Ukrainan konflikti/sota

Putin on kiero kuin korkkiruuvi ja puhuu joka päivä ihan puhdasta paskaa enemmän kun pönttö vetää, mutta joissakin asioissa se ei ikinä valehtele ja tämä on juuri niitä asioita. Putin on myös äärimmäisen laskelmoiva ja tunteeton taktikko, eikä jätä mitään sattuman varaan.

Pahoin pelkään että eräänlaiset Mainilan laukaukset on nyt laukaistu..naamiaiset ovat päättymässä ja seuraavaksi peliin astuu Venäjän armeija ihan omana itsenään ilman naamareita ja vihreitä miehiä.

Näiden "kapinallisten" touhuista oli pitkään oma hyötynsä, mutta homma on nykyään tehotonta ja luultavasti myös melko hyödytöntä Moskovasta katsottuna.

Ajankohtakin on mitä sopivin...talveen on vielä aikaa ja vaalit lähestyvät sekä USA:ssa että Venäjällä. USA:n huomio on kiinnittynyt ehkä kaikkien aikojen omituisimpaan presidenttipeliin ja EU painii terroristien kanssa.

Hyvin sanottu.

Putin on tiedustelupalvelun kouluttama psykopaatti joka osaa pelata pelejä. Jatkuvasti hän soutaa ja huopaa, lienyttää ja kiristää jolla saadaan heikommat länsijohtajat epäröimään ja empimään. Juuri se on mielestäni tämän taktiikan idea kuten shakissa konsanaan Putin hämää ja hämmentää. Siinä kyydissä heikko Hollande vikisee Merkel yrittää pitää kaikin keinoin kiinni vallastaan kun valtaistuin on alkanut murentua alta.
Monet muut johtajat ovat poliittisten asiantuntijoiden kera ihmeissään. Olisiko aika pyytää apua psykiatreilta? Heistä voisi olla enemmän apua kuin jostain suomen ex-Ulkoministeristä.

Myrkkyä euroopalle on tuonut pakolaiskriisi joka olisi ehkä jo lieventynyt mikäli Venäjä ei olisi saapunut tukemaan Assadin hallintoa. Putinin flirttailu ensin EU:a kyräilevän Kreikan sosialistien kanssa ja nyt yhä syvemmälle diktatuuriin ajautuvan Turkin kanssa luo paineita EU:lle ja murentaa euroopan itärajaa kauemmaksi länsimaisesta demokratiasta. Se myös heikentää eurooppalaista vaikutusvaltaa rajoilla ja EU:n sisällä.

Putin etu on yhä jatkuva kriisi Syyriassa joka ylläpitää pakolaistulvaa eurooppaan ja aiheuttaa sisäpoliittisia levottomuuksia hallituksissa luoden eripuraa EU:ssa. Turkin kanssa tehtävä yhteistyö ja ymmärrys tukee Venäjän pyrkimyksiä kun Erdogan kiristää EU:a pakolaissopimuksella yhdessä ja toisessa seikassa. Turkin ja Venäjän liitto on huono juttu jo siksikin että Turkki on NATO-maa ja euroopan takuumies kun Kreikka on niin heikko.

Oiva esimerkki liennytyksestä toisaalla ja kiristämisestä toisaalla on äskettäin julkaistu "mahdollinen kutsu" NATO-maille ja Itämeren rantavaltioille saapua syksyksi Moskovaan neuvotteluihin lentoturvallisuudesta. Niinistö kysyikin varsin kyynisesti tiedotustilaisuudessa toimittajalta: "niin, tuleeko sitä kutsua?". Pressamme ei ole tyhmä vaikka yrittääkin neuvotella ja tekee aktiivista diplomatiaa. Hän tietää että Putinista ei voi olla varma.

Ukraina-peliä on pelattu yli 2 vuotta tuloksetta. Tosin ovat kapinalliset saaneet Donbassista osan valtaansa ja lujitettua hallintonsa siellä. Kapinallisvoimat eivät pystyneet edes Venäjän tuella viemään loppuun Harkovan ja Mariupolin valtausta joten ehkä Putin on nyt kyllästynyt odottamaan kun Ukraina ei ole taipunut kapinallisille. Ehkä todellinen sota nähdään virallisen Venäjän hyökätessä avoimesti Ukrainan kimppuun?

