Ukrainan konflikti/sota

Samaa itsekin mietin, kyseessä todennäköisesti pula ammattitaitoisista ict-heeboista. Nykyaikainen teollisuustuotanto pyörii suurelta osin tietotekniikan varassa. Ongelmaa pahentaa läntisten toimittajien pako venäjältä, purkalla ylläpidettävät systeemit ovat aika hankalia...:)
Pula täytyy olla kaikista osaajista jotka pystyy teollisuudessa toimimaan.
Monessa vastaavankaltaisessa maassa ensimmäinen opeteltava juttu on, että joka aamu saavutaan kahdeksaksi töihin ja selvinpäin työkuntoisena. Sitten ruvetaan niitä osaamisia opettelemaan.

Kukaan ei ryssälässä itseään kehitä. Valtion opinahjojen työelämää palveleva tarjonta on hyvin kaukana tarpeesta. Siksi länsiyritysten ja niiden mukana osaavan työvoiman poistuminen maasta on paljon isompi isku, kuin jonkun mobikin kärrääminen rintamalle.
 
Tämä 93 prikaatin jäsen twiittaillut taas. Kertoo vakavasta ammuspulasta, näkivät T90M, ampuivat ensiksi ohi ja johto ei anna lupaa lisäammuksille, vain muutaman saa käyttää per kohde. Sanoo että tankki tulee varmaan yöllä takaisin ja joku kuolee tämän seurauksena.

Muutenkin mainitsee että tietävät 75% vihollisen sijainnista, mistä ampuvat muttei ole ammuksia tuhota. On tämä ammusvaje aika surkea tällä hetkellä. Menee oikeasti ihmishenkiä pulan takia.

 
Tässä ei kyllä nyt luvut täsmää, eli jos LKP näkyy jo työkykyisten miesten puutteena niin miten isosti niitä mobikkeja on oikein kaavittu kasaan? Tai sitten miten pieni sotimisikäisten ja työkykyisten miesten määrä ryssälässä oikein on? Laskennallisesti sotimisikäisiä miehiä pitäisi olla se ~20milj väestöpyramidin mukaan. Mobikit on pääsoin syrjäseuduilta ja tehtaat taasen ns. parempien ryssien alueelle.

Joko työkykyisten ja täten ominjaloin sotimiskykyisten ryssien osuus on miesväestöstä todella pieni tai sitten Ukrainaan on työnnetty sotimaan enemmän kuin ymmärretäänkään.

Kun putteli myöntää että jossain on ongelma, niin se tarkoittaa ryssälässä että taso on jotain megalomaanisempaa kuin normal katastrof. Eli työntekijäpula on totta. Mutta se että mobiloisaan 400000 joka on siitä massasta 2% ei tasan näy työvoimapulana yhteiskunnassa. Miten paljon tuonne Ukrainaan on syötetty tykinruokaa ja miten isot ne tappiot nyt ihan oikeasti on? Työvoimapulaa alkaisi näky kun on se 10-20% poissa ja tämä siis parempien ryssien alueella. Luvut alkaa paremmin tämätä kun ottaa Ukrainan ilmoittamat ryssän tappiot KIA lukuna ja siihen sitten 1:2 haavoittuneet, eli se ~½miljoona. Tähän päälle sitten toinen 1milj vielä sotimiskykyisenä ja ½milj armeijan tähteinä niin aletaan olla oikealla hehtaarilla työvoimapulan suhteen jos mobilisointi olisi tasaista parempien ja ei niin hyvien ryssien alueelle. Syrjäseutupainotus LKP:llä luvut täytyy olla vielä hirveämmät.

Sanonta että musikkaa riittää saattaakin olla että joko musikat alkaa oikeasti loppua tai sitten sitä etulinjaan kävelemiskykyistä musikkaa ei sittenkään ole ryssälässä kovinpaljoa.

