Ukrainan konflikti/sota

Hesarin seurannasta
Venäjä ei halua liittää mitään maata itseensä, presidentti Vladimir Putin sanoi maanantaina Valko-Venäjän presidentin Aljaksandr Lukašenkan kanssa pitämässään yhteisessä lehdistötilaisuudessa. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Putinin mukaan tarkemmin määrittelemättömät "viholliset" haluavat pysäyttää Venäjän yhdentymisen Valko-Venäjän kanssa.
 
Kansallismielisyys, konservatiivisuus jne. ovat toki sellaisenaan putinismista erillisiä asioita, mutta hyvin se on vaikka kuinka monet kerrat jo saatu nähdä, että tietyn laatuinen hörhöoikeisto on ollut ja edelleen on kovin ymmärtäväinen ryssien touhuja kohtaan. Samalla tavalla kuin tietyn laatuinen hörhövasemmisto. Ryssänmaan terrorismia tukevaksi valtioksi nimeämisen äänestyksessä europarlamentissa vastustavat äänet tulivat näiden kahden hörhöblokin edustajilta. Toisaalta on paljon esimerkkejä että sekä oikeistoa eri muodoissaan että myös vasemmistoa voi edustaa olematta ryssänmaan ja putinin intressien puolestapuhuja.
Ainakin viimeiset 90 vuotta Stalinin, Putinin, Neuvostoliiton, ryssien yleisesti sekä muun VASEMMISTON kuten Li Anderssonin oppiin ja retoriikkaan on kuulunut liittää sana ÄÄRIOIKEISTO kaiken sortin em. poppoon mielestä tuomittaviin ilmiöihin.

Em. seurakunnan mielestä oikeistolaisia ja peräti äärisellaisia ovat natsit, fasistit, isänmaalliset, heterot seksuaalivähemmistöön samaistumattomat, imperialistit, vähääkään maahanmuuttoa kyseenalaistavat, konservatiivit eli perhekeskeisyyttä ja säästämistä sekä vaurautta arvostavat jne..

Hitler oli rautatieläisen poika. Mussoliini kansakoulun opettaja. Ne kymmenet miljoonat Hitleriä ja Mussoliinia kannattaneet tuskin olivat kaikki vahvasti oikeistolaisia herttuoita, barooneja tai muita suurpääoman edustajia. Eivätköhän esimerkiksi silmittömästi juutalaisia tappaneet ja Hitleriä kannattaneet olleet pääasiassa duunareita, virkamiehiä, maanviljelijöitä ja pienyrittäjiä. Italian fasismiin kuului vahvasti korporaatioiden kuten ammattiyhdistysten valta eli eiköhän sielläkin kannattajakuntaa fasismille löytynyt runsain mitoin alemmista yhteiskunta- ja tulodesileistä.

Ja jos tullaan nykyaikaan, aika vähän, yrittäjyyttä ja taloudellista vapautta kannattavana oikeistolaisena, koen samaistuvani AfD:n itäsaksalaisiin työttömiin ja syrjäytyneisiin, jotka on tietysti leimattu oikeistolaisiksi kun he ainakin osittain kokevat ongelmiensa johtuvan maahanmuuttajista.

Ja vielä vähemmän Putiniin ja putinisteihin, jotka käyvät sotaa natseja ja fasisteja eli oikeistolaisia vastaan.

Suoraan sanottuna tunnen nykyisin entistäkin enemmän pahoinvointia lukiessani mielipiteitä kirjoituksia, joissa hyväuskoiset hölmöt viljelevät äärioikeisto termiä.

Sorry, rankasti ot, mutta kun on tullut varmaankin yliherkäksi idioottien idioottimaiseen propagandaan, kun on katsonut liikaa ryssien televisiokanavien klippejä.
 
En voi enää antaa suoraa viitettä kun en muista tarkkaa lähdettä. Yliopistotasoinen tutkielma oli, jossa selkeästi osoitettiin, ettää parhaat natsit Saksassa saatiin demareista. Kommunistifraktio pysytteli enimmäkseen omassaan, mutta demarit lähtivät massoina Aatun kelkkaan.
 
