-TripleX-
Respected Leader
Polttoainepula on nyt myös Rostovissa ongelma, laajenee ja pahenee viikko viikolta. Voi voi.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Millään Venäjä ei kuitenkaan "keittelisi bensaa jopa puiden juurista". Prosessi (Fischer-Tropsch-prosessi) synteettisen bensiininkaltaisen polttoaineen valmistamiseksi on aivan eri kuin maaöljyn jalostaminen, eikä Venäjällä ole siihen teknologiaa. Jos öljynjalostus kyykkää, niin sitä menetettyä kapasiteettia ei korvata kuin korjaamalla laitokset tai rakentamalla uusia. Toki Venäjän etuna tässä on öljyteollisuuden mittava koko, joten tuotannon täysi lamauttaminen on hyvin vaikeaa.Sotakalustoon niin Suomessa, Saksassa kuin Japanissa riitti polttoaineita, niitä ei vaan riittänyt siviilipuolelle saati teollisuuden raaka-aineiksi. Japsit tosin keittelivät bensaa jopa puiden juurista. Tästä rysyt ovat vielä valovuoden edellä. Polttoaine ei tuolla lopu sotakaluista ikinä, eikä ole koskaan eikä missään loppunut mistään saarrosta tai boikotista huolimatta. USA mahtaa olla ainut maa, missä bensaa on aina saanut kohtuuhinnalla auton tankkiin niin kauan kuin kysyntää on ollut.
As Russia continues its egregious and unrelenting attacks on Ukraine, the UK’s support will not falter, and we alongside our allies will continue to step up. This new partnership is a landmark moment, bringing together British and Ukrainian ingenuity to deliver cutting-edge defence drone technology to fight back against Russian aggression.
By harnessing the strength of our world-class defence industry, we are not only helping Ukraine defend itself against Putin’s barbaric attacks, but we are also creating British jobs, driving growth, and securing our own future. This is all delivering on our Plan for Change.
The drone developed under Project OCTOPUS was designed by Ukraine with support from UK scientists and technicians and has already proved successful on the battlefield, proving highly effective against the Shahed one-way attack drone variants used by Russia – despite costing less than 10% to produce than the drones they are designed to intercept.The Strategic Defence Review set us the challenge to learn the lessons from the war in Ukraine. Through this groundbreaking industrial partnership with Ukraine, and our new Defence Industrial Strategy, we are revving up our world-leading defence industry. We will innovate at a wartime pace, support UK and Ukrainian security, and boost jobs here in Britain.
This deal is a first of its kind, giving UK industry unprecedented access to the latest equipment designs, supporting Ukraine in its fight to defend against Putin’s illegal invasion and showing how defence can be an engine for growth as we deliver on our Plan for Change.
The Ukrainians continue to fight with huge courage, military and civilian alike. The UK will continue stepping up for to support them in the fight tonight, while we work together through the Coalition of the Willing to secure a just and lasting peace for Ukraine in the future.
Tässä myös kryptinen ja outo viesti, asialla Andriy Yermak (titteli = Head of the Presidential Office, Ukraine) - paremman tiedon puutteessa kaikenlaisia villejä spekulaatioita on tietysti liikkeellä:
Head of the Presidential Office Andriy Yermak just posted a cryptic message and people are already guessing what it means.
More Swedish financed air defense systems on the way?
Or maybe even Gripens?
Katso liite: 124658
Ei ole ylläolevaan verrannollinen asejärjestelmä, mutta Saabin GLSDB v2:sta on odoteltu jo keväästä lähtien massoissa käyttöön.Ukrainan armeija päättäny alottaa laajamittasen kemiallisen sodankäynnin etulinjan ryssäjoukkoja vastaan ja osana kampanjaa Ruotsi on luvannu toimittaa 35 tonnia surströmming purkkeja dronejoukoille /s
Sota on siltikin parempi kuin ryssän orjaksi joutuminen.Razumkov-keskuksen kesäkuussa 2024 julkaiseman tiedon mukaan 95 % väestöstä määrittelee itsensä etnisiksi ukrainalaisiksi (verrattuna 74 %:iin vuonna 2017). Samalla 91 % on ylpeitä Ukrainan kansalaisuudestaan, mikä on korkein lukema itsenäisyyden aikakaudella (verrattuna 68 %:iin vuonna 2015 ja 62 %:iin vuonna 2000). Erityisen tärkeää on, että 84 % uskoo vain yhteen kansalliseen identiteettiin (kasvua 74 %:sta vuonna 2017), mikä osoittaa ns. "kaksoistietoisuuden" merkittävää voittamista, joka oli ominaista Neuvostoliiton jälkeiselle ajalle.
