Ukrainan konflikti/sota

Hyökkäys etenee. Kilometrejä ei ole paljoa, mutta kiloörkeissä mitattuna homma etenee. Oman näkemykseni mukaan on se ja sama missä taistelut käydään, eli ryssää kulutetaan. Moraali heikkenee ja reservit ohenee. Malttia.
Tavallaan näin, mutta samalla myös juuri päinvastoin. Ukrainalla tulee todennäköisesti vastaan tappioidensietokyky nopeammin kuin Venäjällä eikä Ukraina voi antaa rintamalinjan jämähtää paikalleen liian pitkäksi aikaa sillä silloin läntisen maailman paine rauhanneuvotteluista puhumiseen lisääntyy.

Sodan alusta lähtien on puhuttu ja kerrottu isoiltakin jakkaroilta miten Putinin lähtölaskenta on alkanut. Tällaisia lausuntoja annetaan ymmärtämättä slaavilaista mentaliteettia ja kykyä uhrata kaikkensa oman tsaarin puolesta. Kykyä sietää kaikkea paskaa, pieksämistä ja alistamista. Kykyä sietää kylmiä talvia, vessattomia asuntoja ja jäisiä perunoita. Me arvioimme sotaa ja sen osapuolten ominaisuuksia väistämättä omaan arvomaailmaan peilaten ja siihen nähden on täysin ymmärrettävää, että edellä mainittuja lausuntoja annetaan ja itäisen valtakunnan romahdusta odotetaan kuin se voisi tapahtua jo huomenna. Itse uskon ettei tällaista romahdusta tapahdu vaan korkeintaan silovikien välisiä järjestelyjä.
 
Ei länsi anna Ukrainan enää hävitä tätä hommaa. Venäjän tappionsietokyky kyllä riittää mobikkien määrässä, mutta mistä kalusto ja huolto? Venäjän kyky tuottaa varusteita ja kalustoa on yksi kärpäsen paska verrattuna länsi-maihin.
 
Tästä olen samaa mieltä - mutta antaako länsi Ukrainan voittaa sodan, eli ottaa takaisin kaikki Venäjän miehittämät alueet? Onko tärkeimmissä talous- ja teollisuusmahdeissa riittävä poliittinen tahto jatkaa Ukrainan tukemista niin kauan, että örkit on kaikki ajettu omalle puolelleen rajaa?

Venäjä on taloudellisesti ja teollisesti paljon länttä heikompi, se on selvä se. Mutta ilman riittävää materiaalitukea asemasotavaihe voi jatkua varsin kauan. Ja jopa Venäjän puutteellisilla resursseilla hyvin linnoitetun rintaman puolustaminen luonnistuu kohtuullisen hyvin, valitettavasti.

Toistaiseksi Ukraina on joutunut taistelemaan toinen käsi selän takana, ja sille on toimitettu erilaisia asejärjestelmiä viivytellen ja tipoittain, koko ajan 'eskalaatiota' peläten. Tästä pitäisi päästä eroon.
 
Ei länsi anna Ukrainan enää hävitä tätä hommaa. Venäjän tappionsietokyky kyllä riittää mobikkien määrässä, mutta mistä kalusto ja huolto? Venäjän kyky tuottaa varusteita ja kalustoa on yksi kärpäsen paska verrattuna länsi-maihin.
En tiiä kuinka iso valta jenkkien pressalla on aseavun antoon mutta ilmeisen iso koska nytkin on vaatinut bidenin allekirjoituksia toimituksille. Jos puhuvapää valitaan pressaksi ni en löisi kyllä vetoa siitä että sillä olis Ukrainan voitto päällimmäisenä mielessä. Ja jos jenkeiltä loppuu apu niin meinaatko että muu maailma esim Saksa jatkaa tukea ja vaikka jatkaisi niin se määrä ei riitä mihinkään. Jenkkien pressan vaaleilla on ihan helvetin iso merkitys Ukrainan ja sitä.myöten Euroopan kohtalon kanssa.
 
Vaalivuosi on merkittävä ja se, mitä Ukraina saa avulla aikaiseksi.

Ei länsi anna Ukrainan enää hävitä tätä hommaa. Venäjän tappionsietokyky kyllä riittää mobikkien määrässä, mutta mistä kalusto ja huolto? Venäjän kyky tuottaa varusteita ja kalustoa on yksi kärpäsen paska verrattuna länsi-maihin.
Se mikä lasketaan voitoksi tai häviöksi on eri asia nyt ja 3-4 vuoden päästä. Neljän sotavuoden päästä maa-alueiden luovutukset voidaan kuitata myös torjuntavoitoksi, jolla korostetaan käydyn taistelun merkitystä sen osalta mikä lopulta pystyttiin pitämään. Kuulostaa jotenkin etäisesti tutulta. Tulevina vuosina kaiken avain on materiaalin sijaan ihmiset. Kuinka kauan Ukrainalla on riittävä määrä taistelevia joukkoja heittää tuleen - länsi ei joukkoja Ukrainaan nykyisessä skenaariossa lähetä. Henkilökohtaisesti olen samaa mieltä kuin miltei kaikki tällä palstalla: maksimimäärä sellaista materiaalia Ukrainaan nyt, jolla etenemistä voidaan pitää yllä. Jos se vaatii F-16 niin antaa mennä.

