Uusi maastopuku on tulossa?

Jopas käy keskustelu kiihkeänä!

Henkilökohtaisesti en ymmärrä (tai tavallaan ymmärrän, tästä lisää myöhemmin) täällä ja muuallakin usein kuultua "M62 = PARAS MAAILMASSA IKINÄ!", ei se kuuskakkosen puku mikään hirveän uskomattoman hyvä tekele ole.
Mutta, ehkä ymmärränkin: epäilen vahvasti että tämä ilmiö johtuu yksinkertaisesti siitä, että ei ole kokemusta kuin kuuskakkosesta ja myöhemmistä kenttäkelvottomista PV:n malleista, eli siinä maailmassa se M62 voi hyvinkin olla "paras". Mutta järkkymätön totuus on, että maailmalta löytyy ~loputtomasti yksiselitteisesti parempia maastopukuja (Enkä nyt tarkoita mitään hirmuteknisiä stretch-tappelujuttuja yms vaan esim. @Herman30 mainitsema Gorka.).

Eli kaikkien vannoutuneiden M62-kultistien suruksi voin sanoa, että minkäänlaista M62-pukua ei ainakaan oman työnantajan suunnalta ole tulossa (ellei sitten jonkinlaisena hassutteluna joskus myöhemmin). Mutta, kuten aiemminkin sanoin niin jonkintason hengenheimolaiseksi luonnehdittava puku on suunnitteilla, eli vähänniinkuin, mutta paljon parempi. Ei vain yksinkertaisesti ole mitään järkeä väkisin tehdä mitään naruvyötärö-puolitaskuista 60-luvun ihmettä jos samalla vaivalla eli hinnalla voi tuottaa paljon paremman ja funktioltaan silti samankaltaisen rönttäpuvun.

Jos sisäinen silmä ei riitä hahmottamaan, niin tässä vähän osviittaa ajatusmaailmasta (Venäläinen SSO:n valmistama Parashutist-puku, tekivät näitä aikoinaan M62-kuviolla (miljoonan muun lisäksi)):
competition-01-03_033b.jpg competition-01-03_036b.jpg



Mutta ajattele uudelleen. Missä sitä useimmiten näkee käytettävän? Ne on tosimiehiä(tm) ne :)
Toisaalta, jos katsotaan mitä ne vielä totisemmat miehet käyttää, niin sitten taas näyttää hyvin erilaiselta:
_medium.jpg


Silti tärkeintä on se, että varusteiden pitää vastata tarvetta. M62 voi tietyissä tilanteissa olla parasta mitä valtiolla on tarjota, mutta se ei todellakaan tee siitä yksiselitteisesti parasta, tai edes välttämättä hyvää. Sama koskee tietenkin myös toista ääripäätä, ei mistään huipputeknisistä supervaatteista ole pienen ja köyhän maan massa-armeijan pukineeksi, vaikka se oikeassa tilanteessa olisi äärettömän hyvä. Mutta kun mennään omakustannepukineiden maailmaan, niin sitten oikeastaan ei ole mitään syytä olla tavoittelematta "parhautta".

Sanoisin, että materiaaleiltaan suhteellisen yksinkertainen puku (kuten M62/M05) jonka funktioon (muotoilu, taskut jne.) on pistetty ajatusta olisi se täydellisyyttä lähin kenttäpuku: luotettava, helppohoitoinen ja suht edullinen, mutta mukava ja hyvä käyttää. Oikeastaan M05 ja M62 kärsii tavallaan samoista ongelmista, mm. typerät taskut jotka ei vain toimi nykyaikaisessa käytössä ja ovat muutenkin vähän typeriä, M05:n malli (varsinkin housut) nyt on sitten istuvuudeltaankin vähän kenttäkelvoton.

