Ukrainan konflikti/sota

Paha arvioida kuinka paljon tiedustelutietoa sieltä saamme. Tai oikeastaan että onko jotain mitä jäsenmaat saavat ja me emme.
Irtoviiksi hommat on kaupankäyntiä. Suurempi hyöty on, että päästään neuvottelupöytiin täydellä äänioikeudella. Nyt ollaan kuunteluoppilaina. Se kellä on vahva armeija sitä kuunnellaan enemmän, kuin esim. vaikka Viroa. Siihen nähden 5.5 miljoonaisena kansana ollaan hyvässä asemassa, kun pyyhitään Saksaa pöydällä armeijan suorituskyvyistä puhuttaessa
 
En tiedä oliko näitä ruzzkien värväysvideoita jo täällä näytillä, mutta laitetaan yksi maistiaisiksi.

Sellaista tavaraa, että epäilisin jo satiiriksi mutta ihan oikeita ovat.

Yhdessä pojanpoika lähtee sotimaan, jotta isoisä voi ostaa nakkeja. Toisessa isä, jotta tytär saa uuden iPhonen. Ja kolmas on sitten tämä ryyppyjengi:

Se onkin hyvä kysymys, kuinka vakavasti Ukrainan numerot ovat otettavissa? Vaikka miten haluaisi tehdä tarkan arvion, niin todella vaikea arvioida mitä epäsuora tuli tai jotkut Himars iskut tekevät tuhoa. Tarkan luvun saa ainostaan jos pääsee käsiksi ryssän raatoihin. Toinen asia on se, harrastaako Ukraina pientä propagandaa noiden numeroiden suuruudessa?
Tämä mieltä minä olen ollut koko ajan ja vähän ihmetellyt sitä että monille se Ukrainan ilmoittama 100 k "örkkiraatoa" on joku merkittävä paalu kun niiden tarkka laskeminen on mahdotonta vaikka haluakin olisi. Minä en tiedä enkä edes osaa arvioida paljonko todelliset luvut ovat mutta onhan se selvää että Ukrainan ilmoittamat päiväluvut ovat aina yläkanttiin. Z-joukon ilmoittamat luvut eivät tietenkään perustu todellisuuteen missään määrin. Mainittakoon että joku 50+ k kuollutta ja saman verran vammautuneita on jo suuri tappio ja indikoi Z-joukon romahdusta tulevaisuudessa, toivottavasti lähitulevaisuudessa.
 
Nythän on NATOn kanssa paras mahdollinen tilanne. Meillä on turvatakuut USA:lta ja Englannilta, hyvät välit Puolan ja Tsekin kanssa (ainoat itä-Euroopan maat joilla on merkitystä), yhteistyö tiivistynyt Ruotsin ja Norjan kanssa, tiedustelutieto liikkuu Natosta ja esikuntatason yhteistyö on tiivistynyt. Sen sijaan ei vielä ole Nato velvotteita.

Antaapa sulttaanin ja orpanan päteä ihan rauhassa.
Ei olla NATOn ydinase sateenvarjon alla joten ei paljoa tuo lohtua nuo turvatakuut. Ne voi todellisuudessa olla yhtä tyhjän kanssa.
 
