Ukrainan konflikti/sota

Onko Donetskin lentokentällä enää todellista strategista merkitystä? Jos sillä on pelkkää symboliarvoa, ei kyborgien kannata jäädä sinne Buratinoja odottelemaan.
Taitaahan se ihan karttaa katsoen olla tärkeä paikka, on sen verran lähellä Donetskin keskustaa. Donetsk kuitenkin on Donbassin alueen selvästi kaikkein tärkein/isoin kaupunki eli jossain mielessä seppojen pääkaupunki.

Sodassa tällasilla taitaa myös olla paljon symbolista merkitystä. Ukrainan mediassa on aika paljon kehuskeltu "kyporkien" taistelutahdolla ja peräänantamattomuudella. Jos ne nyt sitten lopulta kuitenkin koki tappion, on sillä sitten ainakin tunnepuolen merkitystä. Vastaavasti seppojen puolella tuollainen voitto, jos se sellaiseksi nyt sitten osoittautuu, nostanee henkeä.

Ainakin vielä viimemetreille asti Ukraina on kiistänyt lentokentän tappion. Itse vaan en oikein jaksa uskoa tähän, koska olisi se aika erikoista, jos seppojen pomo Zakharenko julistaa lentokentän vallatuksi ja sitten menee sinne ETYJ:n väen ja median kanssa. Zakharenkohan siinä ehdoin tahdoin paljastaisi valheensa saman tien.
 
Muutamia mieltä askarruttavia kysymyksiä foorumilaisille

Tulisiko pakotteet poistaa ilman että Venäjä lopettaa sodan ja poistaa joukot Itä-Ukrainasta?

- Ei.

Tuleeko Krimin ja Itä-Ukrainan pakotteet pitää erillään toisistaan?

- Mielestäni Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumat liittyvät toisiinsa niin elimellisesti, että vastaan tähän kohtaan ei. Toisten mielestä Krim on jo kuitenkin menetetty tapaus. He ehkä olisivat valmiit poistamaan ainakin osan pakoitteista, jos Venäjä vetäisi tukensa ja joukkonsa pois edes itäisestä Ukrainasta. Itse en moisen ihmeeseen kyllä usko.

Ovatko pakotteet riittävän tehokkaita?

- Onko niillä ollut osuutta Venäjän talousahdinkoon? Jossain määrin. Onko niistä saatu vipuvartta neuvotteluihin? Epäilen.

Uskotko diplomaattiseen ratkaisuun Ukrainassa?

- Sellaiseen, joka tyydyttäisi kaikkia osapuolia? En toistaiseksi.

Mitä sanktioiden poistaminen edellyttää?

- Venäjän aggression lopettamista ja vetäytymistä.

Löytyykö kriisin ulospääsytie talouden kautta?

- Riippu kenen taloudesta on kysymys, Ukrainan, Venäjän vai EU:n?

Uskotko Venäjän luopuvan vastakkainasettelusta EU:n kanssa?

- Venäjän vastakkainasettelu EU:n jä Lännen kanssa tulee jatkumaan toistaiseksi, ehkä jopa syvenemään.

Onko EU:n tulevaisuus vaakalaudalla?

- Kiikkerää voi olla. Pahimmat vaikeudet tulevat sisältäpäin ja Venäjä varmasti hyväksikäyttää niitä.

Kestääkö Venäjän talous seuraavat 3 vuotta?

- Asevarusteluun tulee riittämään resursseja. Muu on toissijaista.

Auttaako Kiina tarvittaessa Venäjää taloudellisesti?

- Jos siitä on sille hyötyä, Kiina tuskin on altruistinen hyväntekijä. Tämä ei silti ole välttämättä hyvä juttu meille.

Palaako Venäjän ja EU:n talousyhteistyö enää entiselleen?

- Ei, taustalla jäytää koko ajan epävarmuus ja luottamuspula, vaikka muuta vakuuteltaisiin. EU:n ja Venäjän suhteet eivät muutenkaan tule palautumaan samanlaisiksi, kuin ne 10-15 vuotta sitten olivat.

