USA:n presidentti ja pressanvaalit

Stubb hölisee siihen suuntaan kuten Tehtaankadulla toivotaan. Näkemiin Yhdysvallat, tervetuloa Kiina ja Venäjäkin?

"Entinen kokoomusjohtaja luottaa enemmän Kiinan presidentti Xi Jingpingin
puheisiin kuin Donald Trumpin lupauksiin. Näkemiin Yhdysvallat, tervetuloa Kiina"

Kylläpä on vieteriukko.



Tuomioja ja Stubb voisivat lähteä vaikka Siperian junalla kohti Kiinaa, sellaiselle pidemmälle matkalle.

Minä vielä pidin Stubbia fiksuna miehenä, 10 vuotta sitten.
Väärää hevosta veikanneilla ammattipoliitikoilla on nyt kova kiire kääntää takin väri uusien suhdanteiden muotisuuntausten mukaiseksi ja pestä kätensä aikaisemmista tendensseistään, etteivät ne muodostu rasitteiksi. Onhan kysymys heidän henkilökohtaisesta elinkeinostaan eli politiikan tekemisestä ja kelkasta ei saa pudota. Jenkkimielisyys ja nato-intoilu ovat jo hyvinkin pian aike pássee kun uudet tuulet alkavat puhaltamaan. Onneksi sentään kansan poliittinen muisti on lyhyt!

Sitäpaitsi Kiinalla on ollut Suomelle tärkeä taloudellinen merkitys ja näitä suhteita kannattaa vaalia jatkossakin. Jostain kun tarvitsee Suomenkin järjestelmään saada syötetyksi sitä taloudellisella lisäarvolla tuotettua rahaa, millä hyvinvointivaltio kustannetaan. Pelkkä kotimainen paitapesula ja kakskymppisen siirtäminen kaveriringissä taskusta toiseen ei riitä taloudellisen hyvinvoinnin luomiseen. Jostain se kakskymppinenkin täytyy ensin tuoda taskusta toiseen siirrettäväksi.
 

hansai

Ylipäällikkö
Trumpille vaaditaan lähtöpasseja Twitteristä - "emme tarvitse häiriintynyttä tviittaajaa"

Noin 20 ihmistä on kokoontunut Twitterin päämajan edustalle vaatimaan Yhdysvaltain uudelle presidentille lähtöpasseja palvelusta.

Mielenosoittajat ovat tuoneet paikalle projektorin, jolla Twitterin päämajan seinään on heijastettu viesti, jossa kysytään saisiko Hitler bannit palveluun. Samalla mielenosoittajat vaativat Trumpin @realDonaldTrump-käyttäjätilin hyllyttämistä.

”Noudattakaa sääntöjänne ja hyllyttäkää Donald Trump. Tarvitsemme johtajan, emme häiriintynyttä tviittaajaa”, mielenosoittajat huutavat.

Twitterin edustaja kieltäytyi kommentoimasta mielenosoittajia tai näiden vaatimuksia Business Insiderin toimittajalle.

Twitter on aiemmin todennut, että se on valmis hyllyttämään Trumpin käyttäjätilin, mikäli tämä rikkoo palvelun vihapuhetta koskevia sääntöjä. Toistaiseksi Trump on kuitenkin tviitannut sääntöjen puitteissa ja saanut pitää käyttäjätilinsä.

Twitter on Trumpille lähes ykköstyökalu. Presidentti halusi pitää "vanhan” käyttäjätilinsä myös siirryttyään Valkoseen taloon.
http://www.tekniikkatalous.fi/maail...e-tarvitse-hairiintynytta-tviittaajaa-6619394
 

Bushmaster

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
 
Perhearvojen Mekka sukeltaa henkisesti kohti Aasiaa ja etelää kiihtyvällä volyymilla. Jos perheenpään asema perustuu väkivallan uhkaan, niin se on kyllä voivoi.
Asiaa koskevat uutisotsikot ovat olleet hiukan liioitellun raflaavia. YLE:n uutinen toteaa asiasta seuraavaa:
Parlamentin alahuone duuma on hyväksynyt perjantaina lakimuutoksen, joka lieventää rangaistusta perheväkivallasta.

