Ukrainan konflikti/sota

Hyvää toiveajattelua, mutta talous edellä taipuu selkäranka helposti niillä, joilla sellainen on.
Esimerkiksi Nord Streamit pitäisi "rakentaa uudestaan", ja sellaiseen tuskin Saksa enää lähtee ainakaan niin kauan kuin Putin on vallassa, ja tuskin myöhemminkään.

LNG on osoittautunut oivalliseksi vaihtoehdoksi, ja jatkossa kaasua voi ostaa myös Ukrainasta...
 
Onko pilotit jokaiselle koneelle? Ei kuitenkaan pitkän matkan iskukykyä mitä Ukraina tarvitsee.
Koulutetaan jos ei riitä. Ei välttämättä ole edes riittävää aseistusta kaikille koneille. Tästä ei tietenkään mitään varmaa ole saatavissa. Tärkeintähän tässä on, että on helpommin aina saatavissa kone alle, osaa voidaan huoltaa perusteellisemmin.
 
Esimerkiksi Nord Streamit pitäisi "rakentaa uudestaan", ja sellaiseen tuskin Saksa enää lähtee ainakaan niin kauan kuin Putin on vallassa, ja tuskin myöhemminkään.

LNG on osoittautunut oivalliseksi vaihtoehdoksi, ja jatkossa kaasua voi ostaa myös Ukrainasta...
Putket voidaan rakentaa Ukrainaan, Mustan meren kentiltä saa jatkossa kaasua.
 

Yle uutisoi aiemmin kyseessä olevan kahdeksan suomalaisen ryhmä, josta viisi on loukkaantunut. Kannosto sanoo Ilta-Sanomille Ylen tietojen olevan oikein.


– Siellä kaverit ovat sairaalassa ja sairaalalääkkeet ovat tehneet tehtävänsä, Kannosto kuitenkin toteaa IS:lle.


Kannosto välitti Ilta-Sanomille kontaktinsa välittämän viestin:

– Mitään yksityiskohtia ei voida antaa. Suomalaisia haavoittunut, mutta ovat pian taas tappelukunnossa, Kannoston kontakti oli tämän mukaan sanonut.
 
Hyvää toiveajattelua, mutta talous edellä taipuu selkäranka helposti niillä, joilla sellainen on.

Kyllähän sinne esim kauppaketjut palaavat jos maassa tilanne normalisoituisi edes jotenkin.. Investoinnit kun maksavat jopa alle vuodessa itsensä takaisin.. Palaavat sitä mukaa mitä yritysten moraali kestää.

Ryssien suurien menetys tulee olemaan kun teolliset investoinnit eivät palaa ilman totaalista vallanvaihdosta ja luottamuksen saamista. Näissä investoinneissa takaisinmaksut ovat pitkiä ja investointien rahallinen arvo valtava. Myös työllistävä vaikutus olisi suuri. Näihin ei länsiyritykset lähde jos maan poliittinen riski on ryssien luokkaa.
 
Katsaus siihen mitä hallintoa vastustavat partisaanit on tehny Venäjällä 3.3-15.3.2023
  • On the 2nd of March, members of the Russian Volunteer Corps crossed the Russian-Ukrainian border into Bryansk Oblast, Russia
  • In Novosibirsk, a room full of supplies for mobilised troops was set alight. There had been an unsuccessful attempt a week prior
  • On the 5th of March in Buryatia, partisans sabotaged the railway by shorting the circuit using wires.
  • In Murmansk, a molotov cocktail was used to attack a military registration office.
  • On the 7th of March, there was a fire in the main department of the Ministry of Internal Affairs
  • A partisan connected with the Bashkir Resistance Committee set fire to a relay cabinet in Bashkortostan. The suspect was arrested later that night.
  • Late at night on the 10th of March, partisans connected with the People's Movement of the Freedom of Russia Legion burned a combat aircraft near Vladistok
  • Partisans connected to the "Right to Use Force" (RDPS) anarchist partisan group attacked multiple relay cabinets in Buryatia in early March
  • More partisans from the same group waited for a train that had been forced to change its route due to the previous sabotage. When it arrived in Smolensk, RDPS partisans had prepared a new surprise in the form of more burned signalling cabinets, forcing a train full of fuel and other military supplies bound for the front line to stop & wait.
92- vuotiaan venäläisen naisen ajatuksia
 
Vaikka pakotteet poistettaisiinkin, niin ajat vanhat ei enää palaa siitä huolimatta, eikä esimerkiksi Eurooppa varmasti halua olla Venäjän energian kanssa juuri missään tekemisissä enää. Vaikea myöskään nähdä, että monikaan länsimainen yritys olisi enää Venäjälle palaamassa, ja esimerikiksi sotilaskäyttöön sopivien komponenttien vienti olisi varmastikin no-no edelleen...
Valitettavasti länsimaiset yritykset palaavat kilvan ryssiin heti kun se hetki markkinatalouden mielestä on otolinen. Tässä pitäisi länsipolitrukkien olla ns. Kaukaa viisas ja tehdä se asia mahdollisimman hankalaksi tai kalliiksi.

Itse kannattaisin täyttä, vähintään 20 vuoden eristystä.
 
Back
Top