Tuleeko Venäjä jatkamaan voimapolitiikkaa lähitulevaisuudessa?

- Kyllä.

Uskotko rauhanomaiseen ratkaisuun Ukrainassa?

- Ehkä, mutta se ei välttämättä olisi ukrainalaisille mieleen.

Onko turvallisuustilanne Euroopassa mielestäsi heikentynyt?

- On.

Uskotko öljyn hinnan palautuvan 100$ tasolle seuraavan 3 vuoden aikana?

- Veikkaisin hinnan olevan keskimäärin jotain 60-90$ väliltä. Yksittäisiä piikkejä saattaa tulla.

Tulisiko pakotteita kiristää viime aikaisten I-Ukr uutisten valossa?

- Ikävä kyllä luulen, että niistä ei olisi hyötyä Venäjän aggression torjumiseen. "Kansantasavallat" olisi voinut julistaa terroristijärjestöiksi jo viime vuonna. Tämä ajatus oli hiljattain uudelleen esillä, mutta ei mennyt taaskaan läpi.

Epäiletkö Venäjän tehneen Yhdysvaltojen kanssa sopimuksen Irak/Syyria/Ukraina osalta?

- En. Venäjällä kyllä olisi varmasti tähän haluja (vrt. taannoinen Molotov-Ribbentrop -sopimuksen kehuminen), mutta todennäköisesti heidän tarjoamansa diili olisi USA:n ja muun Lännen kannalta huono.

Uskotko Ydinaseen käyttöön Euroopassa?

- En. Nillä kyllä varmasti tullaan uhkailemaan.

(edit. typo)
 
Viimeksi muokattu:
Muutamia mieltä askarruttavia kysymyksiä foorumilaisille

Tulisiko pakotteet poistaa ilman että Venäjä lopettaa sodan ja poistaa joukot Itä-Ukrainasta?
Ei. Länsi nolaisi itsensä ihan täysin jos noin tekisi. Pakotteiden poistosta voi puhua sitten kun sotatoimet on lakannut.
Tuleeko Krimin ja Itä-Ukrainan pakotteet pitää erillään toisistaan?
Poliittinen valinta: kuinka pysyvä välirikko Venäjän kanssa halutaan tehdä? Krim ei irtoa Venäjästä ilman suursotaa eikä länsi sellaiseen ala. Joten käytännössä pakotteiden poisto ei tule riippumaan Krimistä vaan siitä, mitä Itä-Ukrainan suunnalla tapahtuu.
Ovatko pakotteet riittävän tehokkaita?
Kyllähän niillä venäläisiä kiusattua ja härnättyä ollaan saatu, mutta ei niillä Venäjän politiikkaan mitään vaikutusta ole. Länsi käytti pakotteita kai lähinnä siksi kun ei muutakaan keksitty.
Uskotko diplomaattiseen ratkaisuun Ukrainassa?
Joo. Ihan vaan käytännön pakosta. Suursota ei oo minkään osapuolen etu.
Mitä sanktioiden poistaminen edellyttää?
Rauhaa ja diplomaattista ratkaisua Itä-Ukrainaan.
Löytyykö kriisin ulospääsytie talouden kautta?
Just nyt pahin kriisiä koskeva talousasia taitaa olla Ukrainaa uhkaava konkurssi. Se taas voi ajaa Ukrainan vielä pahempaan kaaokseen.
Uskotko Venäjän luopuvan vastakkainasettelusta EU:n kanssa?
Joskus. Mutta voi viedä paljon aikaa. EU on nykyään aika liberaalisti vihervasemmistolainen. Venäjä ei liberalisoidu lähelle Euroopan ilmapiiriä vielä ainakaan yhteen sukupolveen.
Onko EU:n tulevaisuus vaakalaudalla?
On, muttei se johdu Venäjästä tai Ukrainasta vaan EU:n omista sisäisistä ongelmista. Englanti haluaa rajata muuttoliikettä muista EU-maista, josta manner-Euroopan maat ei oikein tykkää. Ja Ranskan terrori-iskun jälkeen jotkut maat on vaatinut EU:n sisärajojen tarkastusten palauttamista. Ja valtaosa EU-maista taitaa olla taloudellisesti ylivelkaantuneita.
Kestääkö Venäjän talous seuraavat 3 vuotta?
En usko Venäjän konkkaan, vaikka musta tuntuukin, että koko maailmantalous on menossa huonoon suuntaan vähän kuten 2008-2009 tienoilla. Jossain kirjoteltiin kuinka öljyn lisäks monet muutkin raaka-aineet (varsinkin kupari taidettiin mainita tärkeänä) on halventunut suunnilleen vuosien 2008-2009 tyyliin ja että tämä tavallisesti kertoo maailmantalouden hiipumisesta. Venäjän talous varmasti heikkenee, mutta todellinen kriisiytyminen (ruokapula tai vastaava) ei taida uhata.
Auttaako Kiina tarvittaessa Venäjää taloudellisesti?
Onhan se jo näyttänyt auttavaiselta.
Palaako Venäjän ja EU:n talousyhteistyö enää entiselleen?
Muutaman vuoden säteellä.
Tuleeko Venäjä jatkamaan voimapolitiikkaa lähitulevaisuudessa?
Riippuu varmaan mitä "voimapolitiikka" nyt sitten tarkottaa... Jos armeijasta puhutaan niin ei Venäjä transnistrian kaltaisista kriisialueista tuu vetäytyyn. En kuitenkaan usko että se uusia rintamia avaa.
 
