Ukrainan konflikti/sota

Mitä tehokkaaseen ilmapuolustukseen noin muuten tulee niin Kiova olisi ilman sitä pelkkä rauniokasa. Kiovaa kyllä pommitettiin heti sodan alkupäivinä mutta sinne ei suunnattu massiivisia iskuja tyyliin Mariupol ja kumppanit koska Putin halusi istuttaa Kiovaan nukkehallituksen joka olisi todennut heti kättelyssä että mitään sotaa ei ikinä ollutkaan :ROFLMAO: Kun sodan tuulet ja suunnat lopullisesti kääntyivät niin Kiova olisi ihan varmasti tuhottu moneenkin otteeseen jos se olisi vähänkin mahdollista.
 
Voi voi, pitää kai tässä alkaa blokkaamaan joitakin kirjoittajia pois kun joillain kaikki postaukset, uutiset ja linkit liittyy aina Ukrainan tappioihin tai epäonnistumisiin. Joskus saattaa tulla jotain normaalimpaa settiä mutta sekin on verhottua viestiä kun vain tarkemmin lukee. Kai näille on oma foorumikin jossain, joku telegram tai vastaava. Saisivat hekumoida ihan omalla porukalla keskenään ryssien riemukasta onnistumista kolmipäiväisessä ja kuunatsihomojen lyömistä Ukrainan aroilla.
 
Saas nähdä, alkaako meidän rajalle ilmestymään lisää metsähiippailijoita, kun lihamylly taas kutsuu.

Tuorein tapaus eiliseltä.

 
Tarkalleen ottaen Romanian mukaan ei aiheutunut suoraa sotilaallista uhkaa, tjsp. Luulen että liittolaisetkaan eivät halua edelleenkään lähteä sotimaan jonkin harhaantuneen dronen takia.
Ongelma tulee siitä että lännessä helposti uutisoidaan että ”Ukraina väittää” dronejen tippuneen Romanian puolelle, ja ”Romania kiistää” tämän. Otsikko- ja ingressitasolla tuosta saa käsityksen että Ukraina liioittelee ja jämpti natomaa Romania joutuu oikaisemaan. Eli liittolaiset sanasodassa, mistä ryssä toki tyytyväinen.
Ei hyvä, siis tällainen uutisointi.
 
En ole asiantuntija, mutta onko se voimakkaampi ja jos on, miksi? Kuvittelisi että aiempina vuosina olisi tekojärvestä laskettu vettä vesivoimalan pyörittämiseksi ja nyt sitä ei tapahdu.
Veden kokonaismäärähän ei muutu vaan kaikki mitä valuma-alueelle sataa, valuu Mustaanmereen ennemmin tai myöhemmin. Padon avulla on kuitenkin voitu säädellä, tietyin rajoittein, milloin ja miten kova suurin virtaus on. Ilman patoa vesi virtaa silloin kun sitä tulee. On toki oma kysymyksensä, onko miehittäjillä ollut kykyä tai halua säädellä veden virtausta, tai millä tavoitteilla he sitä olisivat säädelleet.

Sitten kuitenkin pitää muistaa myös, että Kakhovkan pato oli alimmainen Dnipron säännöstely-sähköntuotantojärjestelmän seitsemästä. Nuo loput kuusi patoa ovat pysyneet koko ajan ehkä ihan sodan ensimmäisiä kuukausia lukuunottamatta Ukrainan hallinnassa. Ukrainan olisi siis mahdollista laskea ylävirran tekoaltaista mahdollisimman paljon vettä pois nyt syksyllä, ja maan jäätyessä vähentää tai jopa katkaista virtaus kokonaan Zaporitsiasta alaspäin lyhyeksi aikaa. Tekoaltaiden täyttyminen äärirajoilleen rajoittaa miten pitkäksi aikaa virtausta voi vähentää tai keskeyttää, mutta hyvin valmistautumalla se varmaankin riittäisi kestävien siltojen rakentamiseen nykyisten uomien yli. Sopivia reittejä voi tiedustella jo nyt droneilla ja ehkä jopa jalka- ja venepartioilla.
Ei minua varsinaisesti peloita, vaikka ryssä kasaakin ilmatorjuntakalustoa Pietariin. Enemmän peloittaa nuo risteilyohjukset. Hyökkäysaseissa ymmärrän pelote-sanan. Minusta Ukrainan droonit ovat huomattavasti kovempi peloite kuin Patriotit
Ryssän IT-ohjukset ovat järjestään myös sivutoimisia ballistisia pintamaaliohjuksia. Pommittivathan he viime talvena Harkovaa jatkuvasti S-300:lla. venäjän doktriinissa peiliajattelu on vahvana, joten heille on käsittämätöntä että läntiset IT-järjestelmät eivät olisi samalla tavalla kaksikäyttöisiä kuin heidän omansa. Sen vuoksi he myös pelkäävät etenkin pitkän kantaman järjestelmien, kuten Patriot, tuomista omien rajojensa lähelle. Pelko ei perustu todelliseen uhkaan, vaan heidän oman ajattelunsa projisointiin lännen toimien tulkintaan.
 