Veikkaan mahdolliseksi pääkohteeksi Mariupolia koska tavoite lienee edelleen saada maakannas haltuun ja tie Rostov-On-Donista Krimille. Samaten yhdistää Donetsk Krimiin ja hankkia satamakaupunki Novorossijalle. Pelkkä silta Kerchin salmen ylitse ei ehkä riitä Venäjälle.

Toisaalta melkoinen ylläri olisi yrittää vallata Odessa ja sen niemi. Ovathan nekin olleet joskus Venäjää...;)
Transnistriassa olisi Venäjämielisiä auttamassa ja Moldova on vielä heikompi kuin Ukraina. Siten saarrettaisiin Ukrainaa lännestä.

Mutta onko Venäjällä tähän rohkeutta, voimaa tai halua?

Selvää on vain se että talous ei ole Venäjälle voimapolitiikan este kuten suurlähettiläs Rene Nyberg sanoi Kultarannassa.

Ja se että Putin ei luovuta eikä antaudu koskaan.
 
Ukrainan nuorempi polvi opetetaan uudella historialla:
Ukrainassa kirjoitettiin uusiksi historia lukiolaisille

Torstai 11.8.2016 klo 16.26

Lukiolaisten opetusohjelmaan ilmestyy tänä syksynä uusia teemoja Ukrainan historiaan liittyen.

Ukrainassa tänä vuonna lukion aloittavat saavat tutustua uusiin historian teemoihin. Koulu alkaa Ukrainassa Venäjän tavoin 1. syyskuuta.

Ukrainan kansallisen muistin instituutti ilmoitti uudesta historian opetusohjelmasta, johon on lisätty muun muassa kohdat nimeltään "Neuvostoliiton Ukrainan miehitys" sekä "Venäjän ja Ukrainan väliset sodat".

Lisäksi Ukrainassa käsitellään jatkossa historian tunneilla Ukrainan vallankumousta vuosina 1917-1921 sekä Neuvostoliiton totalitaarisen hallinnon perustamista ja hyväksymistä vuosina 1921-1939.

Edellisen kerran opetusohjelmaa uudistettiin Ukrainassa vuonna 2009 eli vuosia ennen Krimin niemimaan yllättävää miehitystä.

Ukrainan opetusministeriö selvensi, että uuden historiaan liittyvän opetusohjelman on tarkoitus rekonstruoida maan historia ilman poliittisia nimityksiä ja ideologisen tason sitoutumista.

Kansallistunne on Ukrainassa noussut entistä tärkeämpään asemaan sen jälkeen, kun Venäjä irrotti Krimin niemimaan Ukrainasta ja liitti sen itseensä vuonna 2014.

Lähde: Tass

ANNA EGUTKINA
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016081122075265_ul.shtml
Panovin veli epäilee sieppausta Krimille:
Venäjä esitteli pidättämänsä ”terroristijohtajan” – veljen mukaan Jevgeni Panov saatettiin siepata Krimille
203c089d1ae64e0a94fdafa965855a64.jpg

Venäjän turvallisuuspalvelu kertoi ukrainalaisen Jevgeni Panovin johtaneen Krimillä pidätettyä terroristiryhmää, mutta Panovin veli ei usko Venäjän ilmoitusta.
Venäjän turvallisuuspalvelu on antanut julkisuuteen tiedon, jonka mukaan Krimillä vastikään pidätettyjä ukrainalaisia terroristisoluja johti 39-vuotias Jevgeni Panov. Venäjän televisiossa on myös näytetty video, jossa pidätettyä Panovia marssitetaan käsiraudat kädessään ja hänen kasvoissaan näkyy pieniä ruhjeita.

Venäjän media on väittänyt Panovin olevan Ukrainan tiedustelupalvelun palveluksessa ja hänen kerrotaan ottaneen osaa Kiovan Euromaidan-vallankumoukseen järjestelemällä paikallisia itsepuolustusjoukkoja. Kun taistelut Itä-Ukrainassa alkoivat 2014, Panovin kerrotaan siirtyneen rintamalle Ukrainan armeijan riveissä.

Panovin veli Igor Koteljanets epäilee Censor.net-ukrainalaissivustolle antamassaan haastattelussa, että Venäjän versio tapahtuneesta on pahasti vääristelty.

