Ukrainan konflikti/sota

Hekonen, näkyykö tuossa hidastuksessa tandem-latauksen toiminta? Hidastettua videota, kun stoppailee, näkee ensin "pienemmän" leimahduksen ja sitten hetken päästä sen yläpuolella varsinainen iso räjähdys. Tästä sitten seuraa iso tulipallo kun ilmeisesti ulkoiset PO-tankit syttyvät. Miehistö pääsee ilmeisesti omin jaloin pois, joten olisi moottoriin osunut. Miehistö varmasti inoissaan lähtemässä uudella vaunulla kostamaan.
Tai no. Uudella ja uudella.
 
Vihollisen siviiliväestön tappaminen ei mitenkään vierasta touhua ole ns. sivistysvaltioillekaan, ryssän kaltaisista barbaarivaltioista puhumattakaan. Jostain syystä Ukrainalle ei kuitenkaan haluta antaa mahdollisuutta vastata ryssälle samalla mitalla, vaikka ryssä on jo ilmoittanut olevansa sodassa koko "länttä" vastaan, ja suorastaan taistelevansa olemassaolostaan, jouduttuaan länsimaiden ja Naton hyökkäyksen kohteeksi.
 
Ukrainalaiset ovat sen verran fiksuja etteivät tahallisesti maalita ryssän siviilejä. Näyttäisi pahalta jenkkien ja muiden tukijoiden silmissä.
 
Pommi ilmeisesti tuossa lahjassa / palkinnossa. Olisiko hallinnolta pieni muistutus

Rajua jälkeä on
Kuten täällä on uumoiltu niin tämä tulee olemaan siviilien murhaajien ja sotarikollisten ansaittu kohtalo, aivan kuten Mossad aikanaan GUR ja SBU tulevat löytämään jokaisen. Siihen asti saavat elää peloissaan ja odottaa milloin noutaja tulee. Vain oikeamieliset voivat elämässä olla rohkeita, väärintekijöitä pelottaa väistämättä.

Esimakua ja tämän pommin laineet lyövät korkealle Pietarissa sekä Moskovassa.
 
Ukrainalaiset ovat sen verran fiksuja etteivät tahallisesti maalita ryssän siviilejä. Näyttäisi pahalta jenkkien ja muiden tukijoiden silmissä.
Niinhän sota ja siviilien tappaminen näyttää aina, kaikkien täysjärkisten mielestä. Mutta jos sota ei kosketa ryssän siviiliväestöä juurikaan, muualla kuin jossain ryssän periferioissa, kaatuneina sotilaina, sota jatkuu ties kuinka kauan, tai kunnes Ukraina on itse kypsä.
 
Kuten täällä on uumoiltu niin tämä tulee olemaan siviilien murhaajien ja sotarikollisten ansaittu kohtalo, aivan kuten Mossad aikanaan GUR ja SBU tulevat löytämään jokaisen. Siihen asti saavat elää peloissaan ja odottaa milloin noutaja tulee. Vain oikeamieliset voivat elämässä olla rohkeita, väärintekijöitä pelottaa väistämättä.

Esimakua ja tämän pommin laineet lyövät korkealle Pietarissa sekä Moskovassa.
Kahvilan omistaja oli yllätys ylätys, Prigozhin !!
Tuossa vielä videota räjähdyksestä
 
Vihollisen siviiliväestön tappaminen ei mitenkään vierasta touhua ole ns. sivistysvaltioillekaan, ryssän kaltaisista barbaarivaltioista puhumattakaan. Jostain syystä Ukrainalle ei kuitenkaan haluta antaa mahdollisuutta vastata ryssälle samalla mitalla, vaikka ryssä on jo ilmoittanut olevansa sodassa koko "länttä" vastaan, ja suorastaan taistelevansa olemassaolostaan, jouduttuaan länsimaiden ja Naton hyökkäyksen kohteeksi.
Mitä etua tällä saisi?
 
Kuten täällä on uumoiltu niin tämä tulee olemaan siviilien murhaajien ja sotarikollisten ansaittu kohtalo, aivan kuten Mossad aikanaan GUR ja SBU tulevat löytämään jokaisen. Siihen asti saavat elää peloissaan ja odottaa milloin noutaja tulee. Vain oikeamieliset voivat elämässä olla rohkeita, väärintekijöitä pelottaa väistämättä.

Esimakua ja tämän pommin laineet lyövät korkealle Pietarissa sekä Moskovassa.
Juu kyllä kyyti tulee olemaan kylmää. Sen lisäksi tai asiaan liittyen, kukaan ei voi olla täysin varma näissä että oliko asialla Ukraina, vai omat porukat. On muodostumassa oikein hyvä tilanne jossa kukaan ei luota kehenkään ja kyräily sekä epäluuloisuus saa aikaan sen että systeemi halvaantuu ja alkaa kaikki kaikkia vastaan hippaset. Agatha Christien "10 pientä neegurinpoikaa" saa uuden ulottuvuuden. Sinne sekaan voi sitten operoida Ukraina, ja parhaimmillaan ne suunnitellusti iskee olosuhteissa jotka on omiaan kylvämään Venäjälle sisäistä epäluuloa. Niinkuin nytkin. Jos asialla oli Ukraina, niin silti viitteitä Wagneriin sekä Venäjän hallintoon on riittävästi.
 
Back
Top