Tämä mieltä minä olen ollut koko ajan ja vähän ihmetellyt sitä että monille se Ukrainan ilmoittama 100 k "örkkiraatoa" on joku merkittävä paalu kun niiden tarkka laskeminen on mahdotonta vaikka haluakin olisi. Minä en tiedä enkä edes osaa arvioida paljonko todelliset luvut ovat mutta onhan se selvää että Ukrainan ilmoittamat päiväluvut ovat aina yläkanttiin. Z-joukon ilmoittamat luvut eivät tietenkään perustu todellisuuteen missään määrin. Mainittakoon että joku 50+ k kuollutta ja saman verran vammautuneita on jo suuri tappio ja indikoi Z-joukon romahdusta tulevaisuudessa, toivottavasti lähitulevaisuudessa.
Millä perustelet, että ne ovat yläkanttiin? Toistelet samaa mantraa, mutta et esitä missään vaiheessa yhtään faktaa joka tukisi väittämääsi? Olen moneen kertaan todennut, että Venäjä ei olisi edes tarvinnut mobilisaatiota mikäli heidän tappionsa olisivat olleet alle 100000 kuolleina ja vammautuneina syys-lokakuussa, se että ne tarvitsivat mobilisaation sekä kymmeniä tuhansia lisää Wagnereihin kertoo siitä, että tappiot ovat olleet valtavia, Ukrainan ilmoittamat voivat olla jopa alle todellisen.

Jos tappioita ei olisi tullut niin iskukykyä olisi tallella, mutta kaikki tilannetta vähänkään tarkkailevat näkevät, että Venäjän armeija kykenee tällä hetkellä hyökkäämään vain noin 10 - 20 km kokoisella alueella kun rintamalinjaa on 1200-1300 km. Se on siis menettänyt kykynsä offensiiviseen sotaan lähes kaikkialla lukuunottamatta pientä kaistaletta jonne se työntää tuhansia miehiä viikossa lisää tapettavaksi armottomassa lihamyllyssä.
Silloin kun sillä oli +220000 ammattisotilasta vielä hengissä niin se hyökkäsi koko 1300 km rintamalla pitkälle syvyyteen. Ero siihen on kuin yöllä ja päivällä - se on vahvin todiste siitä että koko kärki on jo murrettu, nyt liiskataan sitä häntää kunnes armeija lakkaa olemasta.
 
Viimeksi muokattu:
 
Enpä tiedä miksei Leopard1:iäkään ole saanut viedä. Tankkeja vastaan ne tuskin mitään ihmeaseita olisivat, mutta kevyemmin panssaroituja vastaan hyödyllisiä.
Voiko olla silti sama syy, että eivät halua olla ainoa länsimaa jonka valmistamia tankkeja tuolla taistelisi - vaikka lahjoittaja olisikin Espanja? Samaan tapaan kuin Sveitsi ei anna lupaa muiden tilata ammuksia näihin Gepard-IT vaunuihin ja luovuttaa niitä Ukrainalle.
Jos Leo1:stä löytyy lämppäri ja L7:aan modernia alikalia, niin sillä tekee paljonkin. Tuolla teatterilla mikä tahansa vaunu tällä hetkellä voi läpäistä toisen vaunun käytetyillä ameteilla - kyse on siitä voidaanko maali nähdä. Leo1 ei ole osuman saadessaan yhtään enemmän kuollut kuin T-64 tai T-80.
 
En tiedä oliko näitä ruzzkien värväysvideoita jo täällä näytillä, mutta laitetaan yksi maistiaisiksi.

Sellaista tavaraa, että epäilisin jo satiiriksi mutta ihan oikeita ovat.

Yhdessä pojanpoika lähtee sotimaan, jotta isoisä voi ostaa nakkeja. Toisessa isä, jotta tytär saa uuden iPhonen. Ja kolmas on sitten tämä ryyppyjengi:

Maa ja systeemi ihan perseestä kuten nuo looserit valittaa,
Silti niiden (ja Putinin) puolesta pitää päästä kuolemaan sirpaleisiin tai tungsten-kuuliin keskellä kuraa ja paskaa...
 
Jos Leo1:stä löytyy lämppäri ja L7:aan modernia alikalia, niin sillä tekee paljonkin. Tuolla teatterilla mikä tahansa vaunu tällä hetkellä voi läpäistä toisen vaunun käytetyillä ameteilla - kyse on siitä voidaanko maali nähdä. Leo1 ei ole osuman saadessaan yhtään enemmän kuollut kuin T-64 tai T-80.
Eikö Leo1 ole aika kevyesti panssaroitu, esim. verrattuna Leopard2:iin? Joten sen panssarin läpäisemiseen voi riittää sellainen ampumatarvike (muiltakin kuin tankeilta) joka ei tehoaisi uudempia länsivaunuja vastaan.
 
