Ukrainan konflikti/sota

Tästä jo aiemmin sanoin, että ihmisen voi väkivallalla tai sen uhalla melko helposti muuttaa miksi haluaa. Todennäköisyys on suuri, että perhe on raiskattavana ja jatkuvat raiskaukset itselle tekivät russki mirin kannattavammaksi. En ihan purematta nielisi ja uskoisi omasta halustaan ryhtyneen putlerin mallinukeksi..
Todennäköisesti kyseessä on ns. Tukholma-syndrooma:
 
Tämähän on varmaan jäävuoren huippu ja vain yhteeen tuotteeseen keskittynyt tutkielma, mutta pelottaa kuinka yleistä tämä on kaikkien muidenkin vientikieltojen osalta.

Rajat kiinni, niin materialta kuin ihmisiltäkin.
Ja vienti jonekin Kirgiisiaan sitten tullin kautta joka purkaa koko lastin ja selvittää osa osalta minne osanen on menossa... tuttipulloa teknisemmät osat/laitteet sitten jää tullin haltuun...

 
Tästä jo aiemmin sanoin, että ihmisen voi väkivallalla tai sen uhalla melko helposti muuttaa miksi haluaa. Todennäköisyys on suuri, että perhe on raiskattavana ja jatkuvat raiskaukset itselle tekivät russki mirin kannattavammaksi. En ihan purematta nielisi ja uskoisi omasta halustaan ryhtyneen putlerin mallinukeksi..
Ottaisin itse hiukan kyynisemmän olettaman tähän kohtaan. Paskaksi pommitetun mariupolin kurjuudesta moskovan loisteeseen nauttimaan luksuselämästä... Uskoisin, että on enempi luonteenlaadusta kyse.

Just saying🤔
 
Ottaisin itse hiukan kyynisemmän olettaman tähän kohtaan. Paskaksi pommitetun mariupolin kurjuudesta moskovan loisteeseen nauttimaan luksuselämästä... Uskoisin, että on enempi luonteenlaadusta kyse.

Just saying🤔
No ei aivopesu mikään uusi ilmiö ole. Tarpeeksi kidutettuna ja psykologisesti ohjattuna ei taida kukaan olla immuuni. Taisi korean sodassa ihan normaalit jenkitkin vaihtaa maailmankatsomustaan kun vangiksi jäivät.

Ei ole sattumaa, että juuri Mariupolin hävityksen kasvo otettiin käsittelyyn.
 


As Moscow turns bakeries and even classrooms into tools to ramp up weapons production, Nato is struggling to keep up

Vaikka alla olevia lukuja ollaan liioteltu niin silti hemmetisti ne tuottaa ja tähän on kyettävä vastaamaan.

2023, Russia produced 1,530 tanks and 2,518 armoured fighting vehicles, Sergei Shoigu, the Russian defence minister, said in a report to parliament in December.

He said that that represented an increase in tank production of 560 per cent since February 2022. Production of infantry fighting vehicles was up 360 per cent and armoured personnel carriers by 350 per cent.
 
Lähti aika reippaasti. Kaveri ei antanut ollenkaan vauhtia eteenpäin. Takavuosina jenkkien kaikki tuollain laukaistavat tiedusteludronet täytyi viskasta eteenpäin.

Tuossa taaksepäin kävelleessä venytetään keulassa kiinni olevaa kuminauhaa, joka sitten antaa vauhtia lähdössä. Näkyy vähän heikosti mutta on tarkasti katsoessa nähtävissä.

Edit: Näkyy tällä videolla paremmin.


Edit 2: Näkyvät lähettävän noita myös heittämällä ja aika kevyesti lähtee silloinkin.
 
Viimeksi muokattu:
Tästä jo aiemmin sanoin, että ihmisen voi väkivallalla tai sen uhalla melko helposti muuttaa miksi haluaa. Todennäköisyys on suuri, että perhe on raiskattavana ja jatkuvat raiskaukset itselle tekivät russki mirin kannattavammaksi. En ihan purematta nielisi ja uskoisi omasta halustaan ryhtyneen putlerin mallinukeksi..
Tämäkin mahdollista, mutta todennäköisin versio on että hän on ns sovok. Se on sana kuvamaan ajattelua (oikeammin sanottuna sen puutetta)
Sovok (plural sovoks or sovki) (derogatory) A person uncritically supporting Soviet values or having a Soviet mentality, a Homo Sovieticus.
Heitä on paljon. Suomessakin, ääliöt, jotka kuolavat NL, joillain satumaana, jossa he eivät koskaan asuneet, ja jos asuneet niin, hyvin etuoikeutetussa asemassa, eikä ajattelua riittänyt ettei tälläinen ole normaalia, vaikka nenän edessä näki totaalista kurjuutta. Ei riittänyt kriittista ajattelua tajuamaan että hän on vaan poikkeus säännöstä.
Sovki on nuorissakin, heille kerrottu sadun suurenmoisuudesta ja suuruudesta, ja, taas, krittisen ajattelun puutteen takia nämä historiattomat eivät kykene tajuamaan mistä asiasta on kysymys.
Sovki on lyhyesti minun kuvauksen mukaan ovat typeryksiä, usein sivistymättömiä ja kieroon kasvaneita.

