Ukrainan konflikti/sota

Ei tuosta mitää tarkkaan saa laskettua, mutta jos molemmilla puolilla on yhtä paljon, niin arvioin, että noin 120 kuollutta tuossa.
Näistäkin näkee hyvin teollisuuden ja logistiikan tason. Jokainen laatikko on silmiinpistävän yksilöllinen. Eikä näy laatikoiden alla ulokkeita tai jalkoja trukilla kuljettamista varten.
 
Olen pyrkinyt kuuntelemaan bunkkerirotan puheet nyt yli vuoden ajan suorana, jotta välttyisin muiden luomilta mielikuvilta ennen tutustumista. Saman tein tänäänkin.

Vuosi sitten oli vielä meno päällä, mutta olihan kyllä käsittämättömän heikko veto tänään. Natsi-jutut eivät oikein jaksaneet hymyilyttää, mutta kun itse vanha vihtahousu mainittiiin, niin nauroin ääneen. Pedofiliakin on täällä kuulemma ihan ok nykyään. Muut LGTBXYXÅÄÖ-jutut lähinnä haukotuttivat.

Muita mieleen jääneitä pointteja: Teollisuus laitetaan minttiin, tiet kuntoon, turismiinkin panostetaan, kaikille tulee rahaa ovista ja ikkunoista ja muutenkin menee kivasti ja ainakin paremmin kuin lännessä.

Tulihan sieltä sentään hiukan ytimillä uhkailua, mutta niin vaisua oli, joten uskoisin että jopa kanslerinkin kalsongit ovat vain edestä keltaiset, mutta takaa kuivat.
 
HEH... Pisti vaan silmään tuo "Turismiin panostetaan".... Siinä kyllä riittää panostamista, ennen ku kukaan toiviomatkalle sinne tulee, tietysti Ano ja Kim voi tulla :D
 
Tämän rotta tosiaan mainitsi. Oli toki vain sivulauseessa, mutta taisin tällekin ääneen hörähtää.

Mietin heti, että juu, kyllä täältä mpnetistäkin olisi ”turisteja” tulossa, mutta ainoastaan ylipäällikön päiväkäskyllä 😉
 
Olen pyrkinyt kuuntelemaan bunkkerirotan puheet nyt yli vuoden ajan suorana, jotta välttyisin muiden luomilta mielikuvilta ennen tutustumista. Saman tein tänäänkin.

Vuosi sitten oli vielä meno päällä, mutta olihan kyllä käsittämättömän heikko veto tänään.
Mulle jäi sellainen fiilis, että yleisö oli vähemmän mukana, kuin aikaisemmin. Mites muista? Ei tosiaan viitsi ruveta kaivelemaan netistä bunkerirotan aikaisempia hölötyksiä, niin turvaudun parviälyyn.

En jaksanut katsella tuota kuin vajaat ½ tuntia. Sinä aikana kävi mielessä, että stalinin puheita kuunnelleet oli innokaampia. Niistä lähti aina ekana taputtamisen lopettanut leirille...
 
Olen pyrkinyt kuuntelemaan bunkkerirotan puheet nyt yli vuoden ajan suorana, jotta välttyisin muiden luomilta mielikuvilta ennen tutustumista. Saman tein tänäänkin.

Vuosi sitten oli vielä meno päällä, mutta olihan kyllä käsittämättömän heikko veto tänään. Natsi-jutut eivät oikein jaksaneet hymyilyttää, mutta kun itse vanha vihtahousu mainittiiin, niin nauroin ääneen. Pedofiliakin on täällä kuulemma ihan ok nykyään. Muut LGTBXYXÅÄÖ-jutut lähinnä haukotuttivat.

Muita mieleen jääneitä pointteja: Teollisuus laitetaan minttiin, tiet kuntoon, turismiinkin panostetaan, kaikille tulee rahaa ovista ja ikkunoista ja muutenkin menee kivasti ja ainakin paremmin kuin lännessä.