Alkuperäinen suojasi 20 mm täyskali-AP:ltä. Upgradetut versiot sitten enemmän. Niin, RPG voisi tehdä tuhoa enemmän kuin Leo2:een, ehkä jopa enemmän kuin T-64:een, mutta pst-ohjuksia vastaan ei ole hirveästi väliä. Vaunu olisi kuitenkin painoltaan suhtkoht vastaava T-sarjalaisten kanssa verrattuna uudempiin länsivaunuihin (siltakalusto jne).
 
Jos Leo1:stä löytyy lämppäri ja L7:aan modernia alikalia, niin sillä tekee paljonkin. Tuolla teatterilla mikä tahansa vaunu tällä hetkellä voi läpäistä toisen vaunun käytetyillä ameteilla - kyse on siitä voidaanko maali nähdä. Leo1 ei ole osuman saadessaan yhtään enemmän kuollut kuin T-64 tai T-80.

Se perustavaa laatua oleva ongelma minkä ite nään on se että Leo 1 on osuman saadessaan on tasan yhtä kuollu ku T-64 tai T-80, kun ukeille pitäs saada kalustoo joka on saman osuman saadessaan edelleen elossa. Leo 1 ei tois juurikaan lisäarvoo vrt. esim. modernisoidut T-72:t mitä on esim. Puolalta lähetetty, nyt sinne pitäis saada huomattavasti järeempää rautaa mitä oikeesti vois käyttää puolustuslinjojen murrossa. Oman maallikon näkemyksen mukaan se mitä tuolla kaivattais olis nimenomaan Leo 2 + CV90/M2 Bradley jotka toimis ryssien puolustuslinjojen murtojoukkkoina, eli linjat paskaks länsiraudalla ja vanhalla neukkukalustolla sitten murtokohdan laajennus ja syventäminen.
 
Tämä mieltä minä olen ollut koko ajan ja vähän ihmetellyt sitä että monille se Ukrainan ilmoittama 100 k "örkkiraatoa" on joku merkittävä paalu kun niiden tarkka laskeminen on mahdotonta vaikka haluakin olisi. Minä en tiedä enkä edes osaa arvioida paljonko todelliset luvut ovat mutta onhan se selvää että Ukrainan ilmoittamat päiväluvut ovat aina yläkanttiin. Z-joukon ilmoittamat luvut eivät tietenkään perustu todellisuuteen missään määrin. Mainittakoon että joku 50+ k kuollutta ja saman verran vammautuneita on jo suuri tappio ja indikoi Z-joukon romahdusta tulevaisuudessa, toivottavasti lähitulevaisuudessa.
Millä perustelet, että ne ovat yläkanttiin? Toistelet samaa mantraa, mutta et esitä missään vaiheessa yhtään faktaa joka tukisi väittämääsi? Olen moneen kertaan todennut, että Venäjä ei olisi edes tarvinnut mobilisaatiota mikäli heidän tappionsa olisivat olleet alle 100000 kuolleina ja vammautuneina syys-lokakuussa, se että ne tarvitsivat mobilisaation sekä kymmeniä tuhansia lisää Wagnereihin kertoo siitä, että tappiot ovat olleet valtavia, Ukrainan ilmoittamat voivat olla jopa alle todellisen.