Moskovaan ei pääse asumaan noin vain, kun häntä huomattu kuvissa, hänelle voitu ehdottaa tekemään työtä propaganda koneistossa. Ja sitten tulee skurnyi intressi, shkurnyi tarkoittaa oman edun tavoittelua, shkura on nahka, turkki.
 
Viimeksi muokattu:
No hieman ehkä outo ajattelutapa, mistäs tiedetään onko nämä esim copartin huutokaupasta ostettuja jotka lunasteltu vaikka kosmeettisten vaurioiden vuoksi esim nyt vaikka raekuuron moukaroima ajokki jolla ei tuolla liene väliä ja toiseksi eiköhän niitä ent sa / kilvettömiä tms taxfree kamppeita jostakin löydy ja mikäs siinä jos on tahtoa laihjoittaa vaikka täyteen veroon eilen verotettu auto tuonne niin ainakin minä arvostan sitä suuremmin
Oon huvikseni seurannut noita Copartin kauppoja ja yllättävän moni auto huudetaan Baltiaan yms tai jopa Ukrainaan. Uudempikin biili(toki saa veronpalautusta). Vanhemmat ehjät autot ihan hinnaltaa ilmeisesti ok hintaisia verrattuna Eurooppaan.

Ihmettelen miksei esim Valtio/kunnat vie vanhoja ambulansseja Ukrainaan.
 
Liettuan ja Ukrainan välille on solmittu sopimus droonien valmistuksesta Ukrainassa ja osaaminen tulee Liettuasta, Ukraina skaalaa tuotannon ylös. Mielestäni näihin hankkeisiin tarvitaan se työvoima mieluummin kuin mobilisaatiolla kiväärimiehiä etulinjaan. Molempia tarvitaan, mutta mies rynnäköillä ryssiä ei ajeta mihinkään linjastaan. Miljoonalla droonilla ne voidaan tappaa sinne ja katsotaan sen jälkeen vieläkö tulee lisää.


Drooni-isku Laukaansuun terminaaliin on saanut aikaan tämänkin, että Leningradin alueella suljetaan mobiili tiedonsiirto öisin ainakin tammikuun lopulle saakka. Toki miksi lopettaa tuohon kun tämähän on taas yksi mainio kontrollin väline Putlerin hallinnolle. Liekkö sitten jotain tekniikkaa noissa Ukrainan drooneissa, joka käyttää ryssälän mobiiliverkkoa vai löysikö ne räjähdyspaikalta niitä Sims pelejä?

Ehkä tuolla halutaan suitsia sitä, että heti iskun jälkeen ei leviäisi kuvat ja videot pitkin maailmaa, mutta eihän se toimi kuin siihen asti että aamulla mobiiliverkko taas toimii tai tapahtuman kuvannut menee WiFin kantamalle ja tuuttaa kuvaamansa eetteriin.

 
Viimeksi muokattu:
Mitä ihmettä tämä örkki selittää (ukrainalaisten drooneista)?


Ilmeisesti sanoo, että ukrainalaisilla on tuollainen isompi tukiasemadrooni/linkkidrooni, joka ilmeisesti mahdollistaa FPV-drooneille pidemmän kantaman.

Ficosta tuli yhdessä yössä Ukrainan vankka tukija. Mitä tapahtui?

1. Slovakia ei estä Ukrainan aseostoja maasta.
2. Slovakia tukee 50 miljardin EU pakettia.
3. Täysi tuki Ukrainan EU integraatiolle.
4. Yhteistyötä tuotantolinjojen rakentamiseen.
5. Sotilasteknistä yhteistyötä kaupallisella tasolla kehitetään.

ja jatkuu ketjussa..

Taisi kuulla madonluvut joltain läntiseltä suurvallalta. Ficollahan on väitetty mm. olevan yhteyksiä Italian mafiaan ja Slovakian järjestäytyneeseen rikollisuuteen, ja veikkaan useamman maan tiedusteluelinten olleen kiinnostunut tästä ja heillä mahdollisesti olevan jotain tietoa. Kyllä kompromatia osataan lännessäkin käyttää, jos se on tarpeen.
 