Igor Kotelianetsin mukaan lähisukulaiset eivät usko, että veli olisi valmistellut mihinkään terrorioperaatioon osallistumista. Kotelianetsin mukaan Panov taisteli kyllä Ukrainan armeijan riveissä syyskuuhun 2015 saakka, mutta sen jälkeen hän on ollut siviilissä.

– Hän ei todellakaan ole voinut valmistella mitään sotilaallisia toimenpiteitä syyskuun 2015 jälkeen, sillä hän on ollut kaulaansa myöten kiinni työnteossa. Hän on autonkuljettaja ja sähkömekaanikko Zaporizhien ydinvoimalassa, Koteliantes kertoi ukrainalaissivustolle.

– Työnsä ohella hän harrasti yhteiskunnallisia asioita ja järjesteli Itä-Ukrainan antiterroristisen operaation veteraaneille apua. Ja kaiken tämän lisäksi he suunnittelivat vaimon kanssa perheenlisäystä. Ymmärrättehän, että ihminen, joka rakastaa vaimoaan ja haluaa lapsia, ei halua asettaa itseään vaaraan, Kotelianets järkeili veljensä tilannetta.

Kotelianetsin mukaan on mahdollista, että veli on joutunut Krimille siepattuna.

– Pelkään, että hänet on siepattu ja viety Krimille, jotta hänestä voidaan tehdä jonkin uskomattoman salaliiton organisaattori. Tällä tavoin Kreml voi perustella hyökkäystään Ukrainaa kohtaan.

Tapahtuneen jälkeen Kotelianets vaihtoi myös Jevgeni-veljensä kuvan omaksi profiilikuvakseen Facebookissa.



– En voi edelleenkään uskoa tapahtunutta todeksi. Minun veljeni on siepattu. Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa sille, kuinka hän on voinut joutua Krimille, Kotelianets kirjoitti päivityksessään.

Veljen mukaan on erikoista esimerkiksi se, että Venäjä väittää pidättäneensä jopa 15 terrori-iskun valmistelijaa, mutta siitä huolimatta Venäjän mediassa esitellään vain Panovia. Kun Panov poistui kotoaan, hänellä oli yllään verryttelyhousut ja t-paita eikä hän ottanut mukaansa edes reppuaan, joka hänellä oli ollut aiemmin mukanaan Itä-Ukrainan rintamalla.

Kotelianetsin mukaan Panov oli kaiken lisäksi valmistellut kirjautumista sisään sairaalaan, jossa hänen oli määrä saada hoitoa taisteluissa tulleisiin vammoihinsa. Kun sairaalareissu oli kuitenkin siirtynyt viime hetkellä, Panov oli päättänyt lähteä ystäviensä kanssa kesämökille, millä reissulla hän oli yllättäen kadonnut.

Panov oli soittanut vaimolleen lauantaina ja luvannut tuolloin, että hän palaa mökiltä sunnuntaina tai viimeistään maanantaina. Kun miestä ei näkynyt kotona maanantainakaan, vaimo soitti sukulaisille hälytyksen.

– Lähdimme etsimään häntä. Mutta saimmekin kuulla hänestä vasta keskiviikkona, tiedotusvälineiden kautta, Igor Kotelianets kertoi.

Kotelianetsin mukaan Panov kantoi ennen kaikkea huolta Zaporizhien ydinvoimalan ja kotikaupunkinsa Enerhodarin turvallisuudesta, mutta Krimin suhteen hänellä ei ollut mitään erityisiä intohimoja.

– Jevgeni oli sitä mieltä, että Krim on mennyt, mutta hänen tehtävänsä on auttaa säilyttämään rauha kotona Enerhodarissa, Igor Kotelianets sanoi Censor.netille.
Arja Paananen
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001238103.html?ref=rss
 
Hyvin sanottu.

Putin on tiedustelupalvelun kouluttama psykopaatti joka osaa pelata pelejä. Jatkuvasti hän soutaa ja huopaa, lienyttää ja kiristää jolla saadaan heikommat länsijohtajat epäröimään ja empimään. Juuri se on mielestäni tämän taktiikan idea kuten shakissa konsanaan Putin hämää ja hämmentää. Siinä kyydissä heikko Hollande vikisee Merkel yrittää pitää kaikin keinoin kiinni vallastaan kun valtaistuin on alkanut murentua alta.
Monet muut johtajat ovat poliittisten asiantuntijoiden kera ihmeissään. Olisiko aika pyytää apua psykiatreilta? Heistä voisi olla enemmän apua kuin jostain suomen ex-Ulkoministeristä.

