Ukrainan konflikti/sota

Ryssän polttoainehuoltohan on rakennettu sen varaan, että aktiivisia öljykenttiä ja jalostamoja on tarpeeksi ja ylituotanto pistetään myyntiin, jolla sitten subventoidaan kotimaan halpoja hintoja. Heillä vaan ei ole kovin suuria väli- ja varmuusvarastoja, koska niille ei ole koettu olevan tarvetta ja tuo nykyinen järjestelmä on ollut tähän päivään asti tarpeeksi vikasietoinen.

Ja kun tilanne kuitenkin on se, että minkään sortin säännöstelyyn ei ole aikaisemmin menty, niin luultavasti tämä tilanne on jo pidetty stabiilina noiden varastojen avulla viimeisen kuukauden aikana, koska on ollut tärkeää esittää kaikille, että tilanne on hallussa ja mitään ongelmia ei ole.

Joten, nyt luultavasti välivarastot on käytetty ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että kaikki liikenevä tuotanto yritetään saada pumpuille niin pian kuin mahdollista, jotta sisäinen tilanne ei pääse kärjistymään. Joten, esim. tuolla viimeöisellä iskulla voi olla todella iso vaikutus moskovaan polttoaine tilanteeseen ja venäjän sisäinen tilanne voi lähteä perkelöitymään aika nopeasti.
Tämä tuntuu olevan sen tason savijalka, että CIA:n arkistoista löytynee vuosikymmeniä taaksepäin analyytikoiden optimoimia suunnitelmia iskukohteista ja niiden järjestyksestä, ihan vaikka tomahawkien maalituskäyttöön. Harmi, jos joku salkku on unohtunut Kiovassa kahvilaan.
 
Jaroslav on ainakin vielä. Se on Moskovan takana suojassa. Ufassa ei varmaan myöskään olla vielä isketty kaikkiin kolmeen jalostamoon. Etelässä Tatarstanissa on myös Taif, käsittääkseni vain viereeseen Tanecoon on osuttu. Niin ja vielä Perm ja Orsk ovat etäisyyksillä. Uutisia siis odotellessa.

Nämä uudet iskut ovat varmaankin huomattavan paljon tehokkaampia kuin ne ensimmäiset pari vuotta sitten, tai ainakin näyttää siltä. Videoiden perusteella ilmeisesti hyötykuorma on nyt paljon suurempi tai ainakin taivaalta putoaa nyt harmillisemmin romua ja kappaleita onnistuneen ilmatorjunnan johdosta.
Päivitetään tämä jalostamokatsaus. Eli nyt Jaroslaviin napsahti jotain, ihan sama mitä, mutta tärkeintä on, että napsahti ja palaa. Veikkaisin, että ainakin 1/3 kapasiteetista poistui. Pari kertaa siis luultavasti tarvitaan lisää, jotta olisi kaput totaalisesti, kyseessä on siis todella iso jalostamo.

Jäljellä siis Ufassa ainakin 2/3 kapasiteetistä. Täysin koskemattomia sopivalla etäisyydellä ovat enää Taif, Perm ja Orsk (sekä ainakin yksi Ufan kolmesta jalostamoista). Muissakin jalostamoissa toki on varmasti vielä osa kapasiteetistä käytettävissä.
 
Magyarin linnut meinaa tuplata rekrytoinneilla. Veikkaisin että hakijoista ei ole pulaa ja voidaan valita ne parhaimmat. Ja tässä lajissa pärjäävät monet sellaiset, joista juoksuhautasotilasta ei oikein saisi.

Samanaikaisesti täytyy muistaa, että droneryhmät ovat vihollisen ykköskohteita joten hengenvaara ei välttämättä ole sen vähäisempi kuin juoksuhautasotilaalla.

 
Vuoden päästä jonotetaan pollelle heiniä.
Eikä tarvitse pitkään odotella että autojen tankeissa oleva bensa alkaa olemaan erittäin kiinnostava varastamisen ja ryöstelyn kohde. Anarkiaa kohden.

Vatnikille tässä hopeareunuksena se, että syntyy uusia ammatteja, esim bensan/dieselin jonottaja. Ja joidenkin entisten palkat nousevat, esim. parkkipaikkojen vartijat joille pysäköitsijöiden kannattaa markkinataloudessa maksaa enemmän kuin bensavarkaiden kanssa yhteistyöllä saisi.
 
Jaroslavlin öljynjalostamon VT-6 tyhjiötislausyksikkö on tulessa. Paikallinen kuvernööri kiistää että kyseessä ei olis ukejen droonit vaan että tulipalo olis "ihmisen aiheuttama". Jotenkin jaksan epäillä että perus ryssimisellä edes Igor ja Sergei sais tislaustornia palaan.


Voi viitata Flamingon käyttöön. Ainakin osa risteilyohjuksista sammuttaa moottorinsa kilometri pari ennen maalia ja loppumatkan hoitaa painovoima. Ilman ääntä tai lämpöjälkeä lähestyvä ohjus on vaikeampi havaita loppuvaiheen ammus- tai ohjusilmatorjunnalle etenkin huonoissa valoisuusolosuhteissa.
 
