Ukrainan konflikti/sota

Tässä on takana se oma maa ajattelu ensin on vahingollista, kansalaisen hyötyminen innovaatioista pitää minimoida
Ei tukes ole ketää kieltänyt rakentamasta kamiinaa omaan käyttöön, mutta jis sen haluaa myydä tai ostaa niin siitä pitää löytyä CE-merkitä.

Samalla merkillä sitä saa myydä koko Euroopan talousalueella.
 
Edit. Reply jotenkin bugasi, tähän Kiusankpl viestiin piti vastata:
Yllättävän usein näyttää aina joitakin ryssiä selviävän noista ryntö- ja miehistönkuljetusvaunujen posautteluista.

Tuossakin bmp oli kokkona ja pellinpaloja ilmassa heti osumasta; silti äijää lähti sisältä loikkimaan pellon suuntaan... :unsure:

Varmaan hetken menee ainakin osa adrenaliinin voimalla vähän matkaa. Toki tuurilla voi jokunen selvitä suht vähillä vammoilla. Toivotaan tietysti, että mahdollisimman moni lopulta ottaa osumaa.
 

"Samaan aikaan jotkut Kremlin sisäpiiriläiset ovat Bloombergin mukaan huolissaan siitä, että presidentti Putin yliarvioi menestysmahdollisuudet. Lisäksi he varoittavat Putinin mahdollisesti arvioivan väärin länsimaiden halukkuuden jatkaa Ukrainan tukemista."
 
Ei tukes ole ketää kieltänyt rakentamasta kamiinaa omaan käyttöön, mutta jis sen haluaa myydä tai ostaa niin siitä pitää löytyä CE-merkitä.

Samalla merkillä sitä saa myydä koko Euroopan talousalueella.
Yle on kertonut esimerkiksi koneharrastajien nettifoorumi Konekansa.netin tekemistä piirustuksista, jotka löytyvät foorumin sivuilta(siirryt toiseen palveluun). Myös LUT-yliopisto on jakanut suunnittelemiensa puukamiinoiden tekniset piirustukset internetsivuillaan(siirryt toiseen palveluun).

Johanna Aholan mukaan Tukes haluaa, että verkkosivuille, joilla piirustuksia jaetaan, tulisi selkeä ilmoitus siitä, ettei hätäapukamiina ole tarkoitettu pysyvään käyttöön.

– Ne eivät ole EU:n rakennustuoteasetuksen vaatimusten eikä ekosuunnitteludirektiivin mukaisia tuotteita. Niillä ei ole asuinhuoneistossa käytettäville kiinteän polttoaineen kamiinoille vaadittavaa CE-merkintää.

Ahola muistuttaa, että verkon ohjeilla itse tehty testaamaton kamiina ei välttämättä ole tiivis, ja sieltä voi päästä savukaasuja huonetilaan.


Tukes ei kiellä hyväntekeväisyyttä​


Ylitarkastaja Johanna Ahola sanoo, ettei Tukes ole kieltämässä hyväntekeväisyyttä.

Tarkoituksemme on vain viestiä, ettei kukaan nettisivuilta ohjeet löytävä vaan saa päähänsä rakentaa itselleen tällaista kamiina, ja asentaa sitä kotiinsa esimerkiksi sähköä säästääkseen. Nämä kamiinat on tarkoitettu hätäapuun kriisialueelle, kun asuinhuoneistoon ei saada lämpöä millään muulla tavalla.

Tukes muistuttaa, että jos kiinteän polttoaineen kamiina halutaan asentaa lisälämmönlähteeksi sisätiloihin, sen tulee olla vaatimusten mukainen ja täyttää ympäristöministeriön asetuksen vaatimukset rakennusten paloturvallisuuden osalta. Kamiina on asennettava valmistajan asennusohjeiden mukaan, ja sillä tulee olla CE-merkintä.
 

"Samaan aikaan jotkut Kremlin sisäpiiriläiset ovat Bloombergin mukaan huolissaan siitä, että presidentti Putin yliarvioi menestysmahdollisuudet. Lisäksi he varoittavat Putinin mahdollisesti arvioivan väärin länsimaiden halukkuuden jatkaa Ukrainan tukemista."
"Bloombergin lähteiden mukaan Venäjän vähimmäistavoitteena on tulitauko, jossa se saisi pitää kontrollin miehittämistään alueista Ukrainassa. Vladimir Putinin kerrotaan puolestaan edelleen uskovan Venäjän voittoon pitkällä tähtäimellä. Erityisesti kaksi asiaa ovat saaneet hänet vakuuttuneeksi siitä.