Myrkkyä euroopalle on tuonut pakolaiskriisi joka olisi ehkä jo lieventynyt mikäli Venäjä ei olisi saapunut tukemaan Assadin hallintoa. Putinin flirttailu ensin EU:a kyräilevän Kreikan sosialistien kanssa ja nyt yhä syvemmälle diktatuuriin ajautuvan Turkin kanssa luo paineita EU:lle ja murentaa euroopan itärajaa kauemmaksi länsimaisesta demokratiasta. Se myös heikentää eurooppalaista vaikutusvaltaa rajoilla ja EU:n sisällä.

Putin etu on yhä jatkuva kriisi Syyriassa joka ylläpitää pakolaistulvaa eurooppaan ja aiheuttaa sisäpoliittisia levottomuuksia hallituksissa luoden eripuraa EU:ssa. Turkin kanssa tehtävä yhteistyö ja ymmärrys tukee Venäjän pyrkimyksiä kun Erdogan kiristää EU:a pakolaissopimuksella yhdessä ja toisessa seikassa. Turkin ja Venäjän liitto on huono juttu jo siksikin että Turkki on NATO-maa ja euroopan takuumies kun Kreikka on niin heikko.

Oiva esimerkki liennytyksestä toisaalla ja kiristämisestä toisaalla on äskettäin julkaistu "mahdollinen kutsu" NATO-maille ja Itämeren rantavaltioille saapua syksyksi Moskovaan neuvotteluihin lentoturvallisuudesta. Niinistö kysyikin varsin kyynisesti tiedotustilaisuudessa toimittajalta: "niin, tuleeko sitä kutsua?". Pressamme ei ole tyhmä vaikka yrittääkin neuvotella ja tekee aktiivista diplomatiaa. Hän tietää että Putinista ei voi olla varma.

Ukraina-peliä on pelattu yli 2 vuotta tuloksetta. Tosin ovat kapinalliset saaneet Donbassista osan valtaansa ja lujitettua hallintonsa siellä. Kapinallisvoimat eivät pystyneet edes Venäjän tuella viemään loppuun Harkovan ja Mariupolin valtausta joten ehkä Putin on nyt kyllästynyt odottamaan kun Ukraina ei ole taipunut kapinallisille. Ehkä todellinen sota nähdään virallisen Venäjän hyökätessä avoimesti Ukrainan kimppuun?

Veikkaan mahdolliseksi pääkohteeksi Mariupolia koska tavoite lienee edelleen saada maakannas haltuun ja tie Rostov-On-Donista Krimille. Samaten yhdistää Donetsk Krimiin ja hankkia satamakaupunki Novorossijalle. Pelkkä silta Kerchin salmen ylitse ei ehkä riitä Venäjälle.

Toisaalta melkoinen ylläri olisi yrittää vallata Odessa ja sen niemi. Ovathan nekin olleet joskus Venäjää...;)
Transnistriassa olisi Venäjämielisiä auttamassa ja Moldova on vielä heikompi kuin Ukraina. Siten saarrettaisiin Ukrainaa lännestä.

Mutta onko Venäjällä tähän rohkeutta, voimaa tai halua?

Selvää on vain se että talous ei ole Venäjälle voimapolitiikan este kuten suurlähettiläs Rene Nyberg sanoi Kultarannassa.

Ja se että Putin ei luovuta eikä antaudu koskaan.

Enemmän tämäntyylisiä kirjoituksia lukisi mielellään kotimaisista sanomalehdistä. Asiaa.
 
YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu Ukrainan ja Venäjän konfliktin vuoksi

Ukrainan pyynnöstä YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu torstaina
Ukraina on pyytänyt YK:n turvallisuusneuvostoa kokoontumaan.
Tilanne Ukrainan ja Venäjän välillä on kärjistynyt tällä viikolla.

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu torstaina keskustelemaan Ukrainan ja Venäjän välien kärjistymisestä. Kokousta on pyytänyt Ukraina.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016081122076525_ul.shtml
 
Hänellä on se tilannekuva joka myös Suomen tiedustelulla on eli paras mahdollinen.
Jo vain, eiköhän Sipilä ole briiffattu tapahtumista, ellei itse osaa niitä lukea esim. täältä! Harmittaa vaan tuommoinen tyhjä leukojen louskutus, mutta ilmeisesti ei uskalla kommentoida mitään todellisesta tilanteesta...
 
