Uudet sotilaskunnon testit?

[Tvälups]

Ketjusta Afganistanissa vammautunut sotilas palkittiin - joutuu taistelemaan hoidostaan

Aloitetaan aiheesta oma keskustelunsa.

Niiden kriha-kuntotestien sisältö on tietääkseni sama, mitkä pv:n kantahenkilökunta (vuosittain?) suorittaa. Nehän täytyy olla sellaiset, että jokainen paskamahakin saa edes sen pari pistettä omassa ikäluokassaan. Sen takia niissä ei varmaan leukojakaan enää vedetä.

Menee jo ohi aiheen..mutta menköön hetken..

Niin, olet oikeassa että kuntotestien minimituloset..siis ne joilla pääsee läpi ja joilla pääsee mm. KRIHA-palvelukseen ovat lähinnä naurettavat. Kuten sanoin; mielestäni niistä testeistä kertoo kaiken oleellisen se, että katkenneella akillesjänteellä pystyin saamaan testeistä nuorimpien sotilaiden rajojen mukaisesti kuntoindeksin 5.9, joka oli siis silloisen taulukon maksimitulos..tai siis 5.0 oli maksimi, mutta kun ylitti maksimitulokset niin saattoi siis saada 5.9
Minusta se kertoo kaiken oleellisen niistä testeistä..
Leuanveto jätettiin tosiaan nykytesteistä pois..ja olen vakaasti sitä mieltä, että se jäi siksi pois että tulokset paranisivat tuolla nätillä kikalla jättää ikävästi tilastoja laskeva testi pois. Henkilökunnan testissähän ei leuanvetoa ollut aiemminkaan.

On lähes häpeällistä, että ammattisotilaita testataan testillä, joka ei ole missään suhteessa sotilaan ammatin fyysisten vaatimusten kanssa. Testit pitäisi laittaa vielä kerran kokonaan uusiksi ja mitoittaa sellaisiksi, ettei niistä kaikenmaailman invalidit (Kuten minä tuolloin) yksinkertaisesti voi edes päästä läpi..saati saada maksimitulosta!

Voisitko kertoa mielestäsi miten sotilaan kuntoa eli millä testeillä pitäisi testata, vaikka uudessa ketjussa jos et tässä?

Oman ketjunsa arvoinen aihe!

1. Ampumataito. Pitääkö perustella?
2. Reagointikyky henkilön nähdessä verta, paskaa ja suolenkappaleita.
3. Uimataito.
4. Kestävyys ja toimintakyky väsyneenä sekä raskaasti kuormattuna.

Tässä neljä testattavaa asiaa kun nyt puhutaan ammattisotilaista.

Tvälups niitä tuossa listailikin..mutta joo, oman ketjunsa arvoinen asia varmasti.. Avatkaa joku tällä aiheelle oma ketju niin eiköhän siitä juttu lähde..

 

[Tvälups]

Koska Kapiainen aloitti uuden keskustelun http://maanpuolustus.net/showthread.php?tid=1149&pid=37808#pid37808 painottuen sotilaan fyysisiin ominaisuuksiin, niin keskitytään tässä keskustelussa niihin muihin ominaisuuksiin ja niiden testaamisiin.

Itse pidän järkyttävänä kuinka sotilas- ja turvallisuusaloille on hakeutunut henkilöitä jotka eivät kestä nähdä verta.
Toimintatarmo ja -kyky katoaa sen koommin kun verta tirahtaa näkösälle...

Mutta kuinka testata paineensietokykyä tältä osin?

Millainen koulutuspaketti on tehtävä, että testi on tasapuolinen ja toistettavissa usealle testattavalle?


Samaan sarjaan kuuluu myöskin pimeätoimintakyky, koska valitettavasti myös pimeäkammoisia joukostamme löytyy.
Tämä on varmasti helpommin testattavissa (esim. pimeähuonekoe, jota kuvataan ip-/lämpökameroilla).

Muitakin fobioita, kuten ahtaan- ja korkeanpaikankammot, on syytä testauttaa sotilasalalle pyrkiviltä ja jo siellä virassa olevilta!

 

[baikal]

Koska Kapiainen aloitti uuden keskustelun http://maanpuolustus.net/showthread.php?tid=1149&pid=37808#pid37808 painottuen sotilaan fyysisiin ominaisuuksiin, niin keskitytään tässä keskustelussa niihin muihin ominaisuuksiin ja niiden testaamisiin.

Itse pidän järkyttävänä kuinka sotilas- ja turvallisuusaloille on hakeutunut henkilöitä jotka eivät kestä nähdä verta.
Toimintatarmo ja -kyky katoaa sen koommin kun verta tirahtaa näkösälle...

Mutta kuinka testata paineensietokykyä tältä osin?

Millainen koulutuspaketti on tehtävä, että testi on tasapuolinen ja toistettavissa usealle testattavalle?


Samaan sarjaan kuuluu myöskin pimeätoimintakyky, koska valitettavasti myös pimeäkammoisia joukostamme löytyy.
Tämä on varmasti helpommin testattavissa (esim. pimeähuonekoe, jota kuvataan ip-/lämpökameroilla).

Muitakin fobioita, kuten ahtaan- ja korkeanpaikankammot, on syytä testauttaa sotilasalalle pyrkiviltä ja jo siellä virassa olevilta!

Nyrkkeilyhanskat käteen ja kypärät päähän ja suht samantasoinen karju vastaan kehään. Ja seuraavassa vaiheessa kova karju vastassa, joka taatusti nappaa senkan nenästä, ei pahasti, mutta sopivasti. Valitettavasti oikotietä onneen ei ole tässäkään. Voimme vapaasti jeesustella muiden armeijoiden "pahoja juttuja", mutta jostain syystä niitä tehdään. No, ehkä nämä ovat enemmän ammattisotilaiden juttuja.