Vastedes perheenjäsenen kurittamisesta rangaistaan hallinnollisena rikkeenä, jos väkivallasta on jäänyt kiinni ensi kertaa.

Rikkeestä voi saada sakkoa, enintään 15 päivän vankeusrangaistuksen tai 60–120 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Muutos koskee sellaista kurittamista, joka ei aiheuta suurta vahinkoa terveydelle. Perheenjäsenen pahoinpitely säilyy rikoslaissa.
Onko nykysuomalainen tapa, jossa jo yksi kärjistynyt perheriita voi johtaa välittömään lasten huostaanottoon pariksi vuodeksi, lapsen edun kannalta optimaalinen? Mielestäni tällaisissa kysymyksissä on ihan hyvä välttää äkkijyrkkiä linjauksia. Toki vanhempien väkivalta voi aiheuttaa lapselle ongelmia, mutta pitkä huostaanotto tekee niin jotakuinkin varmasti. Jo lähtökohtaisesti toivottomat vanhemmat, joilla ei yksinkertaisesti ole kykyä huolehtia lapsistaan asiallisesti, ovat toki asia erikseen.
 
Viimeksi muokattu:
McCain pistää Trumpille suitsia

Jan 27 2017

STATEMENT BY SASC CHAIRMAN JOHN McCAIN ON PRESIDENT TRUMP’S PHONE CALL WITH VLADIMIR PUTIN


Washington, D.C. – U.S. Senator John McCain (R-AZ), Chairman of the Senate Armed Services Committee, released the following statement today on President Donald Trump’s phone call with Vladimir Putin tomorrow:

“President Donald Trump’s call with Vladimir Putin is scheduled to take place amid widespread speculation that the White House is considering lifting sanctions against Russia. For the sake of America’s national security and that of our allies, I hope President Trump will put an end to this speculation and reject such a reckless course. If he does not, I will work with my colleagues to codify sanctions against Russia into law.

“In just the last three years under Vladimir Putin, Russia has invaded Ukraine, annexed Crimea, threatened NATO allies, and intervened militarily in Syria, leaving a trail of death, destruction, and broken promises in his wake.

“Russia’s war on Ukraine has killed over 10,000 Ukrainian soldiers and civilians. Russia supplied the weapons that shot down a commercial aircraft over Ukraine and killed 298 innocent people.

“Russia has conducted a massive military buildup along NATO’s eastern flank, conducted large-scale military exercises, violated the borders, airspace, and territorial waters of its neighbors, and intensified its propaganda efforts to undermine the governments of our allies.

“Russia has propped up the murderous Assad regime as it has waged war on the Syrian people and killed more than 400,000 civilians. Russia’s military has targeted Syrian hospitals and first responders with precision weapons. Instead of targeting ISIL, Russia has focused its operations against the moderate Syrian opposition, which has only empowered extremist forces in the country.

“And in the most flagrant demonstration of Putin’s disdain and disrespect for our nation, Russia deliberately interfered in our recent election with cyberattacks and a disinformation campaign designed to weaken America and discredit Western values.

“Each of our last three presidents had high hopes for building a partnership with the Russian government. Each attempt failed, not for lack of good faith and effort on the U.S. side, but because Putin wants to be our enemy. He needs us as his enemy. He will never be our partner, including in fighting ISIL. He believes that strengthening Russia means weakening America. President Trump should remember this when he speaks to Vladimir Putin. He should remember that the man on the other end of the line is a murderer and a thug who seeks to undermine American national security interests at every turn. For our commander-in-chief to think otherwise would be naïve and dangerous.”

http://www.mccain.senate.gov/public/index.cfm/press-releases?ID=C9F10A81-5E01-4937-9395-64533976169F
 

YliKoo

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Onko nykysuomalainen tapa, jossa jo yksi kärjistynyt perheriita voi johtaa välittömään lasten huostaanottoon pariksi vuodeksi, lapsen edun kannalta optimaalinen?
Mistä päättelet että näin on? Lehtijuttuja ei ole syytä uskoa eikä välttämättä asianosaisten kertomuksiakaan.
 