Kuitenkaan, en halua aliarvioida Venäjän kyvykkyyksiä hankkia ja tuottaa taisteluvälineitä nyt tai tulevaisuudessa. Täälläkin on jo moneen kertaan hämmästelty sitä miten pakotteet purevat tai purevatko ollenkaan oikeisiin asioihin. Uskon, että me emme tiedä näistä kyvyistä totuutta kummankaan puolen osalta eikä maailma ole transatlanttisen yhteistyön ulkopuolella niin yhtenäinen kuin haluamme kuvitella.
 
Mikä tosiaan on sitten häviö, kun sitä joskus viimeistään joudutaan pohtimaan. Ukraina säilyy itsenäisenä,eikä valtaa kyetty vaihtamaan nukkehallitukseen. 24.2.2022 näytti paljon huonommalta.
Siis jos kaikkia maa-alueita Krimiä myöden ei saada takaisin.
 
Tavallaan näin, mutta samalla myös juuri päinvastoin. Ukrainalla tulee todennäköisesti vastaan tappioidensietokyky nopeammin kuin Venäjällä eikä Ukraina voi antaa rintamalinjan jämähtää paikalleen liian pitkäksi aikaa sillä silloin läntisen maailman paine rauhanneuvotteluista puhumiseen lisääntyy.

Sodan alusta lähtien on puhuttu ja kerrottu isoiltakin jakkaroilta miten Putinin lähtölaskenta on alkanut. Tällaisia lausuntoja annetaan ymmärtämättä slaavilaista mentaliteettia ja kykyä uhrata kaikkensa oman tsaarin puolesta. Kykyä sietää kaikkea paskaa, pieksämistä ja alistamista. Kykyä sietää kylmiä talvia, vessattomia asuntoja ja jäisiä perunoita. Me arvioimme sotaa ja sen osapuolten ominaisuuksia väistämättä omaan arvomaailmaan peilaten ja siihen nähden on täysin ymmärrettävää, että edellä mainittuja lausuntoja annetaan ja itäisen valtakunnan romahdusta odotetaan kuin se voisi tapahtua jo huomenna. Itse uskon ettei tällaista romahdusta tapahdu vaan korkeintaan silovikien välisiä järjestelyjä.

Tjaah. Olen sinänsä samaa mieltä siitä, ettei kenenkään kannata pidätellä hengitystään isompia levottomuuksia odotellessa. Musikka on apaattinen olento ja sortokoneisto edelleen vahva. Mutta kurjuuteen tottuneita slaaveja ne ukrainalaisetkin ovat, ja siinä missä Venäjän osalta sota oli heidän valintansa ja sen tavoitteet ovat vähän epäselviä kaikille, Ukraina puolustautuu hyökkääjää vastaan. Ero väkiluvussa on toki huomattava, mutta en menisi lyömään vetoa siitä, että ukrainalaiset nöyrtyvät ensimmäisenä.

Venäjän ja Japanin sota, 1. maailmansota ja Afghanistan johtivat kaikki huomattaviin sisäisiin ongelmiin, joten mikään luonnonlaki se ei ole, että venäläinen sietää kuraa loputtomiin. Jos maahan olisi hyökätty, niin silloin varmaan, mutta kun ei ole. Venäjään ei kohdistu eksistentiaalista uhkaa, ja se, että sota on kyllä sellainen Venäjän suurvalta-asemalle, ei vaikuta herättävän palavia intohimoja depolitisoidussa ja passiivisessa enemmistössä. Ultranationalisteissa toki, ja ne eivät ole pieni vähemmistö.