Ongelma tulee siitä että lännessä helposti uutisoidaan että ”Ukraina väittää” dronejen tippuneen Romanian puolelle, ja ”Romania kiistää” tämän. Otsikko- ja ingressitasolla tuosta saa käsityksen että Ukraina liioittelee ja jämpti natomaa Romania joutuu oikaisemaan.
Romanialle on kannattavampaa olla tietämätön väitetystä putoamisesta, niin eipähän ole sitten tarpeen kommentoida asiaa niin että mitäs tekee NATO kun NATO-maahan on tullut tonttiin.
Ei putoamista, ei ongelmaa.

Joka tasolla Ukrainassa ei ehkä olla samoissa pöydissä sopimassa millaista tiedottamisen linjaa NATO noudattaa.

.
 
Dnepr jäätyy osiltaan poikkeuksetta lähes joka talvi ja joen vesimäärät pienenevät talven kylminä kuukausina huomattavasti valumamäärien ollessa kiinni lumessa ja kylmän veden ollessa tiiviimpää eli vedenpinta matalammalla. Jakso on kuitenkin hyvin lyhyt ja sen varaan ei oikein pysty mitään suunnittelemaan ja jääpeite tuskin kerkeää niin paksuksi, että mikään raskaampi pystyisi jäästä hyötymään. Khersonissa jääpeite ei välttämättä yllä missään vaiheessa teräsjääksi. Joku insinööri varmaan pystyisi laskemaan virtausnopeudet nyt kun pato ei ole vettä pidättelemässä ja tämäkin on hyvä ottaa kapeikoissa huomioon. Osissa jokia, joissa on aikaisempina talvina ollut kestävä jää, ei sitä välttämättä tänä vuonna ole koska virtaus on voimakkaampi.

Todennäköistä kuitenkin on, että juuri kapeikkojen kohdalla on pakkasjaksolla mahdollista toteuttaa operaatioita paremmin kuin tällä hetkellä maan ollessa kovaa ja raskaan kaluston päästessä ihan rantaviivaan asti. Jos Ukrainalla on talveen mennessä enemmistö Ivanivkan edustan saaristoista niin esim. täällä todennäköisesti pystyy raskasta kalustoa käyttämään Konka sivujoen ylittämiseen. Samoin Nova Kakhovan länsipuolella on mahdollista, että veden pinta on sellainen, että Ukraina pystyy käyttämään matalikkoa hyödyksi, jos vain pääsee esim ponttoonisilloilla kapeahkon pääuoman ylitse.
Ottakaa huomioon se, että Kakhovka-tekoaltaan yläpuolella on vielä pato joka on Ukrainan hallussa.

Nyt jos vesi juoksutetaan tästä Dnepr-padon yläpuolella olevasta tekoaltaasta pois, niin talvella voidaan lyödä patoluukut kiinni ja katkaista koko virtaus Dnepr-joessa hetkeksi, oma puhdas veikkaus on, että viikko pari voidaan pitää luukut täysin kiinni kovimmilla pakkasilla, jos tekoallas on päästetty tyhjäksi tai edes lähes tyhjäksi.