Ensinnäkin se, että Venäjällä on enemmän sotilaita kuin Ukrainalla. Toiseksi Putin uskoo venäläisten olevan valmiita hyväksymään jatkossakin suuria tappioita.
Lisäksi Putin luottaa edelleen siihen, että lännessä tai Ukrainassa väsytään nykytilanteeseen.
"
 

Kaksi asiaa pitää Puten uskoa sotaan yllä. Toisaalta Venäjän kansa joka ei ole protestoinut mobilisaatiota eikä isoja tappioita vastaan mitenkään merkittävästi. Ei se auta yhtään vaikka moni omassa keittiössään jupisee kritiikkiä Venäjän tilanteesta. Tarvittaisiin muutama satatuhatta mielenosoittajaa mikä on epätodennäköistä vaikka ei viranomaiset kaikkia voi pidättää.
Toinen iso tekijä on Scholzin kaltaiset lännen poliitikot jotka puhuu koko ajan mm. eskalaation välttämisestä. Tämä on suoraa viestiä Putinille siitä että tätä kannattaa jatkaa ja suurta hallaa rauhan saamiselle sellaisin ehdoin joka on Ukrainan hyväksyttävissä. Oikein kunnon myyräntyötä mutta sitähän nämä ei ymmärrä. Tai sitten ymmärtävät liiankin hyvin.
 
Tässä on takana se oma maa ajattelu ensin on vahingollista, kansalaisen hyötyminen innovaatioista pitää minimoida
Mitä ihmettä nyt taas. :D

Koko hommassahan on kyse siitä että Tukes ei halua että joku sähkölaskujensa kanssa tuskaileva kansalainen päättää rakentaa hyväksymättömien ohjeiden mukaista kamiinaa kotiinsa ja tappaa perhettään häkämyrkytykseen.
 
Viimeksi muokattu:

Kaksi asiaa pitää Puten uskoa sotaan yllä. Toisaalta Venäjän kansa joka ei ole protestoinut mobilisaatiota eikä isoja tappioita vastaan mitenkään merkittävästi. Ei se auta yhtään vaikka moni omassa keittiössään jupisee kritiikkiä Venäjän tilanteesta. Tarvittaisiin muutama satatuhatta mielenosoittajaa mikä on epätodennäköistä vaikka ei viranomaiset kaikkia voi pidättää.
Toinen iso tekijä on Scholzin kaltaiset lännen poliitikot jotka puhuu koko ajan mm. eskalaation välttämisestä. Tämä on suoraa viestiä Putinille siitä että tätä kannattaa jatkaa ja suurta hallaa rauhan saamiselle sellaisin ehdoin joka on Ukrainan hyväksyttävissä. Oikein kunnon myyräntyötä mutta sitähän nämä ei ymmärrä. Tai sitten ymmärtävät liiankin hyvin.
Jos öljyn hinta romahtaa, niin venäjä on polvillaan, samoin Iran ja moni muu diktatuuri tällä planeetalla. Siihen todellisuuteen pitäisi länsimaiden pyrkiä kaikin mahdollisin keinoin, niin nopeasti kuin mahdollista. Jokainen sähköauto, tuulivoimala, maalämpö pumppu, aurinkopaneeli on naula öljytuloilla elävän diktatuurin arkkuun.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo muutamassa viestissä mainittu rysyjen parhaiden voimien kerääminen Svatove - Kreminna alueelle (+40 pataljoonaa joissa paljon mukana ammattisotilaiden yksikköjä sekä erikoisjoukkojakin) ja Wagnerien & VDV:n kiistaton painopiste Bahmutin alueella kertoo ainakin itselleni muutaman mielenkiintoisen asian tulevaa ajatellen.

