Ukrainan konflikti/sota

Voihan putinin trollit vieköön mitä sain taas lukea, suuri ja mahtava ryssä ei pärjännyt pohjoisessa huonosti menestynyttä Ukrainaa vastaan, vaan joutui keskittämään joukot etelään ja Odessakin jäi ottamatta. :facepalm:
Mielenkiintoista nähdä, että tuleeko näitä hilavitkuttimia oikeasti rintamalle käyttöön. Viestisi aika vahvasti siitä, että bemarit alkaa olemaan loppu, mikä on kyllä aika uskomatonta, kun ykkös ja kakkos bemareitakin on valmistettu kymmeniä tuhansia, toki iso osa niistä on jäänyt entisiin neukkumaihin, mutta aika isot läjät ryssällekin niitä on jäänyt :unsure:
 
Dahlin mukaan Puolassa Leopardeille koulutettavat Ukrainalaiset olisivat kokeneita miehistöjä (Britti kouluttajahan totesi toisissa videoissa että suurin osa heidän Challanger koulutettavista ei ole ole ollut vaunujen kanssa tekemisissä). Dahl sanoi myös että Challangerit olisivat menossa Ukrainalaiselle maahanlasku prikaatille joka operoinnut aijemmin T-80 kalustolla.

Dahl totesi myös osuvasti, että kaluston kirjavuus on oleva huoltomiehen painajainen. Ja logistinen häntä on sitten kaukana vaunujen valmistajamaissa.
 
Jotenkin sellainen fiilis on, että vuosi 2023 tulee olemaan ratkaiseva Ukrainan sodassa. Olen aistivinani jonkinlaista sotaväsymystä lännessä tässä nykyisessä asemasotavaiheessa. Jotta lännen tuki jatkuisi kuten nyt, täytyy Ukrainan pystyä onnistuneisiin vastahyökkäyksiin ja alueiden vapauttamisiin ennen tämän vuoden syyssateita.

Uskon, että jos 2024 alussa rintamalinjat ovat siinä missä tällä helteellä, niin Ukrainaa aletaan painostamaan kohti rauhanneuvotteluita. Tämä lienee myös Putinin taktiikka tällä hetkellä. Pitää matalan intensiteetin jatkuvaa sodankäyntiä yllä ja odottaa, että länsi väsyy.

Jos sen sijaan Ukraina onnistuisi tekemään läpimurtoja ja vapauttamaan isoja alueita, sytyttäisi se sotainnon uudestaan länsimaissa ja tällöin tukea myös helpommin jatkettaisiin pidemmälle.

Ukraina varmasti tämän tiedostaakin ja toivottavasti uutta länsikalustoa nyt kerättäisiinkin painopisteen luomiseksi jonnekin kevään suurhyökkäyksen toteuttamiseksi

Niinpä. Itse Ukrainana hyökkäisin Melitopoliin ja katkaisisin maasillan Krimille. Samalla huolto vaikeutuisi pirusti Hersonin alueelle.

Tietysti taas helpommin sanottu kuin tehty, mutta tällä tavalla venäjän olisi pakko alkaa keskittymään tosissaan Krimin puolustukseen, jolloin kalustoa ja joukkoja olisi pakko vetää pois Donbasin rintamalta etelään ja Krimille.

Tässä tilanteessa Donbas luiskahtaisi Ukrainan syliin "helposti", vähän kuin viime syksynä kävi Harkovan eteläpuolella.

Olisiko Krim helpoin vallata talvella 2024 kun kaikki muut alueet olisivat jo Ukrainan hallussa? Krimille ei mene kuin muutama kunnon tie joten Krimin valtaus tulee olemaan luultavasti hyvinkin veristä, luultavasti verisin kaikista valtauksista. Mutta miten talvi vaikuttaisi Krimin valtauksessa? Avaisiko pakkanen ja talvi muitakin kulkuväyliä Krimille kuin ne muutamat tiet jotka sinne menee? Jäätyykö vesistöt, pellot yms talvella tarpeeksi jottei tarvisi mennä possujunalla teitä pitkin?
 