Jos minun pitäisi tosissaan saada selville missä menee nuorukaisen raja kestää rumia juttuja, nyrkkeily ja pikkuinen selkään saaminen on sellainen temppu. Enkä tarkoita mitään sadistista pieksämiskarkeloa vaan asiallisesti johdettua ja valvottua "ottelua". Asetelma 1: mahdollisimman tasainen pari....asetelma 2: tekijämies vastaan nuorukainen ja ohjelmassa on hallittu selkään antaminen. Ja tämä ei tarkoita mitään pieksämistä vaan lähinnä pari kolme ravakkaa tälliä.

 

[commando]

Melkein voisi ehdottaa että pistetään poijat leikkaamaan muslimiteurastamolla elävän vuohen kaula niin selviää edes jotain. Itselle tuli järkytyksenä se miten ihmiset, joita pidin ns. kovina sotilaina koska kouluttivat mustiinpukeutuvia kavereita joilla on jopa optiikkaa veronmaksajien rahoilla eivät olleet koskaan tappaneet mitään, olleet vaaratilanteessa ja kun olisi pitänyt sitten pelkkä eläin lopettaa niin tämä oli jo kova paikka ja melkein itku pääsi minkä näki ilmeestä. Ja itseasiassa joiltakin pääsikin tosin eivät olleet kuin parikymppisiä juuri varusmiespalveluksesta päässeitä. Kuitenkin jokaisella oli ase ja olisi pitänyt luottaa heidän suojaukseensa esim. silloin kun valtio ei sallinut rynkyn kantamista käden ulottuvilla mutta ei ollut aseistanut pistoolillakaan. Miten voi luottaa että kaveri pystyy ampumaan ihmisen paniikissa ja yllättävässä tilanteessa tarvittaessa jos edes eläintä ei pysty täysin stressittömässä tilanteessa?

Mielelläni haluaisin sellaisia ihmisiä vierelleni extraepätavallisissa olosuhteissa, jotka pystyvät suoriutumaan loppuun asti vaikka kuset ja paskat olisivat housuissa. En ole varma mutta uskon että metsästys kertoo jo osan tästä asiasta. Perustelen kantani sillä, että useat paljon ihmisiä tappaneet ovat luopuneet siviilissä sittemmin metsästyksestä, koska ihmisen metsästys oli vain paljon haastavampaa (1) tai sittemmin ovat jatkaneet koska se antoi korviketta(2). Sinällään tämä on mielenkiintoinen aihe, että tästä jutellaan aivan liian vähän. Tappaminen on kuitenkin sodassa normaalia ja valtio velvoittaa sitä tekemään sotatilanteessa. Rauhan aikana leimautuu siitä keskustelusta ja jokainen lausehan pitää silloin aloittaa aina "toivottavasti emme koskaan joudu...". Afganistan-sarjan katsominen oli kamalaa kun sitä selittelyä motiiveista päästä sinne riitti kaunisteluineen ja kehitysavun ja demokratian viemisineen vaikka todellisuus on se että pojat janoavat tulikastetta. Osa sai ehkä mitä halusi ja oli sitä mieltä myös kokemuksen jälkeenkin. Osa taas ei.

1) Ernest Hemingway: “There is no hunting like the hunting of man, and those who have hunted armed men long enough and liked it, never care for anything else thereafter.”
2) "Askins once remarked that he thought he was a psychopathic killer, and that he hunted animals so avidly because he wasn't allowed to hunt men anymore.", http://en.wikipedia.org/wiki/Charles_Askins & Hitting the Bull's-Eye, Fitchburg, Mass., Iver Johnson's Arms & Cycle Works, c1939.

 

[noska]

Tuota verennäkemisen testiä voisi kysäistä ihan lääkiksestä. Jokaiselle siellä opiskelevallehan moinen tehdään. Yllättävän suuri prosentti (siihen nähden että sinne on vaikea päästä ja tosissaan haluttava alalle) ei sitä läpäise.
Stressitestejä tehdään monella eri alalla nykyään. Niitä suorittamaan on perustettu ihan yhtiöitäkin. Pyörää ei kannata lähteä keksimään uudestaan jos sen voi ostaa vlamiina. Muutmana vuoden kun on moista seurattua niin voidaan kehitellä oma versio (aasialaisten lisenssivalmistajien taktiikka).

Edit: Kun nyt tuli mieleen niin lisäänpä tähän perään
Kapiainen puhuu siitä että testi ei ole nimenomaan ammattiin/tehtävään sovellettu. Sellaisiin harvoin törmää, mutta niinkin yllättävällä taholla kuin posti aikanaan moinen oli. Siellä kun olin kesätöissä, niin kantajilla ja lajittelijoilla oli eri testit (muista tehtävistä en tiedä kun en niissä ollut). Testejä ei tehty vuosittain vakiväelle, vaan muistaakseni viiden vuoden välein tai pitkän sairausloman jälkeen, sekä työhöntulotarkastuksessa eli kesäduunareille joka vuosi. Enää en valitettavasti kunnolla muista mitä testeihin kuului, mutta sen muistan, että lajittelijan testissä oli ainakin staattinen selkälihasliike. Selkälihapenkissä/laudalla piti pysyä suorana jokin aika. Etukäteen ei ilmoitettu minimi- eikä täysien pisteiden aikoja (kerran tehtyään testin ne toki tiesi). SItten nostettiin seisten olkapäilta suoraan ylös vuoronostoina käsipainoja. Vatsalihaksiakin tehtiin, muttetn muista oliko istumaannousu vai staattinen liike. Varmasti muutakin oli, mutta ovat unohtuneet jo. Lajittelijoilla ei kuitenkaan ollut minkäänlaista aerobista testiä joka jakajilla kuitenkin taisi olla. Koko testi tehtiin kutsuttuna postin omassa työterveyshuollossa . Luulen, ettei itellalla enää moista systeemiä ole.