Yksivaihtoehto tietysti että ryssä on maansa kokoa paisutellut valehdellulla väkimäärällä. Talous on ryssälässä samaa kokoa kuin Chilellä jossa on 20milj asukasta. Mitäpä jos ryssälän väestömäärä onkin samanlainen taktinen valhe kuin kaikki muukin puttelin pullistelu? Tämä nimittäin selittäisi ryssälän olemattoman talouden koon kun huomioi että maa on energia ja mineraalirikas.

Pääosin burjaattia on pötköllään Ukrainassa ja siitä huolimatta paremmat ryssät loppuu tehtaista vaikka ne ei pääse pakoon kuten valkokaluskaverit Moskovasta. Tämä yhtälö ei nyt toimi julkisuudessa olevien numeroin pohjalta.
Liikekannallepanoon saa porukkaa helposti kun menee tehtaaseen, siellä ei voi piilotella. Joten on tyhjätty tehtaita ja hommaappas tehtaallinen pätevää porukkaa kun kouluttajakin on mobilisoitu. Ei auta miljoonat väärän alan ihmiset väärissä paikoissa.
 
Tässä ei kyllä nyt luvut täsmää, eli jos LKP näkyy jo työkykyisten miesten puutteena niin miten isosti niitä mobikkeja on oikein kaavittu kasaan? Tai sitten miten pieni sotimisikäisten ja työkykyisten miesten määrä ryssälässä oikein on? Laskennallisesti sotimisikäisiä miehiä pitäisi olla se ~20milj väestöpyramidin mukaan. Mobikit on pääsoin syrjäseuduilta ja tehtaat taasen ns. parempien ryssien alueelle.

Joko työkykyisten ja täten ominjaloin sotimiskykyisten ryssien osuus on miesväestöstä todella pieni tai sitten Ukrainaan on työnnetty sotimaan enemmän kuin ymmärretäänkään.

Kun putteli myöntää että jossain on ongelma, niin se tarkoittaa ryssälässä että taso on jotain megalomaanisempaa kuin normal katastrof. Eli työntekijäpula on totta. Mutta se että mobiloisaan 400000 joka on siitä massasta 2% ei tasan näy työvoimapulana yhteiskunnassa. Miten paljon tuonne Ukrainaan on syötetty tykinruokaa ja miten isot ne tappiot nyt ihan oikeasti on? Työvoimapulaa alkaisi näky kun on se 10-20% poissa ja tämä siis parempien ryssien alueella. Luvut alkaa paremmin tämätä kun ottaa Ukrainan ilmoittamat ryssän tappiot KIA lukuna ja siihen sitten 1:2 haavoittuneet, eli se ~½miljoona. Tähän päälle sitten toinen 1milj vielä sotimiskykyisenä ja ½milj armeijan tähteinä niin aletaan olla oikealla hehtaarilla työvoimapulan suhteen jos mobilisointi olisi tasaista parempien ja ei niin hyvien ryssien alueelle. Syrjäseutupainotus LKP:llä luvut täytyy olla vielä hirveämmät.

Sanonta että musikkaa riittää saattaakin olla että joko musikat alkaa oikeasti loppua tai sitten sitä etulinjaan kävelemiskykyistä musikkaa ei sittenkään ole ryssälässä kovinpaljoa.

Yksivaihtoehto tietysti että ryssä on maansa kokoa paisutellut valehdellulla väkimäärällä. Talous on ryssälässä samaa kokoa kuin Chilellä jossa on 20milj asukasta. Mitäpä jos ryssälän väestömäärä onkin samanlainen taktinen valhe kuin kaikki muukin puttelin pullistelu? Tämä nimittäin selittäisi ryssälän olemattoman talouden koon kun huomioi että maa on energia ja mineraalirikas.

Pääosin burjaattia on pötköllään Ukrainassa ja siitä huolimatta paremmat ryssät loppuu tehtaista vaikka ne ei pääse pakoon kuten valkokaluskaverit Moskovasta. Tämä yhtälö ei nyt toimi julkisuudessa olevien numeroin pohjalta.
Niiden nutulleen saatettujen ja samovaareiksi modattujen lisäksi sitten vielä hirmuinen mälli fyysisesti ehjiä, mutta henkisesti täysin tärähtäneitä, joista ei enää ikinä saada työkykyisiä. Ja sitten ne ulkomaille lähteneet, pääosin keskiluokkaiset. Uskon kyllä, että se määrä alkaa tuntua.
 