lenttokenttää:

Sen bunkkereiden ansiosta se on myös ollut hyvä puolustettava. Muistelen (en jaksa kerrata kartalta) että heti donetskin pohjoispuolella on myös jonninmoinen liikenteen solmukohta eli mikäli peräännytään paljonkin niin joukkojen siirtely vaikeutuu entisestään. Ja jos bunkkereista luovutaan niin ei niihin kannattane päästää kapinallisiakaan, eli tochka-u sadetta sinne jos ei perääntyneet lähteissään jysäytä bunkkereita pois.

Some jupinoista on tullut sellainenkin käsitys että DNR porukka koettaisi ETYJin kera saada aikaan sopimuksen jolla lentokentästä tehtäisiin jonninmoinen demilitarisoitu alue, jota ETYJ valvoo. Se olisi jonninmoinen kompromissi jolla molemmat osapuolet säilyttäisi osan "kasvoistaan". Mutta ei kait semmoinen toimine kun ei ole mikään muukaan.

Sinänsä olen ihmeissäni siitä resurssimäärästä minkä novolaiset on syytäneet lentokentän ja debaltseven alueelle saamatta niitä kuitenkaan täysin haltuunsa.

Kapinallisten uusi strategia:
 
Viimeksi muokattu:
Sinänsä olen ihmeissäni siitä resurssimäärästä minkä novolaiset on syytäneet lentokentän ja debaltseven alueelle saamatta niitä kuitenkaan täysin haltuunsa.

Tästä tulee mieleen eräs Volgan länsirannalla oleva kaupunki ja sen valtausyritys 1942-43. Mittakaava operaatiolla oli tosin vähän eri luokkaa.
 
Tästä tulee mieleen eräs Volgan länsirannalla oleva kaupunki ja sen valtausyritys 1942-43.
Olihan sekin operaation järjetön. Ei ollut strategisesti mitään hyötyä taistella siitä kaupungista noin mutta se oli Hitlerille symbolinen taistelu kaupungin nimen takia. Järkevämpää olisi saksalaisilla ollut kiertää Stalingrad.
 
BUSSIhommelista

Tässä video autokamerasta, auto jonottamassa tarkistuspisteelle Mariupolin suunnasta kymmenien muiden autojen ja bussien kanssa.

Oranssi bussi näkyy kaukana edessä, ja Grad osuma sen vieressä. Samoin tarkistuspisteen vasemmalle puolelle osuneita Grad räjähdyksiä näkyy.
 
Kimmoke;n videosta: Bussin ja räjähdyspaikan välissä näkyy joku musta hahmo hyppivän edestakaisin. Alkaen kohdasta 1:12. Peityy savuun kun räjähdys tulee bussin vierellä.
 
