Ukrainan konflikti/sota

Kyllä se on tankki. "Piippukin" näkyy joissain frameissa. Tuo copecage vaan usein tekee niistä TOS -näköisiä.
Nyt kun oikein tihrustin, niin ihan lopussa tosiaan taitaa hetken näkyä putki ja tornikin. Tankki se on.

Nostan käden virheen merkiksi.
 
Ihan hyvällä mallilla muuten tämä Venäjän öljynjalostuskapasiteetin vähentäminen.
Wikipediassa lukee, että vuonna joulukuussa 2022 5,4 miljoonaa barrelia päivässä oli Venäjän jalostuskapasiteetti. Ynnäsin tuossa yhteen noita lukuja @pitkäpyssy n listasta jokunen sivu taaksepäin ja lisäsin tuoreimman, niin näissä iskuissa Venäjän öljynjalostuskapasiteetistä on hävinny pyöreesti 1,5 miljoonaa barrelia per päivä, 27%.
No huh huh, jos vaan nuo luvut pitävät paikkaansa. Ja todellakaan, ei ole tarkoitus kyseenalaistaa kenenkään laskuja.

Mutta, tuollaisen määrän puute kapasiteetissa, niin sen voisi kuvitella jo kohta näkyvän jossain. Joten ensimmäinen kysymys on se, että koska nyt on vaaliviikko, niin pyrkiikö venäjän hallinto pitämään ongelmat piilossa vaalien yli? Jos näin on, niin luultavasti heti vaalien jälkeen tullaan näkemään ensimmäiset hintojen reilut korotukset ja mahdolliset ostorajoitukset.

Toinen kysymys on sitten se, että paljonko venäjällä on polttoainereservejä? Raakaöljyreservit ovat pienet, mutta paljonko säiliöissä on ns. valmista tavaraa? Ja kauanko niillä selvitään?

Kolmas kysymys on sitten se, että onko venäjällä mahdollisuutta ostaa polttoaineita muilta mailta ja voidaanko ne toimittaa perille? Oikeastaan ainoa vaihtoehto mikä tulee mieleen, niin Iran ja toimitus Kaspianmeren yli. Mutta, onko tuolla niin paljon tankkereita, että se onnistuu ja kykeneekö Iran toimittamaan tarpeeksi jalostettua tavaraa?
 
Muutama päivä sitten eli näihin iskujen aikaan ryssälästä tuli uutista että bensiini 6kk huipuissa.
 
Venäläiset vapaustaistelijat pyytävä Kansainvälistä Punaista Ristiä avustamaan paikallisia Belgorodin ja Kurskin alueella.
The Russian Volunteer Corps, the Legion "Freedom of Russia" and the Siberian Battalion call on the International Committee of the Red Cross to provide assistance to all residents of the Belgorod and Kursk regions who have suffered from the irresponsible and criminal actions of the Kremlin authorities.

Despite repeated calls to the authorities of the Belgorod and Kursk regions, governors Gladkov and Starovoyt ignored the warnings of the Russian Volunteer Corps, the Legion "Freedom of Russia" and the Siberian Battalion, and did not organize the evacuation of the local population, which expectedly led to numerous civilian casualties during the limited military operations in the Belgorod and Kursk regions.

In this regard, we call on the Red Cross to immediately contact representatives of the Russian Volunteer Corps, the Legion “Freedom of Russia”, the Siberian Battalion, as well as Putin’s representatives with the aim of urgently creating a humanitarian mission that will provide the necessary assistance to residents of the Belgorod and Kursk regions and organize a humanitarian corridor to evacuate the local population, allowing civilians to escape the suffering caused by Putin's criminal inaction.

Join RDK |
Details for financial assistance
 
Ostaakko lentotukialus vai yli puolimiljoonaa dronea, kas siinäpä kysymys...

Noh, ehkä ei noin mustavalkoisesti, mutta ajattelemisen aihetta kuitenkin.