Jo vain, eiköhän Sipilä ole briiffattu tapahtumista, ellei itse osaa niitä lukea esim. täältä! Harmittaa vaan tuommoinen tyhjä leukojen louskutus, mutta ilmeisesti ei uskalla kommentoida mitään todellisesta tilanteesta...
Olisi mielenkiintoista kuulla paljonko ja mitä tiedustelumme tietää enemmän kuin foorumimme tietäjät.
 
Tavallaan eiliseen blogikirjoitukseeni jatkoa:

Mikä on Venäjän toimien tarkoitus?

Kirjoittamassani blogissa ”Järjestikö Venäjä itselleen casus bellin?” (1) avasin tietyiltä osin tapahtumien kulkua Krimillä ja Itä-Ukrainassa viimepäivien ja viikkojen osalta. Pyrin huomioimaan joukkojen siirtoja ja tapahtumien kehittymistä – eskaloitumista pisteeseen jossa nyt olemme, jossa sodan laajenemisen vaara on olemassa oleva ja jolloin Ukrainaan kohdistetaan huomattavan kovaa poliittista ja sotilaallista painetta. Tilanteen ollessa tämän Venäjän uutisointi ukrainalaissotilaiden suorittamasta hyökkäyksestä tuntuu vallan absurdilta, koska sen myötä Venäjä saisi itselleen syyn siirtyä seuraavalle portaalle ja tarvittaessa aloittaa laajempi offensiivi Ukrainaan.

Venäjällä kuin myös Neuvostoliitolla on runsain mitoin kokemusta ”false flag” operaatioiden järjestämisestä, joiden myötä joko rajoitetulle sotilasoperaatiolle tai tarvittaessa laajemmalle sodalle saadaan oikeutus. Jotta toimet näyttäytyvät heidän silmissä oikeutetuilta. Suomea on kohdannut tällainen operaatio ennen talvisodan alkua Mainilan laukausten muodossa. Itsenäisen Venäjän osalta vastaavia operaatioita on järjestetty useampiakin, toiselle Tshetshenian sodalle haettiin oikeutus ”kerrostaloräjäytysten” muodossa, ennen Georgian sotaa Venäjä suoritti lukuisia provokatiivisia toimenpiteitä, jotta se ei näyttäytyisi ”ensimmäisen laukauksen ampujana”. Krimin miehittäminen piti sekin sisällään hybridioperaatioita, joiden myötä Venäjän aggressiolle hankittiin laajempaa oikeutusta – tästä huolimatta niemimaan miehittäminen ja laiton anneksointi tuomittiin kansainvälisessä yhteydessä. ”Separatismin” polkaiseminen maasta Itä-Ukrainassa voidaan laskea tällaisten operaatioiden joukkoon, Venäjä haki oikeutusta toimilleen teoilla, joiden suunnittelussa ja suorittamisessa sillä oli hyvin merkittävä rooli. Ilman Venäjän toimia separatismi Donbasissa olisi kuollut kevään ja alkukesän 2014 kuluessa, aivan kuten separatistijoukkojen komentaja Igor Girkin (eli Igor Strelkov) on sittemmin todennut. (2)

Krimin tapahtumat herättävät huomattavasti kysymyksiä. Ukrainalla ei ole motiivia niiden tekoon, toisaalta jos niiden takana on yksittäisiä taistelijoita, on Venäjän reagointi ylimitoitettua, kun huomioidaan se, millaisia operaatioita Venäjä on jo yli kaksi vuotta kestäneen sodan kuluessa kohdistanut Ukrainaan. Venäjän pidättämä ukrainalaisvapaaehtoinen Evgeni Panov on eri lähteiden mukaan kadonnut jo jokunen päivä sitten, hänen veljensä välittämän viestin mukaan Panov olisi kaapattu Krimille. Näiltä osin tapaus muistuttaa virolaisen Eston Kohverin (hän oli tuolloin Kapon palveluksessa) tapausta, joka houkuteltiin tapaamiseen, mikä sittemmin johti hänen kaappaukseen ja vangitsemiseen. Venäjä on myös Ukrainan sodan kuluessa kaapannut useita ukrainalaisia, osa on kaapattu Krimin miehityksen yhteydessä keväällä 2014, osa taasen Itä-Ukrainan sotatoimien aikana. Venäjän erikoisjoukkojen yksiköt esim. ”Ryhmä Bezler” on suorittanut sodan ensimmäisen ja toisen vuoden aikana operaatioita ukrainalaisten selustassa. Operaatiot ovat olleet erilaisia tiedustelu-, tuhoamis- ja sabotööritehtäviä.