Jos tappioita ei olisi tullut niin iskukykyä olisi tallella, mutta kaikki tilannetta vähänkään tarkkailevat näkevät, että Venäjän armeija kykenee tällä hetkellä hyökkäämään vain noin 10 - 20 km kokoisella alueella kun rintamalinjaa on 1200-1300 km. Se on siis menettänyt kykynsä offensiiviseen sotaan lähes kaikkialla lukuunottamatta pientä kaistaletta jonne se työntää tuhansia miehiä viikossa lisää tapettavaksi armottomassa lihamyllyssä.
Silloin kun sillä oli +220000 ammattisotilasta vielä hengissä niin se hyökkäsi koko 1300 km rintamalla pitkälle syvyyteen. Ero siihen on kuin yöllä ja päivällä - se on vahvin todiste siitä että koko kärki on jo murrettu, nyt liiskataan sitä häntää kunnes armeija lakkaa olemasta.
Jep, ja kun joiltakin tahoilta esiintyy vielä isompia lukemia kun tuo 100k, viittaan nyt siihen SVR_General Telegram kanavaan (toki senkin luotettavuus on kyseenalainen kun on niin tarkkoja lukemia, mutta voiko joku todistaa varmasti, ettei pidä paikkansa), joka viimeksi mainittu tässä ketjussa viestissä 150844. Ja lisäksi sodan alkupuolella oli ne tapaukset, joissa ihan Venäjän valtionmedioihin oli lipsahtanu lukemia, joiden mukaan Ukrainan ilmoittamat lukemat olisi ollut suuruusluokaltaan ainakin sinnepäin. Toki voi olla, että oli hakkeroinnit kyseessä, voi olla, että oli lipsahtanut oikean suuntaisia lukemia.
 
Se perustavaa laatua oleva ongelma minkä ite nään on se että Leo 1 on osuman saadessaan on tasan yhtä kuollu ku T-64 tai T-80, kun ukeille pitäs saada kalustoo joka on saman osuman saadessaan edelleen elossa. Leo 1 ei tois juurikaan lisäarvoo vrt. esim. modernisoidut T-72:t mitä on esim. Puolalta lähetetty, nyt sinne pitäis saada huomattavasti järeempää rautaa mitä oikeesti vois käyttää puolustuslinjojen murrossa. Oman maallikon näkemyksen mukaan se mitä tuolla kaivattais olis nimenomaan Leo 2 + CV90/M2 Bradley jotka toimis ryssien puolustuslinjojen murtojoukkkoina, eli linjat paskaks länsiraudalla ja vanhalla neukkukalustolla sitten murtokohdan laajennus ja syventäminen.
Puolasta yksi prikaati M1 Abramseilla vapaaehtoisiksi niin voitonparaati voidaan pitää Kremlissä joulupäivänä.
 
Alkuperäinen suojasi 20 mm täyskali-AP:ltä. Upgradetut versiot sitten enemmän. Niin, RPG voisi tehdä tuhoa enemmän kuin Leo2:een, ehkä jopa enemmän kuin T-64:een, mutta pst-ohjuksia vastaan ei ole hirveästi väliä. Vaunu olisi kuitenkin painoltaan suhtkoht vastaava T-sarjalaisten kanssa verrattuna uudempiin länsivaunuihin (siltakalusto jne).
ajattelin myös IFV-vaunuja kuten BMP2 ja BMP3. Tämäntyyppisiä tuolla on ainakin tuhottu selvästi enemmän kuin tankkeja.
 
Pessimisti ei pety, joten ainoa mitä itse toivon joulun hengessä on, että Puolalta ostetaan kaikki loputkin sen päivittämät T-72 variantit ja lahjoitetaan ne Ukrainalle. M1 Abramseja ollaan toimittamassa Puolalle, joten toivottavasti taustalla jo tapahtuu asioita, joita emme vaan näe.

Vaikka Leo 1:t epäilemättä voisivat vapauttaa parempaa kalustoa rauhallisilta sektoreilta, niin jos nauramme Z-örkkien T-62:lle niin sama asiahan tuo periaatteessa on. Toki T-62 ei aivan hyödytön ole sekään, etenkään puolustuksellisessa toiminnassa asepesäkkeenä. Kai.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top