240106-scaled.jpg
Maailman suurin lentotukialus USS Gerald R. Ford ylitti Atlanttia tammikuussa 2024. / U.S. Navy / Nolan Pennington

Uusi tukialus vai 650000 lennokkia? Sodankäynnissä tapahtuu suuri muutos​

Lennokkiteknologian nopea kehitys on heijastunut viime vuosina Ukrainan rintamalle, jossa molemmat osapuolet ovat lisänneet massiivisesti tiedustelu- ja räjähdedroonien tuotantoa.
Tilanteen sanotaan suosivan puolustajaa, sillä lähes kaikki joukkojensiirrot pystytään havaitsemaan hyvissä ajoin. Lähestyviä panssariajoneuvoja ja jopa yksittäisiä sotilaita vastaan lähetetään välittömästi videolinkin kautta ohjattavia FPV-räjähdelennokkeja.

Yhdysvaltain amiraali evp. James Stavridis ja merijalkaväen erikoisjoukoissa toiminut Elliot Ackerman huomauttavat, että halvoilla lennokeilla ja meridrooneilla on tehty viime aikoina tuhoisia iskuja muun muassa Lähi-idän alueella ja Mustallamerellä. Ukrainan räjähdeveneet tuhosivat noin 65 miljoonan euron arvoisen Venäjän laivaston korvetti Ivanovetsin helmikuun alussa.
Lennokkien käyttö sodankäynnin tukena on kuitenkin vasta alkutekijöissään. Teknologinen murros aiheuttaa uusia riskejä myös Yhdysvalloille, jonka uusin lentotukialus USS Gerald R. Ford maksoi 12 miljardia euroa. Kyseessä on historian kallein sota-alus.

– Samalla summalla voisi ostaa 650 000 Shahed-lennokkia. Vain muutaman niistä pitäisi päästä kohteeseensa, jotta tukialus vaurioituisi vakavasti tai mahdollisesti uppoaisi, James Stavridis ja Elliot Ackerman kirjoittavat Wall Street Journal -lehden julkaisemassa esseessä.
Modernit sota-alukset on varustettu ohjus- ja lähitorjuntajärjestelmillä, joten Shahedin kaltaisten lennokkien suorat osumat olisivat melko epätodennäköisiä. Tekoälyn nopea kehitys voi lisätä droonien luomaa uhkaa jo lähitulevaisuudessa.
Tukialuksen kaltaiset kohteet ovat haavoittuvia, jos niitä vastaan isketään satojen edullisten räjähdelennokkien parvilla.

– Lennokit muuttavat sodankäyntiä sitten, kun niitä käytetään tekoälyn ohjaamina parvina. Tämä hetki ei ole vielä käsillä, mutta se on lähestymässä nopeasti. Jos emme varaudu siihen, niin uudet teknologiat voivat laajasti käytettynä muuttaa globaalia voimatasapainoa, Stavridis ja Ackerman varoittavat.

Helppo valinta Suomelle. Tottakai se lentotukialus tuohon Suomenlahdelle pitää saada, päästään isojen poikien joukkoon. Ei niillä droneilla tekis mitään täällä metsäisessä maastossa, ihan turhia leluja. ( :D )
 
"Tämä tilanne on melko yksinkertainen. Voit antaa klassisen vastauksen – ihmisillä on oikeus mennä äänestämään vaaleissaan, jonka he tekevät. Haluan sanoa, että jos Putin uskoi, ettei sota tule Venäjälle, hän on syvästi erehtynyt, Danilov totesi.

– Se tulee ja tulee aika kauas. Ja jos tänään he alkavat jo kärsiä 800-900 km etäisyydellä, uskokaa minua lähitulevaisuudessa se on tuhansia kilometrejä. Emme anna tämän hirviön elää rauhassa, kunnes se häipyy pois alueeltamme, hän jatkoi."
 
No huh huh, jos vaan nuo luvut pitävät paikkaansa. Ja todellakaan, ei ole tarkoitus kyseenalaistaa kenenkään laskuja.