 

[Mosuri]

Mielelläni haluaisin sellaisia ihmisiä vierelleni extraepätavallisissa olosuhteissa, jotka pystyvät suoriutumaan loppuun asti vaikka kuset ja paskat olisivat housuissa. En ole varma mutta uskon että metsästys kertoo jo osan tästä asiasta. Perustelen kantani sillä, että useat paljon ihmisiä tappaneet ovat luopuneet siviilissä sittemmin metsästyksestä, koska ihmisen metsästys oli vain paljon haastavampaa (1) tai sittemmin ovat jatkaneet koska se antoi korviketta(2). Sinällään tämä on mielenkiintoinen aihe, että tästä jutellaan aivan liian vähän. Tappaminen on kuitenkin sodassa normaalia ja valtio velvoittaa sitä tekemään sotatilanteessa. Rauhan aikana leimautuu siitä keskustelusta ja jokainen lausehan pitää silloin aloittaa aina "toivottavasti emme koskaan joudu...". Afganistan-sarjan katsominen oli kamalaa kun sitä selittelyä motiiveista päästä sinne riitti kaunisteluineen ja kehitysavun ja demokratian viemisineen vaikka todellisuus on se että pojat janoavat tulikastetta. Osa sai ehkä mitä halusi ja oli sitä mieltä myös kokemuksen jälkeenkin. Osa taas ei.

No jos aihe kiinnostaa niin suosittelen erittäin vahvasti lukemaan Dave Grossmanin On killing ja Dave Grossmanin ja Loren W. Cristensenin On Combat:in.

Sinällänsä Baikalin ehdottama perinteinen "paskahousutesti" on ihan hyvä- ongelma on vain siinä, että muutaman vuoden kuluttua se on jo kaikkien tiedossa ja siten se menettäisi osan arvostaan. En myöskään usko, että eläinten teurastaminen toimisi , sillä siinä on samoja ongelmia ja kertooko se enemmän tottumuksesta riistan käsittelyssä kuin henkisestä kovuudesta?

Auvo Niiniketo sanoi kerran osuvasti- "Osa ihmisistä on vain sellaisia, että paska lurahtaa lahkeeseen. Koulutuksella voidaan paskan lurahtamista siirtää myöhäisemmäksi mutta ei estää kokonaan." Grossman taas kirjoittaa kuinka on olemassa pieni luonnollisten taistelijoiden ryhmä jotka kukoistavat taistelussa ja joilla tuntuu olevan kyky käyttää väkivaltaa välineenä. Tuo ryhmä on kuitenkin hyvin pieni ehkä 2 % miespuolisesta väestöstä ja suurempia määriä kyseistä ihmistyyppiä tapaa vain lähinnä jostain erikoisjoukoista. Eräs kouluttaja aikoinaan kuvasi näitä ihmisiä osuvasti "psykopaatteja joilla on kunnon kotikasvatus". Grossman on eräs ensimmäisiä kirjoittajia jotka ovat kuvanneet ihmisryhmän erillään perinteisistä psykopaateista käyttäen käsitettä "psykopaatit joilla on moraali".

Ongelmana on tietysti seuloa tuo muutama prosentti sellaisiin tehtäviin jossa heidän taipumuksiaan voidaan hyödyntää. Grossmanin mielestä on hyvin ongelmallista, että kyseisellä ihmisryhmällä on suuria vaikeuksia menestyä tavanomaisissa läntisissä asevoimissa.

Grossman ja Christensen myös esittelevät erilaisia keinoja parantaa yksilöiden tehoa taistelussa kuten "pelkorokotuksen", hengitystekniikat ja moraalisten arvojen etukäteisen määrittämisen. Stressireaktioiden tuntemista ja niiden hallintakeinoja tuskin voi myöskään korostaa liikaa. On killingissä tulee myös hyvin esille ns. henkisen etäisyyden merkitys taistelussa- ryhmäaseet ovat historian kuluessa huomattavasti vähentäneet henkistä taakka ja mahdollistaneet ihmisten henkisesti hygieenisemman tuhoamisen ottamalla vastuun pois yksilön harteilta.

 

[Kapiainen]

Tuo "tappamisen anatomia" on melko moniulotteinen ja erittäin mielenkiintoinen asia.

Eläinten tappamisesta "kovuuden opettamiseksi" tuossa puhuttiin ja todettiin monen ns kovankin karjun joutuneen siinä ongelmiin.. En kuitenkaan vetäisi siitä kovin suoria johtopäätöksiä tappamiseen taistelussa/sodassa. Monille meistä eläimen tappaminen on hyvinkin ongelmallinen asia johtuen mm. siitä että länsimainen kulttuuri inhimillistää eläimet hyvin voimakkaasti. Eläin ei monille ole enää eläin - useille eläin on jopa tavallaan enemmän kuin ihminen. Esimerkiksi koiran tappaminen voi monelle olla todella kova paikka, lähes tekemätön jopa..
Eläintä länsimainen ihminen ei useinkaan pysty mieltämään "pahaksi" tai "viholliseksi"..kuten vastustaja sodassa helposti mielletään..ja siksi eläimen tappaminen on monelle vaikeampi temppu kuin ihmisen (vihollisen) tappaminen sodassa.

