Ukrainan konflikti/sota

... Iskut ovat myös jääneet yksittäisiksi joten Ukrainan omaan kykyyn en usko. Joko laite osataan tehdä ja sitten sitä tulee sarjana tai sitten ei. Tuota sarjaa ei ole näkynyt.
Ukrainan kyky teolliseen tuotantoon on tällä hetkellä vähintäänkin rajoittunutta. Venäläiset pisti heti erikoisen operaation alussa kaikki vähänkään puolustusteollisuudelta haiskahtavatkaan tehtaat sileäksi. Osaamista tuskin saivat pois, eli kyllä siellä jotain pystytään valmistamaan. Tuotanto on ilmeisesti mennyt hajautettuihin nyrkkipajoihin, eli siellä täällä tehdään jotain ja kootaan jossain. Tuollaisella mallilla sarjat eivät voi millään olla suuria eikä tuotantolinjaa pysty optioimaan. Jos linjan keskittää, niin melkein varma voi olla että sinne tussahtaa useampi ohjus. Näin ollen siis tekevät mitä pystyvät ja näyttäisivät pystyvän. Meritorjuntaohjuksia Moskvaa vastaan pystyivät tekemään muutaman ja bingo. Sama näissä Venäjän kentille tussahtaneissa risteilyohjuksissa. Joitakin tulee linjalta, muttei paljon. Jos Krimin iskut lasketaan, niin voisi arvioida muutama per kuukausi.

Lausunnot erikoisjoukoista pyörimässä ympäri Venäjää lienevät puhdasta slaavikyykyssä väännettyä ripulipaskaa. Kun kertovat tuollaista, niin jokainen arvonsa tunteva Puten henkivartiokaartin jäsen ja paikallinen pamppumies ottaa sydämen asiakseen ja elämääkin suuremmaksi tehtäväkseen pidättää bandiitit. Kun tuosta jos mistä on mainetta ja kunniaa tarjolla. Tiedä vaikka ylennys, lisää liksaa ja prenikka rinnuksiin itse Putelta. Ei tartte pitkään odottaa, kun pamppumiesten hakattavaksi pääsee jokainen vähänkään epäilyttävämpi henkilö ympäri maan. Näitä kännissä tokkuroivia tai muuten vaan systeemiin kyrvähtäneitä proprietary bandiitteja maassa riittää. Taas on ukrainalaiset saaneet ohjattua venäjällä tekemisen fokuksen oikeisiin asioihin,
 
Viimeksi muokattu:
Tuskailevat tuotantomäärien kasvattamisen kanssa ja ehdottavat tehokkaampien asejärjestelmien toimittamista Ukrainalle, jotta sota loppuisi nopeammin.

Mitenköhän tuo meni Vietnamin sodan aikoihin? Eikös silloin ollut vähän sama tilanne kun WW2 aikaisiakin varastoja oli otettu käyttöön jopa Euroopasta ja tuotantoa piti polkaista liikkeelle aika tyhjistä?
 
Onpahan keissi tää Dozhdin tapaus. Eli osa tuosta kanavasta on ainakin ollu Latviassa maanpaossa(Youtubessa tekevät ainakin Hollannista lähetyksiä) ja televisiolupa on otettu Latviassa pois, koska olikin liian Venäjä myönteisiä lähetyksiä ja kanavan omistajakin katui päätöksiään. No nyt on sit ilmenny, että ihmiset jotka tämän televisioluvan otti pois, onkin sitten myös Kremliin sidoksissa. Huh.

Edit: Peskovhan oli jo ehtiny tätä kommentoimaan, että on esimerkki, että ei lännessä ole yhtään vapaampaa kun Venäjällä.
 
Katso liite: 71405
Tuosta näkynee paremmin... Näyttää peltirungolta, josta betonipinta on kuoriutunut pois.

Ja jännä, että seuraava on rikkoutunut samalla tavalla, kai jo mainitun nostolenkin takia.
Hitsattu metallirakenne alla, mutta mitä on tuon "hameen" alla , eli onko vaikka hiekkaa täytteenä , en usko että olisi betonia sinne laitettu kun kerran on metallikuori tehty.
 
Mitenköhän tuo meni Vietnamin sodan aikoihin? Eikös silloin ollut vähän sama tilanne kun WW2 aikaisiakin varastoja oli otettu käyttöön jopa Euroopasta ja tuotantoa piti polkaista liikkeelle aika tyhjistä?

Eskalaatio taisi olla hitaampaa ja yhteenottoon Neuvostoliiton kanssa oli kuitenkin varauduttu koko ajan. Nythän on se tilanne, että viimeiset 20-30 vuotta on pommitettu kehitysmaita ja pakotettu rauhaa, totaalinen sota ei ole ollut agendalla ennen kuin viime vuosina Kiinan myötä.
 
Onpahan keissi tää Dozhdin tapaus. Eli osa tuosta kanavasta on ainakin ollu Latviassa maanpaossa(Youtubessa tekevät ainakin Hollannista lähetyksiä) ja televisiolupa on otettu Latviassa pois, koska olikin liian Venäjä myönteisiä lähetyksiä ja kanavan omistajakin katui päätöksiään. No nyt on sit ilmenny, että ihmiset jotka tämän televisioluvan otti pois, onkin sitten myös Kremliin sidoksissa. Huh.

Edit: Peskovhan oli jo ehtiny tätä kommentoimaan, että on esimerkki, että ei lännessä ole yhtään vapaampaa kun Venäjällä.
Nämä kiellot ovat usein tietynlaista tulella leikkimistä jos tapaus ei ole ns. Otsalla näkee-luokkaa. Nyt vielä ilmeisesti kieltäjälläkin on hiukkasen sekalaisia kostuneita jauhoja pussukassa. Epäilen että Latviasta löytyy vielä turhan paljon Veli V:n henkisiä heimoveljiä vääristä paikoista, muutoin tuo olisi torpattu jo siellä sisäisesti.
 