Tämä 93 prikaatin jäsen twiittaillut taas. Kertoo vakavasta ammuspulasta, näkivät T90M, ampuivat ensiksi ohi ja johto ei anna lupaa lisäammuksille, vain muutaman saa käyttää per kohde. Sanoo että tankki tulee varmaan yöllä takaisin ja joku kuolee tämän seurauksena.

Muutenkin mainitsee että tietävät 75% vihollisen sijainnista, mistä ampuvat muttei ole ammuksia tuhota. On tämä ammusvaje aika surkea tällä hetkellä. Menee oikeasti ihmishenkiä pulan takia.

Ammuspula on vakava asia on se sitten yleisesti pientä joukkoa tai koko rintamalohkoa koskeva, kalibeli kohtainen tai jokin muu. Samaan aikaan tässä silti tulee mieleen kymmenet jos ei sadat videot tilanteista, joissa (kerta)singoilla on räimitty ilman selkeää maalia ja kuin putkia olisi käytössä loputtoman paljon. Ei niitä ole eikä samassa tahdissa varmasti etulinjaan tule. Olisin kyllä helvetin vihainen, jos omasta joukkueesta joku painaisi 6 putkea metsään vain tehdäkseen kiusaa tai pitääkseen musikan alhaalla sen 5 minuuttia.
 
Kommentoidaas tätä nyt kun se on katsottu kokonaan. Videosta jäi mieleen yksi trumpetisti, joka aina tastielutehtävältä palattuaan soitti kotonaan ikkunasta Ukrainan kansallislaulun ja huusi Slava Ukraini, sai sitten siihe vastauksena Herojam Slavan ja taputuksia. Tällä tavalla piristi ihmisiä. Sitten oli mielenkiintoisia Molovin cocktail heittimet ja kaljatölkeille oli samanlainen. Lisäksi oli tarinaa taistelusta jossa 10 hengen porukasta puolet kaatui ja toisessa taistelussa kaatuneiden kunniaksi vanhemmat oli taistelupaikalle istuttanu kukkapenkin. Sitten oli hyvä kun yksi mies lähetti vaimolleen kuvia 13 venäläisvangista, niin vaimo oli vastannu, että on kaunein kukkakimppu jonka on nähny.

Unohdit makkaranpaistajien grillijuhlat. Vanhoja patuja pysäyttämässä panssareita. Etuvartiossa 60v ukko, ampui 3x rpg:n kranaattia ja jäi polttamaan tupakkia kunnes ryssän jäljelle jääneet vaunut ajoivat pois. "Oli minulla AK, mutta kranaatit olivat loppu, tiedätkö kuinka turhaa olisi ampua tankkia rynkyllä"

Kovaa hommaa. 10 miehen osastosta 5 jäi henkiin ja tuo vanha ukko ainoa joka ei haavoittunut.
 
Ammuspula on vakava asia on se sitten yleisesti pientä joukkoa tai koko rintamalohkoa koskeva, kalibeli kohtainen tai jokin muu. Samaan aikaan tässä silti tulee mieleen kymmenet jos ei sadat videot tilanteista, joissa (kerta)singoilla on räimitty ilman selkeää maalia ja kuin putkia olisi käytössä loputtoman paljon. Ei niitä ole eikä samassa tahdissa varmasti etulinjaan tule. Olisin kyllä helvetin vihainen, jos omasta joukkueesta joku painaisi 6 putkea metsään vain tehdäkseen kiusaa tai pitääkseen musikan alhaalla sen 5 minuuttia.


Perkele kirjoitin pitkän viestin ja kadotin sen.

Yritetään uudestaan.

