Ukrainan konflikti/sota

Muistutus siitä, että välillä myös Ukrainan puolella harkintakyky pettää pahasti. Antautunutta sotilasta tapetaan kranaateilla:

Noh, kyllähän tuo periaatteessa kuuluu törkeisiin rikkomuksiin Geneven sopimuksessa ja on siis sotarikos: "Taistelukyvytöntä vihollista vastaan hyökkääminen (vangittu, antautumassa oleva, tajuton tai muutoin haavoittumisen vuoksi vaaraton". Mutta mites tykistökeskityksen alla olevat ryssät, siellähän saattaa olla vaikka kuinka paljon haavoittuneita, tajuttomia sekä vakaasti antautumaan halukkaita olevia? Mitenkäs ne saataisiin sieltä kädet pystyssä haettua?

Otin sotarikokseksi luokiteltavien törkeiden rikkomusten listasta pari muuta kohtaa, joita on vähän lipsahtanut tuolle toiselle osapuolelle ja totesin kyllä itselleni että pientä oli drone-operaattorin harkintakyvyn pettäminen näitä katsellessa:

-Siviiliväestön tappaminen, ottaminen panttivangiksi, kidutus, siirtäminen ja karkotus.
-Sellainen omaisuuden hävittäminen tai anastaminen, joka ei ole sotilaallisen välttämättömyyden kannalta perusteltu ja on toteutettu suuressa mittakaavassa laittomasti ja mielivaltaisesti.
-Umpimähkäinen siviiliväestöön ja -kohteisiin vaikuttava aseellinen toiminta tietäen sen aiheuttavan kohtuuttomia ihmishengen menetyksiä ja haavoittumisia siviiliväestön keskuudessa tai vahinkoa siviilikohteille.
-Aseellinen toiminta vaarana olevia voimia sisältävää laitosta tai rakennelmaa vastaan tietäen hyökkäyksen aiheuttavan kohtuuttomia ihmishengen menetyksiä ja haavoittumisia siviiliväestön keskuudessa tai vahinkoa siviilikohteille.
-Hyökkääminen historiallisia, kulttuurisia tai uskonnollisia kohteita vastaan elleivät ne ole sotilaskohteiden välittömässä läheisyydessä.
-Sotavangin terveyden vaarantaminen tai kuoleman aiheuttaminen.

Sori vaan Harvapartio, ei mitään henkilökohtaista sua vastaan mutta ken tuonne lähti, saa kaiken toivon heittää.
 
Viimeksi muokattu:
Tuosta "antautumis"videosta. Antautuminen päättyy vastapuolen haltuun päätymiseen ja kaikin tavoin vaarattomaksi saamiseen. Jos noita viimeisiä vaiheita, mistä tahansa syystä, ei ole mielekästä suorittaa, niin se on vähän niinkuin voi voi.
 
Tuosta "antautumis"videosta. Antautuminen päättyy vastapuolen haltuun päätymiseen ja kaikin tavoin vaarattomaksi saamiseen. Jos noita viimeisiä vaiheita, mistä tahansa syystä, ei ole mielekästä suorittaa, niin se on vähän niinkuin voi voi.
Näiden dronejen kanssahan on aina hankaluuksia tulkinnan kanssa, että mikä riittää antautumiseen missäkin tilanteessa. Operoidaan paikassa josta ei voida noutaa, niin on toki syytä olettaa että antautunut jatkaa taistelua kun pääsee ensinnä pälkähästä. Lasketaanko pelkkä aseeton ja kädet ylös nostanut sotilas Geneven sopimuksen mukaan antautuneeksi, vaikka häntä ei voida vangita? Tällaista mahdollisuutta ei varmaan otettu huomioon toisen maailmansodan jälkeen kun sopimuksia kirjoitettiin. Oli miten oli, jättäisin tuollaisen jalasta haavakon henkiin ihan kuormittaakseni logistiikkaa tai ainakin videon jakamatta jos siitä ei ilmene mitään muuta tilannekuvaa.
 