Voihan putinin trollit vieköön mitä sain taas lukea, suuri ja mahtava ryssä ei pärjännyt pohjoisessa huonosti menestynyttä Ukrainaa vastaan, vaan joutui keskittämään joukot etelään ja Odessakin jäi ottamatta. :facepalm:

Mielenkiintoista nähdä, että tuleeko näitä hilavitkuttimia oikeasti rintamalle käyttöön. Viestisi aika vahvasti siitä, että bemarit alkaa olemaan loppu, mikä on kyllä aika uskomatonta, kun ykkös ja kakkos bemareitakin on valmistettu kymmeniä tuhansia, toki iso osa niistä on jäänyt entisiin neukkumaihin, mutta aika isot läjät ryssällekin niitä on jäänyt :unsure:

Perinteisestihän ryssä ei heitä mitään pois vaan panee säilöön. Bemareitakin on varmaan "varastoitu" säiden armoille pitkin Siperian lakeuksia. Tuskin kovin kummoista ylläpitohuoltoa on viitsitty tehdä. Ja ajopelejä on saatettu kannibalisoida ja purettuja osia on sitten trokattu mustassa pörssissä.
 
Vakaa Nero on taas avannut suunsa.



Trump lupasi puheessaan, että hän pystyisi lopettamaan Ukrainan sodan halutessaan hyvin nopealla aikataululla.

– Olen ainoa vaihtoehto, joka voi tehdä tämän lupauksen, Trump kehui.

– Voin estää hyvin helposti kolmannen maailmansodan, hyvin helposti. Ja kolmas maailmansota tulee, tiedoksi, meillä tulee olemaan kolmas maailman sota, ellei jotain tapahdu hyvin nopeasti.

Trump itse asiassa kertoi, että hänellä menisi tähän aikaan vain yksi päivä.

– Ennen kuin edes saavun Oval Officelle (presidentin virallinen työhuone), aion ratkaista tuhoisan sodan Venäjän ja Ukrainan välillä.

– Siihen menee aikaa enintään yksi päivä.

Trump ei kuitenkaan jakanut puheessaan mitään konkreettisia toimia Ukrainan sodan lopettamiseksi.

Sen sijaan hän toisti useita kertoja vain sitä, että hän tuntee Venäjän presidentti Vladimir Putinin.

– Tulin erittäin hyvin toimeen Putinin kanssa, vaikka päätinkin hänen putkilinjansa.

– Putin itse asiassa sanoi minulle: "Jos olet ystäväni, en halua nähdä sinua vihollisena".
Kyllä on täysin Puten taskussa tuo horopää.
 
Dahlin mukaan Puolassa Leopardeille koulutettavat Ukrainalaiset olisivat kokeneita miehistöjä (Britti kouluttajahan totesi toisissa videoissa että suurin osa heidän Challanger koulutettavista ei ole ole ollut vaunujen kanssa tekemisissä). Dahl sanoi myös että Challangerit olisivat menossa Ukrainalaiselle maahanlaskuprikaatille joka operoinnut aijemmin T-80 kalustolla.
Kävisi järkeen kyllä, että kokeneet koulutettavat keskitetään sille kalustolle jota on sitouduttu toimittamaan eniten. Niin rakennetaan se kaikista terävin kärki. Tuollaiselle uniikille komppanialliselle (nyt toki jo 2, mutta silti paljon vähemmän kuin Leo2 kaksi pataljoonallista) jää sitten se heikompi aines. Näkisin jopa mahdollisena, että koulutuksen jälkeen nämä Challenger-miehistöt lähtevätkin Leopard-koulutukseen rintaman sijaan. Tai käyvät jossain hiljaisemmalla lohkolla hakemassa kokemusta välissä.
Dahl totesi myös osuvasti, että kaluston kirjavuus on oleva huoltomiehen painajainen. Ja logistinen häntä on sitten kaukana vaunujen valmistajamaissa.
Niinhän se on, mutta sota-aikana hallittavissa oleva ongelma. Rauhan syvetessä sitten uniikkeja lumihiutaleita korvataan pääkalustolla sitä mukaa kun tarpeet ja budjetit kohtaavat.
 
