Ukrainan konflikti/sota

Ehkäpä ovat fyysisesti osa vierasta valtiota silloin kuin tuo valtio omistaa lähetystön ja sen tontin, mutta tuolloinkin kyseessä on vain omistusoikeus ei liitos valtioon. Osa valtioista on vuokralla lähetystössään ja monilla ei ole omaa rakennusta vaan sijaitsevat taloyhtiössä. Kaikilla lähetystöillä on diplomaattiset erityisoikeudet ja suurin osa paikallisista laeista ei koske lähetystöä, mutta esim. synnyttämällä USA:n lähetystössä syntynyt lapsi ei saa automaattisesti USA:n kansalaisuutta.
Helsingissäkin on lukuisia suurlähetystöjä, jotka ovat liike- ja asuinkerrostaloissa. Tuskin siellä passeja tarvitaan, kun aamusta töihin lähdetään ja kuljetaan lähetystön kerroksen ohi tai läpi. ;)
Jos Lukashenko käyttää Puolan ja Naton uhkaa tekosyynä sille, ettei voi osallistua sotaan, niin onhan tuo nyt aika läppä. Siis käyttää yhtä läpinäkyvää höpöhöpö tarinaa kuin Putlerin tarinat ukrainan neonatsien suunnitelmista vallata koko ryssälandia. Putinhan saattaa jopa loukkaantua tuollaisesta
Tuo saattaisi olla Lukalle pienellä mahiksella elämän säilyttävä strategia, ei ollenkaan tyhmää. Onhan se jo koko vuoden keksinyt hyvällä menestyksellä jotain verukkeita. Minkä se putler sille voi enää tässä vaiheessa? Jos Luka onnistuu vielä puoli vuotta tjsp. vitkuttelemaan niin putler voi olla tuurilla historiaa. 🖕
 
Kuinka moni täällä on tehny jotain ryssiä vastaan? Muuta kun nettiin kirjotellu? Mä oon jotain tehny, mutta sitä ei ole hyvä täällä tai missään ääneen sanoa... Eli rautalangasta: Minusta olis ihan hyvä sille "tavalliselle" venäläisellekkin osottaa, että teistä nyt ei sattumalta yhtään pidetä meidän maassa....
Oma osa tehty, useaan otteeseen kevään ja kesän aikana.. Tosin vain sanallisesti. Tänään totesin kaverille töissä leikkikenttä osuman nähtyäni että toivottavasti ei mahorkkamiehiä näy tänään tai lyön varottamatta nyrkillä päähän🤬 nyt jo vähän kierrokset laskenu, mutta paskaa sakkia silti kaikki tyynni🖕
 
En usko että edes bunkkerirunkkari uskoo että tällä on vaikutusta ukrainalaisten moraaliin. Kyseessä on puhdas kosto ja lisäksi näkisin että kyseessä on myös sisäpoliittinen peli.

Jos bunkkerirunkkari ( ai että mä tykkään tästä veli Kustavin käyttämästä nimityksestä 😊) ei olisi vastannut iskemällä voimalla siviili-infraan se nähtäisiin heikkoutena. Tsaari ei voi olla heikko!
Sointuu nätisti myös Lontooksi - Bunkerwanker. 👍
 
Jos Valko-ryssälä alkaa tosiaan keskittämään voimaansa, aseita ja miehistöä Ukrainan rajalle, olen sitä mieltä että näihin kannattaisi suunnata tykistlkeskitys jo valko-ryssälän puolelle. Ei ole mitään syytä enää odottaa, että ylittäisivät Ukrainan rajaa. Tuhoamisalue 5km päähän Ukrainan rajasta.
 
Lentoterveiset ei vissiin ole olleet täysin yksipuolisia tänään.

"Saapuminen Dzhankoyyn, jossa matkalla Kerchiin on valtavat sotilasvarastot ... valtatien oikealla puolella. Aikaisemmin siellä oli IL-76, AN-12 sotilaskuljetuskoneiden lentokenttä ja varastoja oli jäljellä."


 
Viimeksi muokattu:
Back
Top