The Insider -artikkeli, joka käsittelee GRU-upseeri Viktor Labin ja tämän perheen touhuja Brysselissä. Nämä organisoivat ryssän sotateollisuuden tarvitsemia koneita ja komponentteja Euroopasta Venäjälle - ovat tuskin ainoat mutta yksi esimerkki (artikkeli julkaistu 27.1.2024):

The GRU — Russia’s military intelligence service — has an officer in Brussels, helping Russia evade Western sanctions. Our exclusive:

https://theins.press/en/politics/268669

-

Lainaan artikkelin alusta pätkän:

Our man in Brussels: The Insider has unmasked the GRU officer helping the Kremlin evade sanctions from his base in the heart of Europe

27 January 2024

Russian military intelligence (GRU) officer Viktor Labin has set up shop in Brussels, home to the European Commission and NATO headquarters. From his office in a nondescript seven-story building on the outskirts of the Belgian capital, Labin supplies Russian arms manufacturers with European-made coordinate-measuring machines, a high-tech machine tool critical in the production of the Kremlin’s hypersonic Kinzhal missile. The sanctions-busting operation has become a family business. Labin’s younger son runs the Moscow-based middleman that delivers his father’s shipments to end users in Russia, while his elder son pitches in by organizing pro-Kremlin protests across Europe. Despite the Labin family’s unabashed efforts to aid the Russian military-industrial complex, none of them has been placed on the European Union’s sanctions list.


 
Viimeksi muokattu:
Putinin mukaan Venäjän tavoitteena on natsismin täydellinen tuhoaminen. Hänen mukaansa mikään ei voi pysäyttää miljoonien venäläisten ja ihmisten ympäri maailmaa toivoa todellisesta vapaudesta, oikeudesta, rauhasta ja turvallisuudesta.

Putin announced Russia's intention to do everything to completely eradicate Nazism​

Russia will do everything to stop and completely eradicate Nazism. This was announced on Saturday, January 27, by Russian President Vladimir Putin .

“We will do everything to stop and completely eradicate Nazism. The followers of the Nazi executioners, no matter what they call themselves today, are doomed,” the Russian leader said at the opening ceremony of a memorial in memory of civilians of the USSR - victims of the Nazi genocide during the Great Patriotic War.

Putin pointed out that nothing can stop the desire of millions of people not only in the Russian Federation, but throughout the planet for “true freedom, justice, peace and security.”

According to the president, Nazi crimes have no statute of limitations and are punitive actions.

“Our compassion is passed down from generation to generation and has no statute of limitations. Just as the crimes of Hitler’s fanatics and their accomplices - those who cold-bloodedly planned and cruelly committed the genocide of the Soviet people - do not have any significance,” he said.

In addition, the head of the Russian state noted that the Kiev regime continues to kill civilians, and in European countries Russophobia is promoted as an official policy.

Earlier, on January 26, Putin, in a greeting on the occasion of Holocaust Remembrance Day, said that Russia will always remember the cost of victory over Nazism in World War II. He emphasized that the memory of the victory is sacred for the country, and its preservation is the principled position of the Russian Federation and its society.
https://iz.ru/1640887/2024-01-27/pu...vse-dlia-okonchatelnogo-iskoreneniia-natcizma
 
Tomskin alueen infran kunnosta, toki vain yksi Venäjän alueista mutta tuskin monen tilanne on paljoa parempi? Helppo siis uskoa että kylmä talvi on laittanut monet paikat koville:

Here's a bit on the scale of the challenges Russian regional utilities are facing.

For example Tomsk region's utilities infrastructure is 77% to 88% worn out based on 2022 data (HUOM: vuoden 2023 data julkaistaa toukokuussa 2024):

Central heating: 88%
Sewage system: 87%
Drinking water: 77%
Electricity: 77%

https://news.vtomske.ru/news/202313-iznos-kommunalnyh-setei-v-tomske-sostavlyaet-ot-77-do-88

Needless to say in the past week 1 village was left without water, 27 streets in Tomsk were without water due to an accident and one neighborhood was without central heating due to another accident.


22 January 16:05Reads: 4877 Tomsk , Gorseti , Tomskvodokanal , TomskRTS

The wear and tear of utility networks in Tomsk ranges from 77 to 88%​

The wear and tear of utility networks in Tomsk ranges from 77 to 88%
Dmitry Kandinsky / vtomske.ru

The level of wear and tear on Tomsk's municipal infrastructure is on average 82%, the city administration reported to vtomske.ru. The worst situation is with heating and sewerage networks - the percentage of wear is 88 and 87%, respectively.