1. Kreminna - Lyman on se Venäjän ykköskohde hyökkäykselle koska sinne on ne parhaat joukot viety laajalta alueelta, hyökkäyksen väkivaltainen tiedusteluvaihe on jo alkanut
2. Bahmut tuki ja tukee samaa tavoitetta ja pakottaa Ukrainan vastaamaan siellä kuten on tehnytkin, eli se alue oli tärkeä, jotta Kreminnan alueelta UA veisi joukkoja pois tai ei kykenisi huoltamaan ja täydentämään molempia
3. muualle tuskin on tulossa mitään muuta kuin harhautus hyökkäyksiä koska mitään muuta terävää kärkeä venäläisillä ei ole, kaikki munat on kasattu tähän ponnistukseen eli vakinaisen armeijan jäljellä olevia joukkoja on täydennetty mobilisoiduilla ja johonkin saakka koulutetuilla miehillä
4. nämä alueet on valittu todennäköisesti siitä syystä, että UA valtasi esimerkiksi Kreminnan hiljattain ja oletettavasti siellä ei ole kovin vahvasti ehditty linnoittautumaan ja tuo alue on venäläisten oman logistiikan kannalta helpoin, ei missään nimessä helppo mutta paljon yksinkertaisempi kuin Zaporitsian tai Hersonin alueella suorittaa vastahyökkäys
5. kun alue on eräänlainen pussinperä Ukrainan näkökulmasta niin se vaikeuttaa ilmavoimien käyttöä venäläisten pehmittämiseen, ei estä mutta riskejä on.
6. venäläisillä on vähän kiire, ajatus lienee saada massamaisella jalkaväen ja tykistön käytöllä UA:n linjat murtumaan ja työntää sitten tankkeja sekä mekanisoitua osastoa siihen syntyneeseen reikään, oikein muuten ei voi selittää miksi tankit puuttuvat hyökkäyksistä lähes kokonaan, eli niille on varattu rooli hyökkäyksen jatkajana, voihan toki olla että niitä ei vain ole tarpeeksi käyttökunnossa, mutta en usko tuohon vielä itsekään, on niitä junilla tuotu sen verran että tähän höökiin pitäisi riittää. Vaunuhyökkäykselle pitäisi olla sopivat olosuhteet ja se vaatisi niitä pakkasia, joita tuolla pohjoisessa kuitenkin on ollut, aika vain käy kahdella tapaa vastaan eli rospuuttokauden pahin vaihe on alkamassa ja Ukraina on saamassa länsikalustoa joilla vastata tällaiseen hyökkäilyyn tehokkaasti.

Nojatuolikenraalina yrittäisin tehdä hyökkääjän aikeet tyhjäksi rakentamalla joustavan ja moniportaisen puolustuslinjan kärkijoukkojen kuluttamiseen, pitäisin vahvaa kaukovaikutusaseistusta (HIMARS & modernit 155 mm:t) koko ajan käytettävissä sillä maaleista ei tule pulaa, toisin parhaat tiedusteluosastot alueella ja näinhän on tehtykin sen Madyarin kohdalla, kohdistaisin ilmaiskuja ja epäsuoraa etenkin huoltopisteisiin, juniin ja kuorma-autoihin sekä vastapuolen epäsuoran kalustoon, että hyökkäyksen jatkoille ei ole tukea eikä huoltokalustoa ja panostaisin alueen sillat kaiken varalta mahdollisen läpimurron eristämiseen/pysäyttämiseen/tuhoamiseen reservijoukoilla. Valmistautuisin käyttämään omia iskeviä osia tämän hyökkäilevän porukan pohjois - ja eteläsivustoihin sen jälkeen kun ovat parhaan teränsä käyttäneet puolustusta vastaan.

Se on Putlerilla tavallaan all in tilanne tuolla koska kaluston ja vakinaisen armeijan rippeet on ilmeisesti isolta osin koottu tuohon hyökkäykseen. Wagner on jo lähes kulutettu loppuun esitaistelijoina.

Tämä on sodan lopputuloksen kannalta hyvin mielenkiintoinen alue ja tapahtumaympäristö.
 
Jos tämä pitää paikkaansa, niin eipä taida USA:llakaan olla mielenkiintoa siihen, että Ukraina oikeasti sodan voittaisi.

Kaikki tulee aina muka yllättäen. Kaikki valmistelut pitää aina aloittaa ihan alusta, jokaisen asejärjestelmän osalta. Niinkuin se muka olisi mikään yllätys kenellekään, missä vaiheessa mitäkin asejärjestelmää tarvitaan Ukrainan tapauksessa.