Ammuspula voi olla todellinen tai sitten ei. Se voi olla myös Ukrainan informaatiovaikuttamista, sitä kun on pidetty nyt yllä ainakin pari viikkoa useampaan otteeseen päivässä.

Toisaalta ammuspula voi johtua myös siitä, että sääställään paukkuja suurhyökkäykseen - ja varmasti säästelläänkin, se kun on pakko toteuttaa muutaman kuukauden sisällä.

Tuli vähän lyhyempi viesti, mutta varmasti parempi näin.
 
.
 
Donetskin suunta jossain lähellä Bakhmutia(?) Wagner yrittää saada takaisin asemansa 92. (?) OMBr: n 3. pataljoonan sotilaiden kanssa, jotka olivat aiemmin pudottaneet heidät sieltä ja pitävät heitä edelleen. Wagner vasemmassa kaivannossa. Näytti siltä että PMC ampui omaa sotilasta tuossa ???
Kyllä tässä varmaankin tapahtuu friendly-fire accident ryssän osalta. Ensin ryssä etenee taisteluhautojen risteämään kahden miehen voimin.

Edessä odottaa pari ukrainalaista ja myös ylhäältä tulee yksi. Taistelu edessä olevan kanssa ensin kohdassa 1.10, molemmat tulittavat toisiaan. Samalla ylhäältä tulee ukr, joka suolaa toisen hyökkääjistä noin 3m etäisyydeltä. Tämä kaatuu sijoilleen ja toinen haavoittunee lievästi ja saa ryömittyä takaisin lähtöpaikalleen, aikaisemman taisteluhaudan risteämään ja vähän yli.

Perässä tulevan ryhmän seuraava ryssä etenee (pienen haudan mutkan jälkeen, ei ole nähnyt edessä päin tapahtuneita asioita) ja näkee sijoilleen kaatuneen toverinsa, mutta ei ole tietoinen, että toinen ensimmäisen ryhmän kaveri on haavoittunut ja ryöminyt takaisinpäin. Päättelee varmaankin, että sijoillaan makaava kaveri olisi tapettu hänen suunnasta katsottuna oikealta, huomaa siellä hahmon ja tulittaa sinne ryöminyttä kanssataistelijaa selkään.. Aikamoista. Taisi ehkä joku myös ukr vähintään haavoittua..

Olen ollut siinä uskossa että 92. mech prikaati taistelisi Svatoven suunnalla. Militarylandin sivuilla näin, mistäpä tuon varmaksi tietää.. lienee joku pataljoona Bakhmutissa.

edit: Kyllä tuossa näkyy jotenkin se, ettei kaverit ole radiolla yhteydessä toisiinsa. Täydellinen ristituli olisi saatu siihen risteykseen mutta alemman haudan miehet vetäytyvät reilusti.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä 93 prikaatin jäsen twiittaillut taas. Kertoo vakavasta ammuspulasta, näkivät T90M, ampuivat ensiksi ohi ja johto ei anna lupaa lisäammuksille, vain muutaman saa käyttää per kohde. Sanoo että tankki tulee varmaan yöllä takaisin ja joku kuolee tämän seurauksena.

Muutenkin mainitsee että tietävät 75% vihollisen sijainnista, mistä ampuvat muttei ole ammuksia tuhota. On tämä ammusvaje aika surkea tällä hetkellä. Menee oikeasti ihmishenkiä pulan takia.

Ammuspula on vakava asia on se sitten yleisesti pientä joukkoa tai koko rintamalohkoa koskeva, kalibeli kohtainen tai jokin muu. Samaan aikaan tässä silti tulee mieleen kymmenet jos ei sadat videot tilanteista, joissa (kerta)singoilla on räimitty ilman selkeää maalia ja kuin putkia olisi käytössä loputtoman paljon. Ei niitä ole eikä samassa tahdissa varmasti etulinjaan tule. Olisin kyllä helvetin vihainen, jos omasta joukkueesta joku painaisi 6 putkea metsään vain tehdäkseen kiusaa tai pitääkseen musikan alhaalla sen 5 minuuttia.
Perkele kirjoitin pitkän viestin ja kadotin sen.

