Ukrainan konflikti/sota

Jatkan tätä viestiä kun kerta tänään on tullut tälläistä uutista:


Eli asia on varmasti sovittu takahuoneessa, että mitä toimitetaan ja koska, ukotkin koulutuksessa. Nyt sitten tätä tietoa aletaan tuomaan julki vähän joka puolelta tipoittain, huhut lähtee leviämään ja ryssä on ehtinyt jo tottumaan niihin länsihävittäjiin kun ne lopulta tuodaan Ukrainaan. Eli ryssän "eskalaatiokynnys" poistuu taas vaikka tämäkin punainen viiva ylitetään.

Syksyllä sitten F16 ja Abramsit käytössä kun lähdetään vapauttamaan Krimiä. Sota ohi vuoden loppuun mennessä ja putinin valtakausi päättyy 2024.
Onhan tuo koko ajan ollut sellaista että Kiova pyytää ja vaatii "mahdottomia". Länsi kieltää sen "mahdottomana". Kohta paljastuu että "mahdoton" on jo toimitettu tai toimituksessa ja koulutuskin on jo toteutunut tai loppusuoralla.

Kun eka kertaa viime vuoden puolella otettiin puheeksi F16, ja se oli "mahdoton". Jostain syystä UAn porukka on ollut ainakin simulaattorikursseilla ja kuka tietää missä muuallakaan. Eli ite olen sitä mieltä että kunhan lentsikkahuolto saadaan rakennettua niin eiköhän se F16 kohta lentele A10 -kaluston tukena tuolla rintamailla.

Kannattaa henkisesti valmistautua myös siihen vaihtoehtoon, että suuri vastahyökkäys on lopulta 2-3 vuotta kestävä kulutustaistelu. Kyseessä on erittäin vaativa sotatoimi eikä vastustaja piittaa sodan hintalapusta.

En tiedä mikä oli Hersonin maakunnan joen länsipuolen valtaamisen vaikeusaste tai oletettu aikataulu, mutta se meni kyllä suht kivuttomasti kunhan alkuvalmistelut oli tehty. Miksi nyt olisi valmius torjua hyökkäys millään tavalla parantunut ?

En jaksa uskoa venäläisen motiiviin makoilla 2-3 vuotta juoksuhaudassa varsinkin jos jos upseeristo on jossain 50-100 km takalinjoilla siinä vaiheessa kun oletettu hyökkäys alkaa. Siellä varmaan on romua maalla, merellä ja ilmassa enemmän kuin mitä venäläinen etulinjalainen on tähän mennessä voinut kuvitella mahdolliseksikaan. Vaikka motiivia oliskin, niin saattaa se pelkokin iskeä persuuksiin. UA kun tietää venäjän eturintaman takaisen taustavarmistuksen niin se tietenkin heti pois pelistä, jolloin etulinjasta uskaltaa "hakeutua parempiin asemiin" ne joilla on kyky paeta. Yksi mikä kannattais miettiä, mikä on UAn kyky toimittaa venäläisten etulinjaan tieto, että nyt tulee Saksan ja Usan panssarivaunut ja lentokoneet, että koittakaahan pärjäillä.

Oma veikkaus että kun UAn hyökkäys alkaa, aluksi on kovaakin vastustusta joka parissa kolmessa viikossa rapisee ja sitten UAn merkittävin vihollinen on miinoitukset ja jostain kaukaa tuleva tykkituli ynnä ohjukset. Ja sekasortoinen, ennalta arvaamattomasti käyttäytyvä vihollinen voi kanssa aiheuttaa hämminkiä. Mutta siis sekasorto on luultavasti se päivän kuva kun hyökkäys on vielä alkumetreillä.
 
Hyökkäyksen alkamisen pitkittyminen ei varmasti helpota Ukrainaa:


– On parempi, ettei heidän anneta kaivautua asemiin, jotta pystymme työntämään heidät pois, Boxer toteaa.

Luulen että tällä hetkellä Ukrainalla on vielä se pelote etu, että kun ryssät odottaa poteroissaan hyökkäyksen olevan iso, niin pienempikin hyökkäys saattaa ajaa ne ulos. Niinkun tuossa artikkelissa mainitaan:

Ukraina toteutti alueella hiljattain operaation, jossa lennokit lähetettiin ensin kartoittamaan miinakenttiä. Seuraavaksi kaksi pientä ryhmää lähti etenemään. Venäjän ensimmäinen puolustuslinja perääntyi lähes heti.