Nuo äärioikeisto ei ole äärioikeistoa eikä natsit natseja keskustelut voisi kyllä käydä jossain ihan muualla kun tässä ketjussa :ROFLMAO:

Mitä ketjun aiheeseen tulee niin tämä on mielenkiintoista pohdiskelua...

Ukrainan puheet Venäjän aliarvioimisen riskeistä saattavat Karin mukaan olla jopa ovelaa bluffia.

– Voi olla, että Ukraina suunnittelee vastahyökkäystä ja bluffaa, eli kertoo pelkäävänsä Venäjän vastahyökkäystä.

Kyse on siitä, että Ukrainakin joutuu joukkojaan siirtämään, mikäli se pyrkisi hyökkäämään. Venäjäkin joukkojen siirtelyn todennäköisesti huomaisi, ja Ukraina voisi tällaisella retoriikalla yrittää pimittää joukkojen mahdollisia siirtelyitä.

– Joko se on Ukrainan bluffi, tai sitten Venäjä todellakin lähtee vastahyökkäykseen. En kuitenkaan usko, että venäläisten uusi hyökkäys olisi sellainen, että Ukrainassa pitäisi olla hirvittävän huolissaan.

Martti J. Kari voi hyvinkin olla ihan oikeilla jäljillä. Olen itse ajatellut että nämä ukrainalaisten puheet Venäjän mahdollisesta suurhyökkäyksestä liittyvät lähinnä siihen että Ukraina haluaa länsimailta tehokkaampia aseita mutta ehkä siinä on kyse muustakin. Ukrainalaiset osaavat aina yllättää ja voi hyvinkin olla että seuraava yllätystä jo valmistellaan kovaa vauhtia.
 
Ainakin viimeiset 90 vuotta Stalinin, Putinin, Neuvostoliiton, ryssien yleisesti sekä muun VASEMMISTON kuten Li Anderssonin oppiin ja retoriikkaan on kuulunut liittää sana ÄÄRIOIKEISTO kaiken sortin em. poppoon mielestä tuomittaviin ilmiöihin.

Em. seurakunnan mielestä oikeistolaisia ja peräti äärisellaisia ovat natsit, fasistit, isänmaalliset, heterot seksuaalivähemmistöön samaistumattomat, imperialistit, vähääkään maahanmuuttoa kyseenalaistavat, konservatiivit eli perhekeskeisyyttä ja säästämistä sekä vaurautta arvostavat jne..

Hitler oli rautatieläisen poika. Mussoliini kansakoulun opettaja. Ne kymmenet miljoonat Hitleriä ja Mussoliinia kannattaneet tuskin olivat kaikki vahvasti oikeistolaisia herttuoita, barooneja tai muita suurpääoman edustajia. Eivätköhän esimerkiksi silmittömästi juutalaisia tappaneet ja Hitleriä kannattaneet olleet pääasiassa duunareita, virkamiehiä, maanviljelijöitä ja pienyrittäjiä. Italian fasismiin kuului vahvasti korporaatioiden kuten ammattiyhdistysten valta eli eiköhän sielläkin kannattajakuntaa fasismille löytynyt runsain mitoin alemmista yhteiskunta- ja tulodesileistä.

Ja jos tullaan nykyaikaan, aika vähän, yrittäjyyttä ja taloudellista vapautta kannattavana oikeistolaisena, koen samaistuvani AfD:n itäsaksalaisiin työttömiin ja syrjäytyneisiin, jotka on tietysti leimattu oikeistolaisiksi kun he ainakin osittain kokevat ongelmiensa johtuvan maahanmuuttajista.

Ja vielä vähemmän Putiniin ja putinisteihin, jotka käyvät sotaa natseja ja fasisteja eli oikeistolaisia vastaan.