Yritetään uudestaan.

Ammuspula voi olla todellinen tai sitten ei. Se voi olla myös Ukrainan informaatiovaikuttamista, sitä kun on pidetty nyt yllä ainakin pari viikkoa useampaan otteeseen päivässä.

Toisaalta ammuspula voi johtua myös siitä, että sääställään paukkuja suurhyökkäykseen - ja varmasti säästelläänkin, se kun on pakko toteuttaa muutaman kuukauden sisällä.

Tuli vähän lyhyempi viesti, mutta varmasti parempi näin.
Olin jo kirjoittamassa samaa kuin te aikaisemmasta tuhlailusta jota näkynyt jne. mutta voisiko syy tähän tapaukseen olla yksinkertaisesti se että Bahkmutin huolto alkaa olla haastavaa. Ruuan yms. lisäksi kun pitäisi joka joukkueelle saada kertasinkoja messiin myös niin...
 
Niiden nutulleen saatettujen ja samovaareiksi modattujen lisäksi sitten vielä hirmuinen mälli fyysisesti ehjiä, mutta henkisesti täysin tärähtäneitä, joista ei enää ikinä saada työkykyisiä. Ja sitten ne ulkomaille lähteneet, pääosin keskiluokkaiset. Uskon kyllä, että se määrä alkaa tuntua.
Venäjällä on armeijan voinut korvata opiskelemalla ulkomailla yliopistossa/vast. hakemassa osaamista jota maasta ei saa. Ei tarvitse kauheasti arvailla paljonko näitä on jäänyt äiti venäjän huomaan. Osaavat hyvin Englantia ja suhteet ulkomaille kunnossa.

On hienosti tapettu se vähäinenkin tulevaisuus maalta. Saadaan naapuriin kehitysmaa jossa "aatun" rodunjalostus oppi toteutettuna. Tosin käänteisesti. Vähälahjaisimmat pidetään ja muista hankkiudutaan eroon. Heureka mikä innovaatio.
 
Kyllä tässä varmaankin tapahtuu friendly-fire accident ryssän osalta. Ensin ryssä etenee taisteluhautojen risteämään kahden miehen voimin.

Edessä odottaa pari ukrainalaista ja myös ylhäältä tulee yksi. Taistelu edessä olevan kanssa ensin kohdassa 1.10, molemmat tulittavat toisiaan. Samalla ylhäältä tulee ukr, joka suolaa toisen hyökkääjistä noin 3m etäisyydeltä. Tämä kaatuu sijoilleen ja toinen haavoittunee lievästi ja saa ryömittyä takaisin lähtöpaikalleen, aikaisemman taisteluhaudan risteämään ja vähän yli.

Perässä tulevan ryhmän seuraava ryssä etenee (pienen haudan mutkan jälkeen, ei ole nähnyt edessä päin tapahtuneita asioita) ja näkee sijoilleen kaatuneen toverinsa, mutta ei ole tietoinen, että toinen ensimmäisen ryhmän kaveri on haavoittunut ja ryöminyt takaisinpäin. Päättelee varmaankin, että sijoillaan makaava kaveri olisi tapettu hänen suunnasta katsottuna oikealta, huomaa siellä hahmon ja tulittaa sinne ryöminyttä kanssataistelijaa selkään.. Aikamoista. Taisi ehkä joku myös ukr vähintään haavoittua..

Olen ollut siinä uskossa että 92. mech prikaati taistelisi Svatoven suunnalla. Militarylandin sivuilla näin, mistäpä tuon varmaksi tietää..

edit: Kyllä tuossa näkyy jotenkin se, ettei kaverit ole radiolla yhteydessä toisiinsa. Täydellinen ristituli olisi saatu siihen risteykseen mutta alemman haudan miehet vetäytyvät reilusti.
Lopussa yläpuolenkin kaverit vetäytyy ja jättää yhden UA soturin loppuja 3(?) ryssää vastaan...
Radioita olisi todellakin tarvittu...
 
Back
Top