Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin tuolla on 700 tuhatta ryssää Ukrainassa tällä hetkellä. Valitettavan kaukana ollaan ryssien loppumisesta, mikä tietenkin olisi ihmiskunnan suurin onni jos ne loppuisivat.
Ryssälän vangit ovat loppuneet jo, vähän aika sitten luin että putin haali muiden diktaattoreiden ja ylipäänsä ääliöiden vankeja..naamat kyllä heillä olivat luokka apina.valeaihoisia kuitenkin, ei kerrottu mistä maasta, vähän oudon näköisiä..Ei kai Kyrbän antoi

omia..
Kasparovilta luin yhden opettajan kirjoituksen, millä "hengittää" nykynuoriso kouluissa. Muuten opettaja vakavasti suunnittelee maasta lähtöä Israeliin tai muualle, mihin mahdollisuus.
Opiskelijat eivät lue enää mitään, heitä ei enää kiinnostaa kirjallisuus, heitä kiinnostaa jokin muinianen olematon myyti, kuten tarinat petchenegeista, josta putlerkin jauhanut, hänelle aihe on jokin pakkomiele, en. saanut selvä mihin hän niitä liittänyt, ukkonon niin primitiiv kertoja, toinen oli "skifien kulta", sekin on jokin myytti jostain, ymmärttääkseni, jotain jossain joka kuuluu petlerin mukaan ryssälään, ja jota pitää hakea jostain , en itse perehtynyt koskaan aiheeseen, vaikutti ihan joutavalta mielenvikaisen hörinältä..
Oppilaat olivat siis kylässä kun opettaja sairastui, hän toivoi että oppilaat tulisi katselemaan häntä kotiin..sellainen tapa muistan oli NL:ssa. Porukassa en itse koskaan lkäynyt, mutta olin itse käynyt opeiden luona, kutsusta ja kutsumatta, koska mulla aina jotain kysyttävä. Milloin mitäkin. Tietojano oli kova.asia helpottui kun isä tilasi encyklopedian. Ja meille tullut lisäksi jatkuvasti uusi kirja maailman kirjallisuuden koko kokoelmasta. Kuka muu minun luokasta ei lukenut niin paljon kun minä,
Kirjoitti, että sitä mielenkiintoa elämä kohtaan, mitä oli hänen ikäisenä, hän ole myöskään nähnyt oppilaissa, jotenkin apaattista porukka, hänen lapsuudessa oli kipinä ja tiedon jano, josta hän myös mainitsi. Opettaja huomasi etteivät koululaiset kiinnostuneet paljon mistään, eivät väitteleet mistään. Heidän huomio oli joutavissa asioissa kuten, miksei hänellä ole Ikean huonekaluja. (Ikea siis toimittaa tuotteensa sinne?)
Oppilaat ihmetteli kirjojen paljoutta, ja ehdotti heittää pois "pölyä keräilevinä". Opettaja kysyi tulevaisuuden suunnitelmista. Selvisi että lapsia aivopesty jo "erikoisoperaatiolla", niin että jokainen suunnitteli menevänsä jo ihan pian siihen. Sitä pidettiin niin normaalina asiana, itsestäänselvyytenä, tyyliin kun menisi..mökilleen..tämä oli myös selkeintä, mitä he odottivat tulevaisuudelta.
Kyllä aivopesu tehnyt tulosta.
Jos "svo" (erikoisoperaatio) on ainoa tulevaisuuden "valo" ja näkymä, niin en tiedä..