– Tulokset olivat paljon parempia kuin odotimme. Osa sotilaista ampui takaisin, mutta monet hylkäsivät asemansa ja aseensa, kapteeni toteaa.
 

Etelä-Korea "vuokraa" kranaatteja Yhdysvalloille – Ukrainan auttaminen helpottuu​

Etelä-Korea on sopinut 500 000 tykistön kranaatin "vuokraamisesta" Yhdysvalloille, kertoo eteläkorealainen Donga Ilbo -sanomalehti nimettömiin hallituslähteisiin vedoten.

155 millimetrin kranaatit talletetaan Yhdysvaltain asevoimien asevarastoihin täyttämään sen ammusvarantoja. Vuokrauksen avulla Yhdysvallat pystyy lähettämään lisää omia kranaattejaan Ukrainalle.

Yhdysvalloissa on oltu huolissaan maan omien ammusvarastojen hupenemisesta. Yhdysvallat on lähettänyt huomattavan määrän tykistökranaatteja Ukrainaan, mutta maan oma asetuotanto ei riitä täyttämään vajentuneita varastoja.

Yhdysvallat osti Etelä-Koreasta viime vuonna 100 000 kranaattia ja ilmoitti samalla halustaan ostaa niitä lisää.

Etelä-Korean johdolla on kuitenkin periaate, ettei se lähetä Ukrainaan tappavaa aseistusta, joten "vuokraus"vaihtoehtoon päädyttiin ongelman kiertämiseksi.

Yhdysvaltain ulkoministeriö ei kommentoi asiaa.

*

Ukrainan päiväkulutus tällä hetkellä 7000 kranaattia, joten riittävät noin 70 päiväksi. Olisiko tässä semmoinen määrä jolla voitaisiin aloittaa vastahyökkäys? Se olisi 35 päiväksi 14000 kranaattia, tai reilu pariksi viikoksi ~30000 kranaattia.
Yhdysvallat vuokraa Etelä-Korealta 500 000 tykistön kranaattia.

Aluksi ajattelin että onpa aika iso työ hakea nuo varastoista, kuljettaa yhdysvaltoihin ja varastoida siellä. Ja sitten palauttaa vuokra-ajan jälkeen...

... mutta sitten hälytyskellot soivat. Eihän Yhdysvaltojen tarvitse kuljettaa materiaalia kotimaahan asti. Mikä tahansa Yhdysvaltain tukikohta kaukoidässä voisi varastoida nuo jos vain on sopivat varastointitilat.

Mutta onhan kranaattien siirtelyssä aina oma vaivansa. Lopulta päädyin seuraavaan:
Ei kranaatteja siirretä mihinkään!
Niitä säilytetään edelleen Etelä-Korean varastoissa mistä ne ovat sopimuksen mukaan yhdysvaltain käytössä. Tämä tietenkin pidetään salassa.
 
Kannattaa henkisesti valmistautua myös siihen vaihtoehtoon, että suuri vastahyökkäys on lopulta 2-3 vuotta kestävä kulutustaistelu. Kyseessä on erittäin vaativa sotatoimi eikä vastustaja piittaa sodan hintalapusta.
Ja voi vielä käydä niinkin etteivät rintamalinjat paljoa muutu sen seurauksena :( Totta kai VOI tapahtua myös niin että zörkkilinjat romahtavat jo lähiaikoina joukkopakoihin ja -antautumisiin kun emme tiedä sitä todellista tilannetta tai VOI käydä niin että ryssälässä alkaa valtataistelu esim. putlerin kuollessa ja loppunäytös rintamalla muistuttaa sitten 1. maailmansodan loppunäytöstä, kuten koko tämä sotakin.

Sen sijaan en usko että toimitettu, luvattu ja lupailtu kalusto nostaa merkittävästi Ukrainan hyökkäyskykyä vaan paremminkin vain mahdollistaa puolustuksen, ja toki samalla isojen tappioiden tuottamisen hyökkäävälle ryssälle. Merkittävä tai paremminkin ratkaiseva apu olisi ollut tietenkin satoja moderneja tankkeja, kymmeniä lentokoneita kunnolla koulutettuine miehistöineen ja ennen kaikkea todella paljon muuta kauko- ja lähi"vaikutuskykyä", kuten nykyään sanotaan.

Tämän perusteella veikkaan ettei Ukrainan suurhyökkäystä edes tule ja että jos sitä ei tule juhannukseen mennessä niin ei sitä koskaan tulekaan. Joku Krimin takaisinvaltaus on täyttä utopiaa vaikka menestyksekäs suurhyökkäys saataisiinkin aikaan. Tämä on selvää 80-luvun ressullekin kun katsoo karttaa. Naurettavaa maakannasta on erittäin helppo puolustaa, tai vaikka räjäyttää se poikki.