Mutta, tuollaisen määrän puute kapasiteetissa, niin sen voisi kuvitella jo kohta näkyvän jossain. Joten ensimmäinen kysymys on se, että koska nyt on vaaliviikko, niin pyrkiikö venäjän hallinto pitämään ongelmat piilossa vaalien yli? Jos näin on, niin luultavasti heti vaalien jälkeen tullaan näkemään ensimmäiset hintojen reilut korotukset ja mahdolliset ostorajoitukset.

Toinen kysymys on sitten se, että paljonko venäjällä on polttoainereservejä? Raakaöljyreservit ovat pienet, mutta paljonko säiliöissä on ns. valmista tavaraa? Ja kauanko niillä selvitään?

Kolmas kysymys on sitten se, että onko venäjällä mahdollisuutta ostaa polttoaineita muilta mailta ja voidaanko ne toimittaa perille? Oikeastaan ainoa vaihtoehto mikä tulee mieleen, niin Iran ja toimitus Kaspianmeren yli. Mutta, onko tuolla niin paljon tankkereita, että se onnistuu ja kykeneekö Iran toimittamaan tarpeeksi jalostettua tavaraa?
Lukujen osalta vain ryssä tietää totuuden. Yleensä jalostamoissa on paljon osuuskia peräkkäin ja rinnakkain. Näin osuman vaikutus vaihtelee rajusti siitä miten pahaan pullonkaulaan isku onnistui. Tilanteesta ennen iskuja tiedetään että ryssällä on ollut katkoja polttoaineiden saannissa joita on hoidettu vientikielloilla. Tästä voisi epäillä että erityisesti moottoribensiinin osalta ylimääräistä kapasiteettia ei juuri ole, vienti on ollut hyvin pientä verrattuna kotimaiseen kysyntään.

Joten joku jää ilman ja ensisijaisesti ongelmaa taitaa hoitaa markkinatalous: hinnan nousu vähentää kulutusta.

IEA yms. raporttien mukaan ryssän strategiset varastot ovat olemassa porareikien muodossa eikä mitään valtavia jalostetun polttoaineen varastoja ole. Käytännössä polttoaineenjakelun luonnollinen varasto lienee 2-4 viikkoa, tämä muodostuu kuljetuksen ja jakelun säiliöistä. Idän ihmemaan syrjäisimmillä alueilla tuo kuljetusaika lienee pitempikin.

Joten välitön seuraus alituotannosta on tukkuhinnan nousu ja varsinainen pula alkaa näkyä kuukauden viiveellä. Kunnon pula tulee näkyviin vasta parin-kolmen kuukauden päästä kun alimääräinen tuotanto ei pysty täyttämään kaikkia jakeluasemia. Tällöin 27% pudotuksella joka neljäs jää ilman polttoainetta, erityisesti koskien bensaa.
 
Tunnin päästä rytisee.

Jossakin oli että nämä RFn joukot on joitain satoja ukkeleita. Ei sillä nyt vallankumousta vielä tehdä ja luultavasti tämä lässähtää vaalien jälkeen. Mutta mukavaa toimintaa.

Tarkkaa lukuahan ei tiedetä mutta 1000 ja 2000 välissä, kun lukuun otetaan RVC, Ickherian ja Siberian yksiköt. Jos tukena tykistöä ja IT, voi hyvinkin onnistunut operaatio tulla. Motivoitunutta ja hyvin varusteltua joukkoa kuitenkin ovat.

Kyllähän ne on tehneet tiedustelua ja häirintä iskuja muutaman päivän. Sieltähän voi tulla hyökkäys ihan eri suuntaan, mikä on hyvin varteenotettava kulku.
 
🤬 Ryssä tehnyt tupla iskun Odessaan ilmeisesti ballistisilla. Isku samalle alueelle minne hoitohenkilöstö saapui. Useita uhreja.

On ne helvetti eläimiä.

Tämä se vasta typerää toimintaa on. Nostattaa taistelutahtoa ja vihaa venäläisiä kohtaa myös niillä alueilla, jossa ihmiset on pääasiassa saaneet olla rauhassa. Luulisi jopa ryssän tämän ymmärtävän? Toimiko ne Lontoon V-2 pommitukset? Vaikutus oli nimenomaan päinvastainen.
 
Back
Top