Suoraan sanottuna tunnen nykyisin entistäkin enemmän pahoinvointia lukiessani mielipiteitä kirjoituksia, joissa hyväuskoiset hölmöt viljelevät äärioikeisto termiä.

Sorry, rankasti ot, mutta kun on tullut varmaankin yliherkäksi idioottien idioottimaiseen propagandaan, kun on katsonut liikaa ryssien televisiokanavien klippejä.

Nyt en kyllä tajunnut alkuunkaan. Äärioikeisto ja äärivasemmisto on yhtälailla perseestä ja AfD:tä on ihan turha puolustella, putinisteja mitä putinisteja. En tiedä mitä sanoja haluat asettaa Li Anderssonin suuhun, itse en missään tapauksessa häntä äänestäisi mutta tiedän, ettei hän ole ikinä sanonut että "vasemmiston väkivalta on parempaa väkivaltaa" ja myös sen, että hän äänesti Suomen Nato-jäsenyyden puolesta.
 
Ainakin viimeiset 90 vuotta Stalinin, Putinin, Neuvostoliiton, ryssien yleisesti sekä muun VASEMMISTON kuten Li Anderssonin oppiin ja retoriikkaan on kuulunut liittää sana ÄÄRIOIKEISTO kaiken sortin em. poppoon mielestä tuomittaviin ilmiöihin.

Em. seurakunnan mielestä oikeistolaisia ja peräti äärisellaisia ovat natsit, fasistit, isänmaalliset, heterot seksuaalivähemmistöön samaistumattomat, imperialistit, vähääkään maahanmuuttoa kyseenalaistavat, konservatiivit eli perhekeskeisyyttä ja säästämistä sekä vaurautta arvostavat jne..

Hitler oli rautatieläisen poika. Mussoliini kansakoulun opettaja. Ne kymmenet miljoonat Hitleriä ja Mussoliinia kannattaneet tuskin olivat kaikki vahvasti oikeistolaisia herttuoita, barooneja tai muita suurpääoman edustajia. Eivätköhän esimerkiksi silmittömästi juutalaisia tappaneet ja Hitleriä kannattaneet olleet pääasiassa duunareita, virkamiehiä, maanviljelijöitä ja pienyrittäjiä. Italian fasismiin kuului vahvasti korporaatioiden kuten ammattiyhdistysten valta eli eiköhän sielläkin kannattajakuntaa fasismille löytynyt runsain mitoin alemmista yhteiskunta- ja tulodesileistä.

Ja jos tullaan nykyaikaan, aika vähän, yrittäjyyttä ja taloudellista vapautta kannattavana oikeistolaisena, koen samaistuvani AfD:n itäsaksalaisiin työttömiin ja syrjäytyneisiin, jotka on tietysti leimattu oikeistolaisiksi kun he ainakin osittain kokevat ongelmiensa johtuvan maahanmuuttajista.

Ja vielä vähemmän Putiniin ja putinisteihin, jotka käyvät sotaa natseja ja fasisteja eli oikeistolaisia vastaan.

Suoraan sanottuna tunnen nykyisin entistäkin enemmän pahoinvointia lukiessani mielipiteitä kirjoituksia, joissa hyväuskoiset hölmöt viljelevät äärioikeisto termiä.

