Ukrainan konflikti/sota

Minun on vaikea uskoa että nähtäisiin operaatio Transnistrian alueella, mutta toisaalta, jos leikitään hetki ajatuksella niin tämä olisi erinomainen keino nöyryyttää Putinia ilman että hän voi tehdä asialle juuri mitään.

Jos uskotaan sodan aikana nähtyjä esityksiä ryssän suunnitelmista, niin tarkoitus oli valloittaa itäinen Ukraina Dnepr-joen itäpuolelta JA sen lisäksi koko Mustanmeren rannikko. Tällöin "raja" työntyisi Moldovaan asti ja oletan että olisivat "kaapanneet" Transnistrian itselleen. Eivät tietysti julkisesti vaan samaan tapaan kuin Georgialta vietiin Etelä-Ossetia ja Abhasia eli paikallisia nukkehallitsijoita käyttäen (tai tuoreempi esimerkki ovat Donetskin ja Luhanskin mielikuvitustasavallat). Näin nostetaan julkisuuteen paikallinen syntipukki joka näennäisesti hallitsee tätä "itsenäistä aluetta / maata" mutta jokainen aivojaan käyttävä tietysti tietää että näitä johdetaan Moskovasta.

Oletan että Moldovassa tiedostetaan tämä asia. JOS Ukraina haluaisi, se voisi vallata Transnistrian alueen kohtuullisen helposti, koska se on pitkä ja kapea. Suurempi riski on kaupunkien haltuunotto, kuten on nähty, niiden puolustaminen on mahdollista niin kauan kuin puolustajalla riittää huoltoa ja tahtoa. Toki Transnistria on Ukrainan ja Moldovan puristuksessa joten huoltoreitit ovat katki operaation ensimmäisestä päivästä lähtien.

Ryssä taas ei pysty tekemään oikeastaan mitään: alueen lähestyminen pakottaa lentämään Ukrainan ilmatorjunnan piirissä, joten en usko että pääsee perille ehjänä. Ohjuksia voi roiskia kaukaa mutta niillä ei pysäytetä suurempaa ja laajempaa hyökkäystä, korkeintaan aiheutetaan vähän kiusaa.

Tässä on myös Moldovan paras tilaisuus hyvin pitkään aikaan purkaa tämä "jäätynyt konflikti" ja palauttaa Transnistria takaisin hallintaansa. Kuten sanottua, pidän operaatiota tällä suunnalla epätodennäköisenä MUTTA jos mietitään yllättäviä hyökkäyssuuntia niin tämä lienee sieltä yllättävimmästä päästä. Oikein toteutettuna riskitkin ovat hallittavissa, koska Ukrainalla ei olisi kiirettä alueen valtaamisen kanssa. Maltti matkassa, piiritys puree ennemmin tai myöhemmin. Voisi aiheuttaa liikehdintää Venäjällä, kun yksi heidän vasalleistaan kukistettaisiin ja ryssä voisi ainoastaan katsoa avuttomana vierestä.
Ryssällä väännellyt Sandun sanomisia.

 
Transnistriassa on kuulemma Euroopan suurin asevarasto, joten jos Ukraina voisi tuon saada haltuunsa, olisi tällaisesta operaatiosta paljon ihan välitöntä käytännön hyötyä.

Ei tarvitsisi välttämättä ampua laukaustakaan, jos paikalla olevat venäläiset saataisiin järkiinsä ihan puhumalla...

Cobasnan asevarikosta on ollut puhetta useamman kerran tämän sodan aikana. Väitetysti se olisi "massaltaan" Euroopan suurimpia, mutta suuri osa tavarasta olisi miltei käyttökelvottomassa kunnossa. Varasto on kuitenkin ollut paikoillaan Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien. Jos Venäjän varastojen tilanne on melko huono ja Valko-Venäjällä selvästi huonompi, niin voi vain arvailla, miten kehno se on Transnistriassa.

Toki jos varaston saa vallattua, niin sen todellinen kunto selviää sitten. Ehkä siellä olisi jotain käyttöön kelpaavaa, kuka tietää.
 
Transnistriassa on kuulemma Euroopan suurin asevarasto, joten jos Ukraina voisi tuon saada haltuunsa, olisi tällaisesta operaatiosta paljon ihan välitöntä käytännön hyötyä.

