Uusi taistelijan ase

Oli näköjään hankintayksiköllekin annettu skarpattavaa. Valituskelpoinen kirjallinen päätös oli jäänyt jossain vaiheessa antamatta ja se tuli vain hankinnan voittajan julkaisun myötä tietoon.

Mahtoikohan kuvio olla Ensiolle 15 tonnin arvoinen mainos?
 
Markkinaoikeus näköjään hylännyt Ension valituksen koskien MPK:n kiväärihankintaa. Ensio pääsee maksamaan oikeudenkäyntikuluja SAKOlle, MPK:lle ei tarvitse.

Tuosta esimakua sitten mitä H&K:lle tuleman pitää?
Ymmärsin tekstin perusteella, että Ension valitus perustui ensisijaisesti hankkivan viranomaisen proseduurivirheisiin ja tarjouspyynnön tekstin tahalliseen väärinymmärtämiseen. En jaksa uskoa, että heille olisi jotenkin epäselvää mitä "AR-15-tyyppinen kivääri" tarkoittaa kun ovat itse toimittaneet vastineen jossa on myös listattu KAR-21 erot AR-15-sukuisista.

H&K:lla taas on vähän kalliimmat asianajajat ja kokemusta näistä kiväärihankintojen valituksista. Uutisjuttujen perusteella heidän pääargumentti on se ettei huoltovarmuus vaadi suorahankintaa Sakolta. Vaikka huoltovarmuus onkin ihan hyvä perustelu, niin se on myös enemmän tulkintakysymys, jolloin PV joutuu vähän enemmän perustelemaan miksi sopimus tehtiin ilman kilpailutusta. Eli oikeastaan tämän päätöksen perusteella ei voi oikein arvata mikä markkinaoikeuden kanta tulee H&K:n valituksen suhteen olemaan, vaikka toivonkin että se heitetään samalla tavalla ulos (ja jossa tapauksessa uskon myös, että H&K tulee siitäkin valittamaan).
 
Kysehän on loppupeleissä siitä, asettaako Markkinaoikeus itsensä Puolustusvoimien yläpuolelle mitä tulee sodanajan huoltovarmuuden määrittelemiseen. Jos asettaa, niin silloin H&K:lla voi olla mahdollisuus. Tämä herättäisi kyllä ainakin minussa kysymysmerkkejä. Jos Markkinaoikeus katsoo että Puolustusvoimat tietää itse parhaiten, niin silloin voidaan vedota EU:n artikla 346, jonka mukaan jokainen jäsenvaltio voi toteuttaa asehankinnat itsensä parhaaksi katsomalla tavalla, vaikka salassapitäen, jos se on kansallisen turvallisuuden näkökulmasta tarpeellista. Silloin voidaan pyyhkiä persettä kaikilla kilpailutussäännöillä.

Eli, onko Markkinaoikeuden tehtävänä arvioida H&K:n kykyä toimittaa aseita Suomeen kriisitilanteessa?
 
Rehellisesti sanottuna en ole lainoppinut, enkä osaa ennustaa markkinaoikeuden tekemisiä ja tulkintoja. Mutta jos mennään spekuloinnin puolelle:

Ensin tietysti pitäisi tietää, että mihin H&K:n valitus tarkasti ottaen perustuu - ymmärsin, että se ensisijaisesti perustuu siihen ettei PV järjestänyt tarjouskilpailua. Markkinaoikeus tuskin siis arvioi H&K:n toimituskykyä vaan sitä onko PV:n hankinta mennyt tuon SEUT 346:n artiklan sääntöjen mukaan/onko kilpailuttamatta jättäminen ollut perusteltua. Tarjouskilpailu on sitten se, missä H&K voi perustella sen, miksi heidän tarjouksensa olisi huoltovarmuuden kannalta paras.

Toki voin olla väärässä ja huoltovarmuus tulee esille jo markkinaoikeudessa, missä tapauksessa molempien argumentteja punnitaan toisiaan vastaan. Eihän sekään nyt ihan oikeusvaltiossa oikeasuuntaiselta kuulostaisi, että PV:n lähettämät perustelut Markkinaoikeudelle hyväksyttäisiin suoralta kädeltä, kun hankinnan tehneenä sen intressi on tietenkin valituksen hylkääminen. Kuten ei myös tietenkään H&K:n perusteluja voi hyväksyä suoraan kun sen intressinä on valituksen hyväksyminen ja kilpailulle avaaminen. SEUT 346:n sanamuotohan on, että "jokainen jäsenvaltio voi toteuttaa toimenpiteet, jotka se katsoo tarpeellisiksi keskeisten turvallisuusetujensa turvaamiseksi ja jotka liittyvät aseiden, ammusten ja sotatarvikkeiden tuotantoon tai kauppaan; nämä toimenpiteet eivät kuitenkaan saa heikentää sellaisten tuotteiden kilpailun edellytyksiä sisämarkkinoilla, joita ei ole tarkoitettu nimenomaan sotilaalliseen käyttöön." Oleellinen, alleviivamani osa vaikuttaisi pikagooglauksen olevan vallitsevassa oikeuskäytännössä tulkittu siten, että markkinaoikeus ja EUT varaa itselleen oikeuden ja pätevyyden arvioida poikkeukseen vetoamisen perustelujen kestävyyttä. Spoilerin sisällä ote O.Mikkolan maisterintyöstä aiheeseen liittyen:

1713463866468.png

Eli jos ymmärsin tuon oikein, niin summa summarum; kyllä, markkinaoikeus ja lopulta EU tuomioistuin on se joka arvioi (PV:n ja H&K:n argumenttien perusteella), että onko PV:n suorahankintamenettely mennyt oikein. Selvyyden vuoksi: toivon siis, että PV:n kanta voittaa ja tästä turhasta sekoilusta päästään eteenpäin. Ja pelkäänpä, että kun voittaa, niin H&K siltikin valittaa, koska siitä aiheutuvat kulut on niille pisara vesilasissa vrs. mahdollinen tilaus, eli tässä voi mennä vielä vuosia. Toki jos H&K voittaisi niin siinäkin tapauksessa toivoisin PV:n koittavan kaikki oikeusasteet, jotta saadaan tilaus Sakolle.
 
Back
Top