Tämä tuntuu olevan sen tason savijalka, että CIA:n arkistoista löytynee vuosikymmeniä taaksepäin analyytikoiden optimoimia suunnitelmia iskukohteista ja niiden järjestyksestä, ihan vaikka tomahawkien maalituskäyttöön. Harmi, jos joku salkku on unohtunut Kiovassa kahvilaan.
Paikalliselta Ala-Tikkurilan Shelliltä löytynyt CIA:n laukku täynnä ”papereita”…
 
Hankaloituu hyvin koko ajan:
"The Russian outlet RBK reports that 38% of federal oil refining capacity in Russia has been halted. As a result, gasoline production has decreased by 1 million tons, while the shortage—just as we noted—has reached 20%, or about 400,000 tons per day."
Ai saakeli. Nyt alkaa luvut olemaan hyvällä tasolla. Oliskohan kohta aika uudella lokakuun vallankumoukselle?
 
Venäläiset yrittävät epätoivoisesti suojella vielä jemmassa olevaa tavaraansa. Tämä video Samarasta


Verkkojen korkeus vaikuttaa aika optimaalille air-burst korkeudella kun kyseessä on ~100kg sirpalekärki. Herkällä sytyttimella vain verkkoa päin, on sitten laajalta alueelta kaikki reijitettynä. Joskus huthit yritteli säiliöitä vasten ja tulos oli yksi iso musta reikä. Puhdas pensa kun ei pala ilman happea ja räjähdys tapahtui vasta pensanalla. Tuhansia reikä ja kuumia sirpaleita pitkin kenttää tekee vähän toisenlaista jälkeä.
 
Polttoainehuollossa näyttää olevan vain njormal katastrof. Vara-pääministeri Alexander Novak kertoi polttoainetilanteen olevan täydellisessä hallinnassa, kysyntä ja tarjonta ovat tasapainossa. Ongelmia on vain yksittäisillä alueilla ja energiaministeriö ratkoo näitä ongelmia.

Novak Calls Gasoline Situation in Russian Regions Under Control​


SOCHI, October 1. /TASS/. The gasoline situation in Russian regions is under control; the country's supply and demand balance is ensured, Deputy Prime Minister Alexander Novak told reporters on the sidelines of the annual meeting of the Valdai International Discussion Club.

"The situation is absolutely under control. The Ministry of Energy is actively working with all regions as usual. Overall, we have a supply and demand balance across the country. There are isolated supply issues in some regions, and the Ministry of Energy, working with the regions, is resolving these issues manually and ensuring the availability and supply of the appropriate petroleum products," Novak said.

He added that to ensure additional supply in the petroleum product market, the government has decided to ban diesel fuel exports for non-producers and extend the ban on gasoline exports for all market participants.

The previous day, the Russian government imposed restrictions on gasoline and diesel fuel exports until the end of this year. The gasoline ban has been extended for all market participants, while for diesel, marine fuel, and other gas oils, the ban applies only to non-producers.

The 22nd annual meeting of the Valdai International Discussion Club, titled "A Polycentric World: A User's Guide," is being held in Sochi from September 29 to October 2. It brings together 140 participants from more than 40 countries. Experts from the United Kingdom, India, Germany, China, Malaysia, Pakistan, and South Africa will speak on the sidelines.

In a world where the world has entered an era of polycentricity, the organizers identified the main goal of the conference as the search for optimal solutions to avoid numerous risks and ways to maintain the stability of each individual state and the international system as a whole.
https://tass.ru/ekonomika/25219581
 
Hankaloituu hyvin koko ajan:
"The Russian outlet RBK reports that 38% of federal oil refining capacity in Russia has been halted. As a result, gasoline production has decreased by 1 million tons, while the shortage—just as we noted—has reached 20%, or about 400,000 tons per day."
Vajausta siis yksi iso laivalasti joka päivä. Kun ottaa huomioon ryssälän logistiikanm eli pensaa on rahdattu ihan putkessakin suurimpiin kaupunkeihin jalostamoilta niin voipi olla mielenkiintoista rakentaa logistiikka satamista käyttäjille. Jalosteiden vastaanotossa pitää myös tehdä kaikkea kivaa kuten varmistaa tavaran laatu, hoitaa vedenerotukset yms. että eteenpäinlähtevä tavara on tasalaatuista. Kaikki raakapensasta käyttöaineeksi prosessit on jalostamoilla, jurrikin nämä laadunvarmistus, tasaus ja lisäeineistus. Nyt ne pitää rakentaa satamiin tai sitten logitiikka kulkee palaneiden jalostamoiden kautta. Enkä usko että satamaan tulevat tankkifarmit ja lastinkäsittelyjärjestelmät ovat mitenkään immuuneja Ukrainan droneille. Satamainfraanhan jo iskettiinkin Novorossijan satamassa. Ettei vain olisi ollut juurikin liikennepolttoaineiden purkuun kykenevä laituri.
 