Ei tarvitsisi välttämättä ampua laukaustakaan, jos paikalla olevat venäläiset saataisiin järkiinsä ihan puhumalla...
Ne aseet ovat hapantuneet aikoja sitten. Asia pulpahtaa pintaan joka kerta kun Transnistria mainitaan tässä ketjussa.

Muoks. Antares ehti näemmä ensin.
 
Transnistriassa on kuulemma Euroopan suurin asevarasto, joten jos Ukraina voisi tuon saada haltuunsa, olisi tällaisesta operaatiosta paljon ihan välitöntä käytännön hyötyä.
Voi olla suurin varasto, mutta onko siellä enää aseita, on jo toinen juttu. Olisiko joku paikallinen varastopäällikkö saattanut myydä ne jos on tarvinnut rahaa omiin hankintoihinsa?
 
Onkohan noissa vapaan venäjän joukoissa paljonkin "uusia venäläisiä" Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueilta vasta painettu passi taskussa.
Toivottavasti on, olisi vähemmän ongelmia sodan jälkeiselle Ukrainalle.
 
Luulenpa että Cobasnan varastot räjäytetään ryssien toimesta jos Ukrainan joukot ylittävät rajan. Tuo varikko on muuten ihan Ukrainan rajan vieressä, 2 km rajasta. Kyllä varmaan kannattaisi käydä katsastamassa jos Moldova antaisi luvan tai pyytäisi apua ryssien häätämiseen. Sinänsä tuosta voisi tulla aikamoinen ilotulitus kyllä...
 
Voi olla, että Transnistrian kysymyksen suhteen ei pidetä kiirettä, vaan voidaan odottaa oikeaa hetkeä... Sekin tilanne voi laueta jossain vaiheessa melkein itsestään ilman, että tarvitsee juuri voimaa käyttää.

Venäjähän ei tosiasiassa mahda yhtään mitään, jos tuo päätetään vapauttaa.

Menee vähän samaan sarjaan kuin Maarianhaminan lähetystö...
 
Voi olla, että Transnistrian kysymyksen suhteen ei pidetä kiirettä, vaan voidaan odottaa oikeaa hetkeä... Sekin tilanne voi laueta jossain vaiheessa melkein itsestään ilman, että tarvitsee juuri voimaa käyttää.

Venäjähän ei tosiasiassa mahda yhtään mitään, jos tuo päätetään vapauttaa.

Menee vähän samaan sarjaan kuin Maarianhaminan lähetystö...
Veikkaan, että Transnistria ensin
 
Aki-Mauri Huhtisen mietteitä.



Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori Aki-Mauri Huhtisen mukaan voi olla, että emme näe perinteistä massamaista hyökkäystä, vaan sarjan intensiteetiltään vaihtelevia iskuja.

Hänen mukaansa Ukrainan ja Venäjän sotavoimat ovat juuri nyt suunnilleen tasavahvat, kun hyökkäyksen onnistuminen edellyttää perinteisen sotilasopin mukaan kolminkertaista ylivoimaa. Ukrainalla on kuitenkin laadullinen ylivoima.

Lisäksi Ukrainan olisi varattava lisävoimaa vallattujen alueiden hallintaan, koska Venäjä varmasti yrittäisi ottaa alueita takaisin. Se olisi kyettävä torjumaan, jotta Ukraina pystyisi pitämään valtaamansa alueen.

Huhtinen arveleekin, että ainakin vielä kesäkuussa Ukraina jatkaa suurhyökkäyksen sijaan venäläisvoimien kuluttamista täsmäiskuin. Massamaiseen hyökkäykseen Ukrainan voima ei ehkä vielä riitä, Huhtinen sanoo.

– He [ukrainalaiset] pystyvät vaikuttamaan aika hyvin joka paikkaan sinne Venäjän valtaamille alueille. Ampumaan kauaskantoista epäsuoraa tulta, ottamaan liikenneyhteyksiä pois, häiritsemään venäläisjoukkojen ryhmittymistä ja samalla tuhoamaan materiaali- ja huoltovarastoja.

Huhtinen arvelee, että Ukrainan on järkevää jatkaa täsmäiskujen tekemistä rintamalinjan taakse ja näin heikentää Venäjän suorituskykyä.

Hän uskoo, että lähiviikkoina rintamalla nähdään vain pienehköjä ukrainalaisten hyökkäyksiä ja vain jokin yksittäinen hieman suurempi isku syvemmälle Venäjän rintaman sisään. Toinen vaihtoehto on, että Ukraina ottaa riskin ja keskittää voimat yhteen suuntaan.
 
Back
Top