Ulospääsytie Putinille

Beerfect

Eversti
Putinkin on vain ihminen, ja hänkin pelkää oman henkensä puolesta. Ehkäpä häntä voitaisiin auttaa katoamaan ja hän voisi elää päivänsä loppuun piilossa, tai liikkuvassa piilopaikassa. Tämän jälkeen Krimi palautetaan Ukrainalle ja Ukrainaa voidaan alkaa korjaamaan. Mutta miten saada vainoharhainen Putin vakuuttuneeksi ettei häntä ammuta heti avustetun katoamisen jälkeen? Tai miten saadaan hänet vakuuttuneeksi että loppuelämän laatu olisi siedettävä? Niin vastenmieliseltä kuin se kuulostaakin, ehkäpä maailmaan tarvitaan uskottava kansainvälinen turvallisuuspalvelu, joka suojelee ja piilottelee vihattuja, kuolemanuhan alla eläviä, nurkkaan ajettuja vallanpitäjiä, jotta heillä olisi mahdollisimman veretön ulospääsytie vallasta. Jopa Putin itse voisi osallistua sen suunnitteluun. Putinillakin olisi rahaa millä kadota, eli siinä mielessä Putin voisi ostaa tiensä ulos (sopivan kalliisti), ja rahat saataisiin ohjattua hyvään käyttöön (humanitääriseen työhön). Putin voisi kavaltaa rahat pois Venäjältä, jonka jälkeen suunnitellaan yhdessä Putinin ja sovittujen pankkien kanssa missä aikataulussa ja minne rahaa pumpataan Putinin eristetyiltä tileiltä. Sopimuksen länsimaiset osapuolet (henkilöt) asetettaisiin sitovaan oikeudelliseen vastuuseen sopimuksen noudattamisesta, eli jos Putinille kävisi huonosti tai jos raha ei liikahtaisi tileiltä sovittuihin paikkoihin niin vähintään häkki heilahtaisi suojelijoille ja rahat jäädytettäisiin 50-100 vuodeksi jokaisen ulottumattomiin, tai poltettaisiin, tai palautettaisiin Venäjälle.
 
Ajatus kuulostaa jotenkin tutulta ja siihen on keksitty oiva ratkaisu jo kauan sitten... "Eläkkeelle" voisi vetäytyä vaikka tänne?

image.jpg

Be seeing you!
image.jpg
 
Ehkäpä häntä voitaisiin auttaa katoamaan ja hän voisi elää päivänsä loppuun piilossa, tai liikkuvassa piilopaikassa.
Varsin kannatettava ajatus. Sodat aina maksaa, rauhantekemiselläkin on hintansa. Kyllähän rahalla myös pääsee, se olis toisenlainen hinta kuitenkin kuin menetetyt ihmishenget.
ja tosiaan Putinilla on massia älyttömäsi.

Mikäs muuten tuossa kuvassa yllä oleva viehättävä pikkukylä on?
 
Putinkin on vain ihminen, ja hänkin pelkää oman henkensä puolesta. Ehkäpä häntä voitaisiin auttaa katoamaan ja hän voisi elää päivänsä loppuun piilossa, tai liikkuvassa piilopaikassa. Tämän jälkeen Krimi palautetaan Ukrainalle ja Ukrainaa voidaan alkaa korjaamaan. Mutta miten saada vainoharhainen Putin vakuuttuneeksi ettei häntä ammuta heti avustetun katoamisen jälkeen? Tai miten saadaan hänet vakuuttuneeksi että loppuelämän laatu olisi siedettävä? Niin vastenmieliseltä kuin se kuulostaakin, ehkäpä maailmaan tarvitaan uskottava kansainvälinen turvallisuuspalvelu, joka suojelee ja piilottelee vihattuja, kuolemanuhan alla eläviä, nurkkaan ajettuja vallanpitäjiä, jotta heillä olisi mahdollisimman veretön ulospääsytie vallasta. Jopa Putin itse voisi osallistua sen suunnitteluun. Putinillakin olisi rahaa millä kadota, eli siinä mielessä Putin voisi ostaa tiensä ulos (sopivan kalliisti), ja rahat saataisiin ohjattua hyvään käyttöön (humanitääriseen työhön). Putin voisi kavaltaa rahat pois Venäjältä, jonka jälkeen suunnitellaan yhdessä Putinin ja sovittujen pankkien kanssa missä aikataulussa ja minne rahaa pumpataan Putinin eristetyiltä tileiltä. Sopimuksen länsimaiset osapuolet (henkilöt) asetettaisiin sitovaan oikeudelliseen vastuuseen sopimuksen noudattamisesta, eli jos Putinille kävisi huonosti tai jos raha ei liikahtaisi tileiltä sovittuihin paikkoihin niin vähintään häkki heilahtaisi suojelijoille ja rahat jäädytettäisiin 50-100 vuodeksi jokaisen ulottumattomiin, tai poltettaisiin, tai palautettaisiin Venäjälle.