Kunhan joka asiaan saadaan maximaallinen aika kulutettua. Siltä tämä vaikuttaa.
Tuli ikävä ajatus mieleen; jos tärkeänä motiivina onkin näyttää ryssälle että kattokaa miten paljon parempia lännen aseet ovat. Annetaan vaan tälleen tipoittain, ja silti olette kusessa. Kelatkaa jos avustettais oikein kunnolla...
Ettei varsinaisesti haluta tehdä kaikkea mahdollista, että Ukraina voittaisi, vaan heikennetään ryssää, näytetään miten huonosti se pärjäisi länttä vastaan, ja jos Ukraina sattuisi siinä samalla voittamaan niin mikäs siinä, mutta eipä tuo haittaa vaikka häviäiskin.
 
Tuo muutamassa viestissä mainittu rysyjen parhaiden voimien kerääminen Svatove - Kreminna alueelle (+40 pataljoonaa joissa paljon mukana ammattisotilaiden yksikköjä sekä erikoisjoukkojakin) ja Wagnerien & VDV:n kiistaton painopiste Bahmutin alueella kertoo ainakin itselleni muutaman mielenkiintoisen asian tulevaa ajatellen.

1. Kreminna - Lyman on se Venäjän ykköskohde hyökkäykselle koska sinne on ne parhaat joukot viety laajalta alueelta, hyökkäyksen väkivaltainen tiedusteluvaihe on jo alkanut
2. Bahmut tuki ja tukee samaa tavoitetta ja pakottaa Ukrainan vastaamaan siellä kuten on tehnytkin, eli se alue oli tärkeä, jotta Kreminnan alueelta UA veisi joukkoja pois tai ei kykenisi huoltamaan ja täydentämään molempia
3. muualle tuskin on tulossa mitään muuta kuin harhautus hyökkäyksiä koska mitään muuta terävää kärkeä venäläisillä ei ole, kaikki munat on kasattu tähän ponnistukseen eli vakinaisen armeijan jäljellä olevia joukkoja on täydennetty mobilisoiduilla ja johonkin saakka koulutetuilla miehillä
4. nämä alueet on valittu todennäköisesti siitä syystä, että UA valtasi esimerkiksi Kreminnan hiljattain ja oletettavasti siellä ei ole kovin vahvasti ehditty linnoittautumaan ja tuo alue on venäläisten oman logistiikan kannalta helpoin, ei missään nimessä helppo mutta paljon yksinkertaisempi kuin Zaporitsian tai Hersonin alueella suorittaa vastahyökkäys
5. kun alue on eräänlainen pussinperä Ukrainan näkökulmasta niin se vaikeuttaa ilmavoimien käyttöä venäläisten pehmittämiseen, ei estä mutta riskejä on.
6. venäläisillä on vähän kiire, ajatus lienee saada massamaisella jalkaväen ja tykistön käytöllä UA:n linjat murtumaan ja työntää sitten tankkeja sekä mekanisoitua osastoa siihen syntyneeseen reikään, oikein muuten ei voi selittää miksi tankit puuttuvat hyökkäyksistä lähes kokonaan, eli niille on varattu rooli hyökkäyksen jatkajana, voihan toki olla että niitä ei vain ole tarpeeksi käyttökunnossa, mutta en usko tuohon vielä itsekään, on niitä junilla tuotu sen verran että tähän höökiin pitäisi riittää. Vaunuhyökkäykselle pitäisi olla sopivat olosuhteet ja se vaatisi niitä pakkasia, joita tuolla pohjoisessa kuitenkin on ollut, aika vain käy kahdella tapaa vastaan eli rospuuttokauden pahin vaihe on alkamassa ja Ukraina on saamassa länsikalustoa joilla vastata tällaiseen hyökkäilyyn tehokkaasti.

