Tvälups
Ylipäällikkö
Koskee takuuvarmasti myös puolustusvoimien kalustoa:
Uusi rekisteröintipakko tulossa 2014
- AL: "Siirtymäaikaa annettu vaarallisen paljon"
is: 24.3.2014 20:08
Turun Sanomien haastattelema Trafin yksikönpäällikkö Otto Lahti kuvailee kymmenien tuhansien hinattavien perävaunujen siirtymäaikasäännöstä "vaaralliseksi".
Lahden antama haastattelu liittyy rekisteröintipakkoon, joka koskee muun muassa työmaa- ja kioskivaunuja, henkilönostin- ja aggregaattivaunuja sekä erilaisia pyörien varaan rakennettuja työkoneita.
Näiden niin sanottujen hinattavien laitteiden joukossa on varsin kirjavaa kalustoa, aina siirrettävistä saunoista soppatykkeihin saakka. Osa niistä muistuttaa hyvinkin paljon tavallisia peräkärryjä, osa taas on täysin omanlaisiaan.
Olennaista on, ettei kyseisiä kärryjä, vaunuja ja laitteita ole aiemmin tarvinnut rekisteröidä. Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa, eli uuden säännön perusteella myös kaikki hinattavat laitteet pakkorekisteröitetään.
Käytännössä kilpien on oltava hankittuina vuoden 2014 loppuun mennessä. Mikäli rekisteröintiä ei tehdä, kyseisiä vaunuja ei saa vetää autolla eikä käyttää tieliikenteessä 1. tammikuuta 2015 jälkeen.
– Siirtymäaikaa rekisteröimiselle on annettu vaarallisen paljon, joten kenenkään ei ole tarvinnut pitää kiirettä. Toivottavasti mahdollisimman moni havahtuu asiaan ajoissa eikä ensi jouluna, Lahti summaa TS:lle.