Unet

RPG83

Soome Majori
Niinhän se on, ettei kauneinkaan uni kestä heräämistä...

Uneksin viime yönä tästä foorumista, ja että olin saanut parikymmentä tykkäystä ja viisikymmentä vastausta tuonne yläpalkin "Alerts" -kohtaan. Herätessä otti päähän, kun kumpiakin oli vain yksi.

:solthum: <--- Hammaskeiju taisi käydä tämän tyypin luona.
 
Ei ole kauaakaan, kun näin unta joutuneeni uudelleen varusmiespalvelukseen. Sen verran sai tähänastisesta koulutuksesta etua, että pääsi / joutui suoraan ryhmänjohtajaksi. Olin juuri pedannut oman punkkani, kun alkoi puskea alokkaita varusvarastosäkkien kanssa tupaan. Ihan kivoja poikia ja tyttöjä tuntui olevan jengi, ja aivan pihalla kuin alokkaat konsanaan. Taitaa olla yhden käden sormilla (muistetut) inttiunet tähän asti, mutta tämä ainakin oli ihan viihdyttävä.

Hauskaa sinällään, en ole koskaan ollut ryhmänjohtaja* enkä myöskään punkannut samassa tuvassa ryhmän kanssa. Unessa tuntui ihan luontevalta.

* "Osaston" vanhin kyllä, mutta en varsinaisesti tuossa asetelmassa.
 
Kolmessa unessa on ollut toistuva teema vaikka maisemat ovat vaihtuneet.

Makaan maassa kookoo edessä. Jossain sadan metrin päässä lappaa vihollista metsästä ja minä ammun. Yksikään luoti ei osu, ei vaikka kuinka ampuu. Kädet vapisten ladataan uutta vyötä, uudet sarjat mutta valojuovat menee vain ohi.
 
Viimeöinen seikkailu alkoi metroasemalta, jossa oli intistä tuttu varsin epämiellyttävä persoona. Päästyäni asemalta maankamaralle siirryin lentämään MIG-21BIS:llä Gibraltarin yli. Lopuksi minut alennettiin lentäjästä polkupyörämekaanikoksi, kun päädyin opettamaan vietnamilaiselle neidolle polkupyörän korjaamista, mutta olinpahan sentään kouluttaja :)
 
Viimeksi muokattu:
Ei ole tullut enää vuosiin nähtyä armeijateemaisia unia. Joskus kun olin palveluksessa, tuli revittyä kaikki verhot kämpästä alas. Olin kuulemma hokenut: "Missä minun ase on!?" :D

Muuten kyllä unet on ihan parasta viihdettä, joskus on sellaista settiä että huhhuh...
 
itsekin näin unta, että olin toista kertaa varusmiespalveluksessa. Tiesin unessakin, että kutsuntapaperit olivat tulleet vahingossa uudestaan, mutta pidin omana tietonani, jotta pääsisin uudestaan. Olin taisteluvaunuharjoituksissa ja kaikkea kunnes lopulta päätin käydä komppanian päällikön toimistossa näyttämässä sotilaspassia. Sitten heräsin. En koskaan tiedä, olisiko kapteeni päästänyt kotiin, vai epäillyt väärennöksestä.

Onkohan kukaan koskaan välttänyt inttiä väärentämällä sotilaspassin ja väittämällä, että on jo käynyt intin? Ei tietenkään enää onnistu, mutta esim. joskus 1920-luvulla?
 
Viimeöisessä unessa olin jonkin sortin marssilla. Ryhmäni heitettiin autolla hiekkatien varteen, josta lähdimme marssimaan metsään. Selkeästi oli kesäinen ja varsin lämmin päivä, päälläni oli m05 ja jotain lehtiöitä, ei asetta tai muuta tst-varustusta. Lopussa tuli kiivetä köysiä pitkin jyrkkä kallioseinä, korkeutta sillä oli varmaan 30 metriä. Ylhäällä avautui näkymä Kouvolan kaupunkiin. Ajattelin ääneen "Millainen on kouvolalaisten henkinen sielunmaisema?", josta ei ryhmää johtanut kapiainen pitänyt ollenkaan. Uni loppui siihen. Viime aikoina olen nähnyt varsin paljon unia, johtunee varmaan siitä että aloin ottamaan iltaisin sinkkiä pari viikkoa sitten.
 
