USMC taas talvikoulutuksessa Suomessa

Samses

Ylipäällikkö
Maavoimat tiedottaa tänään:

Maavoimat kouluttaa Yhdysvaltain merijalkaväen ja Alaskan talvikoulutuskeskuksen sotilaita Jääkäriprikaatissa
Jääkäriprikaati järjestää talvisodankäynnin peruskurssin viikoilla 2-3 Sodankylässä. Kurssille osallistuu puolustusvoimien henkilöstön lisäksi viisi Yhdysvaltain merijalkaväen (US Marine Corps, USMC) ja kolme Alaskan talvikoulutuskeskuksen (Northern Warfare Ttraining Center, NWTC) sotilasta.
Kurssi jakaantuu kahteen vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe koostuu teoriaopetuksesta ja talvisodankäynnin perusteiden sekä toimintakyvyn säilyttämiseen liittyvien selviytymistaitojen kouluttamisesta. Toisessa vaiheessa testataan ensimmäisen vaiheen aiheiden osaamista sovelletussa harjoituksessa.
Kurssi on jatkoa maavoimien toimeenpanemalle kahdenväliselle koulutusyhteistyölle Yhdysvaltain Merijalkaväen kanssa. Kouluttajavaihto toteutetaan molemminpuolisena mahdollisuutena lähettää kouluttajia oppilaiksi toisen maan kansallisille kursseille ja maavoimien kouluttajat tuovat osaamisen USMC:n kursseilta mukanaan kansalliseen koulutukseen. Maavoimien tavoitteena kahdenvälisessä yhteistyössä on edistää kansallisen puolustuksen suorituskykyjen kehittämistä.

***

Oma kommentti:

No tämä onkin paljon ymmärrettävämpää, kuin se edellisen jenkkisatsin koulutus jossa oltiin ensin viikko tms. Sodankylässä talvikoulutuksessa, ja sitten viikko tms. Santiksessa vyöryttämässä sitä vanhaa lentokonetehdasta. Meinaan, talvikoulutuksessa Suomella varmaan on paljonkin annettavaa kahdenvälisessä koulutusvaihdossa, mutta jotenkin tuntui jo silloin viime kerralla että eiköhän merijalkaväellä rakennuksen vyörytys ole auttavasti hallussa ennestäänkin.
 
Jatketaan tuossa toisessa ketjussa.
 
Back
Top