Jos levottomuuksia jossain vaiheessa tulee, niin eivät ne Puttoliniin kohdistu. Tsaari on aika oikeassa, erityisesti silloin kun hän on väärässä. Paikalliset levottomuudet epäsuosittuja pajareita kohtaan ovat todennäköisempi skenaario. Venäjän toiminnan analysointi on aina vähän sellaista teenlehtien lukemista, mutta kaipa jotain voi päätellä siitä, miten se on toiminut mobilisoinnin suhteen. Ensimmäinen aalto tapahtui kuukausia myöhässä ja totaalisessa pakkoraossa. Nyt ollaan taas tilanteessa, jossa mylly kaipaisi kovasti lisää lihaa, koska Khersonin suunta vaikuttaa olevan varsin auki ja jäljellä oleva hyökkäyspotentiaali on jotain vähäisen ja olemattoman väliltä. Toista isompaa aaltoa ei ole toistaiseksi näkynyt. Ei tuo oikein vaikuta sellaisen hallituksen toiminnalta, joka luottaa siihen, että alaiset ovat valmiita tekemään sodan puolesta minkälaisia uhrauksia tahansa mukisematta.
 
Tavallaan näin, mutta samalla myös juuri päinvastoin. Ukrainalla tulee todennäköisesti vastaan tappioidensietokyky nopeammin kuin Venäjällä eikä Ukraina voi antaa rintamalinjan jämähtää paikalleen liian pitkäksi aikaa sillä silloin läntisen maailman paine rauhanneuvotteluista puhumiseen lisääntyy.

Sodan alusta lähtien on puhuttu ja kerrottu isoiltakin jakkaroilta miten Putinin lähtölaskenta on alkanut. Tällaisia lausuntoja annetaan ymmärtämättä slaavilaista mentaliteettia ja kykyä uhrata kaikkensa oman tsaarin puolesta. Kykyä sietää kaikkea paskaa, pieksämistä ja alistamista. Kykyä sietää kylmiä talvia, vessattomia asuntoja ja jäisiä perunoita. Me arvioimme sotaa ja sen osapuolten ominaisuuksia väistämättä omaan arvomaailmaan peilaten ja siihen nähden on täysin ymmärrettävää, että edellä mainittuja lausuntoja annetaan ja itäisen valtakunnan romahdusta odotetaan kuin se voisi tapahtua jo huomenna. Itse uskon ettei tällaista romahdusta tapahdu vaan korkeintaan silovikien välisiä järjestelyjä.
Juu, zaari pysyy vallassaan mutta zaarin kyky varustaa armeijaa on se oikea asia. Tähän mennessä yksikään ryssän zaari ei ole kaatunut paikalliseen kurjistumiseen vaan tappioon sodassa. Tappio on heikkouden merkki ja ei sovi ryssän johtajan kuvaan mitenkään. Eli kurjistuminen ja vatnikille niskaan satava paska johtaa välillisesti tappioon kun valloitusarmeija kurjistuu ryysyläisrosvojoukoksi. Varustuksen heiketessä tappiot vain kasvaa ja varsinkin kaukovaikutuksen takia varusteet tuhoutuu jo ennen etulinjaa.

Kyllä tästä vielä hyvä tulee mutta noilla nykyisillä massoilla se vie aikaa.
 
Mikä tosiaan on sitten häviö, kun sitä joskus viimeistään joudutaan pohtimaan. Ukraina säilyy itsenäisenä,eikä valtaa kyetty vaihtamaan nukkehallitukseen. 24.2.2022 näytti paljon huonommalta.
Siis jos kaikkia maa-alueita Krimiä myöden ei saada takaisin.
Voisin kuvitella, että nyt suurimpana tavoitteena on saada takaisin alueita jotka mahdollistavat paremmat neuvotteluasemat kun rauhansopimuksesta ruvetaan kunnolla keskustelemaan. Ukrainassa kuitenkin venäläisten hallitsemilla alueilla on myös paljon luonnonvaroja joita he eivät varmasti haluaisi menettää mutta onko niiden takaisin saaminen varmaa muuten kuin ottamalla alueet takaisin mahdollista jää nähtäväksi seuraavien kuukausien aikana.

Ehkä kurjana arviona voisi sanoa, että ne alueet jotka on "menetetty" tämän sodan aikana ovat häviötä. Jos Krimi ja sen lisäksi jotain muuta saavutetaan (sotimalla tai neuvottelemalla) on pelkkää plussaa. Voisin kuvitella, että Krimin takaisin saamiseksi täytyy pystyä hyödyntämään kaikkia aselajeja joista laivastoa Ukrainalla nyt ei ole siinä mittakaavassa kuin esimerkiksi venäläisillä.

Ukrainalla on kuitenkin kumma kyky sopeutua ja yllättää. Tämän takia seuraavat kuukaudet tulevat olemaan mielenkiintoisia sodan etenemisen suhteen niin poliittisella kuin nuolia ampuvalla tasolla. Itsenäisyyttä en usko Ukrainan menettävän mutta juuri tällä hetkellä arvailisin rauhanneuvotteluiden päättyvän hyvinkin epäsuosiolliseen lopputulokseen ellei länsi tarjoa aseistuksen osalta jotain sellaista joka asettaa venäläiset varpailleen.
 
Back
Top