Unet käsittelevät pääosin panemista ja sotimista. Ihan jees unia pääosin.

Ota päivänokoset, josko tuohon saisit vaihtelua. :rolleyes:

Minä näin unta, että olin ihan persaukinen. Pahinta lienee se, että myös herätessä tuo todellisuus sai jatkoa. Eli persaukisuus rynnii uniinkin. Hienoa. Noh, ei ole eka kerta tässä elämässä, jos kohta ei varmaan edes viimeinenkään.
 
Juu minullahan yhdistyy nuo sota ja paneminen yhdeksi uneksi, niihin liittyy vielä perseaukisuus kun poikaporukalla ollaan korsussa, on niin kuuma että on heitettävä vaatteet pois ja tehtävä täitarkastuksia, margariiniakin on varastettu komppanian ruokakomerosta. Ei siitä enää unet parane.

Vaimolle ei parane kertoa... Tiedä sitten oliko tämäkään foorumi oikea paikka :eek:
 
Venäjä sijoittaa 3000 tiedustelu-upseeria Alakurttiin 50 kilometrin päähän Suomen rajasta. Perustettava yksikkö kuuluu Venäjän pohjoisen laivaston alaisuuteen. -painajaisia...
 
Pelottava suunta suurvallasta, jota Vladimir Putin hallitsee yksinvaltiaan ottein.

Laki ei ole enää sama kaikille Venäjän kansalaisille. Uusi kylmä sota. Konfliktit jatkuu edelleen Putinin suojelevan katseen alla, eikä vaarassa ole vain Ukraina.
 
Yleensähän unet käsittelevät sikinsokin sitä mitä pääkopan sisällä sattuu olemaan. Kerran kyllä näin unta, että olin roomalainen sadanpäämies....olisiko pitänyt jättää historian opukset sinä päivänä vähemmälle. Viime yönä näin unta, että olin taas yksissä ex-eukon kanssa...mutta voiko painajaisia lukea mukaan tähän? :D
 
Viime yönä ajelin ruotsinlaivan kokoista syöksyvenettä flybridgeltä. Muistumia mm. - on mennyt pirusti maalia naamiomaalaukseen - mahtuukohan tää tuohon kirkkojen väliin... Jossain kaukana keulassa nakutti yksinäinen maximi. Ei ollut mitenkään tiukka tunnelma, ilmeisesti rauhan ajan harjoitus. Loppuyön unet eivät sovellu foorumin pienimmille.
 
Tuohon Secondin uneen pakko sanoa että nyt hieman huolestuttaa kun Second heitti äskettäin tykkäyksen johonkin minun viestiin. Onneksi on lyhyt tukka (pienempi täivaara) ja muutenkin taidan jättää korsut väliin, varsinkin nyt. :)
Itsellä on muutaman kerran ollut pirun todentuntuinen painajainen. Olen sisällä tankissa ja näen Sotkan (mallia pitkäputki eli 85 mm tykillä). Yritän kääntää omaa sorvia sinnepäin mutta Iivana ehtii ensin hollille ja näen välähdyksen, sitten losahtaa. Koetan repiä tornin luukkua auki mutta eipä tuo aukea. Tuossa vaiheessa sitten onkin herätys ja yleensä pirunmoisesta hiestä.
En ole taikauskoinen mutta jätin hakematta Parolaan ihan varmuuden vuoksi, toisaalta nuo T 34-85 vaunut ovat nykyään onneksi aika harvinaisia rintamakäytössä. ;-)

Yleensä tulee kyllä hyvin harvoin nähtyjä mitään unia enkä niihin sen kummemmin usko. Nähtyä, kuultua ja luettuahan ne aivot siinä yöllä käpistelevät.
 
Ajattelin ääneen "Millainen on kouvolalaisten henkinen sielunmaisema?"

Harmaa.
1430702053.jpg


Joskus olen ollut keskellä melkoista zombilaumaa. Ei ollut painajainen, koska olin panssarivaunussa ampujana ja kuulat riitti. :uzi:
 
Back
Top