Kuinka hassu yhteensattuma, että vähän sen jälkeen kun sikakoira saa murhainfossa pitkän bannin, niin tänne ilmestyy yhtäkkiä tällainen. Joillakin istuu niiin syvällä tuo tarve trollata.
Ei helvetti, vai trollata. Kirjoitin yhden asiallisen viestin kun joku ukrainalainen idiootti kantaa kantaa paskaämpäriä selässään ja jo sen perusteella olin ryssän trolli. Te olette kyllä huvittavaa sakkia, ja olisihan se pitänyt arvata että te tyhjäpäät kirjoittelette myös minfoon.
 
Siis onko sinun todella vaikea uskoa että ryssästä löytyisi faktoihin perustuvaa arvostelemisen aihetta?

Ei ole vaikea uskoa, mutta herätit minun kiinnostuksen, kun kirjoitit (alleviivaus minun):

Ettekö oikeasti tunne itseänne tyhmiksi kun keksitte mitä typerimpiä väitteitä ryssästä vaikka siitä löytyisi ihan faktoihin perustuvaa arvostelun aihetta?

Jäin miettimään, mitä tarkoitit tällä.

Mitkä ovat näitä asioita, jotka sinä näet arvosteltavina? Mihin faktoihin sinun arvostelusi perustuu?
 
Tatarigamilta vahvasti strategiapainotteinen postaus liittyen ryssän kaupunkitaistelustrategiaan. Erittäin mielenkiintoinen lukukokemus.
 

Toivottavasti ei ollut täällä vielä.

Ukrainalla kyky valmistaa 110km kantamalla olevia ohjuksia. Näitä myös käytetty rintamalla, vaan ei kerrottu missä. Alkaa Krimiä kuumottamaan.

Kannattaa lukea koko teksti, ei kovin pitkä ja ainakin itselle informatiivinen.
 
"There have been reports of draft notices issued (and sometimes violently enforced) at military funerals in Lviv, checkpoints in Kharkiv, shopping centres in Kyiv and on street corners in Odessa. Popular ski resorts lie deserted despite the first proper snows of the winter: footage of military officials snooping around on the slopes was enough to keep the crowds away. In every town and city across the country social-media channels share information about where recruitment officers may be lurking."
Tämä on totta ja tästä on videoita kun spollet käy ottamassa miehiä kiinni.
Mutta toisaalta, se on on sotilaspoliisien työtä. Otetaanhan Suomessakin rauhan-aikana varusmiespalvelusta pakoilevia kiinni yms. Puhumattakaan sitten sota-aika jolloin täälläkin olisi sakkia jota ei niin hirveästi kiinnosta astua palvelukseen. Mutta totuus on se että suurin osa on motivoituneita, muuten Ukrainan rintamat eivät kestäisi kasassa (ja hyvä muistaa että suurin osa sotilaista ei palvele etulinjassa)
 
Ei ole vaikea uskoa, mutta herätit minun kiinnostuksen, kun kirjoitit (alleviivaus minun):

Ettekö oikeasti tunne itseänne tyhmiksi kun keksitte mitä typerimpiä väitteitä ryssästä vaikka siitä löytyisi ihan faktoihin perustuvaa arvostelun aihetta?

Jäin miettimään, mitä tarkoitit tällä.

Mitkä ovat näitä asioita, jotka sinä näet arvosteltavina? Mihin faktoihin sinun arvostelusi perustuu?
En minä nyt niitä voi kertoa täällä koska työnantajani Pietarissa suuttuu, mutta usko tai älä kaikki ei ole mennyt ihan täydellisesti meidän sotilaallisessa erikoisoperaatiossa. Arvostan että teidän on vaikea sitä uskoa ja siksi varmaan keksitte mitä absurdimpia satuja meistä.
 
Back
Top