Pikkusena sisäpiirinmurusena voin kertoa, että Varusteleka ei tule tuomaan myyntiin yhtäkään PV:n M05 sarjan vaatetta tai asustetta suoraan sellaisenaan, kaikkiin tullaan tekemään pikkusia parannuksia tarkoituksena tehdä niistä edes vähän kelvollisempia (en nyt vielä mene näihin sen tarkemmin, kaikki aikanaan). Ideana kumminkin pitää ulkonäkö mahdollisimman majuriturvallisena. Sitten erikseen tulee vielä koko kavalkaadi kaikkea omaa jännää, ihan alusta alkaen uusiksi mietittyjä malleja.
 
Viimeksi muokattu:
62 on oman aikansa tuote, jonka paras ominaisuus oli väljä leikkaus. Se oli niin iso ettei se yksinkertaisesti voinut kiristää mistään.

91 on taas jonkun wannabehopparin camounelma ja ihmetellä täytyy miten se on voinut tulla valituksi palveluskäyttöön. Itsekin olen kahdet housut saanut haaroista rikki.

05 näyttää leikkaukseltaan samanlaiselta kuin 91 mutta ilmeisesti siinä on hieman erilainen leikkaus. Ainakin 05 istuu minulle paremmin enkä ainakaan vielä ole saanut housuja rikki.

Spadekessun kommentit antavat odottaa ihan asiallisia housuja ja takiksi minulle kelpaa windproofsmock- tyylinen takki kaikkine taskuineen (ei sitten karsita niitä taskuja helmasta! ) ja hupulla, jonka voi rullata kauluksen sisään.
 
takiksi minulle kelpaa windproofsmock- tyylinen takki kaikkine taskuineen (ei sitten karsita niitä taskuja helmasta! ) ja hupulla, jonka voi rullata kauluksen sisään.

+1 .

Minunkin puolestani takin kaavat voi kopsata Soldier 95 windproof smockista ihan sellaisenaan. Ne nappisulkuiset taskut velcrojen asemesta ovat myös erittäin jees.
 
Aiheesta Windproof Smock, tässä vähän omia mietteitä (ihanaa päästä purkamaan näitä ajatuksia :D):

Konseptina WP-smock on loistava, CS95 on oivallinen, PCS:n malli (ei tosin laatu...) on vielä oivallisempi (hihataskut, peitetyt napit, tuuletusvetoketjut jne. fiksuja päivityksiä) mutta molemmissa on selkeitä huonouksia. Ongelma brittien takeissa on se, että ne ovat alkujaan suunniteltu käytettäväksi taisteluvyön (vyö-valjassysteemi) kanssa, tämä näkyy taskuissa. Mitä hyötyä on massiivisista pussirintataskuista ja niiden alla olevista vetskaripovareista, jos mihinkään näistä neljästä ei oikein pääse kunnolla käsiksi kun päällä on suojaliivi ja/tai taisteluliivi/chestrig? No ei oikein mitään, ne ovat ylimääräisiä kangaskerroksia, ylimääräistä painoa, ylimääräistä työtä, eli ihan aika turhia. Ne on tosi kivat sivilistikäytössä mutta sotahommissa ei niinkään, eli taskujen puolesta WP-smockin malli ei tosiaan ole optimaalisin.

Mutta! Ranskalaiset ovat olleet tosi ovelia uusimman Felin-takin kanssa, ensimmäinen malli oli paljolti kopio WP-smockista, mutta siellä huomattiin nopeasti, että rintataskut eivät toimineet varusteiden kanssa. Malli pistettiin sitten aika nopeasti päivitykseen ja uudistettu malli toimii oikein hyvin. Rintataskuista voi kaivaa tavaraa vaikka olisi liivi päällä eikä varusteiden alla ole turhaan kangasnöllejä, nappeja jne. tavaraa painamassa epämukavasti:
felintasku.jpg


WP-smockissa on toki paljon apinoimisen arvoista, mutta tuotakin konseptia on jo viety kaupallisella puolella huimasti eteenpäin, loistoesimerkkinä Vertx:n tekele. Pohtimalla ja yhdistelemällä olemassaolevien mallien ominaisuuksia on helppo luoda aloitupiste huisin toimiville ratkaisuille, suora kopioiminen ilman minkäänlaista kyseenalaistamista on toki helppoa, mutta yleensä huomaa aika nopeasti, että jotain olisi kyllä kannattanut muuttaa.