Sitä en sitten tiedä, onko tappamisen etukäteen harjoitteleminen edes tarpeen?! En ole koskaan ihmistä tappanut, enkä haluakaan tappaa ellei ole sodassa pakko..mutta tunnen/ olen tuntenut joitakin ihmisiä jotka ovat sitä tehneet..osa enemmän kuin tarpeeksi. Jonkin verran näistä asioista on joskus myös keskusteltu, enkä muista yhdenkään heistä maininneet tappamisen olleen mitenkään erityisen vaikeaa. Moni kertoi että ensimmäinen kerta jäi mieleen, mutta se tuli mieleen vasta jälkeenpäin..siis ensimmäinenkään tappo sinänsä ei näinollen olisi ollut mitenkään erityisen vaikeaa.

No, omakohtaista kokemusta ei siis ole, joten muiden kokemusten ja tutkimusten varassa mennään. Kysymys on jokatapauksessa hyvin mielenkiintoinen.

 

[Isäm Maam Puolustaja]

Väitän, että sodan aikana todellisessa taistelutilanteessa lähes kaikki pystyvät ampumaan vihollista ilman tunnon tuskia. Jos sotimisen päämäärä on selvä ja puolustetaan kotimaata ei sen lipaisimen painaminen ole niin vaikeaa mitä jotkut uskottelevat. Se jossain 100 metrin päässä kohti juokseva ja ampuva henkilö on aika persoonaton ja merkityksetön ja sen asemaan on vaikea samaistua ja tuntea sympatiaa. Joillain aivopestyillä uskovaisilla, joille on toitotettu koko ikä, että tappaminen on väärin, voi olla vaikeuksia ampumisessa, mutta muilla ei juuri. Uskon myös, että tällaisessa selkä seinää vasten käytävässä lähitaistelutilanteessakin moni osaa toimia ja lyödä sillä kiväärin perällä/puukolla. Adrenaliini alkaa virrata ja se saa toimimaan.

 

[commando]

Mielestäni ainakin sellaisille ihmisille, jotka mahdollisesti valmistetaan toimimaan ympäristössä missä käytetään voimankäyttövälineitä sisältäen ampuma-ase pitäisi asiaa käsitellä paljon enemmän ja töihin pyrkivien psyykettä testata tältä osin. Kukaan ei halua jäätyjää, kaveriin täytyy luottaa ja organisaation täytyy tehdä töitä että joukosta saadaan pois jäätyjät ja muut tunarit jotka vaarantavat muiden hengen. Baikal tuossa aikaisemmin ehdotti nyrkkeilymatsia ja juuri mielestäni ihmisen kyky reagoida uhkaan yllättäen kertoo paljon ihmisestä, pystyykö hän kytkemään itsensä oikeasti taistelutilanteeseen ja taistelemaan loppuun asti luovuttamatta. Epäilemättä tämä kyky on harjoiteltavissa. Oletetaan tilanne, että varusmies kävelee rauhallisesti käytävälle, hänen kimppuunsa hyökkää nyrkkeilyhanskoin kaveri joka jauhaa hiukan tätä. Kumman haluaisit mukaasi taisteluun, sen kaverin joka jäätyy, pelästyy ja suojautuu vai sen jolla on-asento kytkeytyy ja laittaa vastaan kunnes tilanne erotetaaan? Fight or flight sanoisivat myös hiukan englantia opiskelleet.

Aiemmin esille tullut Charles Askins oli yksi ensimmäisistä joka suositti "ihmisen näköisiin" tauluihin harjoittelua sekä Grossman (en ole lukenut kirjaa, vain lukenut reviewsejä) että saadakseen sotilaita ampumaan ihmistä kohtaan pitäisi myös harjoituksissa totuttaa mm. ihmisen hahmoa kohti ampumaan? Asia ei kuitenkaan kovin uusi ole kai suomalaisillekaan? Kaikkihan ovat nähneet suojeluskuntien syöksyjätaulun? Muistaakseni hänen mukaansa 2. ms:ssa ja Koreassa tahallisesti ohiampuminen oli suuri ongelma. Kotimaisista teoksissa ilmiöön kai viitataan myös Tuntemattomasta sotilaassa, jossa Hietanen kehottaa Rahikaista lopettamaan kutien haaskaamisen ja ilmaan ampumisen? Vai olenko aivan väärässä asian suhteen?

 

[noska]

Eahikaisen kohdalla kai ei ole syynä se, ettei haluaisi ampua vihollista vaan se, ettei halua nostaa päätään poteron reunan yläpuolelle tähdätäkseen.
On muistettava että jäätymistäkin on kahdenlaista. Sitä mikä tässä on tuotu jo esille, ettei uskalla/halua tehdä vahinkoa toiselle ja sitten yleisempää eli sitä kun vastapuolen toimet tai epävarmuus ja virheiden pelko aiheuttavat pelkotilan joka jäädyttää.
Rikospsykologit jankuttavat opetuksessaan murhatutkijoille, että kuka tahansa pystyy tappaamaan, kun annetaan riittävä motiivi ja oikeat välineet. Ketään ei saa jättää epäilyksen ulkopuolelle sillä perusteella ettei kykenisi tappamaan tai järjestämään toisen kuolemaa. Jopa neliraajahalvauspotilaitakin on todistettu syyllisiksi. Kysymys onkin tässä siitä, onko sota kellekin riittävä motiivi ja onko käteen annettu ase oikea väline.

 

[baikal]

Kehään nouseminen tuntemattomien kanssa on muuten oikeasti pelottavaa puuhaa. Kun verrokki on samis, homma vielä on hallittavissa, mutta sitten, kun vastaan asettuu tuntematon ja häijyn näköinen karju, homma onkin jo pelottavaa. Pari kolme läiköstä pitkin kylkiä ja poskia paljastaa jo sen, vetäytyykö kaveri kerälle lattialle vai nostaako edelleen kädet ylös ja jatkaa matsia, vaikka tulos on jo selvä. Ja sitähän haetaan: reaktiota, kun pelottaa ja selvästi näyttää siltä, että nyt joutuu koville.