Nojatuolikenraalina yrittäisin tehdä hyökkääjän aikeet tyhjäksi rakentamalla joustavan ja moniportaisen puolustuslinjan kärkijoukkojen kuluttamiseen, pitäisin vahvaa kaukovaikutusaseistusta (HIMARS & modernit 155 mm:t) koko ajan käytettävissä sillä maaleista ei tule pulaa, toisin parhaat tiedusteluosastot alueella ja näinhän on tehtykin sen Madyarin kohdalla, kohdistaisin ilmaiskuja ja epäsuoraa etenkin huoltopisteisiin, juniin ja kuorma-autoihin sekä vastapuolen epäsuoran kalustoon, että hyökkäyksen jatkoille ei ole tukea eikä huoltokalustoa ja panostaisin alueen sillat kaiken varalta mahdollisen läpimurron eristämiseen/pysäyttämiseen/tuhoamiseen reservijoukoilla. Valmistautuisin käyttämään omia iskeviä osia tämän hyökkäilevän porukan pohjois - ja eteläsivustoihin sen jälkeen kun ovat parhaan teränsä käyttäneet puolustusta vastaan.

Se on Putlerilla tavallaan all in tilanne tuolla koska kaluston ja vakinaisen armeijan rippeet on ilmeisesti isolta osin koottu tuohon hyökkäykseen. Wagner on jo lähes kulutettu loppuun esitaistelijoina.

Tämä on sodan lopputuloksen kannalta hyvin mielenkiintoinen alue ja tapahtumaympäristö.

Helppo yhtyä tähän tuumailuun. Lisää pari ajatusta mitä kirjoituksestasi tuli mieleen:

1. halutaan vastahyökkäyksellä nollata Ukrainan saavutukset niin pitkälle kuin mahdollista - eli Ukraina hyökkäsi ja saavutti menestystä väliaikaisesti MUTTA sen jälkeen Suuri ja Mahtava kokosi voimansa, hyökkäsi ja valtasi nämä alueet takaisin. Normaalia venäläistä peilikuva-ajattelua, tässä ei ole takana pelkästään sotilaallinen logiikka vaan myös oman propagandan tarpeet ja oman valtion mytologian rakentaminen ("voittamaton, ylivertainen ryssälä")

2. oletan että tavoite olisi saada Donets-joen itäpuoli ryssän haltuun, joki toimisi luonnollisena esteenä ja vaikeuttaisi Ukrainan yritystä palauttaa miehitetyt alueet (sillanpääaseman saaminen joen yli on vaikeaa muttei mahdotonta)

3. ryssällä on varmasti edelleen perimmäisenä tavoitteena vallata Khersonin, Zaporitzzjan, Donetskin ja Luhanskin oblastien alueet. Ehkä tinkivät tästä niissä kohdissa missä se on järkevää eli jos on sopiva joki esteenä tms. mutta valtaosaksi varmasti pyrkivät tähän

4. rautatiet ovat ryssän logistiikan kulmakivi joten pyrkivät valtaamaan merkittäviä rautateiden solmukohtia ja usein hyökkäävät joko rautatien suunnassa tai siten että saadaan lopulta vallattua tietty pätkä rautatietä. Tähän pyrittäneen nytkin

5. minä uskon että jos tullaan jossain näkemään "uusi ja yllättävä hyökkäys" niin se on Belgorodista kohti Kharkovaa. Kharkova on suuri kaupunki rajan tuntumassa ja Belgorod on puolestaan ollut hyvin tärkeä ja iso logistinen piste ryssän hyökkäyksen alkupuolella. Tänne on helppo tuoda rautateitä pitkin hyökkäysjoukot ja niitä tukeva logistiikka. Kharkova puolestaan on tärkeä rautateiden solmupiste minkä valtaaminen vaikeuttaisi Ukrainan joukkojen huoltoa ja toisaalta avaisi ryssälle reittejä eri suuntiin (taas muistetaan rautateiden merkitys). Kharkova ei toki ole ainoa tärkeä rautateiden risteys Ukrainan kannalta, etelämpänä menee myös runsaasti rautateitä mutta arvatenkin tämä on hyvin tärkeä. Toisaalta ryssä ei onnistunut valtaamaan Kharkovaa sodan alussa eikä missään vaiheessa myöhemminkin. Ukraina puolestaan lienee varustanut ja varautunut hyökkäykseen ja voi tarvittaessa siirtää kaupunkiin lisää joukkoja, jos koetaan tarpeelliseksi. Tämä voisi olla Kiovaan hyökkäykseen verrattava kallis seikkailu ja lopulta nöyryytys, jos ryssä lähtisi kokeilemaan.
 