PS: Henkilökohtaisesti INHOAN!!! WP-smockien vetoketjun suojaläpän tarrasulkua, on aina takertumassa itseensä ja villapaidan hihoihin ja on muutenkin semmoinen rimpula jonka käytöstä ei saa mitään tyydytystä. Siinäkin tietenkin on se tarkoitus, että se on tosi litteä eikä paina varusteiden alla, mutta silti: hyi.
 
Viimeksi muokattu:
Olet ihan oikeassa noista jutuista aiheesta tetsari ja taskut. Mutta, mutta... Itse ainakin tarvitsen maastokelpoista vaatetta muuhunkin kuin tetsarin kanssa konttaamiseen (metsästykseen ja retkeilyyn). Sitten kun laitan tetsarin niskaan jätän takin taskuun vaan niitä tavaroita, joita ei tarvitse olla kokoaikaa kaivelemassa.
 
Mutta, mutta... Itse ainakin tarvitsen maastokelpoista vaatetta muuhunkin kuin tetsarin kanssa konttaamiseen (metsästykseen ja retkeilyyn).
Juurikin tässä SE piileekin: tehdäkö lievästi puolivillainen sotatakki joka sitten on vähän kivempi sivilistitouhuissa, vai nykyaikaiseen sotilaskäyttöön optimoitu pukine? Noh, oikea vastaus lienee, että ei ainakaan mitään kompromissiratkaisua joka harmittaa kaikissa eri käyttötilanteissa.

Mutta toisaalta, todellinen totuus tässä rintataskuasiassa on, että isoissa litteissä rintataskuissa riittää kyllä tilaa. Etupuolen taskukapasiteetin puolesta esim. tuo uudempi Felin ei oikeastaan häviä brittien WP-smockeille. Herttileijaa, jopa M91 ja M05 takkien rintataskuihin sopii suhteellisen paljon tavaraa, vaikka ovat varsin pienet ja litteät. Ja jos takkiin tarvitsee lisää taskutilaa, niin sitten kylkiin voi lisätä kivat pikkutaskut (à la Vertx) ja takahelmaan sitten vielä omat isot taskunsa (Felin, Arktis, Leo Köhler, Vertx jne.). Eli yksinkertaisesti "huoli" siitä, että litteät rintataskut tarkoittaisivat automaattisesti liian vähätaskutilaista takkia on oikeasti turha.

Luulen, että näkyviin, isoihin pussirintataskuihin ollaan yksinkertaisesti totuttu, ja tietynlainen takki ilman niitä vain tuntuu omituiselta ajatukselta ja näyttää kummalta. Mutta uskon, että hetki vaikka tuommoisen Felinin kanssa kyllä avaisi useimpien epäilijöiden silmät. Näin ainakin kävi itselleni, tuo oli nimittäin semmoinen ratkaisu jota olin itse pyöritellyt mielessäni ajatustasolla, ja kun sattui sitten ihan valmis takki käsiin jossa taskut oli tehty just näin niin pääsi sitten vähän ihmettelemään, ja hyvältähän se tuntui. Eihän se nyt yhtä seksikkäältä näytä kun säntillisen kulmikkailla rinta- ja helmataskuilla kaunisteltu WP-smock, mutta voi pojat, että toimii!
 
M91 tai M05 taskujen koko ja määrä riittää mulle erittäin hyvin. Eihän tässä nyt mitään perholiiviä olla ideoimassa.
Takahelman taskuja olen joskus kuvissa ihmetellyt. Varmaan joku niitä kokee tervitsevansa, mutta niiden kanssa kelpo reserviläisemme alkaa hyvin äkkiä näyttää ylensyöneeltä pullopersepaviaanilta.
 
