Ukrainaa vankkumattomasti tukevana joudun kyllä siltikin toteamaan, etten usko sodan olevan lähelläkään loppua. Toisaalta mihinkään massiiviseen eskalaatioonkaan en jaksa uskoa.
Venäjä ajoi puolivaloilla tähän syksyyn asti. Sielläkin valitettavasti saadaan ukkoa, murkulaa ja vaunujakin tuotettua, olkoonkin kovin laadutonta.
HIMARS:ia vastaan toimii hajautettu a-tarvikkeiden varastointi. Nyt nekin alkaa sitä kantapään kautta oppimaan. Ryssä ei osaa mitään, mutta oppii jotain haistettuaan ja maistettuaan. Älä syö keltaista lunta jne…
Paljon valuu vielä verta Donin tasangoilla. Kaksi suurta maata kun ottaa yhteen, niin lopputulema voi olla pahimmillaan miltei hävitetty sukupolvi.
Kemiallisia aseitakaan ei ole vielä nähty. Ukrainakaan ei ole vielä käynyt sabotoimassa Venäjän suurkaupunkien infraa, ainakaan suuressa mittakaavassa. Moskova tullaan vetämään vielä sähköttömäksi.
Venäjä kieltämättä hiipuu, mikä avaa portteja Ukrainan laajamittaiselle kostosabotaasille koko Venäjän yhteiskuntaa vastaan.
Sota ei kuitenkaan ole pelkkää matematiikaa, vaan niiden kylmien lukujen takana on aina paitsi kaatunut yksilö, myös näiden lukuisia omaisia ja ystäviä ja heidän suruaan sekä psykologista painolastia. Stoalaisesti ukrainalaiset tuntuvat ottavan asian, mikä onkin menestyksen edellytys, mutta varmaan 2100-luvulle mennään ennen kuin nuo haavat menee umpeen. Mutta kyllä se karua touhua on. Siinä olisi meikäläisille yhteiskunnalle ja yksilöllekin mietittävää, mitä se voisi pahimmillaan olla. Täällä kun osa pöyristyi joku vuosi sitten jo siitä kun PV tilasi ruumispusseja. Ei tuossa hommassa mitään "turvallisia tiloja" olekaan, niin että parempi herätä siitä ruususen unesta.
Mistäköhän syystä?