Pieniä votkapaukkuja yömyssyksi, ennen murhaamansa toverin makuupussiin kömpimistä :)

Eihän tuossa ole mitään yllättävää. Ne joilla on elämää takana joitakin vuosikymmeniä ja ovat maailmalla päässeet käymään tietävät, että venäläiset ovat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta:
- humalassa, joskus aivan törkeässä kunnossa ja heihin ei vaikuta mikään sosiaalinen paine hillitsevästi
- käyttäytyvät huonosti, haastavat riitaa
- varastavat muilta ja toisiltaan
- ovat väkivaltaisia etenkin jos ovat tilanteessa jossa heillä on jonkinlainen yliote tai etu


Sitten sotatilanne on sellainen asia joka tuo ihmisistä esiin joko parhaimmat tai pahimmat puolet, harvoin molempia samassa henkilössä, mutta on sellaisiakin. Eli tavallinen venäläinen mobilisoitu mies on vain helvetin huonoa ainesta kurinalaisen ja tehokkaan sotilasyksikön muodostamiseen ja vaikuttaa lähes vuoden seurantajaksolla, että ei niillä joukkojen johtajillakaan ole aikomustakaan sellaista muodostaa. Tuhotun porukan tilalle saa ilmeisesti uuden ja voi toivoa, että kävisi parempi tuuri sitten sen aineksen kanssa.
 
Tuo muutamassa viestissä mainittu rysyjen parhaiden voimien kerääminen Svatove - Kreminna alueelle (+40 pataljoonaa joissa paljon mukana ammattisotilaiden yksikköjä sekä erikoisjoukkojakin) ja Wagnerien & VDV:n kiistaton painopiste Bahmutin alueella kertoo ainakin itselleni muutaman mielenkiintoisen asian tulevaa ajatellen.

1. Kreminna - Lyman on se Venäjän ykköskohde hyökkäykselle koska sinne on ne parhaat joukot viety laajalta alueelta, hyökkäyksen väkivaltainen tiedusteluvaihe on jo alkanut
2. Bahmut tuki ja tukee samaa tavoitetta ja pakottaa Ukrainan vastaamaan siellä kuten on tehnytkin, eli se alue oli tärkeä, jotta Kreminnan alueelta UA veisi joukkoja pois tai ei kykenisi huoltamaan ja täydentämään molempia
3. muualle tuskin on tulossa mitään muuta kuin harhautus hyökkäyksiä koska mitään muuta terävää kärkeä venäläisillä ei ole, kaikki munat on kasattu tähän ponnistukseen eli vakinaisen armeijan jäljellä olevia joukkoja on täydennetty mobilisoiduilla ja johonkin saakka koulutetuilla miehillä
4. nämä alueet on valittu todennäköisesti siitä syystä, että UA valtasi esimerkiksi Kreminnan hiljattain ja oletettavasti siellä ei ole kovin vahvasti ehditty linnoittautumaan ja tuo alue on venäläisten oman logistiikan kannalta helpoin, ei missään nimessä helppo mutta paljon yksinkertaisempi kuin Zaporitsian tai Hersonin alueella suorittaa vastahyökkäys
5. kun alue on eräänlainen pussinperä Ukrainan näkökulmasta niin se vaikeuttaa ilmavoimien käyttöä venäläisten pehmittämiseen, ei estä mutta riskejä on.
6. venäläisillä on vähän kiire, ajatus lienee saada massamaisella jalkaväen ja tykistön käytöllä UA:n linjat murtumaan ja työntää sitten tankkeja sekä mekanisoitua osastoa siihen syntyneeseen reikään, oikein muuten ei voi selittää miksi tankit puuttuvat hyökkäyksistä lähes kokonaan, eli niille on varattu rooli hyökkäyksen jatkajana, voihan toki olla että niitä ei vain ole tarpeeksi käyttökunnossa, mutta en usko tuohon vielä itsekään, on niitä junilla tuotu sen verran että tähän höökiin pitäisi riittää. Vaunuhyökkäykselle pitäisi olla sopivat olosuhteet ja se vaatisi niitä pakkasia, joita tuolla pohjoisessa kuitenkin on ollut, aika vain käy kahdella tapaa vastaan eli rospuuttokauden pahin vaihe on alkamassa ja Ukraina on saamassa länsikalustoa joilla vastata tällaiseen hyökkäilyyn tehokkaasti.