Mistä päättelet että näin on? Lehtijuttuja ei ole syytä uskoa eikä välttämättä asianosaisten kertomuksiakaan.
Siihen voisi varmaan antaa jotain lisäperusteita, että miksei lehtijuttuja olisi syytä uskoa? Meinaatko, että uutisoinnissa tahallaan vääristellään tapahtumien kulkua huostaanotettujen lasten vanhempien hyväksi?

Suomessa on uutisoitu esimerkiksi tapauksesta, jossa 15-vuotias eli jo vähitellen aikuisikää lähestyvä lapsi oltiin otettu huostaan niin lapsen itsensä kuin hänen vanhempiensakin tahdon vastaisesti. Tyttö karkasi huostaanottopaikastaan ja päätyi lopulta hakemaan turvapaikkaa kirkosta. Tyttö ilmeisesti pääsi takaisin kotiinsa todennäköisesti siksi, että sosiaaliviranomaiset joutuivat perääntymään asian saaman julkisuuden vuoksi.

Ei tämä ole lainkaan ainoa samantapainen uutinen, mitä vuosien varrella on osunut silmiin. Näiden vuoksi luottamus sosiaaliviranomaisten harkintakykyyn (ajatellaanko oikeasti lapsen kokonaisetua vai jotain omaa ideologista agendaa) on sen verran heikoilla, etten ihmettelisi vaikka tämä taannoin uutisoitu juttu 7-vuotiaan tytön huostaanotosta kahdeksi vuodeksi olisi taas yksi esimerkki yliherkästi tehdystä huostaanotosta. Tuon jutun voisi ymmärtää vain jos siinä olisi taustalla jotain muutakin, toistuvaa lapseen kohdistunutta väkivaltaa. Uutisessa kuitenkaan ei mainita tällaisesta yhtään mitään, vaikka asian luulisi olevan tiedossa (oikeuspöytäkirjoihinhan juttu pohjautunee) ja yleensä tämäntapaiset muut taustalla piilevät seikat kyllä on tavattu mainita uutisoinnissa.
 

YliKoo

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Siihen voisi varmaan antaa jotain lisäperusteita, että miksei lehtijuttuja olisi syytä uskoa? Meinaatko, että uutisoinnissa tahallaan vääristellään tapahtumien kulkua huostaanotettujen lasten vanhempien hyväksi?
Lehtimiehet varmasti kirjoittavat sitä mitä heille kerrotaan mutta mitään mahdollisuutta asioiden taustojen tarkistamiseen heillä ei ole. Myöskään viranomaisella ei ole mitään keinoa oikaista uutisia koska vaitiolovelvollisuus. Kun lapsi viedään, on perheeltä aika inhimillistä käytöstä kertoa kaunisteltua totuutta ja ehkä jättää jotakin olennaista myös kertomatta. Helpompi syyttää sossuja ja tehdä itsestä uhri.

En tunne tapausta johon viittaat mutta näin aikanaan tuon videon. Isän käytös ei muistaakseni tukenut ajatusta siitä, että lapsen etu olisi ensimmäisenä.

Näiden vuoksi luottamus sosiaaliviranomaisten harkintakykyyn (ajatellaanko oikeasti lapsen kokonaisetua vai jotain omaa ideologista agendaa)
On tietenkin mahdollista että jollakin työntekijällä on oma ideologinen agenda, mutta lastensuojelutyö on sen verran raadollista että huostaanottoja kukaan ei huvikseen tee. Joku muu vaihtoehto on aina pienemmän riesan tie. Kun huostaanotettuja lapsia on aikuisina haastateltu, on keskimääräinen kertomus noudatellut varsin usein samaa kaavaa, huostaanotto tapahtui liian myöhään.