Nykypäivän ukrainalaisten paradoksaalinen piirre on korkean stressitason ja optimismin säilymisen yhdistelmä. KMIS-tutkimuksen (2024) mukaan 90 % ukrainalaisista on kohdannut ainakin yhden stressaavan tilanteen, mutta samaan aikaan 61,7 % pitää itseään onnellisena sodasta huolimatta.
___________
Viimeksi näin kuvan kampaamosta, vaikka liikeen näyttöikkuna on mennyt iskussa muruksi, asiakkaat tulivat paikalle ja väriä laitettiin. Valitettavasti en muista, onko postanut valokuvan. Ihmiset jotka ovat siellä jatkavat arkia, vaikka sota on, ja suru ja pelko koskettavissa, he uskovat, välillä tuntuu että toivo mennyt, mutta elämä vain jatkuu.
Pitkään meni enne kuin noista saatiin uutinen. Ukrainalta löytyy tuki sivusto josta saa 3d kuvat ja mitä tulostaa. En lähde linkkaa. Mutta ei ole uusi juttu noi kuoret. Tosin ei sielä käyttö tarkoitusta mainita. Sieltä löytyy noita 3d tulostetttavia esineitä aikamoinen liuta. osan kyllä voi päätellä mihin ne mee. Ite on tullu tulosteltua niitä pudotettavien kranaatien pyrstöjä ja runkoja.Ukraina tarjoilee pipareita ryssille
![]()
Ukrainalta löytyy pirullinen uutuus: 3D-tulostettu miina eli "pipari" | Verkkouutiset
Ukrainalta löytyy pirullinen uutuus: 3D-tulostettu miina eli "pipari" | Verkkouutisetwww.verkkouutiset.fi
Ylläolevaan Ruotsi-juttuun. Ruotsilta miehekäs apupaketti.
Oisko uudet flamigot. Odotan edeleen Tanskan vastaust miinan raivaajiin ja Puolan vastausta ilmatilan loukkaokseen. Olen jeti varma että vastaus annetaan mutta voidaanko sitä sitten yhdistää mihinkään.Väitetysti Druzhba öljyputki olisi taas iskujen kohteena, tällä kertaa kirjoitetaan että ohjukset asialla eivätkä dronet (paras odottaa vahvistus tuloksista, jos sellainen saadaan):
Druzhba oil pipeline is being hit by missiles — the speed is about 700 km/h, — Ukrainian OSINT channels
Toi gulag laki on ollut voimassa noin 4kk rippuu lähteestä. voisin linkata tähän montakin inside russia yytube videoita mutta en linkaa kun hän ryssälästä ja kertoo niin kuin ryssälä menee , niin saa kenkää kun linkaa ryssän videoita. mutta ikävä kyllä sieltä se totuus lyötyy . joten inside russia seurantaan.Gulagit jälleen esillä Venäjällä:
700 000 pettynyttä sotilasta, jotka taistelevat Ukrainassa, eivät saa koskaan palata yhteiskuntaan sisällissodan alkamisen riskin vuoksi.
Sergei Karaganov (putinisti, professori, tohtori ja kansainvälisten suhteiden tutkija) tarjosi Kremlissä elegantin ratkaisun:
Heidät lähetetään Siperiaan "rakennustöihin".
Kun nuo sijoittaa samoille Siperian alueille mitkä meinaa kiinalaistua niin on taas kaksi ongelmaa vähemmän kremlissä. Luovat myös mukavasti vastapainoa kaikenmaailman itsenäistymispyrkimyksille alueilla.Gulagit jälleen esillä Venäjällä:
700 000 pettynyttä sotilasta, jotka taistelevat Ukrainassa, eivät saa koskaan palata yhteiskuntaan sisällissodan alkamisen riskin vuoksi.
Sergei Karaganov (putinisti, professori, tohtori ja kansainvälisten suhteiden tutkija) tarjosi Kremlissä elegantin ratkaisun:
Heidät lähetetään Siperiaan "rakennustöihin".