Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Pelastakaa pankinjohtaja Soini
15.8.2017 09:15 Arto Luukkanen http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241323-pelastakaa-pankinjohtaja-soini
68 kommenttia
Pelastakaa pankinjohtaja Soini!?
Ulkoministeri Timo Soini (ent. perussuomalainen, ent. Uusi Vaihtoehto, ent. Sininen tulevaisuus ja nykyinen Sininen ryhmä) kuittasi 14.8. 2018 vihjailut siirtymisestään Brysseliin EU-tehtäviin paikkaansa pitämättöminä.
Hän sanoi eduskuntaryhmänsä kesäkokouksen alla, että lehdistön ei kannata monistaa kaiken maailman agenttitarinoita. Kuulemani lähteet olivat Soinin mukaan siis väärässä.
Pahoittelen herra Soinille aiheuttamaani mielipahaa.
On hienoa, että Soini antoi näin kattavan ja selvän vastauksen – ilman perusteluja.
Me kaikki tietenkin luotamme miehen sanaan ja toteamme, että lähteiden mainitsemat - jo kuukauden ajan puhutut järjestelyt - eivät pidä paikkaansa. Hän ei kuitenkaan vastannut odottaako häntä kesällä 2018 hillomeri. Siitä hän ei puhunut mitään.
Mikäli kuitenkin tässä kävisi kuten Jyrki Kataisen tapauksessa (tai kuten Soini ounasteli vuonna 2013 - https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/60849-timo-soini-islle-katainen-lahtee-brysseliin) niin laitan tähän vain muutaman rivin pohdiskeluja.
Ihan vain historiankirjoitusta varten. Siitä mitä lähteiden mukaan meni ja miten mahdollisesti tässä oikein kävi.
Kyse on siis hypoteettisesta skenaariosta, jossa oletetaan, että nämä huhut lähdöstä Lontooseen – hillomereen – ovat totta.
Tässä mahdollisessa skenaariossa on kolme tärkeää askelta: 1) Koskisen paluu ja uuden pankinjohtajan nimitys – kuka suomalainen siihen nimitetään jos nimitetään 2) tarjous Soinille, josta ei voinut kieltäytyä 3) kesäkuun kriisi, joka sotki tämän tilanteen.
1.Johannes Koskisen ”sotakassa” täynnä – kesällä 2018 aika tulla takaisin Suomeen
Johannes Koskinen nimitettiin vuonna 2015 kahdeksi vuodeksi EBRD:n pankinjohtajaksi Suomen, Norjan ja Latvian edustajana (EBRD - European Bank for Reconstruction and Development) Hänen toimikautensa on kolmivuotinen. Se siis loppuu vuonna 2018. Virka oli alun perin kaksivuotinen mutta toukokuussa 2015 päätettiin johtokunnan uudistuksesta, jonka mukaan kausi olisi kolmivuotinen.
Sen jälkeen Koskinen palaa Suomeen. On todennäköistä, että edessä voivat olla uudet haasteet vuoden 2019 vaaleissa. ”Sotakassa” vaaleja varten on täynnä ja tulevan hallituksen ministeripaikka häämöttää.
Se, kuka tähän paikalle nimitetään, riippuu tietenkin ”Board of Governor” nimisestä toimielimestä, jossa jokaisesta maasta on oma edustajansa. Suomen edustaja tässä elimessä on nyt Petteri Orpo. Suomen pääoma sijoitus pankille on 375,180 (Capital subscription € 000). Orpon varamiehenä toimii Markku Keinänen.
Tässä on virallinen selitys tämän elimen toiminnasta:
“Each shareholder is represented individually on the Board of Governors of the EBRD which has overall authority over the Bank. The Board of Governors has delegated the exercise of most of its powers to the Board of Directors. However, it remains solely responsible for determining membership to the Bank, changes in capital stock, appointment of Directors and the President of the Bank and decisions around financial statements and determining reserves and allocation of profits…”
Koskisen paluu on selvä ja kysymys kuuluukin: kenelle tämä paikka avautuu kesällä 2018 kyseisessä pankissa?