Kun homma pelataan sään kanssa yhteen niin itse uskallan lyödä vetoa, että Kakhovkan tekoaltaan pohjasta tulee niin kova, että siitä mennään kaikilla vehkeillä yli.

(Itseasiassa siellä on kaksi eri patoa ennen Kakhovkan tekoallasta (eli se tekoallas joka tyhjeni kun ryssä räjäytti Nova Kakhovkan padon).)

1693907443988.png

Merkkasin muutaman kohdan, jossa joki kulkee aivan kiinni "länsirantaa" pitkin. Eli kaikkein helpoin kohta ylittää joki.



1693907780118.png
Ukrainalla on kaikki mahdollisuudet tyhjentää ylemmät tekoaltaat ja lyödä sen jälkeen patoluukut kiinni kovilla pakkasilla, silloin tuo joki joka on tällä hetkellä noin 300m leveä, muuttuu kyllä täydeksi kusiojaksi josta tullaan menemään läpi. Jollei jäätä pitkin, niin ponttoonisilloilla useammasta kohdasta.

Kunhan nyt saataisiin kovat pakkaset Ukrainaan edes pariksi viikoksi niin homma luultavasti toimisi. Ainakin se olisi miinavapaampi reitti kohti etelärintaman selkää. Siinä olisi ryssää motissa jos ylitys onnistuisi.

Oma ajatus on edelleen että talvella tuosta mennään isosti yli ja läpi. Sillon on taas entistä enemmän kalustoakin.
 
Tota noin, kuvittelitko jonkun foorumilaisen ajattelevan, että Ukraina hyökkää (tai puolustaa) ilman tappioita?
Vai mitä yrität kertoa?

@Merkava jutut minä ainakin ohitan suoraan ja siirryn seuraavaan postaukseen. Ihan turhaa sössötystä realismista ja lapuista silmillä. Jos kaveri aktivoituu ainoastaan huonoista uutisista, niin ne aktivoitumisen motiivit ihmetyttää.
Toki väliin tulee jotain posia muodon vuoksi.
 
@Merkava jutut minä ainakin ohitan suoraan ja siirryn seuraavaan postaukseen. Ihan turhaa sössötystä realismista ja lapuista silmillä. Jos kaveri aktivoituu ainoastaan huonoista uutisista, niin ne aktivoitumisen motiivit ihmetyttää.
Toki väliin tulee jotain posia muodon vuoksi.
Näin olen suositellut tekemään, niin vältytään turhalta jankkaamiselta ja kaalikäryjutuilta.
 
Ukrainalaisten omia tappiokommentteja, nämä eivät tietysti ole jumalan sanaa mutta selvää on, että miehiä on mennyt.

Myös Tatarigami (Ukrainan reservinupseeri) otti tappioihin hiljattain kantaa omalla tasapainoisella ja harkitulla tavallaan. Tässäkin Tatarigami valitsee sanansa tarkasti: Ukraina ei voi olla välittämättä tappioista ja tehokkain tapa välttää niitä on saada lisää paremman suojauksen länsikalustoa, joka on pelastanut lukemattomia ukrainalaishenkiä.
 
Onhan se fakta, että kalustomenetykset ja ilmeisesti myös henkilömenetykset ovat ihan selkeästi kestämättömällä tasolla suhteessa saatuihin maa-alueisiin ja jäljellä oleviin valloitettaviin alueisiin. Pinta-aloja jos katsoo niin ei 10 kertaineenkaan kalustomäärä riitä tällä menolla. Täytyy todella toivoa, että jonkinlainen läpimurto tulee ja sen seurauksena nopeampaa ja helpompaa etenemistä.
 
Oikea reaktio tappio-uutisiin ei ole ulista kaalisopasta tai mahorkasta. Kun siis raportoidaan että Ihmisiä kuolee tykistön, itsemurhadronejen ja miinakenttien vuoksi.

Oikea reaktio on vaatia länsimaita toimittamaan parempaa kyvykkyyttä drone-uhkan torjuntaan ja miinanraivaukseen.
 
Back
Top