Mikä sitten on Venäjän tarkoitus?

Onko kyseessä tarkoituksellinen Ukrainaan kohdistettu painostustoimenpide, jonka avulla pyritään heikentämään Ukrainan asemaa alueellisesti kuin myös heikentämään Ukrainan johdon toimintakykyä? Onko tarkoituksena osaltaan osoittaa maailmalle, että Krim on Venäjän, että Venäjä on tarvittaessa valmis puolustamaan Krimiä runsastakin voimaa käyttäen? Vai onko tarkoituksena todellakin saada syy laajemman sotilaallisen operaation suorittamiselle, jonka tarkoituksena saattaisi olla maakäytävän luominen Donbasista Krimille ja näin helpottaa Krimin asemaa sen saadessa riittävän leveän ja puolustettavissa olevan maayhteyden Venäjälle?

Rus58-1.jpg


Mielestäni kaikki kolme voivat olla potentiaalisia vaihtoehtoja näille tapahtumille. Joukkojen keskittämiselle Ukrainan tuntumaan, laajoille manöövereille Krimillä, erilaisille LKP-harjoituksille ja joukko-osastojen laajoille mobilisoinneille Venäjällä. Tuntuu kuitenkin siltä, että osa näistä Venäjän toimenpiteistä on ylimitoitettuja, jos tarkoituksena on yksinomaan muodostaa uhka Ukrainaa kohtaan tai osoittaa valmius ja halu puolustaa Krimiä. Huomattava joukkojen mobilisointi synnyttää ainakin hyvin voimakkaan kuvan siitä, että jotain muutakin on suunnitteilla – valmisteltu jo jonkin aikaa. Jos näin on, Ukrainan tiedustelupalvelun (SBU:n) tiedot mahdollisesta laajemmasta offensiivista voivat pitää paikkansa ja sellainen on tulossa elokuun kuluessa, tai viimeistään syksyn koittaessa.

Keskustelin mahdollisuuden rajoissa olevista tulevista tapahtumista ukrainalaisen historianmaisterin kanssa. Hän on seurannut erityisen tarkkaan viimeaikojen tapahtumia. Hänen mielestä mahdollinen sotilaallinen operaatio on olemassa oleva Ukrainaan kohdistuva uhka. Muutamat tekijät ovat sellaisia, jotka tukevat mahdollista sotilaallista operaatiota. Eräänä hän pitää havaintoihinsa perustuen sitä, että Putinin hallinto tiedostaa ajan käyvän väistämättä vähiin, ettei edessä ole välttämättä enää vuotta tai puoltatoista, jonka aikana kiristää hitaasti ruuvia ja luoda painetta Ukrainaa kohtaan. Joten Putin tukijoineen voi nähdä tilanteen siten, että saadakseen jotain nykyistä enemmän on myös tehtävä huomattavia siirtoja Krimillä ja Ukrainassa.

Hän piti myös mahdollisena sitä, että Putin ”kerää itselleen pelimerkkejä” mahdollista neuvottelutilannetta varten, eli käytännössä hankkii itselleen aseman, jossa hänen on mahdollista neuvottelujen kautta, jostain luopumalla, saavuttaa jotain, jota hänellä ei vielä ole. Sotilasoperaatio Ukrainassa voi olla tällainen, laaja offensiivi ja suuremman maa-alan valloittaminen ja miehittäminen, josta olisi mahdollista käydä jatkossa kauppaa. Keskustelukumppanini mielestä asetelma on Ukrainan kannalta sikäli heikko, että länsi on pakotteista huolimatta osoittanut olevansa valmis ottamaan taka-askelia tai sulkemaan silmänsä osasta Venäjän väärinkäytöksiä, Putin tullee käyttämään tätä hyödyksi ja kiristämään itselleen edullisempia sopimuksia vahvistamalla Venäjän asemaa Krimillä ja Ukrainassa.