Stubb on jo Luxemburgissa investointipankissa (EIB) joten kokoomus ei voi saada sitä. Jos virka annetaan Soinille, on Kepulla silloin ”yksi paikka auki” – tässä tilanteessa se olisi auki jäävä ulkoministerin paikka.
Kyseessä on klassinen lehmänkauppa – nurkantakana sumplailu. ”Mulle-sulle, mulle-sulle”. Juuri se mitä poliittisessa elämässä pidetään viheliäisimpänä moraalisena mämminä.
2.”Tarjous, josta ei voi kieltäytyä”
Tätä asiaa on ilmeisesti pohdittu pitkään ja hartaasti. Mutta varsinainen toiminta alkoi kevättalvella 2017 – ennen kunnallisvaaleja. Ilmeisesti silloin Soini sai kevättalvella 2017 tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Samalla pankinjohtajan paikasta oli maksettava jonkin hinta.
Epäilemättä hinta liittyi PS puolueen yhteistyöhön ja siihen minkälainen kumppani sen piti olla hallituksessa. Soini siis pääsisi pankinjohtajaksi, PS menettäisi ulkoministerin paikan, joka annettaisiin keskustalle. Hinta oli kova: PS kulkisi tämän jälkeen lähtien isojen kelkassa.
Toinen käytännön ongelma oli PS:n puheenjohtajuus. Siitä oli päästävä eroon. Toisaalta, hallituksen oli pysyttävä kasassa hinnalla millä hyvällä aina vuoteen 2018 kesään saakka.
**
Hanke eteni. Puheenjohtajuus voitiin katsoa selvitetyksi maaliskuussa 2017 kun kuukautta ennen kunnallisvaaleja Soini ilmoitti että ei aio enää pyrkiä ehdolle.
Hinnan maksu toteutui kun PS alkoi likistymään huhtikuussa 2017 kokoomusta ja kepua kaikissa asioissa. Muutos yllätti kentän ja myös kansanedustajat. Näytti siltä, että eduskunnassa oli käynnissä aatteen ”loppuunmyynti-päivät”.
Hyvänä esimerkkinä oli kysymys hallintorekisteristä. Kun sitä oli ennen vastustettu henkeen ja vereen niin huhtikuussa 2017 se hyväksyttiin siltä istumalta. Se oli kokoomukselle suuri voitto. Maaliskuun 2016 lopulla eduskuntaan tuotiin kuitenkin hallituksen esitys arvo-osuusjärjestelmistä. Eduskunta hyväksyi esityksen ja se eteni talousvaliokuntaan. Se jäi tuolloin kuitenkin pöydälle, koska valiokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) vastusti sitä.
Se oli siis 2016. Ennen tätä mahdollista sopimusta.
Huhtikuussa 2017 Soini johti oman edustajaryhmänsä päättäväisesti entisiä näkemyksiään vastaan ja hallintorekisterilaki hyväksyttiin myöhemmin. Kansanedustajat seurasivat häntä lojaalisti. He uskoivat Soiniin vielä vakaasti.
3. Kesäkuun kriisi – pelastakaa pankinjohtaja Soini!
Perussuomalaisen puolueen kokous Jyväskylässä oli näille suunnitelmille hirveä shokki. Maanjäristys.
Soini ei pääsisi pankinjohtajaksi, jos hän olisi pelkkä kansanedustaja.
Jos HA olisi puheenjohtaja, Soini ei voisi määrätä enää PS:n linjaa hallituksessa. Sopimus menisi rikki.
Pahinta oli, että vaadittiin hallitusohjelman noudattamista.
Hallituksen oli pysyttävä kasassa jos mahdollisesti annetut lupaukset ja pyhät valat pitäisivät. Hän ei voisi olla pankinjohtaja, mikäli puolueen johdossa olisi näin euroskeptinen johtaja. Oli toimittava vääriä äänestystuloksia vastaan.