The year 2024 began with utility failures in different cities of Russia. The most notorious cases occurred in the Moscow region, where thousands of residents were left without heat, went out to protests and even lit fires in the yard to attract the attention of the authorities. According to the RTVI publication as of January 10, heat outages affected about 30 regions. In Novosibirsk, two major utility accidents occurred in a week and a half : the first left more than 237 objects without heating, and as a result of the second, more than 160 objects were left without heat.

Bursts in utility networks also occurred in Tomsk in January. So, on January 18, an accident occurred on the water supply networks on Elizarov Street (they were repaired in a few hours). On January 22, it became known that cold water was turned off in houses on 27 streets due to a gust; it should be eliminated by Monday evening.

The state of the communal infrastructure of Tomsk​

The editors of vtomske.ru requested information about the state of the municipal infrastructure in the city. The administration provided Tomskstat statistics for 2022 (data for 2023 will appear only in May). The percentage of depreciation of engineering infrastructure objects registered in the municipal property treasury is:
  • water supply networks - 77%;
  • sewerage networks - 87%;
  • heating networks - 88%;
  • electrical networks - 77%.
According to the mayor's office, the length of water supply networks in Tomsk is 990 kilometers, 534 kilometers need replacement. There are 675 kilometers of sewerage networks in the regional center, 496 need to be replaced. The length of heating networks is 702 kilometers, 412 need to be replaced. The length of power supply networks in Tomsk is 3,415 kilometers; The administration did not say how many of them need replacing.

Compared to the data for 2017, the situation has improved for water supply networks: then wear was 91%, now it is 77%. The condition of sewerage and heating networks has become worse: the level of wear and tear in sewerage has increased from 68 to 87%, and in heat supply - from 78 to 88%. Regarding electrical networks, a representative of the mayor’s office said for several years that in this area “the situation is improving every year” due to new microdistricts.

What about network repairs?​

According to the Tomsk mayor's office, companies that are responsible for the state of the city's municipal infrastructure annually carry out the following work:
  • major repairs and reconstruction of more than ten kilometers of heating networks (in two-pipe design);
  • major repairs of water lines - seven to ten kilometers;
  • major repairs of sewer lines - more than 500 meters;
  • major repairs of power lines - 30-40 kilometers.

The mayor's office previously noted that 10 kilometers of heating networks are repaired in Tomsk every year, but twice as much is needed. The forecast is disappointing: according to experts, every year the situation with heating networks in the city will worsen.

“In 2023, 1,975 meters of dilapidated networks that were in municipal ownership after remote heating units were repaired. This made it possible to increase the reliability of heat supply in 175 apartment buildings,” the administration added.

In 2024, the city will allocate 30 million rubles for the repair of remote heating units. Work will begin with the start of the repair campaign.

Last fall, acting Deputy Mayor - Head of the Department of Municipal Affairs Dmitry Putrov said that the city plans to spend 4.4 billion rubles on the development of municipal infrastructure until 2030, including the construction of networks, the reconstruction of storm sewers, and the construction of heat supply sources.

As the mayor's office explained, 4.4 billion rubles is the total amount required for construction. This amount of funds is not included in the budget. In 2024, it is planned to pay for technological connection to centralized consumer networks that are connected to the boiler house of the former Krasnaya Zvezda factory. 30 million rubles have been allocated for this.

Who is responsible for utilities?​

Tomskvodokanal LLC is responsible for water supply networks and sewerage in the city. The company began operating the city’s water supply and sewerage system in 2011 on the basis of a lease agreement, according to data from Tomskvodokanal. The company notes that it maintains almost 821 kilometers of water supply and 567 kilometers of sewer networks, as well as water intake wells, water supply and wastewater pumping stations. 80% of the authorized capital of Tomskvodokanal LLC belongs to Kirill Novozhilov, another 20% to Tatyana Maltseva.

The main supplier of heating and hot water supply services in the city is JSC TomskRTS (formerly OJSC TGC-11). The company is engaged in the repair of heating networks in the city (the networks are leased). According to the latest data from the organization, over five years the number of detected defects has increased by 55%. This is due to the aging of the city’s heating networks. TomskRTS is part of PJSC Inter RAO. The Chairman of the Board of Inter RAO is Boris Kovalchuk, the son of the main shareholder of Rossiya Bank, Yuri Kovalchuk.

The supplier of electrical energy in Tomsk is Tomskenergosbyt JSC (part of PJSC Inter RAO), but the installation and operation of city electrical networks is carried out by Gorseti LLC. 51% of the authorized capital of Gorseti belongs to General Director Vladimir Reznikov. In 2022, the company won an auction to organize lighting in Tomsk in 2023-2024 in the amount of 554 million rubles.

Darya Berdnikova

 
Back
Top