Nyt en ymmärrä pointtia. Eihän Putin mitään ulospääsyä tarvitse? Länsijohtajat tarvisevat ulospääsytien. Poroshenko tarvitsee ulospääsytien. Kyllä Putinilla on vain yksi tie. Se on rajoista sisään.-
 
Varsin kannatettava ajatus. Sodat aina maksaa, rauhantekemiselläkin on hintansa. Kyllähän rahalla myös pääsee, se olis toisenlainen hinta kuitenkin kuin menetetyt ihmishenget.
ja tosiaan Putinilla on massia älyttömäsi.

Mikäs muuten tuossa kuvassa yllä oleva viehättävä pikkukylä on?

Kylän nimi on

The Village
 
Ulospääsytie on pelkkää länsimaista poliittista tyhjää retoriikkaa, joka koskettaa lähinnä länsimaita ja länsimaisilla säännöillä pelaavia.

Putin ja venäläiset pelaavat omilla säännöillään, jolloin myös tarpeet ovat luonnollisesti erilaiset. Tätä ei tyhmä tsuhna aina ymmärrä, vaikka syytä olisi.
 
Putinkin on vain ihminen, ja hänkin pelkää oman henkensä puolesta. Ehkäpä häntä voitaisiin auttaa katoamaan ja hän voisi elää päivänsä loppuun piilossa, tai liikkuvassa piilopaikassa. Tämän jälkeen Krimi palautetaan Ukrainalle ja Ukrainaa voidaan alkaa korjaamaan. Mutta miten saada vainoharhainen Putin vakuuttuneeksi ettei häntä ammuta heti avustetun katoamisen jälkeen? Tai miten saadaan hänet vakuuttuneeksi että loppuelämän laatu olisi siedettävä? Niin vastenmieliseltä kuin se kuulostaakin, ehkäpä maailmaan tarvitaan uskottava kansainvälinen turvallisuuspalvelu, joka suojelee ja piilottelee vihattuja, kuolemanuhan alla eläviä, nurkkaan ajettuja vallanpitäjiä, jotta heillä olisi mahdollisimman veretön ulospääsytie vallasta. Jopa Putin itse voisi osallistua sen suunnitteluun. Putinillakin olisi rahaa millä kadota, eli siinä mielessä Putin voisi ostaa tiensä ulos (sopivan kalliisti), ja rahat saataisiin ohjattua hyvään käyttöön (humanitääriseen työhön). Putin voisi kavaltaa rahat pois Venäjältä, jonka jälkeen suunnitellaan yhdessä Putinin ja sovittujen pankkien kanssa missä aikataulussa ja minne rahaa pumpataan Putinin eristetyiltä tileiltä. Sopimuksen länsimaiset osapuolet (henkilöt) asetettaisiin sitovaan oikeudelliseen vastuuseen sopimuksen noudattamisesta, eli jos Putinille kävisi huonosti tai jos raha ei liikahtaisi tileiltä sovittuihin paikkoihin niin vähintään häkki heilahtaisi suojelijoille ja rahat jäädytettäisiin 50-100 vuodeksi jokaisen ulottumattomiin, tai poltettaisiin, tai palautettaisiin Venäjälle.

Olen pohtinut tällaistakin järjestelyä. Mutta toisaalta se voisi toimia vain kannusteena korruptioon taipuvaisille vallanpitäjille entistä suurempaan riskinottoon ja vääryyksiin. Nythän on lähinnä pyritty luomaan pelotteita, kuten kansainvälinen rikostuomioistuin.
 