Puolue hajottaa sisältä ja sieltä oli nostattava tottelevaiset edustajat pois – kuin kissanpennut.
Oli pelastettava pankinjohtaja Soini.
Ongelmana oli vain se, että nämä kissanpennnut eivät tienneet, että se pelastusvene, johon hän johdattaisi omat tottelevaiset uskovaisensa, vuotaisi pahasti ja että Soini hyppäisi pian pois veneestä.
Hänen seuraajansa eivät varmaan tienneet diilistä ja hänen tulevasta turvapaikastaan.
Runollisesti todettuna: kissanpennut oli hukutettava, että tuleva pankinjohtaja saisi elää.
Oli siksi kirjoiteltava blogeja. Oli harhautettava ihmisiä. Oli petettävä myös läheisimmät. Oli tapettava se puolue, jota oli rakennettu 20 vuotta.
Kieli paljastaa
Ihmisen kieli paljastaa. Totuuden ja valheen.
Tässä yhteydessä kannattaa panna merkille ”soini-kielen” merkitys sanalle agenttitarinoita. Tässä esimerkki Soinin vastauksesta, kun häneltä kysyttiin Lännen median uutisoiman jutun siitä, että 20-henkisen Uusi vaihtoehto -ryhmän oli perusteilla.
Tällöin toimittaja kysyi Soinilta seuraavaa:
” Oliko teillä tieto, kun kiistitte Lännen Median artikkelin, että tällainen 20 hengen ryhmä mahdollisesti tulee?– Agenttitarinoita, Soini katsoo yhä. Eli edelleen pidätte niitä agenttitarinoita, ihan oikeasti? – Totta kai…” (https://demokraatti.fi/soini-kohu-u...lueen-yhtenaisyytta-kaikin-laillisin-keinoin/)
Mitä me tästä opimme?
Vielä kerran – olisin iloinen jos 2018 kesällä Soinia ei nimitettäisi pankinjohtajaksi. Se osoittaisi, että hänen sanansa pitää. Että minä olin väärässä yhdessä monia muiden kanssa. Olisi mukava olla väärässä.
Samoin - demokratian uskottavuuden takia olisi hyvä, että Soini mittauttaisi oman ryhmänsä ja itsensä kannatuksen.
Arto Luukkanen
Järvenpää
ps. Muistatteko kun Soini ennen puoluekokousta näyttävästi julisti, että 'hän ei tee niinkuin Juudas joka hirtti itsensä' ja kansa - minäkin poloinen mukana - uskoin, että hän ei loikkaa omasta puolueestaan. Timo oli kuitenkin oikeassa - tarkasti katsottuna Timo ei tehnyt niinkuin Juudas - hän ei tosiaan mennyt eikä edes kuvannollisesti hirttänyt itseään. Joten valehtelua ei tapahtunut. Ja nyt on kysymys siitä, mitä tarkoittaa Soinin lyhyt lause 'hän ei ole lähdössä EU:n palvelukseen' - tarkasti ottaen siis. )) Tämä pankkihan on Lontoossa. Eikä ole EU:n kanssa suoraan sidoksissa.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/torvinen-69367Kansanedustaja ja ministeri kertovat tappouhkauksista - "hirvimiesten joukossa katsellaan aseita kapinaa varten"
Sinisten/Uuden vaihtoehdon kansanedustajat ovat saaneet rajuja uhkauksia.
Rovaniemeläinen tuore kansanedustaja ja varatuomari Matti Torvinen(uv.) kertoo saamastaan uhkauksesta Facebookissa.
– Rajut painotukset saavat ikäviä piirteitä. Tervolassa Perussuomalaisia äänestänyt mies huusi että minut petturi viedään saunan taakse ja nappi otsaan. Niskalaukaus on paras vaihtoehto minulle. Kuulemma hirvimiesten joukossa katseellaan aseita kapinaa varten. Uskoi että kannattaa olla varovainen. Syksyllä tapahtuu, Matti Torvinen kertoo kuulemastaan.