Hänen mielestä asetelma myös Venäjällä voi olla sellainen, että nykyinen tilanne ei tyydytä heitä ja tämä tyytymättömyys motivoi laajentamaan operaatiota Ukrainassa, ottamaan laajemmat sotilaalliset operaatiot käyttöön.

Ukrainan tilanne on vaikea, se ei saa riittävää tukea länsimailta taistelussa Venäjää ja sen tukemia militantteja vastaan. Selkeä aseellinen tuki konkreettisessa muodossa uupuu edelleen, Ukraina on saanut ”ei-tappavaa” varustusta, kuten erilaisia tutkia ja pimeänäkölaitteita. Se on saanut myös koulutusapua ja tiedustelutietoja, tästä avusta huolimatta on olemassa oleva tarve varsinaiselle aseavulle/-tuelle – etenkin on tarvetta panssarintorjuntaohjuksille, kuten FGM-148 Javelin torjumaan Venäjän mahdollisen hyökkäyksen panssari- ja motorisoidut yksiköt.

Ukrainan kannalta ainoa järkevä ja looginen toimenpide on nostaa asevoimiensa ja kansalliskaartin valmiutta ja valmistautua Venäjän mahdolliseen offensiiviin suuntautuupa se Ukrainan miehittämättömille alueille Itä-Ukrainan tai Krimin suunnalta – tai todennäköisimmin, kummaltakin suunnalta, jos on toteutuakseen. Ja näin Ukrainassa tullaan tekemään, presidentti Petro Poroshenko on käskenyt nostaa asevoimien taisteluvalmiutta Krimiin ja Donbassiin rajoittuvilla alueilla. (3) Ukrainan ei pidä provosoitua mutta sen on oltava valmis puolustamaan maataan mahdollista hyökkäystä vastaan.

Marko

1. http://www.sss-radio.ee/fi-blogi/ki...nqwisjarjestiko-venaja-itselleen-casus-bellin

2. https://themoscowtimes.com/articles...-responsible-for-war-in-eastern-ukraine-41598

3. http://liveuamap.com/en/2016/11-august-poroshenko-ordered-to-increase-battle-readiness

vlad
 
Olisi mielenkiintoista kuulla paljonko ja mitä tiedustelumme tietää enemmän kuin foorumimme tietäjät.
Ihan puhdas arvaus, mutta veikkaisin, että tässä vaiheessa sotilastiedustelu tietänee varsin hyvin Krimillä ja Itä-Ukrainassa olevat venäläisjoukko-osastot, eri joukko-osastojen liikkeitä Venäjällä on pyritty seuraamaan, lento- ja laivaliikennettä Krimille on seurattu, radiotiedustelua on varmaankin tehostettu, Suomen lähialueiden valvontaa on tehostettu mm. tutkien käyttöä lisäämällä.

Tilanteen kiristyminen ei ole voinut olla mikään yllätys, johan sitä on tälläkin sivustolla seurattu heinäkuusta!

Sipilä on varmasti saanut tarvittavan briiffauksen, mutta varmaankaan kaikkia yksityiskohtia tiedoista ei ole koettu tarpeelliseksi käsitellä (tämä on puhdas oletus, voisin kuvitella hänelle pidetyn säännöllisiä "Management Summary" -tasoisia tilanneselostuksia).
 
Liveuamapin puolella reippaasti bongauksia kalustosiirroista kohti Krimiä.
 
Toivottavasti nyt muutamilta kotimaisilta poliitikoilta putoaa suomut silmistä, mitä tarkoittaa Venäjän naapurissa asuminen. Meinaan, tarvitsemme puolustusvoimillemme lisää rahaa.

Tänäänhän esiteltiin budjettiesitys 2017, en löytänyt sanaakaan puolustusmenoista mistään. 40 miljoonaa euroa digioppimisen edistämiseksi oli kyllä mainittu :rolleyes:
 
No johan oli tyhjänpäiväinen lausunto. Iltasanomistako se tietonsa ammentaa?

Täällähän tilannekuva on mitä selkein olisuhteisiin nähden, tulis tänne virkamiesarmeijansa kanssa.
No toivottavasti ei... Nimittäin sen jälkeen täällä ei muusta väännettäisikään kuin poliittisesta korrektiudesta jokaisen uutisoinnin ja mielipiteen yhteydessä.
 
Back
Top