Ja sitten ne maihinnousuoperaatiot.. joopa joo. Voimasuhteet ja varsinkaan Ukrainan maihinnousukyky eivät todellakaan ole tuolla samaa luokkaa kuin Normandiassa tai Okinawalla eikä Ukraina siis saisi meren yli merkittävää voimaa vaikka vastassa ei olisi ketään. Muutama sata ukkoa rynkyillä, javeliineilla ja viikon muonalla ei ole se murskaava voima jolla esim. Krimillä olevat zörkit kalustoineen "liuotettaisiin".

Jäämme siis odottamaan, ja toki toivomaan, ryssän nykyvalossa hiukan yllättävää romahdusta ja valmistautumaan huonompaan vaihtoehtoon kaikkien kannalta.
 

"Austin totesi, että Ukrainalla on ”suuri suunnitelma” toiminnan aloittamiseksi, mutta vain presidentti Volodymyr Zelenskyi ja hänen johtonsa tietävät suunnitelman täydelliset yksityiskohdat."

Malttakaa veljet, kyllä se hööki kohta lähtee... :ROFLMAO: 💪

Esim Suomessa voi menestyä ilman ilmaherruutta, koska metsässä on näkösuojaa. Siksi Saksakin meni metsään Ardenneille 1944 kun tankit piti piilottaa.
Ilmeisesti ne hyökkää Harkovan suunnalla taas, siellä on kai jonkin verran metsää. Vai voisko heillä olla kova luotto omaan ilmatorjuntaan? Sitten on kyllä Avengerit tuunattu!
 
Esim Suomessa voi menestyä ilman ilmaherruutta, koska metsässä on näkösuojaa. Siksi Saksakin meni metsään Ardenneille 1944 kun tankit piti piilottaa.
Ilmeisesti ne hyökkää Harkovan suunnalla taas, siellä on kai jonkin verran metsää. Vai voisko heillä olla kova luotto omaan ilmatorjuntaan? Sitten on kyllä Avengerit tuunattu!
Etelän katkaisu on kaikkein järkevin juttu ja siihen kaikki panokset mitä on irrotettavissa. Saadaan maasilta poikki ja voidaan jäädä odottamaan lisää länsikalustoa. Samalla Krimin pommittaminen helpottuu joten saadaan annettua ryssälle painetta lähteä huitsin vittuun sieltä.
 
Itse uskon vahvasti höökin tulevan.

Venäjä valitsi omaksi päähyökkäys suunnakseen talven ajaksi itä Ukrainan, jossa oli kaikista pisimpään valmistellut puolustuslinjat. Mielestäni hölmö ratkaisu hakata päätä seinään. Saaliina luhistuneita kiviraunioita ja isot tappiot.

Ukrainan osalta syksyllä nähtiin yllättävä ja menestyksellinen hyökkäys Harkovan eteläpuolella.

Se mitä Ukrainalta ei ole nähty, on laaja, eri aselajien yhteistoiminta selkeässä painopiste suunnassa. Harkovassa jotain aavistusta, Kherson saatiin hivuttamalla.

Isompaa höökiä varten:
Liikkuva tykistö + Himarssit + liitopommit (näitä käytetty paljon erillisinä, ei voimakkaasti kohdennettuna)

Toimitettuja panssarivahvistuksia pidetty piilossa (tankit + kevyempi kalusto)

Drone-osastossa paljon uutuuksia mm. isommat revolveri-dronet ja yö-valmius (massakäytön kapasiteettia piilotettu)

Kaukovaikutteista omatuotantoa "testailtu", varastosaldot taitaa olla korkealla. Maalla merellä ja ilmassa.

Ryssän miehittämällä rannikkoalueella on ollut vastarintaosastoja, jotka varmasti aktivoituvat sopivalla hetkellä

Ukraina on kouluttanut ja kasvattanut reservejään voimakkaasti vuoden aikana. Aika suuri osa keskittynyt uuteen kalustoon ja pysynyt pimennossa.

Monipuolisen tiedustelun avulla Venäjän puolustusvalmistelut on kartoitettu kaikissa halutuissa kohteissa.

Kaikki tämä on kyllä mielestäni valmisteltu aivan muuhun kuin marjanpoimintaan tai puolustustaisteluun. Jossain vaiheessa soitto varmasti alkaa ja kaikilla orkesterin soittimilla.
 
Back
Top