– Kysyin hyvin vahvasti aikooko hän todella toimia kuten sanoi. Yllättäen... mies taputti rintaan että leikkiähän minä mutta noista pojista ei koskaan tiedä, hän jatkaa.
– Tämä on ollut minulle tuttu juttu kesän aikana. Ensin suora uhkaus. Ja kun kysyn miten hän toteuttaa uhkauksen, vastaus on että leikkiä se oli tai että kirjoitin että vaaleissa sinusta tehdään loppu. On aika rajua. Mutta tämän kanssa pitää elää. Onneksi nimet on tiedossa...
Kansanedustaja toteaa, että paikalla oli onneksi kuulemassa kaksi hänen ystäväänsä, jotka koettivat rauhoitella.
Hänen Facebook-seinällään sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila(uv.) kommentoi samanlaisista terveisistä.
– Olen kiertänyt kenttää Matin kanssa paljon ja valitettavasti nämä ilmiöt ovat tulleet tutuiksi, Pirkko Mattila toteaa.
Torvinen ja Mattila olivat Tervolassa keräämässä Sinisten kannattajakortteja Maaseudulta käsin -messuilla.
joo, onkohan tuossa tarinassa kuinka paljon "Lapin lisää"?Uskomatonta mitä idioottiväkeä löytyy persujen kannattajista. Joten ymmärräm kyllä niitä jotka eroavat H-a;n johtamasta puolueesta. Ei politiikkaa pidä eikä saa ottaa noin henkilökohtaisesti.
Pakko olla merkittävä henkilö kun tuollaiset vastustajatkin. Tiedon julkaisulla kertoo itsensä tärkeäksi.Nykyään taitaa olla muotia kertoa julkisesti kuinkä häntä uhkaillaan. Marttyyrimeininkiä...
Hyst, ei vastata mitään - sit ne liittyy meihin, toivoo sininen tulevaisuus...
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201709012200366688_pi.shtml
- Meillä on suurin piirtein mielessä mistä puhutaan, mutta emme missään nimessä anna mitään määritelmiä, Terho linjasi kokeneen EU-poliitikon jämäkkyydellä.
Sininen tulevaisuus on ottanut sloganikseen ”tuloksia, toivoa”. Itse se näyttää panostavan sanaparin jälkimmäiseen osioon.
Sininen tulevaisuus on ottanut sloganikseen ”tuloksia, toivoa”. Itse se näyttää panostavan sanaparin jälkimmäiseen osioon.
Noh...laiton uhkaus on tietysti laiton uhkaus. Itse en kyllä ole tehnyt kenestäkään rikosilmoitusta, vaikka itsekin saanut jokusen tappouhkauksen.
Uskomatonta mitä idioottiväkeä löytyy persujen kannattajista. Joten ymmärräm kyllä niitä jotka eroavat H-a;n johtamasta puolueesta. Ei politiikkaa pidä eikä saa ottaa noin henkilökohtaisesti.
Näin joo. Tämä Rovaniemen lahja eduskunnalle on kyllä aloittanut sen verran lennokkaasti että on melko noloa itkeä jos palaute on kovaa...väkivallalla uhkaamiset on poliisi asia, eikä ole asianomaisen tarkoitus vain itkeä asiasta lehtien sivuilla, ilmoitus pitää tehdä.Mitkä ihmeen "petturit"? Jos kokee että puolueen linja ei itseään miellytä niin vaihdetaan puolue tai perustetaan oma. Kuten nyt tapahtui persujen politiikan linjan muuttuessa H-a;n johdolla. Politiikka on tämmöistä. Asiat riitelee, ei ihmiset. Ainakin pitäisi olla näin.
Nykyään taitaa olla muotia kertoa julkisesti kuinkä häntä uhkaillaan. Marttyyrimeininkiä...