Nojatuolikenraalina yrittäisin tehdä hyökkääjän aikeet tyhjäksi rakentamalla joustavan ja moniportaisen puolustuslinjan kärkijoukkojen kuluttamiseen, pitäisin vahvaa kaukovaikutusaseistusta (HIMARS & modernit 155 mm:t) koko ajan käytettävissä sillä maaleista ei tule pulaa, toisin parhaat tiedusteluosastot alueella ja näinhän on tehtykin sen Madyarin kohdalla, kohdistaisin ilmaiskuja ja epäsuoraa etenkin huoltopisteisiin, juniin ja kuorma-autoihin sekä vastapuolen epäsuoran kalustoon, että hyökkäyksen jatkoille ei ole tukea eikä huoltokalustoa ja panostaisin alueen sillat kaiken varalta mahdollisen läpimurron eristämiseen/pysäyttämiseen/tuhoamiseen reservijoukoilla. Valmistautuisin käyttämään omia iskeviä osia tämän hyökkäilevän porukan pohjois - ja eteläsivustoihin sen jälkeen kun ovat parhaan teränsä käyttäneet puolustusta vastaan.

Se on Putlerilla tavallaan all in tilanne tuolla koska kaluston ja vakinaisen armeijan rippeet on ilmeisesti isolta osin koottu tuohon hyökkäykseen. Wagner on jo lähes kulutettu loppuun esitaistelijoina.

Tämä on sodan lopputuloksen kannalta hyvin mielenkiintoinen alue ja tapahtumaympäristö.
Hyvää pohdintaa. Pieni tarkennus: tarkoitit ehkä että Ukraina valtasi Kreminnan läheisyydestä maastoa (pohjoisesta ja etelästä) ei itse Kreminnaa. Kreminnan länsipuolen Serebriankan metsähän on lähes kokonaisuudessaan ryssillä ollut. Hyökkäys tuolla on jo tosiaan alkanut ja voinee olla osa tätä kampanjaa.
 
Tuli ikävä ajatus mieleen; jos tärkeänä motiivina onkin näyttää ryssälle että kattokaa miten paljon parempia lännen aseet ovat. Annetaan vaan tälleen tipoittain, ja silti olette kusessa. Kelatkaa jos avustettais oikein kunnolla...
Ettei varsinaisesti haluta tehdä kaikkea mahdollista, että Ukraina voittaisi, vaan heikennetään ryssää, näytetään miten huonosti se pärjäisi länttä vastaan, ja jos Ukraina sattuisi siinä samalla voittamaan niin mikäs siinä, mutta eipä tuo haittaa vaikka häviäiskin.
Vaihtoehtona voisi olla myös se että nykymeno on USAlle erittäin halpa veretön tapa heikentää rysyn armeijaa oikein kunnolla.

Yhtäkaikki, tuo avun tipottain lähetteleminen tuntuu pahalta, vähä niinkö turhaa löysässä hirressä roikkumista UAlta.
 
Ei tukes ole ketää kieltänyt rakentamasta kamiinaa omaan käyttöön, mutta jis sen haluaa myydä tai ostaa niin siitä pitää löytyä CE-merkitä.

Samalla merkillä sitä saa myydä koko Euroopan talousalueella.
Vanha vitsi. Kysymys: mitä CE-merkintä tuotteessa tarkoittaa? Vastaus: sitä, että tuote on turvallinen ja muutenkin sopiva eurooppalaisten kuluttajien käytettäväksi. Toinen vastaus: European conformity. Kolmas vastaus: Sitä, että tuotteessa on jonkun laittamana kirjaimet CE täysin riippumatta siitä, minkälainen tuote oikeasti on.
 
Vaihtoehtona voisi olla myös se että nykymeno on USAlle erittäin halpa veretön tapa heikentää rysyn armeijaa oikein kunnolla.

Yhtäkaikki, tuo avun tipottain lähetteleminen tuntuu pahalta, vähä niinkö turhaa löysässä hirressä roikkumista UAlta.
Tästä sen just näkee, että se oma puolustus PITÄÄ olla kunnossa, ei voi luottaa ulkopuoliseen apuun, vaikka kuin oltais NATO:ssa.... Muut pelaa omia pelejään, vaikka kohdemaalle on kysymyksessä elämä tai kuolema....
 
Back
Top