Hyvä vaa muistaa noiden rintataskujen kanssa että ei mielellään mitään isoja nappeja ym koska jos harvinaisessa tilanteessa noita käytetään sodassa niin tekee varmasti aika höpöä jos levyn takana ihoa vasten onkin jokin iso nappi tai vastaava.
 
Juurikin tässä SE piileekin: tehdäkö lievästi puolivillainen sotatakki joka sitten on vähän kivempi sivilistitouhuissa, vai nykyaikaiseen sotilaskäyttöön optimoitu pukine? Noh, oikea vastaus lienee, että ei ainakaan mitään kompromissiratkaisua joka harmittaa kaikissa eri käyttötilanteissa.

Aika sitten näyttänee mitä tulee, kumpi myy enemmän, siviilikäyttöön tehty vai täysiverinen sotilaskampe? Aikamoinen dilemma varmaan pohtia..

Mutta nyt ollaan lähestulkoon puhuttu vain takista. Minua kyllä kiinnostaa enempi millaiset housut on tulossa. 05-pöksyjen huono puoli, leikkauksen ohella on ne munataskut. Niissä ei voi kättä kummempaa kampetta pitää ilman, että se tippuu ja menee hukkaan. Brittipöksyt on ihan hyvät ja on minulla yhdet Itävaltalaisetkin, ihan jees nekin. Molemmat on minusta paremmat kuin 05-pökät. Suoraan sanottuna, minua ei nyt niin hirveän paljon kiinnosta omin rahoin ostella 05-housuja niissä olevien puutteiden takia. Jos saa ilmaista jakotavaraa niin kelpaa mutta eipä juuri muuten. Mutta jos tarjolle tulee kunnon kuperkeikkapöksyt, järkevällä leikkauksella ja käyttökelpoisilla taskuilla, niin jo kiinnostaisi.
 
Takahelman taskuja olen joskus kuvissa ihmetellyt. Varmaan joku niitä kokee tervitsevansa, mutta niiden kanssa kelpo reserviläisemme alkaa hyvin äkkiä näyttää ylensyöneeltä pullopersepaviaanilta.
Nämäkin on semmoinen "näyttääpä kummalta, enpä oikein tiedä..." juttu. Oikein tehtynä ja oikein käytettyinä nämä ovat aika kiva lisä. Semmoset hiton isot säkit (Felin, Arktis, Leo Köhler) ovat vähän hassut. Mutta litteät taskut, kuten tuossa aimmin mainitsemassani Vertx:n smockissa, ovat jo sitten paljon tasapainoisempi ratkaisu (itse tosin laittaisin velcroläpän sijaan vetoketjun, kuten itseassa NFM:n kenttätakissa on tehty).

@BlackFox @Vääpeli @vz
Voi pojat :D Jos nyt ilmaisin itseäni liian kryptisesti, niin: "ei ainakaan mitään kompromissiratkaisua joka harmittaa kaikissa eri käyttötilanteissa" tarkoittaa siis sitä, että ihan täysverisiä sotilasvermeitä ollaan tekemässä. Eli mm. ei nappitaskuja liivien alle, ei mitään paraati-sivilisti-kompromisseja, ei mitään epäkäytännöllistä joka näyttää kivalta, näihin lähetään ihan käytettävyys edellä.