Sorry, rankasti ot, mutta kun on tullut varmaankin yliherkäksi idioottien idioottimaiseen propagandaan, kun on katsonut liikaa ryssien televisiokanavien klippejä.
Puhuin hörhöoikeistosta ja hörhövasemmistosta. En siitä, mitä Li Andersson tai joku muu on äärioikeistosta sanonut. Jos se ei asiayhteydestä selvinnyt, niin poliittisen kentän eri laitojen hörhöjengi on minulle sitä porukkaa, joka ns. ei näe metsää puilta. Tarkoittamani ihmislajin maailmankuvassa koska Putin on anti-woke, täytyy ryssien touhun olla jotenkin hienoa. Tai toisella laidalla koska Putin on anti-USA, täytyy ryssien touhun olla jotenkin hienoa. Tai koska koronarokotteet jne. niin maailmassa täytyy olla jokin suuri salaliitto, ja sen takia ryssien touhun täytyy olla hienoa. Jne. Ihan kuin maailma olisi noin yksinkertainen ja mustavalkoinen. Siitä on ihan tarpeeksi näyttöä, että tietyistä hörhöjengeistä löytyy lännessä Putinin ymmärtäjiä, jotka eivät saa minun sympatiaani, vaikka heitä olisikin mahdollisesti ymmärretty ja leimattu väärin jossain toisessa asiassa. Minulle on ihan sama, pahoittavatko he mielensä kun heidän hienoja ajatuksiaan ei ymmärretä. Ihan sama, miten hienoja ja tärkeitä tarkoitusperiä heillä itsellään tai heidän kannattajillaan omasta mielestään, muiden mielestä tai minun mielestäni voi muuten olla. Fiksu ja minkäänlaisen kannatuksen arvoinen poliitikko osaa nähdä eron Putinin kansanmurhasodan ja poliittisten päämäärien, olivatpa oikealta tai vasemmalta, välillä vetämättä niiden välille yhtäläisyysmerkkiä. (Ja Hitlerillä, jonka puolue sai 43,9 % äänistä viimeisissä vapaissa vaaleissa ennen natsien kukistumista, oli varmasti kaikenlaisia kannattajia. Merkittävän ja jopa ratkaisevan taloudellisen ja panoksensa ja tukensa antoivat monet suurpääoman edustajat, jotka laskivat hyötyvänsä Hitleristä ja niin myös hyötyivätkin. Tarpeeksi härskeille rosvoille löytyy aina kannattajansa poliittisen kentän jokaiselta laidalta. Myös Putinille.)

Ja sitten vallitsevan tilanteen tietämille:

Eipä tarvitse enää kenenkään pelätä, että Patriotien toimittaminen Ukrainaan eskaloisi. Se kun on kuulemma huonompi kuin S-300 tai S-400.
 
Juuri noin se menee, mutta kovin yllätyksenä rauhakin voi tulla.

Niin se tuli Suomessakin. Vihollista kaatui Raatteessa kuin viljaa ukkosmyrskyssä, mutta niin vain meinasi meille käydä huonosti. Rauha tuli ja Viipurista lähtien menetettiin paljon.

Täysin mahdoton näin nojatuolikenraalina arvioida millä kohtaa talvisodan kaarta nyt ollaan. En hämmästy vaikka rauha tulisi täysin yllättäen tai sitten jauhetaan vuosikausia jatkosodan tapaan.
Vaikka Ukraina rauhan tekisikin ryssien kansa, niin ryssiä ei ole syytä päästää takaisin normaaleihin kanssakäymisiin ennen kuin ovat luovuttaneet sotarikollisensa Haagiin tuomiolle, lakkauttaneet armeijansa ja ovat hyvässä vauhdissa maksamassa sotakorvauksia.

Rauha saa siis tulla, mutta se ei saa vielä tarkoittaa ryssän päästämistä pälkähästä.
 
Micekiltä pitkähkö rintamakatsaus. Tuossa ei sinänsä ihmeitä. Mainitsee erityisesti, että Donbassin rintamalla on suoritettu laajalti rotaatiota UA:n puolella. Eli väsynyttä (ja kokenutta) väkeä lepoon, ja tuoretta osin kokematonta väkeä tilalle.

Toteaa, että tämän suuntainen rotaatio toimii myös hyvin mikäli UA valmistautuu isompaan hyökkäykseen.