Putinkin on vain ihminen, ja hänkin pelkää oman henkensä puolesta. Ehkäpä häntä voitaisiin auttaa katoamaan ja hän voisi elää päivänsä loppuun piilossa, tai liikkuvassa piilopaikassa. Tämän jälkeen Krimi palautetaan Ukrainalle ja Ukrainaa voidaan alkaa korjaamaan. Mutta miten saada vainoharhainen Putin vakuuttuneeksi ettei häntä ammuta heti avustetun katoamisen jälkeen? Tai miten saadaan hänet vakuuttuneeksi että loppuelämän laatu olisi siedettävä? Niin vastenmieliseltä kuin se kuulostaakin, ehkäpä maailmaan tarvitaan uskottava kansainvälinen turvallisuuspalvelu, joka suojelee ja piilottelee vihattuja, kuolemanuhan alla eläviä, nurkkaan ajettuja vallanpitäjiä, jotta heillä olisi mahdollisimman veretön ulospääsytie vallasta. Jopa Putin itse voisi osallistua sen suunnitteluun. Putinillakin olisi rahaa millä kadota, eli siinä mielessä Putin voisi ostaa tiensä ulos (sopivan kalliisti), ja rahat saataisiin ohjattua hyvään käyttöön (humanitääriseen työhön). Putin voisi kavaltaa rahat pois Venäjältä, jonka jälkeen suunnitellaan yhdessä Putinin ja sovittujen pankkien kanssa missä aikataulussa ja minne rahaa pumpataan Putinin eristetyiltä tileiltä. Sopimuksen länsimaiset osapuolet (henkilöt) asetettaisiin sitovaan oikeudelliseen vastuuseen sopimuksen noudattamisesta, eli jos Putinille kävisi huonosti tai jos raha ei liikahtaisi tileiltä sovittuihin paikkoihin niin vähintään häkki heilahtaisi suojelijoille ja rahat jäädytettäisiin 50-100 vuodeksi jokaisen ulottumattomiin, tai poltettaisiin, tai palautettaisiin Venäjälle.

Miksi Putin haluaisi kadota?
Mies on vallannut juuri lisää maata ja pyörittää muuta maailmaa, itse hän katsoo olevansa valtansa huipulla.
Ai Ukrainan siviilien kärsimykset ja Venäjän romahtava talous? Narsisti, joka pitää itseään suurmiehenä on valmis maksamaan tuon hinnan.
 
Putinin voisi laittaa St. Helenan saarella ja haudata hänet sitten aikanaan (jos hän joskus kuolee) sinne Bonaparten viereen (Pariisin invalidikirkkoon Mistral-kauppojen kunniaksi). Kai siellä voisi viettää ihan hyvää elämää, liekö sitten että Alina Kabajevat ym. menettäisivät kiinnostuksensa kun ei enää olisi sitä kiihoittavaa valta-asemaa...mutta koira varmaan seuraisi isäntäänsä ja herra Putinhan on suuri eläinystävä.
 
Putinkin on vain ihminen, ja hänkin pelkää oman henkensä puolesta. Ehkäpä häntä voitaisiin auttaa katoamaan ja hän voisi elää päivänsä loppuun piilossa, tai liikkuvassa piilopaikassa. Tämän jälkeen Krimi palautetaan Ukrainalle ja Ukrainaa voidaan alkaa korjaamaan. Mutta miten saada vainoharhainen Putin vakuuttuneeksi ettei häntä ammuta heti avustetun katoamisen jälkeen? Tai miten saadaan hänet vakuuttuneeksi että loppuelämän laatu olisi siedettävä? Niin vastenmieliseltä kuin se kuulostaakin, ehkäpä maailmaan tarvitaan uskottava kansainvälinen turvallisuuspalvelu, joka suojelee ja piilottelee vihattuja, kuolemanuhan alla eläviä, nurkkaan ajettuja vallanpitäjiä, jotta heillä olisi mahdollisimman veretön ulospääsytie vallasta. Jopa Putin itse voisi osallistua sen suunnitteluun. Putinillakin olisi rahaa millä kadota, eli siinä mielessä Putin voisi ostaa tiensä ulos (sopivan kalliisti), ja rahat saataisiin ohjattua hyvään käyttöön (humanitääriseen työhön). Putin voisi kavaltaa rahat pois Venäjältä, jonka jälkeen suunnitellaan yhdessä Putinin ja sovittujen pankkien kanssa missä aikataulussa ja minne rahaa pumpataan Putinin eristetyiltä tileiltä. Sopimuksen länsimaiset osapuolet (henkilöt) asetettaisiin sitovaan oikeudelliseen vastuuseen sopimuksen noudattamisesta, eli jos Putinille kävisi huonosti tai jos raha ei liikahtaisi tileiltä sovittuihin paikkoihin niin vähintään häkki heilahtaisi suojelijoille ja rahat jäädytettäisiin 50-100 vuodeksi jokaisen ulottumattomiin, tai poltettaisiin, tai palautettaisiin Venäjälle.