Tätä voidaan tutqia myös kysymyssarjoilla: onko äitisi hyvä ihminen? Haluatko olla kukkakauppias? Syötkö nopeammin kuin kaverit? Van onkohan sama asia?

 

[Tvälups]

Kehään nouseminen tuntemattomien kanssa on muuten oikeasti pelottavaa puuhaa. Kun verrokki on samis, homma vielä on hallittavissa, mutta sitten, kun vastaan asettuu tuntematon ja häijyn näköinen karju, homma onkin jo pelottavaa. Pari kolme läiköstä pitkin kylkiä ja poskia paljastaa jo sen, vetäytyykö kaveri kerälle lattialle vai nostaako edelleen kädet ylös ja jatkaa matsia, vaikka tulos on jo selvä. Ja sitähän haetaan: reaktiota, kun pelottaa ja selvästi näyttää siltä, että nyt joutuu koville.

Tätä voidaan tutkia myös kysymyssarjoilla: onko äitisi hyvä ihminen? Haluatko olla kukkakauppias? Syötkö nopeammin kuin kaverit? Van onkohan sama asia?

Itseasiassa ei se tuntemattoman kanssa matsaaminen tunnu likikään niin pahalta kuin läheisen kaverin kanssa ottelu. Voi tosin olla yksilökohtaista, mutta itse kun en halua satuttaa kaveria niin en osaa otella kunnon meiningillä. Jonkun tuntemattoman ja vielä mörhön näköisen kohtaan paljon mielummin. Tai siis kohtasin silloin boksausta harrastaessani, nykyään pitää vain muistella menneitä (kun lopetti ajoissa niin aivotkaan eivät ole ihan täysin puuroutuneet).

Mutta siis periaatteesta: bokrausta kehiin! olen tismalleen samaa mieltä.
Valvottuna ja likaiset otteet kieltäen. MMA-jutuissa syntyy haavakkoja, joka ei liene toivottavaa.

 

[JOKO]

Auvo Niiniketo sanoi kerran osuvasti- "Osa ihmisistä on vain sellaisia, että paska lurahtaa lahkeeseen. Koulutuksella voidaan paskan lurahtamista siirtää myöhäisemmäksi mutta ei estää kokonaan." Grossman taas kirjoittaa kuinka on olemassa pieni luonnollisten taistelijoiden ryhmä jotka kukoistavat taistelussa ja joilla tuntuu olevan kyky käyttää väkivaltaa välineenä. Tuo ryhmä on kuitenkin hyvin pieni ehkä 2 % miespuolisesta väestöstä ja suurempia määriä kyseistä ihmistyyppiä tapaa vain lähinnä jostain erikoisjoukoista. Eräs kouluttaja aikoinaan kuvasi näitä ihmisiä osuvasti "psykopaatteja joilla on kunnon kotikasvatus". Grossman on eräs ensimmäisiä kirjoittajia jotka ovat kuvanneet ihmisryhmän erillään perinteisistä psykopaateista käyttäen käsitettä "psykopaatit joilla on moraali".

Ongelmana on tietysti seuloa tuo muutama prosentti sellaisiin tehtäviin jossa heidän taipumuksiaan voidaan hyödyntää. Grossmanin mielestä on hyvin ongelmallista, että kyseisellä ihmisryhmällä on suuria vaikeuksia menestyä tavanomaisissa läntisissä asevoimissa.

Sodankäynnin tuloksellisuutta ajatellen tällaiset tapaukset olisi syytä saada kentällä toimiviksi johtajiksi. Sitä alempana heidän "kyvyt" menevät hukkaan ja sitä ylempänä ne johtanevat turhiin omiin tappioihin.

Kirjallisuuden kautta Laatokan pohjoispuolella käytyihin taisteluihin tutustuneet ovat varmasti ihmetelleet useita käsistä livahtaneita venäläisosastoja. Puoliksi tuhottu porukka häipyi motista tai partisaaniosasto läpäisi järvikannaksille asetetut valvontalinjat. Näinhän kävi useamman kerran talvi- ja jatkosodassa. Milloin on syytetty miespulaa ja milloin puutteita kalustossa. Oman isoisäni juttujen perusteella merkittävä ongelma oli miehissä itsessään. Tämä koski sekä rivimiehiä, että heidän kentällä olevia johtajiaan. Ei tapeltu, kun ei ollut pakko. Ymmärrettävää tietenkin, mutta huono juttu sodankäynnin kannalta. Lyöty vastustaja pääsi tuhoutumisen sijaan livahtamaan.

 

[Kapiainen]

Tämä koski sekä rivimiehiä, että heidän kentällä olevia johtajiaan. Ei tapeltu, kun ei ollut pakko. Ymmärrettävää tietenkin, mutta huono juttu sodankäynnin kannalta. Lyöty vastustaja pääsi tuhoutumisen sijaan livahtamaan.

Varmasti monissa sodissa ja niiden monissa tilanteissa hyvin tuttu ilmiö kautta aikain. Kuten todettiin: sodankäynnin itsensä kannalta kielteinen seikka - ainakin se vaikuttaa siltä pikaisella tarkastelulla.
Asian toinen puoli on kuitenkin se, miten toimiikaan psyykeltään terve ihminen noissa tilanteissa. Voinee olla mahdollista, että useimmat tervepäisistä ihmisistä toimivat juuri noin: Eivät tappele jos ei ole pakko, eivät hakeudu taisteluun ellei ole pakko.. Se kieltämättä säästää vihollista, mutta säästääkö se kenties myös näiden sotilaiden psyykettä ja henkistä jaksamista sodassa ylipäätään..säästäen siis voimia niihin hetkiin kun niitä todella tarvitaan?! Edelleen..onko ihminen, joka tappelee vaikkei ole pakko, hakeutuu taisteluun (tappamaan) silloinkin kun sitä ei tarvitsisi tehdä, pääkopaltaan "terve" tai "normaali"? Jos ei ole, niin onko hän sitä ihmistyyppiä jota loppujenlopuksi edes haluamma suuremmassa määrin armeijaan??