Muistutus siitä, että välillä myös Ukrainan puolella harkintakyky pettää pahasti. Antautunutta sotilasta tapetaan kranaateilla:
Missä kohtaa videolla oli antaununut sotilas ? Antautunut sotilas on otettu kiinni ja tehty vaarattomaksi. Tämä tapaus ei ollut kumpaakaan. En löytänyt myöskään yhtään ukrainalaista sotilasta, jolle ryssä olisi edes voinut antautua. Enemmänkin tässä taisi tulla ryssälle "jätkä löi oikeesti" hetki ja tajusi vihdoin, että jossain kohtaa elämää on tullut tehtyä vääriä ratkasuja. Noh, myöhästä rypistää kun paskat on jo housussa.
Noh, kyllähän tuo periaatteessa kuuluu törkeisiin rikkomuksiin Geneven sopimuksessa ja on siis sotarikos: "Taistelukyvytöntä vihollista vastaan hyökkääminen (vangittu, antautumassa oleva, tajuton tai muutoin haavoittumisen vuoksi vaaraton"
Kovin vikkelästi tuo ryssä kranaattia väistää ollakseen tajuton tai haavoittumisen vuoksi vaaraton.
 
Tuolla on sota. Jos käsien heiluttaminen tarkoittaisi kategorisesti antautumista ja sitä kautta täyttä suojaa vihollisen agressiolta, muuttuisi koko homma lähes urheiluksi. Ihan höpö höpö juttuja nyt kaartin munattomalta konilta. (Korjaus :Haavapartio olemattomista rikoksista puhui. Sori tästä)
 
Viimeksi muokattu:
Lasketaanko pelkkä aseeton ja kädet ylös nostanut sotilas Geneven sopimuksen mukaan antautuneeksi, vaikka häntä ei voida vangita?
Ei lasketa. Olikohan se edelliskesänä kun keskustelun kohteeksi nousi tapaus jossa kymmenkunta rysää makasi rivissä maassa ja ukrainalaiset ympärillä varmistivat ja aloittelivat antautumisprosessia, ja piilosta kömpi vielä yksi ryssä AK:lla tulittaen. Lopputuloksena koko ryssälauma hengiltä. Tähän taisi mm. Toverin Pekka ottaa kantaa, että ainoa tapahtunut sotarikos tapahtui ryssän tekemänä. https://en.wikipedia.org/wiki/Perfidy

Edit: Vaikka Wikipedia nyt on lähteenä mitä on, niin se kertoo antautumisesta tälläistä:
Wiki kirjoitti:
A white flag or handkerchief is often taken or intended as a signal of a desire to surrender, but in international law, it simply represents a desire for a parley that may or may not result in a formal surrender.
 
Viimeksi muokattu:
Miten dronelle antaudutaan? Eiköhän tähän tule tarkennus kun sotalakeja seuraavan kerran päivitetään, mutta selvän säännön puuttuessa on pakko improvisoida tällä hetkellä.
 
Tuo tieto on kirjasta Kiova. Sankareiden kaupunki ja sivulta 92, viimeinen kappale joka kuuluu näin "Tuona samana päivänä Oh'matdyt-lastensairaalan rakennuksesta, jonne Kudrinin ja Zadynskan haavoittunut 5-vuotias pouka oli tuotu, löytyi Venäjän risteilyohjusten ohjausantureita. Ne oli asennettu, kuten kävi ilmi, jo 18. tammikuuta - kolme viikkoa ennen suursodan alkua."
Kerrottakoon, että tuo 5- vuotias kuoli haavoihinsa, perheen surmasi venäläiset sabotöörit keskellä Kiovaa 26.2.2022. Vanhemmat ja 11- ja 5- vuotiaat lapset kuoli, ainoastaan 15- vuotias tytär selviytyi haavoittuneena.
Kerroin tuon pikkudetaljin siksi, koska on yksi todiste muiden joukossa kuinka suunnitelmallista ja kaukana vahingoista lastensairaaloiden tuhoaminen on Venäjä taholta.
Siis tämä ohjausanturi olikin jätetty sairaalaan ohjaamaan ohjus perille, eikä ollut ohjuksen osa.
 