Tällainen saattaisi olla sivistynyt vaihtoehto vallasta luopumisen jälkeen ja se saattaisi olla tietyissä tapauksissa toimivakin vaihtoehto mutta näen tällaisessa toiminnassa myös olennaisia riskejä eli se, että tietää ettei ole riskiä joutua minkään valtakunnan tuomioistuimeen valtakauden päätyttyä voi synnyttää sellaisen tilanteen, että joku diktaattori saattaa ottaa vieläkin suurempia riskejä, uhrata vieläkin enemmän mitä Putin on nyt tehnyt kun tiedossa on se, että jos uhkaa käydä köpelösti on aina mahdollista siirtyä "turvapaikkaan" suojaan oikeudelta ja tuomiolta - millaisen signaalin tämä tarjoaa ensinnäkin muille diktatoristisille johtajille tai sitten kansalaisille jotka haluavat tai vaativat oikeutta?

Toisaalta näin toimien saatettaisi välttää vieläkin suurempia murhenäytelmiä - sotia, mutta jostain syystä minulle on muotoutunut kuva siitä, että kovin moni diktaattori on valmis pysyttelemään vallassa hamaan loppuun saakka - valta turmelee ja tekee sokeaksi, joten kenties ei nähdä omaa heikkoutta ja kuolevaisuutta. Joskin se halu takertua asemaansa viimeiseen saakka voi osaltaan johtua siitä, että diktaattorilla ei ole kuin yksi tie kuljettavanaan sen jälkeen kun sen kohtalokkaan rajan on ylittänyt - se on pelin pelaaminen loppuun saakka. Jos olisi turvapaikka johon paeta, jossa olisi turvassa syytesuojalta, niin kenties valtaisilta murhenäytelmiltä säästyttäisi? Tai sitten ei, pessimistinen puoli minusta on sillä kannalla, että ei säästyttäisi ja olisi myös olemassa rikoksia joita ei haluttaisi antaa anteeksi... Olisihan se kaikella tapaa vääryys, että esim. kansanmurhan jälkeen johtaja (tai johtajat) pääsisivät turvaan oikeudelta ja tuomiolta mutta suoritusporras joutuisi vastuuseen teostaan.

Summausta - mahdollisista positiivisista puolista huolimatta olen taipuvainen nykyisen systeemin kannalle, on oltava olemassa mahdollisuus saattaa diktaattori (tai kuka tahansa) tuomiolle vastaamaan teoistaan.

vlad.
 
Diktaattorin on varmasti parasta tuntea edes etäisesti kuolevaisuutensa.

Entäs sellainen mahdollisuus, että lopettaa sotaseikkailut, vetää jätkät kotiin, pistää rajat vartiointiin, vapauttaa mielipidevangit, kohdistaa rahoitusta infraan ja ihmisten elämään, käynnistää aidon ja rehellisen vuoropuhelun erityisesti naapureiden kanssa ja kauniiksi lopuksi ilmoittaa vapaista presidentinvaaleista, joissa jokainen ehdokas saa äänensä tasaverroin kuuluviin. Vai onko luotu jo sellainen mörkö, että vallan ottaa joku ilman kyselyjä, jos antaa piiruakaan periksi?
 