Oikeuspsykiatrit ovat usein sitä mieltä, että kuka tahansa pystyy tappamaan kun mielentila ja ympäristössä vallitseva tilanne on "sopiva"...ja toisaalta vankilat/vankimielisairaalat ovat täynnä tyyppejä, joille tappaminen ei ole ollut minkäänasteinen ongelma, päinvastoin..monille jopa nautinto..haluammeko heitä armeijaan?? Harva taitaa haluta?

Minusta olennaisinta olisi etsiä mahdollisimman täyspäisiä kavereita, jotka tarvittaessa pystyvät tappamaan taistelussa, mutta jotka eivät kovin helposti sorru "turhaan" tappamiseen, saati ala hakeutumaan tietoisesti tilanteisiin joissa on mahdollisuus tappaa. Siinä vaiheessa kun kaveri alkaa hakeutumaan tietoisesti tilanteisiin, joissa on mahdollisuus tappaa..on hänen esimiehensä ehkä aika harkita, olisiko kyseinen sotilas jo levon tarpeessa?!

 

[commando]

Tuskin ihmisen psyyke on mikään pankki tai reservi, josta voi olla ottamatta tänään tappamista ulos että huomenna jaksaa sitä. Puolustusvoimissa pääosin henkilöstö valitaan ja valikoituu henkilöstö rauhan ajan kriteerein. Tuskin Lauri Törnistä olisi tullut tai tulisi nykyään menestynyttä upseeria rauhan ajan oloissa. Ei. Aivan tavallinen reserviläinen, talousalikersantti. Kuten tiedämme ei L.T. kovin pitkälle olisi Yhdysvaltojen armeijassa päässyt elleivät muut suomalaiset olisi auttaneet häntä suhteillaan. Kuka ei haluaisi Lauria taistelupariksi tai Marokon Kauhua, joka joutui keskeyttämään kadettikoulun aktiiviupseerille sopimattomien elämäntapojen vuoksi?

 

[JOKO]

Tämä koski sekä rivimiehiä, että heidän kentällä olevia johtajiaan. Ei tapeltu, kun ei ollut pakko. Ymmärrettävää tietenkin, mutta huono juttu sodankäynnin kannalta. Lyöty vastustaja pääsi tuhoutumisen sijaan livahtamaan.

Varmasti monissa sodissa ja niiden monissa tilanteissa hyvin tuttu ilmiö kautta aikain. Kuten todettiin: sodankäynnin itsensä kannalta kielteinen seikka - ainakin se vaikuttaa siltä pikaisella tarkastelulla.
Asian toinen puoli on kuitenkin se, miten toimiikaan psyykeltään terve ihminen noissa tilanteissa. Voinee olla mahdollista, että useimmat tervepäisistä ihmisistä toimivat juuri noin: Eivät tappele jos ei ole pakko, eivät hakeudu taisteluun ellei ole pakko.. Se kieltämättä säästää vihollista, mutta säästääkö se kenties myös näiden sotilaiden psyykettä ja henkistä jaksamista sodassa ylipäätään..säästäen siis voimia niihin hetkiin kun niitä todella tarvitaan?! Edelleen..onko ihminen, joka tappelee vaikkei ole pakko, hakeutuu taisteluun (tappamaan) silloinkin kun sitä ei tarvitsisi tehdä, pääkopaltaan "terve" tai "normaali"? Jos ei ole, niin onko hän sitä ihmistyyppiä jota loppujenlopuksi edes haluamma suuremmassa määrin armeijaan??

Oikeuspsykiatrit ovat usein sitä mieltä, että kuka tahansa pystyy tappamaan kun mielentila ja ympäristössä vallitseva tilanne on "sopiva"...ja toisaalta vankilat/vankimielisairaalat ovat täynnä tyyppejä, joille tappaminen ei ole ollut minkäänasteinen ongelma, päinvastoin..monille jopa nautinto..haluammeko heitä armeijaan?? Harva taitaa haluta?

Minusta olennaisinta olisi etsiä mahdollisimman täyspäisiä kavereita, jotka tarvittaessa pystyvät tappamaan taistelussa, mutta jotka eivät kovin helposti sorru "turhaan" tappamiseen, saati ala hakeutumaan tietoisesti tilanteisiin joissa on mahdollisuus tappaa. Siinä vaiheessa kun kaveri alkaa hakeutumaan tietoisesti tilanteisiin, joissa on mahdollisuus tappaa..on hänen esimiehensä ehkä aika harkita, olisiko kyseinen sotilas jo levon tarpeessa?!

Niin, vaikea sanoa. Sotilaallisessa mielessä on kuitenkin järjetöntä lopettaa taistelu juuri silloin, kun tilanne on kääntynyt omalta kannalta suotuisaksi, eli vastapuoli on lopussa ja mahdollisesti kalustonsa hylänneenä tai menettäneenä pakenemassa. Tässä tilanteessa luopuminen vastahyökkäyksestä tai meneillään olevan hyökkäyksen jatkumisesta varmasti säästää miehiä hetkellisesti, mutta kostautuuko se vähän myöhemmin huomattavasti suurempina tappioina vastapuolen saatua rivinsä järjestykseen?