OT off.
 

aj77

Ylipäällikkö
Joutuiko Teemu Selänne Broljesten pilkka-videon uhriksi poliittisista syistä? Jos olisi ollut kuten muutkin eli Hillaryn takana, olisiko Broljekset tehneet hänestä tuon videon?
Minä käsitin asian juuri näin. Se oli ison kaavan esimerkki siitä mitä tapahtui vuonna 2015 syksyllä. Silloin tuhannet tavalliset metallimies Koskiset ihmetteli menoa ja koitti kerran osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kertomalla mielipiteensä valtiosta jonka rajat romahtivat. Kaikki huudettiin marginaaliin leimakirvein ja lätkäistiin vielä Breikvik kortti perään.

Selänne on tämän ilmiön huipentuma.
 

Soldierblue

Kenraali
Lahjoittaja
Thanks, Trump.

Sehän koko keskustelu olisi kuihtunut päivässä jos eräs blonditalon twiittaaja ei olisi ollut niin liekeissä typeristä ja epäolennaisista väkimäärävertailuista
No eikai se ollut Trumpin vikaa jos media laittaa Opaman kuva missä on "most of the people there" ja sitten vertaa sitä Trumpiin kuvaan "when the people are already gone or lefting." ;)

Edit: Kivaa että sä olet löytänyt takaisin tänne! :)
 
Viimeksi muokattu:
Kampanjatarinaa, vilkaisun arvoinen. Cambridge Analytica kannattaa laittaa korvan taa.
http://motherboard.vice.com/read/big-data-cambridge-analytica-brexit-trump
Jep, tuohon kiinnitin huomiota kun oli edustajansa jossain Foxin haastattelussa vaalien jälkeisinä päivinä. Väitti että vaikuttivat ratkaisevasti pienehkön telkkumainonnan onnistumiseen kun se kohdistui niin hyvin missä milloinkin. Käsitin myös saittinsa perusteella etteivät vaan kysele vaan myös yrittävät profiloida vastaajaa. (Nettisivullaan hyökkää heti psykkatesti. OCEAN-mallinen, Minnesota Multiphasicista ja parista muusta kehitetty.) Jaa mutta pitääkin lukea tuo laittamasi artikkeli ennenkuin vastailee :D
 
No eikai se ollut Trumpin vikaa jos media laittaa Opaman kuva missä on "most of the people there" ja sitten vertaa sitä Trumpiin kuvaan "when the people are already gone or lefting." ;)

Edit: Kivaa että sä olet löytänyt takaisin tänne! :)
Alkupaukkuna taisi kyllä olla Trumpin omat twiittaukset "ennätysyleisöstä". (Ihan turhaan lähti tuosta puhumaan. Ei kukaan ole ihmetellyt että ensimmäinen musta pressa keräsi 2009 poikkeuksellisen yleisön kaupungissa missä asuu todella paljon mustia.) Kyllä saa ja pitää valkoisesta valheesta ottaa kiinni. Median hommaahan tuo. Mutta ollaan eri mieltä, mikäs siinä.

Ja kiitos kiitos! Muilla foorumeilla palloillut välillä...
 

aj77

Ylipäällikkö
Alkupaukkuna taisi kyllä olla Trumpin omat twiittaukset "ennätysyleisöstä". (Ihan turhaan lähti tuosta puhumaan. Ei kukaan ole ihmetellyt että ensimmäinen musta pressa keräsi 2009 poikkeuksellisen yleisön kaupungissa missä asuu todella paljon mustia.) Kyllä saa ja pitää valkoisesta valheesta ottaa kiinni. Median hommaahan tuo. Mutta ollaan eri mieltä, mikäs siinä.

Ja kiitos kiitos! Muilla foorumeilla palloillut välillä...
Juu ja pitää huomioida, että Republikaanit tulivat myös Obaman virkaanastujaisiin.Ei ollut mielensosoituksellista poisjääntiä koska he kunnioittivat järjestelmää.
Tämän jälkeen tapasivat ravintolassa johon ei odotettu oikein ketään. Tulikin kaikki. Paikat loppui.. Miettimään lakkaako puolue olemasta vai mitä tehdään.
Ei lakannut olemasta mutta epäonnistuivat silti. Tuli Trump.

No ainakin Trumpin valaa seurasi netin ja tv:n kautta todella iso maailmanlaajuinen yleisö.-
 
Top