Se kai vähän riippuu siitäkin että millaiset ne kotiolot ovat; onnistunut ja positiivinen vetäytyminen johtopaikalta on kaiketi mahdollista jos oikeasti on paljon kavereita ja laaja joukko tukee "eläkkeelle" siirtymistä.
Venäjästä emme ehkä ihan tarkkaan tiedä onnistuuko onnellisuuden majan löytyminen maan sisältä vai pitääkö häippästä ulos?
Jos liikennekultturia katsotaan niin onhan naapurissa aikamoinen kyynärpäätaktiikka tarpeen kuten muuallakin sen yhteiskunnan rattaissa. Voihan se olla että joillakin on kaunaa ja puukottajaa tarvitsee pelätä heti kun ei asiat ole enää rautaisessa otteessa......en tiedä?
Käsittääkseni yleensä kansan vihaama diktaattori saattaisi tarvita pakopaikan, mutta Putin kohdalla ehkä ei ole ihan sama tilanne. Voi olla että olemme aika teoreettisessa keskustelussa, mutta hyvä se on tällainenkin aihe.
 
Ylipäätänsä ensin pitäisi sattua Putinin Waterloo.
 
Diktaattorin on varmasti parasta tuntea edes etäisesti kuolevaisuutensa.

Entäs sellainen mahdollisuus, että lopettaa sotaseikkailut, vetää jätkät kotiin, pistää rajat vartiointiin, vapauttaa mielipidevangit, kohdistaa rahoitusta infraan ja ihmisten elämään, käynnistää aidon ja rehellisen vuoropuhelun erityisesti naapureiden kanssa ja kauniiksi lopuksi ilmoittaa vapaista presidentinvaaleista, joissa jokainen ehdokas saa äänensä tasaverroin kuuluviin. Vai onko luotu jo sellainen mörkö, että vallan ottaa joku ilman kyselyjä, jos antaa piiruakaan periksi?

Tuohan on sama kuin ehdottaisit arabiprinssille että sijoittaisi öljyrahaa yhteiskunnan ja infran rakentamiseen ja muuhun laaja-alaiseen hyvinvointiin ja elintasoon, eikä tappiolliseen Ferrari-huvipuistoon ja kolmanteenkymmenenteen erikoisvalmisteiseen urheiluautoon...

"Hey come on, ei me mitään norjalaisia olla!"
 
Entäs sellainen mahdollisuus, että lopettaa sotaseikkailut, vetää jätkät kotiin, pistää rajat vartiointiin, vapauttaa mielipidevangit, kohdistaa rahoitusta infraan ja ihmisten elämään, käynnistää aidon ja rehellisen vuoropuhelun erityisesti naapureiden kanssa ja kauniiksi lopuksi ilmoittaa vapaista presidentinvaaleista, joissa jokainen ehdokas saa äänensä tasaverroin kuuluviin.
Tuosta on aika lyhyt matka siihen, että Putin joutuu vastaamaan ikäviin kysymyksiin esim. oman ja koplansa varallisuuden kertymiseen liittyen. Litvinenko -casen tyyppisiä asioita voidaan päätyä tutkimaan ja repostelemaan julkisesti. Jos vaalit olisivat täysin vapaat, mistä helvetistä Putin & kopla saisivat riittävän varmuuden ettei tuleva ylimmän vallan käyttäjä aiheuta heille ongelmia?

Aidosti vapaat vaalit vaatisivat oikeastaan myös aidosti vapaan median. Epäilisin että Putinista olisi kaivettavissa sen verran kansassa suuttumusta aiheuttavia tosiasioita, että uudelleen valinta ei olisi mikään läpihuutojuttu.
 
Sinänsä mielenkiintoista pohdintaa, johon vastausta etsiessään saa mennä syvälle ihmismielen syövereihin.
Putinin tiedetään olevan yksi maailman rikkaimmista ihmisistä tällä hetkellä - sen puoleen hänelle olisi kaikki kuviteltavissa oleva mahdollista leppoisten eläkepäivien viettoon. Mikä siis estää? Sanoisin että tietoisuus tai (harha)kuvitelma siitä, että voisi olla maailman mahtavimman ja pelätyimmän valtion ja asemahdin nokkamies - valta, tai sen mahdollisuus siis tuntuisi olevan vaurautta ja elämästä nauttimista huomattavasti suurempi kiihoke - ainakin Putinille ja muille kaltaisilleen.
 
Back
Top