Tulihan sieltä sentään hiukan ytimillä uhkailua, mutta niin vaisua oli, joten uskoisin että jopa kanslerinkin kalsongit ovat vain edestä keltaiset, mutta takaa kuivat.
Panostus lahjakkaisiin, valtio tukee ja rahoittaa, saa halpaa asumista. Ja niin edespäin. Milläköhän rahoilla? Ja milläköhän ne lahjakkaat haluaisivat tyytyä valtion tarjoamiin halpoihin asuntoihin, kun missä tahansa muualla (pl. tietyt yhtä alikehittyneet diktatuurit) ihmiset ylipäätään voivat valita, mitä haluavat tehdä, tietysti kykyjen ja osaamisen puitteissa?

Orjia, orjia, orjia. Sellaisina valtaapitävä luokka näkee koko kansan. Kaikilta otetaan, joillekin annetaan sirottimella, ja itse viedään lähes kaikki.
 
Itse en jostain syystä usko et Luka saa ukkoja lähtemään kuolemaan puolestaan Ukrainaan. Luulen et siinä vaiheessa voi viimeistään loppua hommat siltä jos tollaisen käskyn antaa. Katsellaan. Mut johan tässä joidenkii mukaan kohta vuoden on valko-venäjä mukaan tulossa ollut mut edelleen ovat kotimaassaan pysyneet.
 
Mulle jäi sellainen fiilis, että yleisö oli vähemmän mukana, kuin aikaisemmin. Mites muista? Ei tosiaan viitsi ruveta kaivelemaan netistä bunkerirotan aikaisempia hölötyksiä, niin turvaudun parviälyyn.

En jaksanut katsella tuota kuin vajaat ½ tuntia. Sinä aikana kävi mielessä, että stalinin puheita kuunnelleet oli innokaampia. Niistä lähti aina ekana taputtamisen lopettanut leirille...
Mä katoin ensimmäisen vartin, vaikka en ripulikieltä ymmärrä... Mut ihan siks, et näkisin suorassa lähetyksessä kuin putinin pää haihtuu punaseen usvaan osumasta... ei haihtunu, lopetin kattelun.....
 
Kuinkahan paljon v-venäjällä on kansallismielisyyttä, siis sellaista joka pistää kansan kaduille ja jopa kääntää piiput ja putket z-jengiä vastaan jos liitosta koitetaan? (enempi retorinen kysymys..) Hyvällä onnella v-venäjän kriisiytyminen lyhentäisi Ukrainan sotaa huomattavastikin. Luulisi myös että v-venäläisiin olisi pyritty vaikuttamaan lännestä päin irtioton tukemiseksi; v-venäjä uusi Puola jne.
 
Artikkeli eräänlaisesta sotasankaruudesta, kaksi naista teki operaation taiteen ja kulttuurin pelastamiseksi.

With the first alarming news on February 24, Anna and the second co-founder of the Assortment Room, Aliona Karavaieva, began looking for volunteer opportunities and places where they could be helpful. But they quickly realized they would be most effective in their position.

Standing in line to sign up for the Territorial Defense, Aliona recalls she told Anna: "I have been standing in line for three hours. I don't think we're really needed here. Let's do what we can."

Anna and Aliona immediately thought of what would happen to art galleries and institutional archives — russian missiles could reach anywhere and destroy them. Saving art and culture when the enemy sought to destroy them was where they decided they could be most helpful.
 
Viimeksi muokattu:
Kuinkahan paljon v-venäjällä on kansallismielisyyttä, siis sellaista joka pistää kansan kaduille ja jopa kääntää piiput ja putket z-jengiä vastaan jos liitosta koitetaan? (enempi retorinen kysymys..) Hyvällä onnella v-venäjän kriisiytyminen lyhentäisi Ukrainan sotaa huomattavastikin. Luulisi myös että v-venäläisiin olisi pyritty vaikuttamaan lännestä päin irtioton tukemiseksi; v-venäjä uusi Puola jne.
Jaa-a. Valitettavasti voi olla vähemmän kuin me toivotaan.
Jos sitä olisi ollut paljon, ne mielenosoitukset 2020 olisi tuottaneet paremmin tulosta.
Noita ryssää kannattavia voi hyvinkin olla 50/50 ja se ei välttämättä riitä.
Jos armeija kääntyy kansan puolelle niin voi olla eri juttu, tosin putler lähettänee siinä tapauksessa apujoukkoja...

Toivottavasti olen väärässä.
 
Back
Top