Aika sitten näyttänee mitä tulee, kumpi myy enemmän, siviilikäyttöön tehty vai täysiverinen sotilaskampe? Aikamoinen dilemma varmaan pohtia..
Sen tiedän sanoa, että jotkut sivilistiystävällisemmät mallit olisivat aivan satavarmasti myyvempiä, tästä ei ole epäilystäkään. Mutta jos sille tielle lähtee niin voi saman tien lähteä kotiin, semmoista pseudosotilaallista kuraa on tässä maassa jo ihan tarpeeksi. Olisi typerää heittää tämmöinen mahdollisuus hukkaan kaikenmaailman typerillä kompromissiratkaisuilla. Eihän siinä enää saisi öitään nukuttua rauhassa kun tietää mitä on tullut tehtyä! Tärkeintä tietenkin on, että tästä maasta löytyy riittämiin puhtaasti sotilasvaatteidenkin käyttäjiä eli ostovoimaa tämmöisille vermeille, ei tartte ruveta itteään ihan hirveän railakkaasti huoraamaan. Toki sitten joskus voi erikseen tehdä vähän siviili-eränkävijä-ystävällisempiä ratkaisuja, mutta kuten sanottu niin se on ihan eri ja oma juttunsa.

Mutta nyt ollaan lähestulkoon puhuttu vain takista. Minua kyllä kiinnostaa enempi millaiset housut on tulossa.
Tähän hätään voin jo senverta kertoa, että PV:n malliin tullaan tekemään korkeampi vyötärö ja korkeammat/syvemmät taskut. Näillä muutoksilla saadaan aikaiseksi 100% majuriturvalliset pöksyt (niille keitä semmoset jutut jännittää) jotka on noilta avainalueiltaan virallisia paremmat. Eli pysyvät tukevasti ja mukavasti ylhäällä vyötäröllä ja reisitaskuihin saa jopa niitä karttoja mahtumaan ilman inhottavaaa äheltämistä. Sitten "ne toiset" pöksyt, ne vasta jännät tulee olemaankin, mutta niistä lisää sitten aikanaan.
 
Viimeksi muokattu:
Jos vaan mahdollista on pitää valikoimissa kahta eri tuotetta, niin sitten kannattaa ehdottomasti tehdä kaksi eri tuotetta ja optimoida molemmat eri käyttötarkoituksiin. Windproof smockin perusidea on saatanallisen hyvä ja kannatettava, mutta itsekään en sitä välttämättä valkkaisi ykkösvalinnaksi jos tietäisin että suojaliivi on päällä ison osan aikaa. Sitten taas toisaalta, jos tietäisin että näin ei ole, niin ottaisin kyllä.

Kaikkien tiedossa lienee ysiykkösen ja nollavitosen myötä, että jos yritetään tehdä vähän kaikkeen sopiva vaate niin saadaan vaate mikä ei ole hyvä oikein mihinkään.

Housun taskuista: ottakaapa mallia myymienne sveitsiläisten työhousujen jumalattoman syvistä taskuista. Tohon jos vielä saisi nepparivarmistuksen niin tavaraa mahtuisi ihan riittävästi eikä takuulla putoaisi. Eikä heilu reisillä kuten reisitaskuhousuissa. (Toki reisitaskut vois olla tossa lisänä.)

Ja varmaan on @Spadekessu asia tiedossa mutta kunhan varmistan: tarkistakaa käyttämienne materiaalien näkyvyys paitsi passiivisessa valonvahvistimessa, myös erilaisen IR-valaisun ja esim. katuvalojen hajavalon alaisena.
 
Reisitaskuista; TAD;n housuissa on hyvän malliset ja käytännölliset koska ovat kiinniommeltuja etureunasta eli vain takareuna pullistuu kun toppaa taskut täyteen. Tällälailla eivät taskut tartu kiinni mihinkään pusikkoon vaikka ovat täyteen topattuja. Suosittelen tuleviin housuihin samaa!
 
Jos vaan mahdollista on pitää valikoimissa kahta eri tuotetta, niin sitten kannattaa ehdottomasti tehdä kaksi eri tuotetta ja optimoida molemmat eri käyttötarkoituksiin.
Juurikin näin: "Toki sitten joskus voi erikseen tehdä vähän siviili-eränkävijä-ystävällisempiä ratkaisuja, mutta kuten sanottu niin se on ihan eri ja oma juttunsa."

