Ukrainan konflikti/sota

No jaa. Ne on tavan ryssiä nuo mellakkapukuisetkin. Ovat jonkun puolisoita, jonkun lapsia ja niillä on omia lapsia kasvatettavana. Saavat tuosta palkan, katsovat kotona televisiota ja lomailevat etelässä.
Niinhän ne oli Hillerinkin miehet, siis ne jotka olivat töissä keskitysleireillä..
 
Pidätyskiintiö käytössä tai se muori tarvittiin vahtimaan niitä juoppoja.

Niin naurettavalta kun tuo pidätyskiintiö tuntuukin niin tuossa voi hyvinkin olla kysymys tismalleen siitä.

Myös osittaisesta liikekannellepanosta tuli sirkusta kun kiintiöt piti nopeasti täyttää eikä paikallisilla ollut listoja reserviläisistä. Kasarmeille päätyi paikallisia alkoholisteja ja Putinin vastustajia joista haluttiin päästä eroon. Samaan aikaan ne oikeat reserviläiset karkasivat muille maille vierahille tai ihmettelevät vieläkin kotonaan että tuleeko sitä kutsua vai eikö tule. Jossain valitettiin että kun kiintiöt on jo täynnä vähemmän vapaaehtoisista lähtijöistä niin vapaaehtoiset eivät pääse sotaan vaikka yrittävät sinne epätoivoisesti ilmoittautua.

Sitä usein sanotaan että Putin on hullu mutta kyllä asia on niin että tuo on koko perkeleen maa yhtä ja samaa mielisairaalaa :ROFLMAO:
 
Eilinen Aristovich. Aika paljoa juttua mobilisaatiosta ja myös nuke-skenaariota käydään läpi.

Rintamatilanteen suhteen vain tällainen tiiseri
"No major changes on the battlefield (officially). Some interesting updates that can’t be mentioned until an official confirmation from AFU command (probably on Monday)."

 
Eiliset pudotetut suristimet, Tuitero on tätä mieltä, kysehän on juuri tästä Lymanin pohjoispuolisesta alueesta.

1/3. Yesterday in this sector RUs lost 2 planes and a Ka-52 because it is launching everything it has to desperately stop UKR penetration and at a very high cost. Columns of smoke from combat/bombing can be seen in the video of the demolition.

Olisiko muuten tuo KA-52 tullut pelastamaan lentäjiä? Se ei kuitenkaan päätynyt aamun kunniataulukkoon.

 
Back
Top