Poisto
 
Viimeksi muokattu:
Puhuin hörhöoikeistosta ja hörhövasemmistosta. En siitä, mitä Li Andersson tai joku muu on äärioikeistosta sanonut. Jos se ei asiayhteydestä selvinnyt, niin poliittisen kentän eri laitojen hörhöjengi on minulle sitä porukkaa, joka ns. ei näe metsää puilta. Tarkoittamani ihmislajin maailmankuvassa koska Putin on anti-woke, täytyy ryssien touhun olla jotenkin hienoa. Tai toisella laidalla koska Putin on anti-USA, täytyy ryssien touhun olla jotenkin hienoa. Tai koska koronarokotteet jne. niin maailmassa täytyy olla jokin suuri salaliitto, ja sen takia ryssien touhun täytyy olla hienoa. Jne. Ihan kuin maailma olisi noin yksinkertainen ja mustavalkoinen. Siitä on ihan tarpeeksi näyttöä, että tietyistä hörhöjengeistä löytyy lännessä Putinin ymmärtäjiä, jotka eivät saa minun sympatiaani, vaikka heitä olisikin mahdollisesti ymmärretty ja leimattu väärin jossain toisessa asiassa. Minulle on ihan sama, pahoittavatko he mielensä kun heidän hienoja ajatuksiaan ei ymmärretä. Ihan sama, miten hienoja ja tärkeitä tarkoitusperiä heillä itsellään tai heidän kannattajillaan omasta mielestään, muiden mielestä tai minun mielestäni voi muuten olla. Fiksu ja minkäänlaisen kannatuksen arvoinen poliitikko osaa nähdä eron Putinin kansanmurhasodan ja poliittisten päämäärien, olivatpa oikealta tai vasemmalta, välillä vetämättä niiden välille yhtäläisyysmerkkiä. (Ja Hitlerillä, jonka puolue sai 43,9 % äänistä viimeisissä vapaissa vaaleissa ennen natsien kukistumista, oli varmasti kaikenlaisia kannattajia. Merkittävän ja jopa ratkaisevan taloudellisen ja panoksensa ja tukensa antoivat monet suurpääoman edustajat, jotka laskivat hyötyvänsä Hitleristä ja niin myös hyötyivätkin. Tarpeeksi härskeille rosvoille löytyy aina kannattajansa poliittisen kentän jokaiselta laidalta. Myös Putinille.)
Aivan varmasti moni professori ja tosi kapitalisti kannatti Hitleriä ja Mussolinia, en sitä hetkeäkään epäile. Monelle nuo aatteet olivat jopa hyvää liiketoimintaa. Mutta huomaatko mitään outoa siinä, että jos natseihin, fasisteihin, rotusortajiin, seksuaalivähemmistöjen dissaajiin yms kuuluu yhtä lailla oikeistolaisesti ja vasemmistolaisesti ajattelevia ihmisiä, miksi ihmeessä heitä kutsutaan ääriOIKEISTOLAISIKSI?

Mitä tulee Li Anderssoniin, ymmärrän, että tavallinen tallaaja saattaa joskus sekoittaa käsitteitä, varsinkin jos joku taho sitä propagandallaan nimenomaisesti tavoittelee. Li Andersson on kuitenkin poliittinen broileri, ammattilainen. Hänellä ei juuri ole ollut politiikan ulkopuolista työelämää. Hän on kasvanut ja kouluttautunut poliitikoksi. Hänellä pitäisi olla hyvinkin selvillä poliittinen historia ja politiikkaan liittyvät käsitteet, kuten oikeisto/vasemmisto. Siitä huolimatta hän hyvin mielellään ja ilmeisen tarkoituksellisesti viljelee mielikuvaa, että ääriOIKEISTO on em. kyseenalaisten ajatusten ja aatteiden takana. Ja sitä myöden nimenomaisesti ja erityisesti OIKEISTOLAISESTI ajattelevat ihmiset ja oikeistolaiset puolueet ovat taipuvaisia natsismiin, fasismiin, rotusortoon...

Ja tämä viesti oikeistolaisesti ajattelevien ihmisten taipumuksesta rasismiin, seksuaalivähemmistöjen dissaamiseen yms. on ollut niin vahva, että Suomen eduskunnassa yksikään puolue ei halua enää istua salin oikeassa laidassa.
 