Ja varmaan on @Spadekessu asia tiedossa mutta kunhan varmistan: tarkistakaa käyttämienne materiaalien näkyvyys paitsi passiivisessa valonvahvistimessa, myös erilaisen IR-valaisun ja esim. katuvalojen hajavalon alaisena.
Jo vain, kankaat ja materiaalit tulee kaikki olemaan samoja mitä PV:n vermeissä käytetään, tämä puhukoot puolestaan. Joskus kun pitää ruveta jotain erikoiskankaita sumplimaan, niin sitten täytyy jo vähän miettiä ja testailla.

Reisitaskuista; TAD;n housuissa on hyvän malliset ja käytännölliset koska ovat kiinniommeltuja etureunasta eli vain takareuna pullistuu kun toppaa taskut täyteen. Tällälailla eivät taskut tartu kiinni mihinkään pusikkoon vaikka ovat täyteen topattuja. Suosittelen tuleviin housuihin samaa!
Justiinsa tämmöiset noiden jännien pöksymallien reisitaskut tulee olemaan, sama hommahan on PV:n pöksyissä (ja noissa meijän sarakahousuissa), joskin PV:n housuissa taskupussin mitat ja läpän malli ovat vähän kurjat.
 
Eiköhän niistä hyvät saada kun Puolustusvoimien huononnus osasto puuttuu välistä ja kopioidaan härskisti parhaat jutut muilta sekä tehdään tappelu puku ja paraati puku erikseen. :)
 
Omistamani esimerkki by @Spadekessu litteistä/sivusta-avattavista rintataskuista on UF Pron takki.
http://ufpro.si/uf_pro_products/jackets/48/uf_pro_striker_xt_combat_jacket/
Mahtuu paaaljon tavaraa koko rintakehän leveydeltä ja huppu sekä perstaskukin on. Muuten takki on jotain smockin ja m/05 takin välimallia materiaalivahvuuksiltaan, istuvuudeltaan ehkä liian slimfit. Pystyn kyseisen loimen perusteella kuvittelemaan, mitä olisi hakusessa.
Hienoa, että homma kiinnostaa ja peitto heiluu!
 
Pystyn kyseisen loimen perusteella kuvittelemaan, mitä olisi hakusessa.
Toden totta muutes, tuo on ajatusmaailmaltaan varsin lähellä! Selkein ihan perustavanlaatuinen ero Strikerin ja "tämän" välillä on tuo mainitsemasi istuvuus sekä se, että Striker on muutenkin tosi tuommoinen pikkiriikkinen, helma- ja takataskut ovat pieniä ja kaikki on istuuvuden lailla vähän piukkaa, näissä asioissa "hän" on oleva enemmän sinne WP-smockin suuntaan.
 
Noissa taskuasioissa pitäisin muuten kannatettavana mitoitusperusteena sitä, että ainakin johonkin taskuun saa tabletin kokoisen laitteen mahtumaan. Sotatabletteja ei varmaan pääasiallisesti kannettaisi takin taskuissa, mutta kaikenlaista elektroniikkaa ynnä muuta tulee silti yllättävän usein mukaan, ja se olisi hyvä saada myös mahtumaan jonnekin. Tämä on isoin beeffini lähes kaikissa muissa paitsi windproof smockissa: taskut ovat yksinkertaisesti turhan pienet. Liivien alla olevia taskuja ei ehkä tarvitse usein, mutta silloin kun tarvitsee, niin olisipa mukava saada niihin mahtumaan muutakin kuin tupakit ja hansikkaat (vuorettomat).
 
Tuo Striker on varmaan hyvä takki mutta oman varovaisen mielipiteen mukaan hiukka liian komplisoitu, alkaa olemaan liikaa taskua/ommelta/vetoketjua/leikkausta/jne. Hinta karannee väkisinkin, parempi olisi K.I.S.S menetelmällä tehty takki jolloin useammalla olisi varaa sellaiseen. En nyt mitään spartalaista takkia meinaa mutta ymmärtänette mitä tarkoitan? :)
 
Back
Top