Polttoainehuollossa näyttää olevan vain njormal katastrof. Vara-pääministeri Alexander Novak kertoi polttoainetilanteen olevan täydellisessä hallinnassa, kysyntä ja tarjonta ovat tasapainossa. Ongelmia on vain yksittäisillä alueilla ja energiaministeriö ratkoo näitä ongelmia.

https://tass.ru/ekonomika/25219581
Siitä en sano mitään onko tilanne hallinnassa... Mutta kerrankin ryssän sanoilla on totuuspohjaa. Kysyntä ja tarjonta ovat tasapainossa , kaikki menee mitä on, eikä synny turhia varastoja...
 
Vajausta siis yksi iso laivalasti joka päivä. Kun ottaa huomioon ryssälän logistiikanm eli pensaa on rahdattu ihan putkessakin suurimpiin kaupunkeihin jalostamoilta niin voipi olla mielenkiintoista rakentaa logistiikka satamista käyttäjille. Jalosteiden vastaanotossa pitää myös tehdä kaikkea kivaa kuten varmistaa tavaran laatu, hoitaa vedenerotukset yms. että eteenpäinlähtevä tavara on tasalaatuista. Kaikki raakapensasta käyttöaineeksi prosessit on jalostamoilla, jurrikin nämä laadunvarmistus, tasaus ja lisäeineistus. Nyt ne pitää rakentaa satamiin tai sitten logitiikka kulkee palaneiden jalostamoiden kautta. Enkä usko että satamaan tulevat tankkifarmit ja lastinkäsittelyjärjestelmät ovat mitenkään immuuneja Ukrainan droneille. Satamainfraanhan jo iskettiinkin Novorossijan satamassa. Ettei vain olisi ollut juurikin liikennepolttoaineiden purkuun kykenevä laituri.
Tuo luku 400kt päivässä on ehkä vähän suuri. Voi olla kuukaudessa. Silti auto per kotitalous voisi tarkoittaa henkilöautojen lukumääräksi 50 miljoonaa. Jokaisen kuluttaessa vaikka 80-100 litraa kuukaudessa tarkoittaisi 4-5Mt kuukaudessa. Joka kymmenes auto ei enää liikkuisi edes tuolla per kuukausi tasolla. Tuntuu.
 
Oisko se ultimate kikkelis kokkelis mitäs läksit se, että kun sanktiot puretaan niin se ei auta mitään ku ei oo rahaa ostaa sitä mitä oli sanktioitu, eikä oo infraa toimittaa sitä, mitä oli sanktioitu? Ryssinnän multihuipentuma on, että tässä ryssä ihan omaehtoisesti sanktioi itse itseään. Jokainen päivä, minkä jatkavat tätä sanktioi kumpaankin suuntaan tällä hetkellä.
 
Eikä tarvitse pitkään odotella että autojen tankeissa oleva bensa alkaa olemaan erittäin kiinnostava varastamisen ja ryöstelyn kohde. Anarkiaa kohden.

Vatnikille tässä hopeareunuksena se, että syntyy uusia ammatteja, esim bensan/dieselin jonottaja. Ja joidenkin entisten palkat nousevat, esim. parkkipaikkojen vartijat joille pysäköitsijöiden kannattaa markkinataloudessa maksaa enemmän kuin bensavarkaiden kanssa yhteistyöllä saisi.
Niin ja pitää muistaa, että tuo jonottamiseen menevä aika on aina jostain pois...voi harmi.
 
Ei vielä, tuo vaatii ruokapulan joka on tulossa vasta myöhemmin...
Näin se taitaa mennä. Niin kauan, kun on ruokaa pöydässä, niin taitaa kansa pysyä vielä enimmäkseen kurissa. Mutta, jos homma jatkuu samalla tahdilla, niin viimeistään uuden vuoden tienoilla voidaan ehkä porukkaa jo nähdä enemmän kadulla.

Se, mitä seuraavana luultavasti tullaan näkemään, on sisäisen sensuurin lisääntyminen. Eli, oletettavasti viranomaiset alkavat rajoittamaan erilaisten pikaviestimien käyttöä ja polttoainepulasta kertovat viestit ja uutiset tullaan sensuroimaan. Lisäksi voisin kuvitella, että kansalliskaarti ja poliisi tulevat aktivoitumaan ja pienimmätkin polttoainepulasta johtuvat tyytymättömyyden osoitukset, tullaan tukahduttamaan heti alkuunsa.

Se taas, että onko viranomaisille enää resursseja olla läsnä joka paikassa, niin on hyvä kysymys. Voi olla, että joukot keskitetään tietyille alueille ja tietyt reuna-alueet, joissa ei ole suuria etnisiä jännitteitä, jätetään toistaiseksi oman onnensa nojaansa. Se mitä nyt itse jään seuraamaan, on miten tilanne alkaa kehittymään Kaukasuksen suunnalla, jossa on jo ennestään todella kireä tunnelma.

Toinen kysymys on sitten järjestäytynyt rikollisuus ja miten he reagoivat tilanteeseen. Polttoaineesta alkaa tulemaan arvokas resurssi ja valtatyhjiö yleensä pyrkii täyttymään. Joten milloin nähdään ensimmäiset kunnolliset rikollisklaanien väliset yhteenotot?
 
Back
Top