisen niin ainakin himputinmoisen rallin päällä siellä eilispäivänä. EDIT: maavoimat toki myös.

 
Selailin tuota Oryxin Twitteriä ja jäin miettimään. Ryzzältä on jäänyt niin paljon romua pitkin maata, että kuinka paljon pystyy romumetallilla maksamaan jälleen rakennusta? Ja kun Ukraina on voittanut sodan, niin tuskin kaikki jää varastoon, mitä apuna on saatu. Pzh2000 lähtee suoraan sulattamoon ja varmaan osa m113:sta.
Muistaakseni Libyan tärkein vientituote 2. maailmansodan jälkeen oli romumetalli aavikolle jääneistä sotilasvehkeistä.
 
Back
Top