Ukrainan konflikti/sota

Toi taisi tosiaan olla aikaisemmin yleisestikin käytetty pakkaustapa. Olen mm. ostanut 60-luvun brittiautoihin NOS-mittareita ja ne tulevat alkuperäispakkauksessa ja semmoseen öljyiseen, suht jämäkkään, ruskeaan paperiin käärittynä. Itseasiassa, minulla on jotain kotimaisia käyttämättömiä ja orkkispakkauksessa olevia teollisuuden mittareitakin jossain, jotka ostin kirppikseltä, ja nekin olivat moiseen käärittyjä. Taisivat olla ~50 -luvulta. Ryssälä on siis ajan hermolla. ;)
Kannattaa käyttää näitä venäläisiä "öljypapereita" kumihanskat kädessä, koska sisältävät arsenikkia ja sormissa olevista haavaumista kun pääsee sisälle niin kynnet kupruilee irti. Tämä on tosi.
 
Sotateollisuuden pamput kuuntelee ilmeet vakavina Kremlin Führerin saarnaa.
Kai se vakavaksi vetää kun tietää, ettei ole mitään mahdollisuuksia toteuttaa führerin käskyä, mutta kun ollaan sodassa niin käskyn täyttämättä jättämistä pidetään nopeasti maanpetturuutena ja kyyti on sen mukaista.

Veikkaan videon herrojen - ja monen muun kollegansa - olevan jo sellaisella listalla, että jos ensi yönä yrittävät Niiralasta loikata länteen niin matka päättyy jo Värtsilän puolelle. Ei tarvitse suomalaisten pohtia onko viisumit voimassa vaiko ei.
 
Jos kerran LKP julistetaan, koskas Ukraina saa lisää rautaa ? Tankkeja, tykkejä, IT:tä, hävittäjiä yms eli se vakiolista ...
Jos ryssä tekee LKP:n, niin lännellä ei ole enää tekosyitä olla avustamasta Ukrainaa esim. ilmavoimilla ja merivoimilla. Jos suomi lähettäisi omaan huoltoon pohjautuvan taisteluosaston, niin mä lähtisin mukaan.
 
Toi taisi tosiaan olla aikaisemmin yleisestikin käytetty pakkaustapa. Olen mm. ostanut 60-luvun brittiautoihin NOS-mittareita ja ne tulevat alkuperäispakkauksessa ja semmoseen öljyiseen, suht jämäkkään, ruskeaan paperiin käärittynä. Itseasiassa, minulla on jotain kotimaisia käyttämättömiä ja orkkispakkauksessa olevia teollisuuden mittareitakin jossain, jotka ostin kirppikseltä, ja nekin olivat moiseen käärittyjä. Taisivat olla ~50 -luvulta. Ryssälä on siis ajan hermolla. ;)
Suojaa kosteudelta eikä ruostu ryssälän maakellareissa, voidaan siis käyttää maailmavalloituksessa tarvittaessa 50 vuotta ellei muuten vanhene paska rauta käsiin ?
 
Tuntuisi että voi tulla hieman kiire, mutta toisaalta "äänestys" alkaa tulevana perjantaina ja päättyy ensi viikolla tiistaina, joten onhan tässä aikaa useita päiviä. Lentokoneet lentävät nopeasti.

Kun katsoo viestejä kesältä, tätä on tosiaan suunniteltu monen kuukauden ajan. Pitäisin yhtenä ensimmäisistä merkeistä tuota palvelinten yms. materiaalin varastamista 7.6. tosin operaatiosta on tietysti päätetty jo ennen sitä. Puhuivat jo tuolloin syksystä ja tarkemmin "elo- tai syyskuusta". Nyt ollaan syyskuun loppupuolella, joten oletan että valmistelutyöt on tehty jo aikaa sitten myös "vaalitarkkailijoiden" osalta.

Venäjä järjesti 21.8. "antifasistisen" kokouksen, tässä yksi uutinen siitä: LÄHDE

Joku voisi sanoa että se porukka tuskin kelpaa vaaleja valvomaan? Voisi olettaa että haluaisivat hieman "valtiomiesmäisempää" väkeä, ehkä näistä Venäjää tukeneista Afrikan maista? Ehkä Pohjois-Korea ja Kuuba?

Toki näin luulisi mutta sama porukka kelpasi hyvin "Krimin referendumin" valvojiksi, lainaus wikipediasta: LÄHDE

Russia invited a group of observers from various European far-right political parties aligned with Putin, who stated the referendum was conducted in a free and fair manner.[205][206]

Aikataulu sopii aika hyvin yhteen tämän kanssa? "Antifasistinen kokous" melkein tasan kuukausi sitten ja nyt ilmoitataan tästä? En muista kuulleeni tuosta kokouksesta muuta kuin että se pidettiin, vaan toisaalta en myöskään aktiivisesti hakenut mitä siitä kirjoitettiin ja vuodettiinko sisällöstä mitään. En edes muista nähneeni osallistujista listaa.

Ehkä tuolla on muiden asioiden lisäksi sovittu tulevien "kansanäänestysten valvonnasta"? Viikon kuluessa asia selvinnee.
Venäjä jäi oikeastaan "housut kintuissa kiinni" Donbassin aneksointi-aikeista jo ennen sotaa helmikuussa, kun Putin tenttasi TV-lähetyksessä alaisiaan ja se yksi idiootti meni möläyttämään, että kyllä hän kannattaa Donbassin liittämistä Venäjään. Putin sitten sanoi, että NYT ei ollut puhe siitä, vaan nyt oli puhe siitä että kannatatko Donbassin itsenäistymistä... :facepalm:
 
Tässäkin laitetaan siis perinteet kunniaan. Toisen maailmansodan neuvostoliittolaisia sotavankeja kun ei kotimaassa odottanut sankarin vastaanotto, vaan monella oli edessä uusi vankeus Gulag-leirillä.

Ymmärtääkseni iso osa neuvostoliittolaisista sotavangeista ammuttiin heti NL:n puoleisella raja-asemalla, kun heidät oli Suomesta luovutettu sinne.
 
Back
Top