163. divisioonan onnistunut perääntyminen Suomussalmelta on tällainen suuresti kysymyksiä herättävä tapahtuma:

163. divisioona ei onnistunut pääsemään Suomussalmen kirkonkylää pidemmälle ja lopulta Stavka antoi divisioonalle luvan vetäytyä Kiantajärven jäätä pitkin Juntusrantaan päin. Lopullinen vetäytyminen neuvostodivisioonalla alkoi kirkonkylästä 28. joulukuuta 1939 aamulla kello 4 suomen aikaa. Stavkan ylijohdon edustaja poliittisen hallinnon päällikkö Lev Mehlis valvoi tarkasti 163. divisioonan vetäytymistä joka onnistui lähes täydellisesti. Divisioona menetti vetäytymisen aikana tiettävästi vain yhden miehen haavoittuneena sekä 20 hevosta. Suomussalmelle jäi lisäksi yksi vaurioitunut 45mm:n panssaritorjuntatykki.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliiton_163._divisioona


Toki suomalaisilla oli miehistä pulaa, kaikki olivat uupuneita ja miehiä tarvittiin jo seuraavan tulijan pysäyttämiseen, mutta kuitenkin. Lyöty vihollinen sai kävellä kotiinsa. Taistelun omien tappioiden kannalta helpoin, mutta psykologisesti vaikein osuus jäi toteuttamatta. Johdolta olisi pitänyt löytyä kovuutta ja henkilökohtaista rohkeutta lähteä riittävällä porukalla katkaisemaan vetäytyjien tie. Vähänkin pidemmässä sodassa tällaisiin tilanteisiin osuva liiallinen empatiakyky kostautuu armotta. Omat miehet joutuvat jatkuvasti tappelemaan voimissaan olevaa vihollista vastaan ja helpot voitot jätetään ottamatta miesten säästämisen nimissä.

 

[noska]

Tuo on ihan peruspsykologian mukaista ihmisen käyttäytymistä. Ei taistella jos ei ole pakko, vaikka oltaisiin selvästi ylivoimaisena ja voittamassa olevana osapuolena, koska aina taistellessa on vaara omiin tappioihin, eikä voiton tulokset konkretisoidu välittömästi kyseiselle joukolle. Kun jätetään taistelematta on tappion vaara minimoitu ja toivotaan, ettei kyseinen vihollinen ehkä sittenkään uudelleen ryhmity uuteen taisteluun ja ainakaan osu omalle kohdalle. Ihminen kun on kovin helposti toiveikas ja optimistinen tuollaisissa valinnoissa. Ajattelutapa on samanlainen kuin jättämisessä kaikki tekemiset viime tinkaan. Jos kuitenkin kävisi jotain ettei sitä tarvitsisikaan tehdä.

 

[EK]

163. divisioonan onnistunut perääntyminen Suomussalmelta on tällainen suuresti kysymyksiä herättävä tapahtuma:

163. divisioona ei onnistunut pääsemään Suomussalmen kirkonkylää pidemmälle ja lopulta Stavka antoi divisioonalle luvan vetäytyä Kiantajärven jäätä pitkin Juntusrantaan päin. Lopullinen vetäytyminen neuvostodivisioonalla alkoi kirkonkylästä 28. joulukuuta 1939 aamulla kello 4 suomen aikaa. Stavkan ylijohdon edustaja poliittisen hallinnon päällikkö Lev Mehlis valvoi tarkasti 163. divisioonan vetäytymistä joka onnistui lähes täydellisesti. Divisioona menetti vetäytymisen aikana tiettävästi vain yhden miehen haavoittuneena sekä 20 hevosta. Suomussalmelle jäi lisäksi yksi vaurioitunut 45mm:n panssaritorjuntatykki.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliiton_163._divisioona


Toki suomalaisilla oli miehistä pulaa, kaikki olivat uupuneita ja miehiä tarvittiin jo seuraavan tulijan pysäyttämiseen, mutta kuitenkin. Lyöty vihollinen sai kävellä kotiinsa. Taistelun omien tappioiden kannalta helpoin, mutta psykologisesti vaikein osuus jäi toteuttamatta. Johdolta olisi pitänyt löytyä kovuutta ja henkilökohtaista rohkeutta lähteä riittävällä porukalla katkaisemaan vetäytyjien tie. Vähänkin pidemmässä sodassa tällaisiin tilanteisiin osuva liiallinen empatiakyky kostautuu armotta. Omat miehet joutuvat jatkuvasti tappelemaan voimissaan olevaa vihollista vastaan ja helpot voitot jätetään ottamatta miesten säästämisen nimissä.

Paitsi, että ei ihan.

Siilasvuo ei pitänyt yhteyttä Ryhmä Suteen, vaan kuvitteli, että Susitaipaleen porukka on katkaissut vetäytymisyhteydet pohjoiseen. Siksi Kiantajärven katkaisuun ei panostettu riittävästi, tosin ei siihen paljoa porukkaa olisi ollut käytettävissäkään.

Takaa-ajo kyllä sitten aloitettiin, mutta liian myöhään ja liian heikoin voimin. Takaa-ajohan suoritettiin kuorma-autoilla ja jälkijoukkoja/joukosta jääneitä jäälle ammuttiinkin.

Ja vetäytymistä auttoi sekin, että noin rykmentin verran porukkaa jätettiin nykyisen vitostien varteen asemiin. Sen tuhoaminen vaati etenkin Susitaipaleen porukan huomiota.

Sinänsä kyllä lopputulema on oikea, eli tuhoamisessa epäonnistuttiin ja kirkonkylästä puna-armeijan joukot pääsivät lähtemään (kun käsky tuli) melkoisen vapaasti. Mutta ei se sinänsä johtunut siitä, että ne olisi "päästetty" lähtemään.