Hersonin alueella toimiva drooniyksikkö on saanut nimensä Astrid Lindgrenin rakastetulta hahmolta, Katto-Kassiselta. Ryhmän nimi on Karlsson, sillä alkuperäinen ruotsinkielinen nimi on Karlsson på taket. Ryhmää jututti ruotsalainen Aftonbladet.

– Valitsimme nimen, koska hän on iloinen sarjakuvahahmo, joka lentää.

karlssonpataket.jpg

– Hän on hyvä kuten mekin, yksikön johtaja Maxim, 38, nauraa.

Katto-Kassisesta tehtiin Neuvostoliitossa suosittu piirretty, jota myös Maxim on katsonut lapsena.

Yksikköön kuuluu sata henkilöä, joista osa suoritti muutama päivä sitten tärkeän operaation ja ylitti Dnipro-joen. Joen toiselle puolelle saatiin sillanpääasema ja Ukrainan lippu salkoon. Maxim kuvailee alueen olleen venäläisten jäljiltä kuin hurrikaanin riepottelema.

Karlson-ryhmä toimii lahjoitusten voimin, eikä suurimmalla osalla heistä ollut minkäänlaista sotilaallista taustaa ennen drooneihin tarttumista. Yksiköllä on neljäntyyppisiä drooneja käytössään, mutta kantama on venäläisten drooneja pienempi. Se on haaste etenkin pakkasella. Yksikön käyttämät droonit ovat ukrainalaisia ja miesten mukaan Ukrainan armeijalla on parempia, mutta sellaisten hankkiminen olisi kallista.

– Venäläinen Orlan on teknisesti parempi kuin meidän droonimme, se ei ole salaisuus. Mutta me ponnistelemme, Maxim toteaa.

Yksikön jäsenistä yksi on kuollut hyökkäyssodan aikana ja kaksi loukkaantunut vakavasti.
 
Micekin kommentit rintamatilanteesta.

Some info from the front:
- Kherson. No change. Artillery and sniper fights.
- Zaporizhia. No major changes.
- Pawliwka. The RUS stopped their attacks. More and more sources are talking about the terrible losses of RUS. UA also had losses, but at least several times smaller. 1/

- Marinka. UA recaptured at least half of the city in less than 5 days. RUS gained several months.
- Avdiivka. The AU recaptured several positions in the region. RUS attacks are weak and fail with any successes.
- Gorliwka. No change. 2/

- Bachmut. The AU sent elements from 4 brigades into the fight as support. RUS were stopped along the Bachmut - Gorłówka railway line. There are leaks about the terrible losses of RUS, but also considerable losses on the side of the UA. There is no indication that RUS will quickly break through 2 lines of UA. 3/

- Bakhmut. East and north-east of the city unchanged. RUS attacked again several times, but without any success. The AU counterattacked 4 days ago in the Opytne village region, but also without any success.
- Soledar and Spirne. No change.
- Bilohorovka. No change. 4/

- Kreminna. No changes since my report yesterday.
- Red poppiwka [Chernopopovika]. UA are attacking hard but no details. There is certainly a lot going on here, but the lack of residents in the area makes it difficult to obtain information.
- Matchmaker [Svatovo]. No change since yesterday.
- Dworicna. No change since yesterday. 5/

In general, we are dealing with a weakening of RUS attacks, but also a lack of major offensive actions from the AU. Will it change? It's hard to judge, although the weather and mud are a big problem. Perhaps under Swatow UA will push something, but locally.

NAFO säämies

Muutama oma kommentti:

Sää lämpenemässä lähipäivinä, routautuminen loppuu. Tämä routajakso jäi ehkä toistaiseksi liian lyhyeksi, että isompaa hyökkäystä olisi voinut tehdä. Voi olla ettei tämän vuoden puolella enää suuria tapahtu rintamalla.

Toisaalta Aristovich taas joku päivä mainitsi että asetoimituksia odotellaan, oli viivästyksiä. Ihan tällaisesta saattaa olla kiinni, ettei UA pääse etenemään. Onko kranaatit tiukilla, GirkinGirkinin twitterissä oli yksi päivä kommentti että Bakhmut muistuttaa Lysychanskia kesäkuussa, putket rikki ja ammuksia ei näy?

Toki yksittäinen kommentti ei kerro mitään laajudesta. Kuitenkin siihen nähden, että Hersonista vapautettiin kymmenkunta prikaatia niin luulisi paukkuja olevan miesten ja kaluston puolesta.

Isompaa hyökkäystä varten pitää rakentaa myös pesämunaa. Voi olla että se kertyy hyvin hitaasti tällä hetkellä.
 
Ruokamenot ja syömisen vähentyminen ei toki välttämättä korreloi ihan 1:1. Ehkä tuontirajoitukset näkyy tässäkin ja paikallista halvempaa (lue paskaa) on enemmän hyllyssä ja kalliimpia länsielintarvikkeita (lue laatutuotteita) vähemmän?
Inflaatio rullaa ryssänmaallakin ja vuosi-inflaation taso on sodan alun jälkeen pysynyt yli 10 % tasolla joka kuukausi. Eli ovat käyttäneet vähemmän rahaa entistä kalliimpaan ruokaan.

Rysyjen ruuan hinnoista on tällainen kesällä julkaistu video. Monesta ihan tavallisesta tuotteesta saa maksaa ihan saman hinnan kuin Suomessakin, esim. riisi ja sokeri ovat kalliita.
 
Back
Top