Taitaa olla lentokenttä menetetty. 95% uudesta terminaalista on terroristien hallussa, ukraina yritti evakoida bemarilla sotilaitaan pois mutta se tuhottiin kun oli jo matkalla pois terminaalilta, ambulanssi havaittu tuhoutuneen bemarin luona myöhemmin.
 
Se oli niin nöyryttävä ja niin väärin, että jonkun typeryksien toiveajattelu jostain tulitakosta olisi pitänyt pitää silloinkin kun venäläiset eivät pitäneet sitä päiväkään. Se on jopa rikollista antaa ihmisten kuolla jonkun toiveajattelun takia.

Butusovin mukaan se on edelleen kiborgien hallussa.
 
Taitaa olla lentokenttä menetetty. 95% uudesta terminaalista on terroristien hallussa, ukraina yritti evakoida bemarilla sotilaitaan pois mutta se tuhottiin kun oli jo matkalla pois terminaalilta, ambulanssi havaittu tuhoutuneen bemarin luona myöhemmin.
Valhe.
...Moskovassa lypsätään kanoja...
 
Jo viime vuonna vuoti kuvia venäläisten koneista, joihin oli maalattu separatisti-lippuja. Tiedä sitten olisiko Venäjällä niin hyvät häirintälaitteet, että kykenisivät toimimaan Ukrainan ilmapuolustuksesta huolimatta.
 
Ne oli räikeitä väärennöksiä :p;)

Jo viime vuonna vuoti kuvia venäläisten koneista, joihin oli maalattu separatisti-lippuja. Tiedä sitten olisiko Venäjällä niin hyvät häirintälaitteet, että kykenisivät toimimaan Ukrainan ilmapuolustuksesta huolimatta.

Jos onkin niin en usko niiden olevan kiinni noissa ensimmäisissä kehäraakeissa. Uskoakseni U.S on valmis lähettämään tarvittaessa myös IT-kalustoa jos tarve vaatii.
 
lenttokenttää:

Sen bunkkereiden ansiosta se on myös ollut hyvä puolustettava. Muistelen (en jaksa kerrata kartalta) että heti donetskin pohjoispuolella on myös jonninmoinen liikenteen solmukohta eli mikäli peräännytään paljonkin niin joukkojen siirtely vaikeutuu entisestään. Ja jos bunkkereista luovutaan niin ei niihin kannattane päästää kapinallisiakaan, eli tochka-u sadetta sinne jos ei perääntyneet lähteissään jysäytä bunkkereita pois.

Some jupinoista on tullut sellainenkin käsitys että DNR porukka koettaisi ETYJin kera saada aikaan sopimuksen jolla lentokentästä tehtäisiin jonninmoinen demilitarisoitu alue, jota ETYJ valvoo. Se olisi jonninmoinen kompromissi jolla molemmat osapuolet säilyttäisi osan "kasvoistaan". Mutta ei kait semmoinen toimine kun ei ole mikään muukaan.

Sinänsä olen ihmeissäni siitä resurssimäärästä minkä novolaiset on syytäneet lentokentän ja debaltseven alueelle saamatta niitä kuitenkaan täysin haltuunsa.

Kapinallisten uusi strategia:
Life news :confused:
 
3000 terroristia on valmistettu Krimin ja Rostovin leireilla ja lähetetty Donbassiin.
 
Vaikea sanoa, kenen "hallussa" kenttä on, mutta tänä päivänä liikkuvien kuvien ja Life Newsin uutispätkien perusteella venäläiset tankit ovat ykkösterminaalin ympärillä. Venäläisiä, kapinallisia, terroristeja - mitä nyt ovatkaan - siis pohjakerroksessa ja ehkä kolmosessa ja ukrainalaisia kakkosessa.

Lentokenttä on avain eteenpäin. Voisin kuvitella Zakhartsenkon alkavan kääntää katsetta siitä sitten Kramatorskiin päin jne.

Jos kenttä on sovittu kaatumaan, siis.
 
Back
Top