 

[Kapiainen]

Tuskin ihmisen psyyke on mikään pankki tai reservi, josta voi olla ottamatta tänään tappamista ulos että huomenna jaksaa sitä. Puolustusvoimissa pääosin henkilöstö valitaan ja valikoituu henkilöstö rauhan ajan kriteerein. Tuskin Lauri Törnistä olisi tullut tai tulisi nykyään menestynyttä upseeria rauhan ajan oloissa. Ei. Aivan tavallinen reserviläinen, talousalikersantti. Kuten tiedämme ei L.T. kovin pitkälle olisi Yhdysvaltojen armeijassa päässyt elleivät muut suomalaiset olisi auttaneet häntä suhteillaan. Kuka ei haluaisi Lauria taistelupariksi tai Marokon Kauhua, joka joutui keskeyttämään kadettikoulun aktiiviupseerille sopimattomien elämäntapojen vuoksi?

Minä kyllä väitän, että psyykettä nimenomaan PITÄÄ säästää, jotta tehot ja kestokyvyn saa irti silloin kun sitä tarvitaan.

Puolustusvoimien henkilöstöä muuten ei valita/se ei valikoidu rauhanajan vaatimusten perusteella. Ammattisotilaiksi haluaville tehdään melko perusteelliset testit. Testeistä voidaan toki olla montaa mieltä, mutta olen vahvasti sillä kannalla että ne eivät ole humpuukia ja puutaheinää, vaan että testeillä pystytään oikeasti karsimaan epäsopivat pois. Tietenkin voisi ajatella, että pitäisi löytää sopivat..mutta toisaalta realiteetti kuitenkin on, että olennaisin juttu on karsia epäsopivat pois -ja toisaalta jo sekin tarkoittaa lopulta sitä että etsitään sopivat. Tietenkin testeistä aina luikahtaa läpi jokunen epäsopiva, mutta toisaalta mikään testi ei ole aukoton.
Lisäksi se täytyy muistaa, että ihmisen persoonallisuus voi myös muuttua voimakkaastikin erinäisistä syistä..joten se, mitä testi on joskus kertonut, ei välttämättä vastaa enää vuosien päästä totuutta. Tämän kuulin eräältä alan ammattilaiselta..asia josta keskustelille tosin ei liittynyt sinänsä tappamisen psykologiaan, vaan ihan muuhun, mutta se on liitettävissä toki myös tähän.

Törnistä on keskusteltu ennenkin. Törni oli kiistatta hyvä erikoisjoukkosotilas..mutta oliko hän sittenkään mitenkään erityisen hyvä verrattuna johonkin toiseen hyvin menestyneeseen erikoisjoukkosotilaaseen? Eipä tainnut olla?! Hänellä on kiistatta ollut iso määrä myönteisiä ominaisuuksia, mutta hänellä on ollut myös hyvin iso määrä melko puhdasta tuuria menestyksen suhteen. Jo yksistään se, että hänen ympärillään sattui hyvin usein olemaan iso määrä hyviä ystäviä, jotka pelastivat hänet pälkähästä/ katsoivat hänen temppujaan läpi sormien/ osasivat erinomaisesti hyödyntää hänen erityisominaisuksiaan, on erittäin iso osa Törnin menestystarinaa. Mielestäni hyvää sotilasta ei voi rakentaa niin pitkälle tuurin varaan kuin mitä Törnin tarina loppujenlopuksi rakentuu..koska KUKAAN ei ole niin hyvä sotilas, että lähes koko ympäröivä maailma kannattaisi rakentaa hänen ympärilleen. Törnin tapauksessahan asiat loksahtelivat ystäväpiiriä myöten kohdilleen..joka mahdollisti menestystarinan..joka siis perustui lopulta hyvin pitkälti erittäin hyvään ja moniulotteiseen onneen/tuuriin.
Törnin ansioita sotilaana ei voi kiistää, mutta mielestäni häntä ei myöskään voi kovin hyvin em. syistä pitää minkäänlaisena malliesimerkkinä tai sotilaan tavoitetilana. Hän on hyvin monessa mielessä hyvin hämmästyttävä yksittäistapaus - ei mikään tavoitetila tai esikuva siinä mielessä kuin miten esikuva tässä kohtaa pitää mieltää.
Jos meillä olisi armeijassa 250t "Törniä", on lähes varmaa että hommista ei tulisi kertakaikkiaan mitään..kun meillä on 250t sotilaan joukossa yksi "Törni", on se juuri sopiva määrä "Törneille" tuossa joukossa - isompi määrä alkaa helposti kääntymään kokonaisuudelle negatiiviseksi.
Samaa voi sanoa vaikka "alik Rokasta" jne.

 

[commando]

No en ollenkaan aliarvioi testejä. Millään ei saada täydellisyyksiä aikaan ja toisaalta 30-40-luvun taitteista on kulunut aikaa ja meininki muuttunut. Tarkoitin lähinnä sitä, että rauhan aikana ei samoilla kyvyillä menestytä kuin sodan aikana. Sota ja yleensäkin hätä, stressi ja muut poikkeustilanteet nostavat erilaisia ihmisiä esiin. Minä olen jotenkin kyllästynyt siihen, että sotilaalta voi näyttää, käyttäytyä (=nuoleskella) ja tehdä uraa (saada itsensä näyttämään paremmalta) mutta sitten kun pitäisi ottaa kiinni esim. etsintäkuulutettu henkilö, lopettaa eläin, antaa ensiapua tai tapahtuu jotain poikkeuksellista (esim. 100 metrin päästä kuuluu laukauksia keskellä taajamaa) niin hyvältä näyttänyt henkilö saattaa mennä lukkoon ja vielä ei edes kohti ammuttu. Niin kun meillä on kaikenlaisia testejä jotka testaavat persoonallisuutta, älykkyyttä, fyysistä kuntoa muttei oikein mitään testejä miten ihminen toimii yllättävissä ja paineenalaisissa tilanteissa koska näytelmät ovat aina näytelmiä eikä kasarmilla ketään saa lyödä tai kyykyttää kunnes joku murtuu.