Ukrainan konflikti/sota

Mistähän se KGB taustainen patriarkka satusetä Kirill tietää kummalla puolen rintamaa se persoonallinen jumala on jo sellaista on?

Itsellä jäi aikoinaan raamatun tarinoista mieleen, että ihan muu hahmo kuin patriarkka Kirili se oli joka sen kirjan mukaan tuomiopäivänä ne sielut jakaa eri määränpäähän lähtemään.

Modernien raamatun tulkintojen mukaan krisittyjen Jumala ja Saatana ovat saman Julaman eri puolia. Eli miksikäs ei se ryssäsotilas pääse "Jumalan kanssa sen valtakunnalle", tosin sinne ikuisen piinan osastolle.

Mielenkiintoista nähdä hirttääkö ne tuon KGB arkkipiispa Kirillin, kun Putinin hallinto kaatuu, vai pääseekö ukko livistämään karkkuun tai päätyykö henkilökohtaiseen ratkaisuun.

Eräiden tulkintojen siis. Ei yleistetä että kaikkien. Moderneja tulkintoja on yhtä monta kuin on elossa olevaa tulkitsijaakin. Itse tulkitsen ihan tavalla kuin noin. Mutta topikkiin liittyen varmaa taitaa vain olla se, ettei Kirill ole se joka päättää oikeasta ja väärästä, tai siitä kuka pääsee taivaaseen ja kuka ei. Olettaisin että Pietari, Jumalasta ja enkeleistä puhumattakaan, eivät paljoa tykkää ihmisestä joka korottaa itsensä muka taivaallisista asioista päättävään asemaan. Voi olla sen ulottuvuuden porteilla vähän selitettävää, ja siellä ei Pietaria Kirill rolexilla lahjokaan.
 
Olin skeptinen Venäjän mobilisaatiosta, edes osittaisesta, kun olin Ukrainaan menevien kalustojunien perusteella sitä mieltä, että univormu, veshmeshok ja AK-47 ovat ainoat, mitä kattilan pohjalta saadaan reserviläissotilaille raavittua..

..taisin olla väärässä AK-47:stä, montakohan patruunaa noille jaetaan per nuppi:


Katso liite: 67812

Tässä voi olla historialliset turpakäräjät pian edessä.
Mitkä patruunat? Nuo ovat pistinjoukkoja.
 
Minulla täysin päinvastainen kokemus. Ensimmäinen keskustelu sodan alettua, selkeästi propaganda toiminut. Toinen keskustelu pari viikkoa sitten ja nyt kiroaa Putinin ties minne, en ymmärtänyt mutta oli kovin aggressiivinen vitutus pallopäätä kohtaan.

edit. Hieno nainen, mutta tämäkin herätys vaati konkretiaa. Kyllä ne pakotteet ja poliittiset päätökset toimii (y)
Hyvä että näitäkin tapahtuu. Itseä jäi aamuinen viestinvaihto vaivaamaan ja vituttamaan koko päiväksi. Ehkä tämä minunkin tuttuni herää joskus todellisuuteen.
 
v_stus kommentoi Siverskin/Lysyschanskin suuntaa.

Voisin kuvitella, että tämän kärjen tarkoitus on sitoa ryssiä SD-Lysy suunnalle, kun Lymanin suunnalla käydään ratkaisutaistelua.


Seversky direction In the area of Zolotarivka and Verkhnokamyanka, there is an advance from the Armed Forces It was possible to push the Orcs even further away from the Disputed Also, our soldiers began to press on Shipylivka

 
Edelleen, v_stus:n kommentti vahvistaa, että muutama sivu aiemmin ollut kommentti UA:n hyökkäyksen hidastumisesta Lymanin luona pitäisi paikkansa. Enemmän kuin harmi, ryssä on tuonut vahvistuksia.

Tämä saattaa myös tarkoittaa, että se motti meni pieleen. Ei yllättäisi, nämä motit ei ikinä toteudu.

The enemy is trying to slow down our advance in the Lyman area The orcs drove the reinforcements, which had already been beaten in the Kharkiv region, across the fields The ZSU had to retreat somewhat in Drobyshevo. Half of the village is a gray area It's not for nothing that they do. It will inevitably drag on for 3-4 days. The Armed Forces control everything Believe in the Armed Forces!

 
Menee nyt täysin ketjun ulkopuolelle mutta nämä kuvat ovat siis photoshopilla tehtyjä taideteoksia. Hienoa ja aiheen arvoisia mutta eivät autenttisia valokuvia.
Kannattanee jatkossa vaan öljytä sitä Fiskarsin lapiota ja jättää kuvien analysointi muille.

Kolmannesmiljoona valokuvaa on kulkenut aikanaan oman työpöydän läpi eikä tuossa Azovin kuvassa ole sävy/valotuskorjausten lisäksi ole photoshoppia kuin sun mielikuvituksen verran. Voin tehdä vastaavat korjaukset filminegatiivista paperivalokuvaankin, joudut siis kai keksimään uuden hienon sanan Photoshopin tilalle.
 
Kannattanee jatkossa vaan öljytä sitä Fiskarsin lapiota ja jättää kuvien analysointi muille.

Kolmannesmiljoona valokuvaa on kulkenut aikanaan oman työpöydän läpi eikä tuossa Azovin kuvassa ole sävy/valotuskorjausten lisäksi ole photoshoppia kuin sun mielikuvituksen verran. Voin tehdä vastaavat korjaukset filminegatiivista paperivalokuvaankin, joudut siis kai keksimään uuden hienon sanan Photoshopin tilalle.
Sen verran vielä, että nykyään kaikki ketkä kuvaa vähänkin enemmän, niin kyllä ne kuvat menee aina jonkin moisen käsittelyn läpi. Yleensä taitaa olla Lightroom käytössä. Ja monissa kännyköissä on myös eri filttereitä yms käytössä.
Takasin aiheeseen. Kyllähän se odotettavissa oli, että jossain vaiheessa hyökkäyksen puhti hyytyy. Ite toivoisin, et ennen talvea Ukraina pystyisi puskemaan syvälle L/D alueille.
 
Onhan nuo tunteellisia hetkiä, kun saattelevat liikekannallepanon kautta ryssät esimerkiksi perheenjäseniään, aviomiestään tai lapset isäänsä hyvin todennäköisesti viimeiselle matkalle lähtemään. Kyllä se on monella tippa linssissä siinä kun miettivät omaiset, että elinikäinen haave pian toteutuu ja saa ukonretaleesta korvauksena sitten valkoisen uuden Lada Kalinan tai peräti Lada Vestan ja äiti Venäjä järjestää maksutta sen kenttäkrematoroinninkin eikä hautajaisiin mene sen ansiosta edes rahaa.

Ja on se jotenkin sympaattista kun naivisti jaksavat omaiset uskoa siihen progandaan, että ukon voisi niin kätevästi vaihtaa uuteen Ladaan ja niitä Ladoja tosiaan riittäisi edes joka kymmenennelle Ukrainassa Leninin helmoihin päässeen venäläissotilaan perikunnalle.

Sitä en sitten tiedä onko tuo päästä Leninin helmoihin venäläisenä vastineena edelleen sille Raamatusta peräisin olevalle kuoleman jälkeistä autuuden tilaa tarkoittava ilmaukselle ”päästä Aabrahamin helmaan”. Vai onko nykyaikaisempi muoto ryssillä ilmaista ryssäsotilaan kuolema ilmaisulla "päästä Putinin helmaan" tai "päästä pyhän Putinin helmaan"?
 
Back
Top