Ukrainan konflikti/sota

Mua hämmentää tämä täälläkin päivitelty epäsuoran käyttö. Tuohonkin jällivaaran salomailla -laulusta tuttuun poikajonoon kun olisi ammuttu samalla tul-ta -komennolla vaikka kolmella putkella, niin olisi tapettu 25 ukkoa. Nyt yksittäinen kranaatti ja kai siinä 5 sai siipeensä. Missä on keskitetympi epäsuora tuli?

Eikö Ukrainalle oikesti ole koulutettu keskitystä? Vai eikö vain ole heittimiä tai tykkejä.. vai eikö saada tykistöön riittävän nopeaa yhteyttä? Tuo possujuna jossa raiskarit kulki tappituntumalla olisi ollut vaikka gps kranaatin väärti kohde, tosin joku 4-6 tyhmääkin kranaattia olisi tehnyt koko joukosta selvää. Enkä tiedä mitään tykistöstäkään, mutta eikö esim amoksen pointti ole, että kaksi putkea ampuu eri koroilla, jotta saadaan kranut maaliin samalla sekunnilla vaikutuksen maksimoimiseksi? Tätä ei luulisi ihan mahdottoman vaikeaksi toteuttaa?

En ole itsekään nähnyt yhtään kunnollista keskitystä jos ei lasketa sodan alun rysyjen keskityksiä. Tosin niistäkin on nähty kuvaa sen verran kaukaa, että on täysin mahdotonta arvioida onko edes samalle hehtaarille osunut kranaatteja. Tod näk niissäkin ammuttiin vain kaikilla putkilla annettuun suuntaan. Aivan järjettömän isoja ne kuitenkin olivat.

Voisiko syy olla putkien vähyys lohkoa kohti ja vastatykistön pelko? Osaaminenkin voi tietysti olla se pääsyy.
 
Uuden Suomen juttu on maksumuurin takana, mutta sen verran tästä käy ilmi, että ilmeisesti Putler on pelotellut Scholtzilta paskat housuun uhkailemalla Berliiniä ydiniskulla.

Voi siinä Scholtzin touhussa olla paljon muutakin, kuin ydiniskun pelko. Vaikkapa raha. Nyt ryssä uhkailee jo koko maailmaa ydinsodalla, mutta jostain syystä minua ei pelota yhtään. Kun se on jo tullut
täysin selväksi, että ryssä on jättiläinen savijaloilla, ei minkäänlainen vakavasti otettava supervalta, mitä se ei ole oikeasti koskaan ollutkaan. Ainakaan sen jälkeen kun tekniikka kehittyi lekasta ja rautakangesta eteenpäin.
 
Huhua että Leopardit päästettäisiin häkistä huomenna.
Puola teki asian selväksi Saksalle. Kissapedot naukaisee, luvalla tai ilman.

Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki tosin sanoi radiohaastattelussa torstaina, että hän olisi valmis lähettämään Leopardit Ukrainaan jopa ilman Saksan lupaa.

- Joko saamme tämän luvan nopeasti, tai sitten teemme sen itse, Morawiecki sanoi Guardianin mukaan.

Edit. Suomi mainittu

“We will either obtain this consent quickly, or we will do it ourselves,” Morawiecki added, heaping further pressure on Berlin to allow German made Leopard 2s to be sent to Ukraine in preparation for a spring offensive.

Poland, along with Finland, has said it wants to give 14 Leopard 2 tanks to Ukraine
 
Viimeksi muokattu:
En ole itsekään nähnyt yhtään kunnollista keskitystä jos ei lasketa sodan alun rysyjen keskityksiä. Tosin niistäkin on nähty kuvaa sen verran kaukaa, että on täysin mahdotonta arvioida onko edes samalle hehtaarille osunut kranaatteja. Tod näk niissäkin ammuttiin vain kaikilla putkilla annettuun suuntaan. Aivan järjettömän isoja ne kuitenkin olivat.

Voisiko syy olla putkien vähyys lohkoa kohti ja vastatykistön pelko? Osaaminenkin voi tietysti olla se pääsyy.
Suurin syy on laukausten vähyys, eli kranaattia ei vain tule länsimaiden tuotantolinjoilta riittävästi.
 
Naton pääjehu korostaa myös ilmapuolustuksen pikaisia täydennyksiä, täällä keskustelu ollut tankeista pääasiassa.



Schultzin velliperseen vatvomista oli pohdittu tanskalaismediassa.
 
Voi siinä Scholtzin touhussa olla paljon muutakin, kuin ydiniskun pelko. Vaikkapa raha. Nyt ryssä uhkailee jo koko maailmaa ydinsodalla, mutta jostain syystä minua ei pelota yhtään. Kun se on jo tullut
täysin selväksi, että ryssä on jättiläinen savijaloilla, ei minkäänlainen vakavasti otettava supervalta, mitä se ei ole oikeasti koskaan ollutkaan. Ainakaan sen jälkeen kun tekniikka kehittyi lekasta ja rautakangesta eteenpäin.
Olisko putinilla jotain joka narauttais scholzin siitä veropetoksesta mitä se on koittanut kiistää jo kauan? 🤔
 
Tähän Ukrainan sotaan liittyy eräs asia, joka on ollut olemattomalla huomiolla, ei vain ehkä saiteilla ja somessa vaan myös metioissa ja asiantuntija-analyyseissa. Ja se on Ukrainan väestön kyky kestää konfliktia ja sen vaikutuksia. Asiallisen tiedon saaminen tästä aiheesta on tässä kohtaa luvalla sanoen mahdotonta.

Venäjän sisäistä kehitystä kytätään kuin mykkä pelukoppaa, sitä analysoidaan ja vatveloidaan. Ukrainan yhteiskunnan sietokykyä ei arvioida julkisesti.

Ja kuitenkin monet mehevät pitkät sodat ovat ratkenneet kotirintamilla, milloin mihinkin suuntaan.

Ukrainan saama aseapu on kultaa sen puolustautumisen ehdottomana edellytyksenä. Mutta pitäisikö Lännen nykyistä voimakkaammin pyrkiä tukemaan myös siviilisektoria? Millä keinoin, ettei apu valu, anteeksi vain, korruptioon ja diilaamiseen? Korruptio ja joppaaminen ei siitä maasta mihinkään ole hävinnyt. Veikkaan, että siviiliyhteiskunnan tukeminen on paljon vaikeampaa kuin sotilaallinen tukeminen. Mutta sodan pitkittyessä se saattaa olla kuitenkin SE, mihin pitää paneutua.
Hyvä pointti. Tällä hetkellä iso haaste on Venäjän tekemä energiainfran tuhoaminen. Se varmasti syö rotan lailla siviiliväestöä.

Mutta ennen laajamittaista energiainfran uudelleenrakentamista pitäisi varmistaa, ettei Venäjällä ole kykyä uudestaan tuhota korjattuja sähköasemia, kytkinkenttiä ja voimaloita. Siihen Atacms ja Tomahawk sekä F16 olisivat oikein sopivia
 
Back
Top