Ei lasketa. Olikohan se edelliskesänä kun keskustelun kohteeksi nousi tapaus jossa kymmenkunta rysää makasi rivissä maassa ja ukrainalaiset ympärillä varmistivat ja aloittelivat antautumisprosessia, ja piilosta kömpi vielä yksi ryssä AK:lla tulittaen. Lopputuloksena koko ryssälauma hengiltä. Tähän taisi mm. Toverin Pekka ottaa kantaa, että ainoa tapahtunut sotarikos tapahtui ryssän tekemänä. https://en.wikipedia.org/wiki/Perfidy

Edit: Vaikka Wikipedia nyt on lähteenä mitä on, niin se kertoo antautumisesta tälläistä:
Tuota tyyliä ryssä harrasti jo Suomea vastaan käymissään sodissa. Tämän kertoi eräs Suomalainen sotaveteraani, joka jo ikuisessa levossa.
 
Sopivasti aikoisi antautua juuri sillä sekunnilla, kun joutuu hyökkäyksen kohteeksi, eikä esim 1,5v aiemmin? Ja miten aikoi antautumisen toteuttaa, kävellä sieltä Ukrainan puolelle ilman asetta jne.? Ja kaverit tietty antavat? Toki haavoittuneen kimppuun hyökkääminen on vähän niin ja näin, jos toinen ei selvästikään aio enää tapella, mutta mistäpäs sen tietää tuossa. Onhan Ukraina monesti tiputtanut kranaattia paareja kantavia ryssiäkin kohtaan, vaikka selvästi haavoittunutta kuskaavat - no, ei ole punaisen ristin suojaa siinä näkyvissä niin "elämä on". Mistä sitä tietää, onko tyyppi oikeasti ollut edes haavoittunut vai koettavatko vaan päästä siirtymään turvallisesti muualle tai kuskaamaan ammuksia tms.? Parempi pelata varman päälle. Ryssä kun on aina ryssä.

Olisi pysynyt kotona...


F2esU7eaAAA6oLc.jpeg
 
Ryssällä meni päivä pilalle.

Happy Well Done GIF



 
Miten dronelle antaudutaan? Eiköhän tähän tule tarkennus kun sotalakeja seuraavan kerran päivitetään, mutta selvän säännön puuttuessa on pakko improvisoida tällä hetkellä.

Tietääkseni ukraina on pudotellut ryssän asemiin ohjeita miten dronelle antaudutaan. Tästä oli aiemmin juttua ja videoita. Mutta tyyppi ei minun mielestä näyttänyt että olisi antautumaan tulossa. Vasta siinä vaiheessa alkoi huitomaan kun oli saanut osumaa. Olisihan sen tietysti voinut jättää sinne haavoittuneena, mutta jos puhdistuvat vihollisen asemia ja eivät halunneet jättää elossa olevaa ryssää omien riesaksi, mahdollisesti rynkky kourassa.. Tai droneista virta loppu ja piti tehdä nopeita päätöksiä. Tiiäppä näitä. Mutta itseppä sotaan lähti.
 
Muistutus siitä, että välillä myös Ukrainan puolella harkintakyky pettää pahasti. Antautunutta sotilasta tapetaan kranaateilla:
En kyllä laskisi dronelle antautumista päteväksi. Tuollaista tulkintaa voitaisiin venyttää niinkin pitkälle, että Stormshadown ampuminen Sevastopoliin on sotarikos jos satelliitilla nähdään osaston kävelevän siellä kädet ylhäällä.

Haavoittuneen viimeistely kyllä menee sitten jo Geneven pykäliä vastaan. Tuo ryssä oli käytännössä taistelukyvytön jo ensimmäisen osuman jälkeen. Mitään lisäarvoa Ukrainan sotaponnisteluille ei nuo loput pudotukset tuoneet.
 
Tuolla on sota. Jos käsien heiluttaminen tarkoittaisi kategorisesti antautumista ja sitä kautta täyttä suojaa vihollisen agressiolta, muuttuisi koko homma lähes urheiluksi. Ihan höpö höpö juttuja nyt kaartin munattomalta konilta.


Luetun ymmärtäminen on taitolaji, tiiviillä harjoittelulla siinäkin kyllä oppii.
 
Back
Top