Wittuakohan tämä tekee täällä?
 
Asiaa.

Venäjän aiheuttamaa uhkaa aliarvioidaan hänen mukaansa edelleen Saksassa helppojen pikavoittojen toivossa.

– Jos Venäjä tai Kiina tarjoaa meille jotakin, mikä näyttää ratkaisevan lyhyen aikavälin ongelmamme, meillä on taipumus tarttua siihen, vaikka se voi lopulta vahingoittaa meitä pitkällä aikavälillä. Lyhytnäköinen ajattelumme on ase, jota diktatuurit käyttävät meitä vastaan, hän toteaa.

Saksassa olisi pitänyt hänen mukaansa jo kauan aikaa sitten ymmärtää, että Vladimir Putin johtaa mafiavaltiota, joka ei voi olla Saksan luotettava kumppani.

– Sen sijaan, että olisimme tunnustaneet tämän ja toimineet sen mukaisesti, vaihdoimme ihmisoikeudet ja demokraattiset arvot halpaan kaasuun. Kun Angela Merkel ja Olaf Scholz nyt väittävät, etteivät he tienneet, mitä Venäjällä tapahtui, se ei yksinkertaisesti ole totta.

– Venäjän armeija on – jos sallitte ilmaisun – kusessa, eikä se enää pelota ketään. Niinpä Putin pelaa ainoaa jäljellä olevaa valttikorttiaan: ydinaseita. Hän toivoo voivansa pelotella eurooppalaisia, jotta nämä painostaisivat hallituksiaan vähentämään tukea Ukrainan tukemista. Näin hän yrittää viivyttää häviötä.

– Jos peräännytään ja neuvotellaan, hän pitää sitä heikkoutena ja tuntee asemansa vahvemmaksi. Hän on klassinen kiusaaja ja osaa hyväksikäyttää pelkojamme. Jostain syystä me emme silti edelleenkään uskalla käyttää hänen omia pelkojaan häntä itseään vastaan, hän toteaa.

– Saksan on opittava, miten tällaisissa tilanteissa toimitaan. Meidän ei pitäisi näyttää kiusaajalle pelkoamme, vaan meidän pitäisi saada kiusaaja pelkäämään meitä.
 
Juuri näinhän piti käydä moskovassakin, mikäli ryssä ikinä tekisi sen virheen että laittaisi lkp käyntiin.
Juurikin näin! Sodan ei edes pitänyt alkaa, koska "siinä ei ollut mitään järkeä" ja kansan piti olla kaduilla heti vastustamassa sotaa, sitten kansan piti olla kaduilla jos LKP suoritetaan sekä viimeistään silloin, kun suurkaupunkien poikia alkaa saapua sinkkiarkuissa. Ei tapahtunut. Huomionarvoista on, että mobilisointikäskyjä on annettu mm.poliiseille kenties juuri hillitsemään Belarusissa olevia joukkoja, jotka kuulemma on jo sekayksikkömuodossa ehkä juuri kapinoinnin estämiseksi.
Henkilökohtaisestiki en usko enää mihinkään, että Putlerin kohdalla mihinkään on enää "erittäin pieni mahdollisuus"
 
Sodassa uhka ei ole vielä siinä että Venäjällä olisi suorituskykyinen hyökkäysvalmis armeija 2023 keväällä.

Mutta jos maa menee totaaliseen sotamoodiin, ei välitä omista tappioistaan ja allokoi taas 20% työvoimastaan palvelemaan sotaa, niin 2025 keväällä voi olla suuret määrät koulutettuja joukkoja joita silti uhrataan myös surutta.

Venäjä pitää onnistua patoamaan myös useamman vuoden tarkastelujaksoista.

Siksi on kriittistä että länsi valmistautuu olemaan ylivoimainen myös tilanteessa jossa Venäjä mobilisoi koko maansa.
 
Back
Top