Ukrainan konflikti/sota

Magyarin lintujen paja. Näyttää sovellettua räjähdettä valmistuvan tulevaa koitosta varten kiitettävää tahtia! Virheitä ei tuossa pajassa sovi tehdä 😁💪🇺🇦

Ennenkin katsellut sydän kurkussa, kuinka noilla dronepajoilla muokataan varsin surutta räjähteitä sopivaksi. Varsin huolettomia ukkoja!

Huomion kiinnitti laserleikatut teräskuutiot, joita sekoitetaan sirpaleiksi sekaan, lienevät viheliäisiä.

Joku muukin saattoi huomata Philadelphia- tuorejuustoämpärin myös, torille?

Nova kahkovan padon räjäytyksen suhteen, viime aikoina ollut juttua että enerdoharin ydinvoimalan reaktorit olisi ajettu alas/ eivät syötä verkkoon tehoa. Joskus kesällä?; oli täällä juttua että tarvitsevat varsin pitkään jälkijäähdytystä, lienevätkö miten kauan olleet ajettuna alas?

Tätä siksi mietin, että jos tilanne menee pahaksi örkkien kannalta ja saadaan tulvan avulla dneprin alajuoksu ylityskelvottomaksi sillan ohella, niin onko Krimin vesihuollon niin enää väliä, etenkin kun solojev&co sen telkkarissa sysää Ukrainan syyksi. Kuitenkin niin, ettei ydinvoimala- onnettomuutta saada aikaiseksi, koska luulisi että tyhminkin ryssä tajuaa että siitä tulee penalttia kunnolla.
 
Välillä myös ukrainan tappioita. Bakhmutin pohjoispuolelta Minkivkasta. Aika kevyehkö hyökkäys, näyttäisi BMP ja jotain kevyempiä rikkoutuvan. Tankki myös mukana. Täällä päin ukrainalaiset kyllä ajoivat ryssää pois joku päivä ihan muutama päivä sitten.

Niin näkyy ja ihan paljon tuleekin tappioita. Siviiliautoilla possujonossa, vetäytyvät joukot kasassa, ei hyvää päivää. Olisivat edes metsään menneet. Panssaroitua kalustoa ei näköjään ole riittävästi evakuointi tehtäviin.

Tosiaan tällä alueella.

Screenshot_20230329_003608.jpg
 
Kaveri sentään päässyt kunnolliseen hoitoon. Enpä olisi uskonut.
Totta kai ne hoitaa joitakin, kenelle muuten jakaisivat mitaleita..yksi tuhannesta pääsee esiintymään, muita lakaistaan jonnekin. Fasistinen Venäjä on ihmissyöjä valtio, aina ollut, kuten heidän "suuren isänmaalisen" sodan obrubkiksi (yksikössä obrubok) eli pätkiksi kutsutut sotilaat, joilta puutuneet rajat - heitä lakaistuu varta vasten heille tarkoitetuihin ns sairaloihin/laitoksiin, johon ne kuoli kaikessa rauhassa unohdettuna, siivottuna pois silmistä, kauemmmaksi kaupunkeista, jotta eivät pilasi heidän ikuista sankarillista menoa, jotta esitetty punaisella torilla. Ja mitä kauemmaksi sodasta - sitä hysteerisempi meno, feikki veteraaneineen, kun samalla oikeat jossain peräkylissä asuneet odottaneet oma asuntoa 25 vuotta, ja asuneet toisten nurkissa.
 
"In current situation, it makes no difference which tank comes to the front line, the main thing is to have this tank. We have almost no normally trained crews, so in combat conditions our tankers will equeally destroy both T-72B3M and T-90 tanks. "
Tämä pitänee paikkansa. Jos kouluttamattomat mobikit laitetaan tankilla etenemään, niin eiköhän siinä hyödyt ole lähinnä liikkuvuus (ei tarvi kävellä) ja suoja (sirpaleita ja rynnäkkökiväärin luoteja vastaan). Miksipä siis ei IS-3 tai T-34 kävisi ihan hyvin? Hukkaan tuossa tilanteessa menisi T-90, kun eivät sillä mitään osaisi tehdä kuitenkaan.
 
Back
Top